BandyLiigaUutiset

Lauantain tulokset

OLS – WP 35 5-6 OLS ei kommentoinut ottelua WP 35 kommentoi ottelua seuraavasti: WP 35 päätti runkosarjan 6-5 (2-1) vierasvoittoon Oulussa OLS:n vieraana. WP 35:n maaleista pistepörssin kärki Niko Nissinen paukutti neljä ja Juho Holopainen ja Joona Pietikäinen yhdet mieheen. – Oli ihan niin vaikea peli, kun tiedettiin, OLS on hyvin valmennettu joukkue joka puolustaa organisoidusti ja tänään oli kaverin keskusta hyvin tukossa. Saatiin onneksi voitto tästä ja näin on hyvä jatkaa kohti jatkopelejä, summaa päävalmentaja Juha Järveläinen. WP 35 päätti runkosarjan vahvasti viiden pelin tappiottomaan putkeen ja aloittaa jatkosarjan kakkossijalta keskiviikkona Helsingissä Botnian vieraana. – Botnia-pelissä on heti isot panokset ja siihen on valmistauduttava huolella. Tänään puuttunut sivutuki Jukka-Pekka Hoffren saadaan vielä mukaan niin hyvillä mielin lähdetään Helsinkiin. Botnia – Narukeä 1-2 Botnia kommentoi ottelua seuraavasti: Botnian runkosarjan viimeisessä ottelussa Narukerää vastaan, kova puuskittainen tuuli ja lumipyry pitivät huolen siitä, ettei jääpalloilullisia hienouksia päästy näkemään. Botnia sai pari paikkaa heti alkuminuuteilla Juri Schreckin nostoilla linjan taakse. Ensimmäinen ei tuottanut tulosta, mutta jälkimmäisestä Jyrki Tauschi karkasi maalintekoon. Tämän jälkeen ottelu oli pitkälti myötätuuleen pelanneen Narukerän. Kahdesti Narukerän järjestämä hässäkkä Botnian maalilla tuotti tulosta maalin muodossa ja tauolle mentiin 1-2 tilanteessa. Tauon aikana ei jäätä hirveästi saatu putsattua ja pallon liike pysähtyi joka kerta tehokkaasti lumeen. Pitkien pallojen lyöminen ei tulosta tuottanut, kun ei kummankaan joukkueen puolustukset virheitä tehneet. Jokainen pitkä pallo katkottiin järjestäen, eikä maalipaikkoja syntynyt kuin aivan lopussa. Pari minuuttia ennen loppua Jyry Kortelainen pääsi läpiajoon, mutta kuljettaminen lumisella kentällä oli haastavaa ja yritys meni ohi. Aivan viimeisellä minuutilla Heikki Pesonen sai hyvän lyönnin vapaalyönnistä, mutta Iiro Nurmi torjui. Näin lopputulokseksi jäi 1-2. Narukerä kommentoi voittoa seuraavasti: Olosuhteet koettelivat jälleen. Viimeiseen viiteen peliin Kerä on pelannut yhden pelin kunnon jääpalloa. Tämän päivän voiton myötä Narukerä sijoittui runkosarjassa toiseksi ja aloittaa ylemmän jatkosarjan keskiviikkona kotikentällä. Vastustaja selviää huomenna. Kaikki mukaan kannustamaan Narukerä kohti ylemmän jatkosarjan voittoa, mikä on edelleen omissa käsissä. 🔴 JPS – Veiterä 7-4 JPS kommentoi ottelua seuraavasti: Ennen ottelua nähtiin hieno hetki, kun joukkueiden lisäksi jäällä olivat jääpallokoululaiset ja Jyväskylän kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jukka Hämäläinen onnitteli 60 vuotta täyttävää Jipsiä. Jukan tarkka syöttö JPS:n kapteenin Nikke Tuhkasen lapaan avasi pelin. JPS sai otteluun hyvän lähdön, kun Tuukka Ässämäki viimeisteli tilanteeksi 1-0 heti ensimmäisestä kulmalyönnistä. Samalla Tuukka ylitti 100 pisteen rajan bandyliigassa. Onnea Tuukka!!! Ensimmäistä puoliaikaa hallitsi kuitenkin kenttätapahtumien valossa Veiterä ja JPS oli jatkuvasti puolustuskannalla. JPS teki kuitenkin maalit. Tuukka Ässämäen komea läpiajo ja Kalle Pesosen viimeistely maalin edustalla sinkoilleesta pallosta vei JPS:n puoliajalle 3-0 johdossa. Toisella puoliajalla Veiterä jatkoi vyörytystä ja maali tuoksui ilmassa. Veiterän ensimmäinen tuli rangaistuslyönnistä ja Eetu Peuhkuri laittoi pallon sisään.   Veiterä jatkoi takaa-ajoa kahdella kulmalyöntimaalilla. Tilanteessa 3-3 alkoi näyttää siltä, että juhlapelistä tulee kunnon trilleri. JPS rimpuili kuitenkin eroon turhasta toista puoliaikaa vaivanneesta säheltämisestä (valmentaja Rytkösen termi tälle on “pipeltäminen”), lisäsi vauhtia ja otti uudestaan kuskin paikan Tuukka Ässämäen ja Jasu Koljosen maaleilla. Peli jatkui kuitenkin tasaisena. Tilanteita oli molemmin puolin ja penkkiväki potkiskeli lunta jännittyneenä.  Veiterän työ palkittiin kolme minuuttia ennen loppua ja Veiterä tuli taas maalin päähän. JPS kuitenkin kuittasi tilanteen nopeasti jo seuraavalla minuutillla, kun Jarno Eronen teki maalin Kalle Pesosen syötöstä. Ottelun lisäajalla Jasu Koljonen viimeisteli kulmalyönnistä loppulukemiksi 7-4. JPS:n viimeinen runkosarjan peli on huomenna sunnuntaina 29.1. klo 15:00. Ottelu ei vaikuta enää JPS:n runkosarjan sijoitukseen, mutta siitä on edelleen napattavissa tärkeitä pisteitä mukaan ylempään loppusarjaan. Sunnuntaiksi on luvattu ihanteellista jääpallokeliä, joten tervetuloa! Veiterä kommentoi tappiotaan seuraavasti: Jyväskylän Viitaniemen montussa päästiin pelaamaan siedettävissä oloissa. Koko päivän Keski-Suomea piiskannut lumituisku taukosi sopivasti pelin alla. Jäämiehet olivat huoltaneet Viitaniemen tekojään siihen kuntoon kun se vain oli mahdollista. JPS:n juhlapeliä oli saapunut seuraamaan reilu 400 jääpallojännäriä, mukana muutama innokas myös Lappeenrannasta. Onneksi peliä saattoi seurata myös JPS:n youtube-kanavan kautta. Veiterä lähti peliin ehkä hienoisena ennakkosuosikkina, mutta pelin alku oli JPS:n: jo toisella minuutilla Suomen sarjoissa täysin ylivoimainen maaliruisku Tuukka Ässämäki sivalsi kotijoukkueen 1–0-johtoon kulmurista. Tämän jälkeen ote kääntyi Veiterälle. Korkea karvaus puri ja JPS:n keskikenttä oli helisemässä Santtu Nurmen ja muiden Veiterä-hyökkääjien paineessa. Se huomattiin myös JPS:n striimissä. Ainoa pulma Veiterän osalta oli, että maalit teki kotijoukkue: 26. minuutilla Ässämäki pääsi Veiterän hyökkäyspään pallon menetyksen jälkeen polkemaan yksi läpi ja sen jälkeen pallo vietiin keskiympyrään. Hieno 70 metrin spurtti. Ja aivan jakson lopussa Veiterässä jääpallo-opit saanut Kalle Pesonen – joka valittiin myös JPS:n parhaana tänään – teki maalin edustalta taukonumerot 3–0. Siis: näennäisesti peli oli Veiterän hallussa, mutta aivan terävin maalivainu oli kateissa. Tuomas Antikainen, Eetu Peuhkuri ja myös Matias Lehtonen pääsivät ajoittain vauhtiin, mutta Joni Vuopion johtama JPS-puolustus piti pintansa. JPS:n maaleille ei Veiterämokke Joonas Kankkunen mahtanut mitään. Toisella puolikkaalla Veiterä vahva ote jatkui: E. Peuhkuri tinttasi rankkarista avausmaalin (57. min) ja pian tultiin Joonas Peuhkurin (65. min) ja Christian Laibertin (70. min) kulumurimaaleilla on tasoihin. Ote pelistä oli kokonaan Veiterällä. Lisäksi kun JPS:n kansikuvapojaksi noussut Joonas Hiltunen (ToPV, LRK) oli tussannut oman rankkarinsa päätyverkkoon (60. min), niin ajatus oli selvä: Veiterä menee kohta menojaan. Niin ei käynyt vaan pelin 75. minsan kohdalla kotijoukkueen Jasu Koljonen kojautti JPS:n karkuun: 4–3 syntyi vastahyökkäyksestä ja Veiterän puolustus oli yllätetty. Samalla kotijoukkue sai hengen päälle ja pian Ässämäki vei JPS:n 5–3 -johtoon. Veiterän Matias Lehtonen murtautui 89. minuutilla läpi JPS-puolustuksen Niklas Valtasen esityöstä ja toi Veiterä vielä 5–4-tilanteeseen – näitä nousuja ja ratkaisuja Lehtoselta kaipaisi enemmänkin! Lopulta Jarno Eronen ja Jasu Koljonen huolehtivat siitä, että pisteet jäivät Viitaniemen monttuun: loppunumerot 7–4 kertoivat, kumpi oli parempi – jääpallo on maalintekopeli. Veiterälle tuli pelin lopulla hieman kiire saada peliä tasoihin ja hyökkäykset menivät ”yli”. Lisäksi aivan peli lopulla myös JPS-vahti Samuel Gerovoi venyi hyviin torjuntoihin ja piti Veiterän maalit neljässä. Nieminen: ”Ei hyvä.” Pelin jälkeen Veiterän päävalmentaja Tero Nieminen pohdiskeli nähdyn juhlapelin tapahtumia vakavin ilmein: – Meillä oli vähän pulmia kentän molemmissa päädyissä. Keskialuetta hallitsimme suhteellisen selvästi.– Isoimmat ongelmat heijastuivat hyökkäämisessä. Mentiinkö vähän yli hyökkäämisen kanssa, sitä pitää tässä matkalla Ouluun vielä pohtia.– Lähes kaikki Jipsin maalit syntyivät vastahyökkäyksistä, alakerta ei ollut valmiina ja heidän vaarallisuutensa toki oli tiedossa. Huomenna uusi päivä, uusi peli!, tyytyi Nieminen toteamaan.

BandyLiigaUutiset

Tiistain tulokset

Veiterä – Kampparit 6-2 Veiterä kommentoi ottelua seuraavasti: Ottelun alku oli tasainen ja tilanteet vaihtelivat päädystä toiseen. Ottelun tärkeys korostui myös varoivaisuutena ja huolellisuutena erityisesti keskialueen puolustuspelissä. Peliä pelattiin hieman alle puoli tuntia, niin Tuomas Antikainen pääsi iskemään kotijoukkueen 1–0-johtoon. Tätä ennen ottelun maalipaikat olivat varsin tasan, molemmilla joukkueilla oli tähän mennessä mm. kaksi kulmalyöntiä. Kamppareiden kuittaus tuli nopeasti: Tomi Hauska passasi ja Janne Hauska iski kulmasta 1–1:teen. Tämän jälkeen Kampparit saivat vielä toisen kulmurin, mutta se meni ohi. Pelin 38. minuutilla Kamppareiden huippumaalivahti Lasse Korhonen joutui kaatamaan Veiterän hyökkääjän jäähyn arvoisesti ja pallo pilkulle. Viime peleissä rankkareissa onnistunut Eetu Peuhkuri tälläsi pallon reppuun ja vei kotijoukkueen jälleen johtoon. Paljon puhutaan pukukoppimaaleista – ja sellainen myös nähtiin. Lehtosen Matiaksen taitavasta esityöstä joukkueen kippari Ere Verhelä iski sellaisen: 3–1-numeroissa mentiin tauolle. Toisella jaksolla tarkka pelaaminen jatkui pienellä Veiterä-painostuksella. Kotijoukkue sai kulmalyönnin ja sen jälkitilanteesta Joonas Peuhkuri vei kotijoukkueen turvallisen oloiseen 4–1-johtoon. Kampparit kuitenkin kavensi taas viiden minuutin jälkeen, kun ikäluokkansa maailman parhaimmistoon kuuluva nuori Simo Huotelin ohjasi, Veiteränkin paidassa junnuvuosina pelanneen, Elmeri Hämäläisen keskityksen maaliin: 4–2. Tämän jälkeen pelattiin hieman enemmän Kamppareiden merkeissä noin 20 minuuttia ja vieraat saivat laukauksia maalia kohden ja myös pari kulmuria, mutta Joonas Kankkunen osoitti, että hän ei kahta kertaa pelissä haparoi. 70. minuutilla E. Peuhkuri toi palloa vahvasti ylös ja löysi paluumuuttaja Santtu Nurmen, jonka lyöntilaukaus painui maaliin. Nyt jälleen kolme maalia eroa ja ote siirtyi lopullisesti Veiterälle. Sitten kului noin 10 minuuttia, niin E. Peuhkuri pääsi mielipaikkaansa, kaaren päälle hyvästä luistelusta ja siitä pallo ohi Korhosen ja loppunumerot oli paketoitu – syötön tarjoili hyvin peliä rakentanut Niklas Valtanen, jolla oli hetkeä aiemmin oma paikkansa pilkulta. Kotijoukkueen parhaana palkittiin vaarallisesti ja kertaalleen osunut Santtu Nurmi sekä vieraiden osalta vahvoja nousuja tehnyt, mutta ilman merkintöjä jäänyt Rasmus Kettunen. Tero Niemisen kommentit Ottelun jälkeen tavoitettu päävalmentaja Tero Nieminen kertasi lyhyesti pelin ratkaisuja näin:– Olin luottavainen, että pystymme voittamaan. Kaikki valmistautuminen meni hyvin ja tämän pelin tärkeys ja aiemmat keskustelut kyllä herättelivät joukkuetta riittävästi. Oikeastaan mitään erityistä ei tarvinnut tehdä.– Toisella puolikkaalla huomattiin, että jää ei ollut aivan ihanteellinen ja sovittiin, että pelataan suoraviivaisesti keskialueen yli. Ekalla jaksolla pidettiin palloa ehkä liikaa alakerrassa, Nieminen kertoi. Myös vastapuolen vahvat pallolliset pelimiehet saatiin pidettyä pimennossa. Näin Nieminen:– Tuomas Liukkonen ja Tomi Hauska saatiin pidettyä pois pallosta ja se hyydytti Kamppien peliä toisella jaksolla. Toisaalta Sane Nurmi toi meille kaivattua luisteluvoimaa kärkeen ja otimme ehkä normaalia korkeammalta mikkeliläisten pelinrakentelun kiinni.– Samalla kun karvauksemme toimi, myös meidän hyökkäyksemme olivat tasapainoisia ja fiksuja. Emme ylihyökänneet ja ratkaisut syntyivät hyvistä yksilösuorituksista, kuten Sanen kohdalla, Nieminen summasi. Pelit jatkuvat siis Bandyliigassa kahdella vieraspelillä Jyväskylässä ja Oulussa. Nieminen on varovainen ennakoidessaan loppukauden tilannetta:– Askel ja peli kerrallaan mennään. Paljon voidaan vielä parantaa omaa pallollista pelaamista. Parasta Veiterää ei ole vielä nähty. Sunnuntain jälkeen sitten nähdään, miten runkosarja kohdaltamme asettuu.– Toivottavasti Suomen Cupin finaalissa on vielä enemmän yleisöä paikka, on hienoa, että lappeenrantalaisyleisö on löytämässä Kisapuistoon. Tänään oli hyvä tunnelma ja joukkue arvostaa paljon sitä, että tulee vahvaa kannustusta kauden tärkeimmillä hetkillä, Nieminen kiitteli. Kampparit Kommentoivat seuraavasti: Hyvää peliä, mutta maalinteko kangerteli – Kampparit ei saanut vieraspisteitä Lappeenrannasta Olli Manninen: Molemmilta joukkueilta parasta Bandyliigaa koko kaudella Kampparien ja Veiterän hienoista kohua herättänyt Bandyliigan siirto-ottelu päättyi tiistaina Lappeenrannassa Veiterän voittoon. Kampparien päävalmentaja Olli Manninen ei ottelun jälkeen erityisemmin selitellyt tappiota. Manninen oli oikeastaan jopa verrattain tyytyväinen joukkueensa peliin. -Tulos oli nyt se mikä oli, mutta mielestäni Lappeenrannassa nähtiin parasta Bandyliigan jääpalloa tällä kaudella. Me pelasimme hyvin ja hyvin pelasi myös Veiterä. Tällä kertaa Veiterä oli parempi ja voitti. Joukkueiden kohtaaminen piti olla viime vuoden lopulla, mutta erilaisten episodien jälkeen ottelua ei pelattu, vaan sille määrättiin uusi ottelupäivä. Ottelusiirtoa Manninen ei sen enempää enää tiistaina spekuloinut. -Ei sitä kannata dramatisoida. No ehkä Veiterä sai asetelmasta meitä enemmän virtaa, mietti Manninen. Veiterä voitti ottelun 6-2 (3-1). Kotijoukkue pääsi 28. minuutilla maalin johtoon ennen kuin Kampparit tasoitti. Janne Hauska tälläsi kulmurin sisään. Veiterä sai rankkarin 39. minuutilla, kun Kampparivahti Lasse Korhonen pysäytti Veiterän läpiajon.  Rankkari oli Mannisenkin mukaan kiistaton, ja Veiterä meni maalin johtoon. Korhonen kuittasi rankkarimaalin toisella jaksolla torjumalla 72. minuutilla Veiterän rankkarin. Veiterä ehti 4-1 -johtoasemaan ennen kuin Kampparien nuori Simo Huotelin onnistui kaventamaan. Kampparimaalit jäivät siihen, mutta Veiterä onnistui vielä kahdesti. Tehokkuus maalinteossa oli kahden joukkueen hyvässä peliesityksessä se, joka jätti pisteet Lappeenrantaan. Hyvänä kotijoukkueena tunnettu Veiterä käytti paikkansa paremmin. -Veiterä tuli voimalla ja survoi maalit sisään. Ehkä annoimme vähän helppoja maaleja vastustajalle, tuumi Maninen. -Me puolestamme emme vain saaneet palloa maaliin. Laukaukset jäivät piippuun. Tappio tiistaina tiesi samalla sitä, että Kampparit menetti mahdollisuuden jääpallocupin loppuotteluun. Paikka meni Veiterälle. Kamppareilla on runkosarjassa jäljellä enää yksi ottelu, joka pelataan perjantaina 27. tammikuuta Hänskissä iltaotteluna. Tiistain jälkeen joukkueella on 24 pistettä. Uhkaajia ovat Narukerä ja JPS, joilla kummallakin on ottelut tulevana viikonvaihteena. Kampparit on käytännössä voittanut runkosarjan. JPS ja Narukerä voivat päästä tasapisteisiin, mutta niiden ja Kampparien keskinäiset ottelut kääntyvät Mustien eduksi. Manninen laskee, että Lappeenrannasta olisi tarvittu sarjapisteet mukaan jatko-otteluihin. -Perjantaina on vain kaadettava Akilles. Se on tärkeä ottelu, sanoo Manninen.

BandyLiigaUutisetVeiteräUutiset

Veiterä vahvistaa puolustustaan

Santtu Nurmi solmi loppukauden kestävän sopimuksen Veiterä julkaisi eilen illalla uutisen, jossa kerrottiin seuran solmineen loppukauden kestävän sopimuksen Santtu Nurmen kanssa. Nurmi on pelannut kolme viimeistä kautta Ruotsin korkeimmalla sarjatasolla, Elitserienissä, Vetlanda BK:n riveissä. Veiterän edustusjoukkueen manageri Anssi Peuhkuri on tyytyväinen solmittuun pelaajasopimukseen:– Hieno juttu, että Santtu saada kotiin ja takaisin Veiterän riveihin.– ”Sanen” kokemukselle ja kovuudelle on käyttöä millä paikalle vain. Voidaan olla myös tyytyväisiä siihen, että monta vuotta huipputasolla pelannut pelaaja haluaa palata nimenomaan kotiseuraansa, Peuhkuri toteaa. Kotimainen kausi käyntiin heti tiistaina Ensimmäisen kerran Santtu Nurmi nähdään jo tänään tiistaina kotipelissä Kamppareita vastaan. Sarjatilanteen kannalta tärkeä ottelu Kisapuistossa alkaa klo 18:30. Nurmi tarjoaa erittäin tärkeän lisän Veiterän pelaajapalettiin ja vahvistaa näin loppukauden ajan kotiseuraansa jääpallokauden tärkeässä vaiheessa. Runkosarjaa on järjellä kolme ottelua, joista ensimmäinen on siis tiistaina kotikentällä – tulevana viikonloppuna Veiterä matkaa Jyväskylään ja Ouluun. BandyliigaToimitus toivottaa Santtu Tervetuloa takaisin Bandyliigaan! Santtu Nurmi 11.8.1995 Bandyliiga Kaudet: 4 Ottelut: 68 Maalit: 8 Syötöt: 5

BandyLiigaUutiset

Tänään pelataan Lappeenrannassa

Veiterä – Kampparit Klo. 18.30 Jo kertaalleen pelattu, ja kabinettipelillä tähän iltaan “uudestaan” saatu ottelu pelataan vihdoin. Toivottavasti kumpikin joukkue saapuu paikalle. Vaikka tänään on vain yksi Bandyliigaottelu, selvitetään tässä ottelussa myös Suomen Cupin toinen finalisti. Voittaja siis etenee Suomen Cupin Finaaliin, jossa jo Porin Narukerä odottaa vastustajaa. Veiterälle ottelussa on myös se panos, että voitolla se varmistaa sijoittumisen 4 parhaan joukkoon runkosarjassa (samalla pääsyn ylempään loppusarjaan), ja tiputtaa Akilleksen varmasti alempaan jatko-sarjaan. Kampparit on jo varmistanut Bandyliigan runkosarjan voiton, eli heillä on panoksena tuo Suomen Cupin finaalipaikka. Veiterä kommentoi ottelusta näin: Veiterän ja Kamppareiden välillä keskenäisissä otteluissa Veiterä on ollut aiemmin erittäin vahvoilla! 10 edellisestä ottelusta, 8 voittoa ja yksi tasapeli, maalieron ollessa Veiterän hyväksi +31. Tiistaina nähdään varmasti erittäin tiukka kamppailu, etenkin kun samassa ottelussa ratkeaa Suomen Cup Finaalipaikka. Ps. Edellinen kotitappio Kamppareille 20.11.2016 5-6 Kampparit eivät ehtineet ennen tätä uutista kommentoimaan ottelua Alta pääset katsomaan ottelun Live-Lähetystä suorana (ilmainen, vaatii kirjautumisen). (Kiitos Kamppareille Live-Lähetyksen järjestämisestä!) Kaikki kuitenkin katsomoon kannustamaan omiaan!

BandyLiigaUutiset

Lauantain tulokset olivat seuraavat

Narukerä – Veiterä 6-4 Narukerän onnelliset tunnelmat: Kerä hallitsee ottelutapahtumia kahden pisteen arvoisesti ja palaa voittokantaan. Pitkästä aikaa ihanneoloissa pelatussa ottelussa iskettiin maaleja vuoron perään, ja lopulta Narukerä oli parempi luvuin 6-4. Veiterän kommentit olivat niukat: Lopputulos Porista 6-4. Tiistaina jatketaan, kun Kampparit saapuu Veiterän vieraaksi Kisapuistoon! OLS – Kampparit 2-11 OLS ei ehtinyt kommentoinut ottelua ennen tätä uutista Kampparit uutisoi kunnolla, tuttuun tapaan: Oulun Luistinseura ei pysynyt Mikkelin Kampparien kyydissä kuin ensi jakson alun kymmenkunta minuuttia Bandyliigan ottelussa lauantaina Oulussa. Kampparit takoi taululle vastaansanomattomat numerot ja voitti OLS:n 2-11 (2-6). -Peli oli meidän hallussamme koko ajan. Hyvä peli meiltä. Ei ollut hätää missään vaiheessa, tuumi kakkosvalmentaja Alpo Kaartinen ottelun jälkeen. Muuten Oulun ottelun asetelmat eivät olleet Kamppareille mitenkään helppoja. Joukkue lähti Mikkelistä aamukuudelta bussilla Ouluun, pelasi iltapäivällä pelin, voitti ja hyppäsi bussiin kotimatkalle. -Tällaiset vieraspelit ovat joskus olleet vaikeitakin. On annettava tunnustus joukkueelle, että pojat olivat hereillä pitkän bussimatkan jälkeen, sanoi Kaartinen. Kampparit aloitti ottelun ripeästi, sillä Kimmo Huotelin täräytti kulman maaliin jo ensi minuutilla. Rasmus Kettunen lisäsi johtoa hetkeä myöhemmin. Sen jälkeen OLS sai kasattua kaksi tilannetta, joista molemmista se sai maalit puolionnekkailla tuuriosumilla. -Emme olleet tarpeeksi huolellisia. Asiasta puhuttiin tauolla, ja toinen jakso oli sitten selkeästi meidän. Loppu parikymmentä minuuttia ei ollut enää kuin pelailua, sanoi Kaartinen. Kampparit hallitsi pallollista peliä, mutta lauantaina joukkue näytti myös lyöntivoimaansa. Kampparit teki maaleista peräti viisi kulmalyönneistä. Kulmurit iskivät Huotelin (0-1), Valtteri Hauska (2-4), Janne Hauska (2-5 ja 2-8) ja Kettunen (2-10). Kaartinen oli erikoistilanteisiin tyytyväinen. -Meillä on hyvä linja. Kun sattuu kohdalle niin kyllä soi. Yksi erikoistilannemaali syntyi lisäksi, kun Santeri Laitinen löi rankkarin sisään (2-9). Sen sijaan OLS töhri oman rankkarinsa siinä vaiheessa, kun Kampparit johti 2-4. Hukattuun rankkariin tyrehtyi samalla Oulun kiriyritys. Kampparien maaleista Santeri Laitinen teki kolme, Janne Hauska ja Kettunen kumpikin kaksi. Ottelussa osuivat myös Tomi Hauska (2-3) ja Severi Noponen (2-11). Voitolla OLS:sta  Kampparit vahvisti asemiaan Bandyliigan kärjessä. Pisteitä on 24. Porin Narukerä voitti lauantaina Veiterän, mutta on kolme pistettä Kamppareita jäljessä. Otteluita joukkueilla on saman verran. Runkosarjassa Kamppareilla on vielä kaksi ottelua. Tiistaina ryhmä  matkustaa Lappeenrantaan Veiterän vieraaksi pelaamaan kohua herättäneen rästiottelun. Runkosarja päättyy iltaotteluun Porvoon Akillesta vastaan perjantaina Mikkelissä Hänskissä. Akilles – JPS 3-6 Akilles kommentoi tappiota niukasti: ISO kiitos koululaisille kannustuksesta, toivottavasti viihdyitte, vaikka pisteet eivät tällä kertaa Akillekselle tulleetkaan JPS kommentoi ottelua seuraavasti: Akilles järjesti upean jääpallotapahtuman Porvoon pallokentällä. Yli tuhat katsojaa, hieno tunnelma, upea keli ja jännittävä peli tarjosivat varmasti viihdettä koko rahan edestä. Kruununa JPS pelasi itsensä ylempään loppusarjaan. JPS tuli ensimmäiselle jaksolle todella hyvällä otteella. Luistin kulki ja pallo liikkui. Ensimmäinen maali syntyi, kun Tuukka Ässämäki taklattiin hurjan näköisesti rangaistusalueella. Seurauksena rangaistuslyönti, jonka Jasu Koljonen laittoi varmasti sisään. JPS hallitsi koko puoliaikaa ja pelasi kokonaisuutena ehkä ehjimmän 45 minuuttisen tällä kaudella. Tauolle lähdettiin lukemissa 0-4 Joonas Hiltusen, Jasu Koljosen ja Joni Vuopion maaleilla. Illan käsikirjoitus ei kuitenkaan ollut vielä tällä selvä. Akilles tuli toiselle jaksolle todella kovaa ja JPS:n puseroon saattoi hiipiä hieman liian aikainen hyvänolon tunne. Akilles painoi päälle seuraavat 30 minuuttia ja JPS ei päässyt rytmistä millään kiinni. Kun peliä oli pelattu 71 minuuttia, peli oli lukemissa 3-4 ja Akilles jatkoi painostusta. Akilleksen hakiessa raivoisasti tasoitusta, esille astui maalivahti Samuel Gerovoi, joka otti jälleen tärkeään paikkaan todella näyttävät ja tärkeät torjunnat ja piti joukkueen pelissä mukana. Akilleksen pitkään jatkunut korkea karvaus alkoi kuitenkin syödä kotijoukkueen energiaa ja JPS pääsi paremmin peliin kiinni. Pelin kulminaatiopiste nähtiin, kun Nikke Tuhkanen teki upean yksilösuorituksen, kuljetti palloa 60 metriä Akilleksen keskikentän läpi ja viimeisteli tarkalla polven korkuisella laukauksella tolpan viereen. Tuuletuksesta näki, että kyllä maistui! Ottelun lopullinen raikaisu syntyi lisäajalla, kun Kalle Pesonen ja Joonas Hiltunen pääsivät 2 vs.1 tilanteeseen, josta Joonas viimeisteli pallon maaliin Kallen syötöstä. Lopputulos 3-6. Tällä voitolla JPS on varmistanut paikkansa Bandyliigan neljän parhaan joukossa. Pelit jatkuvat ensi viikonloppuna kotona Viitaniemessä otteluilla JPS-Veiterä (la 28.1.2023 klo 17:00) ja JPS – HIFK (su 29.1.2023 klo 15:00). Niissä ratkeaa runkosarjan lopullinen sijoitus, joten kaikki paikalle kannustamaan! Porvoolaisille vielä isot kiitokset. Toivottavasti vastaavan tasoisia ottelutapahtumia nähdään myös muilla paikkakunnilla!

BandyLiigaUutiset

Lauantain ottelut ovat seuraavat:

Narukerä – Veiterä Klo: 15:00 Narukerä viestittää seuraamaa: Tulevana lauantaina joukkue kohtaa Amiko-Areenalla Veiterän – Veiterä on saanut koneensa käyntiin ja taitaa pelata jo 7 ottelun tappiottomassa putkessa. Heidän kanssa on viime vuosina ollut vauhdikkaita, kovia ja tasaisia pelejä, joten samaa on luvassa varmasti lauantainakin, kun kelitkin näyttävät olevan kohdillaan valmentaja Tuomas Erkkilä pohjustaa. Viime viikonloppuna Kerä matkusti itään kovin odotuksin, mutta palasi kotiin pisteittä. Erkkilän mukaan tappiot käsiteltiin joukkueen kanssa ja pieleen menneet asiat on tiedostettu. – Narukerän pitää olla nälkäisempi ja vaatia itseltään enemmän. Pelit kovenee koko ajan, joten kaksinkamppailupelaamisemme pitää olla fyysisempää ja itsestä pitää saada irti joka tilanteessa enemmän, Erkkilä tuumaa. Veiterältä lyhyesti päivän ottelusta: Tänään pelataan Porissa Alta voit seurata ottelua Livenä (Maksullinen) Veiterä kommentoi jo runkosarjan viimeistä kotiotteluaan ehkä hiukan mautomasti seuraavasti: Tiistaina Veiterä – Kampparit klo 18:30 Kisapuistossa. Erittäin mielenkiintoinen ottelu sarjatilanteen kannalta ja myös sen kannalta nähdäänkö molemmat joukkueet kisapuistossa. Kampparit on kertaalleen jo matkustanut Kisapuistoon tarkistamaan ”missä kunnossa jää” on. Kannataa siis tulla kannustamaan Veiterä voittoon tiistaina Kisapuistoon! OLS – Kampparit Klo: 15:00 OLS kommentoi ottelu seuraamassa: Lauantaina Ouluun saapuu tällä hetkellä kovassa vireessä oleva Kampparit.Kampparit jahtaa runkosarjan voittoa ja on tällä hetkellä sarjataulukon piikkipaikalla.Kampparit oli joukkueiden ensimmäisessä kohtaamisessa Mikkelissä parempi maalein 8-3. Kamppareilta lyhyet kommentit: Bussin nokka on kohti pohjoista. Tänään pelataan tärkeistä pisteistä Oulussa. Alta voit seurata ottelua Livenä ilmaiseksi Akilles – JPS Klo: 17:00 Akilleksen lyhyt viesti (ottelua kommentoitiin jo aikaisemmin kun Akilles jakoi ottelulippuja alakoululaisille): Viimeinen runkosarjan ottelu tänään klo 17.00. Tärkeitä pisteitä jaossa, tervetuloa kannustamaan JPS kommentoi ottelua myös lyhyesti ja ytimekkäästi: Ylemmän jatkosarjapaikan metsästäminen jatkuu Jipsillä tänään Porvoossa @akillesbandy vieraana. Alta voit seurata ottelua Livenä (Maksullinen)

BandyLiigaUutiset

Perjantain kiihkeät lopputulokset

HIFK – Botnia 6-5 Bandyliigatoimitus oli paikalla, mutta työtehtävissä. Ottelun seuraaminen oli hiukan hankalaa kun samalla kirjasi kaikki ottelun tapahtumat, joita perjantai-illassa riitti yllin kyllin. Tulemme viikonlopun aikana katsomaan ottelun vielä tallenteena, jotta voimme Botnia pelaajien pyynnöstä katsoa kunnolla miten sikaa HIFK pelasi. Näin ottelua seuranneena aamuna ajatukset ovat hieman sekavat, koska keskustelut tuomariston, HIFK-pelaajien, Botnia-pelaajien, ja yleisön kanssa ovat kaikki ristiriitaiset. Oma näkemys on, että ottelun tärkeys jatkosarjan aloituspisteistä, edellisen ottelun “kalavelat”, ja Stadin herruus ehkä hieman nostivat tunnelmaa sekä kentällä, että katsomossa. Tuomaristoa haukkuivat kummankin joukkueen katsojat, pelaajat, ja valmennus. Tuomaristo taas kehui ottelun tunnelmaa, ja mietti olisiko ottelussa ollut jotakin mitä olisi voinut tehdä toisin? Itse keskityin työtehtävään, ja tällä kertaa myös pyrin pitämään tunteet erillään, ja katsomaan ottelua kaikkien edellä mainittujen näkökulmista. Oma mielipide, siis huomioikaa että tämä on mielipide/näkemys – ei absoluuttinen totuus! Peli oli todella tasainen, ja kuten Botnia kommentoi alempana ottelua, oli HIFK ehkä sen maalin parempi. Tosin kummallakin oli paikkansa tehdä enemmänkin maaleja, mutta tänään lukemat taululla olivat ne mitkä ne lopulta olivat. Aku Ojasella oli mahdollisuus vajaan 2 minuutin pelin jälkeen viedä HIFK johtoon, mutta hän laukoi rankkarin ohitse. Sen jälkeen kuten usein käy vastustaja iskee sen maalin, ja niin teki eilen myös Botnia, 0-1 taululla. Seuraavat 10 minuuttia olivat täysin HIFK:n hallintaa, ja Botnian koko joukkueen puolustaminen jostakin syystä katosi kokonaan. HIFK käytti tämän hyväkseen ja 12 minuutin kohdalla yleisö pystyi katsomaan taululta 3-1 lukemat, ja pelin perusteella joku ehti jo miettiä pelin olevan ohitse. Botnian valmennus kuitenkin reagoi tilanteeseen, ja otti aikalisän heti HIFK:n viimeisimmän maalin jälkeen. Olisi mielenkiintoista tietää mitä valmentaja Esa Määttä pelaajille painotti, sillä aikalisän jälkeen kentällä oli aivan eri Botnia – Hyvä niin ottelun kannalta. Vajaassa 5 minuutissa lukemat olivat muuttuneet 3-3 tasalukemiin, josta Botnian katsomolohko otti täyden ilon irti. Samalla myös HIFK:n erinomainen alku “rynnistys” muuttui jotenkin enemmän fyysisyyden, ja yksittäisiin tapahtumiin keskittymisiin, kuin alun yhtenäiseen hyökkäys-, ja puolustuspelaamiseen. Tämä on jääpallossa hienoa kun tapahtuu paljon, ja tilanteet voivat muuttua ottelun sisällä useaankin kertaan. Eilen siis nähtiin monen katsojan mielestä todellinen Stadin derby, vaikka peli ei sinänsä ehkä kummankaan joukkueen parasta peliä tuonut esille. Tunteet, taistelu, ja jäähyt nostivat kuitenkin katsojien ja pelaajien tunteet ottelusta aivan “tappiin” asti. Tästä tunnelmasta pääsivät myös tuomaristo “nauttimaan” kun vuorotellen HIFK:n ja Botnian kannattajat huusivat äänihuulensa äärirajoilla tuomareille mielipiteitä miten heidän vihellyksensä olivat sujuneet. Tuomarit BandyliigaToimituksen mielestä onnistuivat kuitenkin hyvin, muutama “tasapuolisuus” asia jäi mietityttämään, mutta nekin ehkä menivät aika tasan joukkueiden kesken, joten vaikuttaako tämä oma “tunteeton” ajattelutapa asiaan? Luultavasti näin on, kun kuunteli eri tahoja ottelun jälkeen. Palataan takaisin tuohon 3-3 tilanteeseen. Ensin HIFK iski upean osuman Huberin nostettua pallon kauniisti yli koko Botnian puolustuksen, ja Aku Ojasen rynnätessä linjan ohitse, pallo kauniisti ilmasta haltuun ottaen, maalivahti Peräjärven harhautetaan, ja pallo tyhjään maaliin. Kaunis jääpallon pelikirja suoritus. Botnia ei kuitenkaan lannistunut ja hyökkäsi edelleen aikalisän jälkeen tulleella hyvällä luistelulla kohti HIFK:n maalia. Seuraavaksi sitten tuli tuo alla Botnian kirjoittama “Tasoitus tuli HIFK:n fyysisyyden lyödessä yli vähän hölmönä ja kömpelönä rangaistusalueella tapahtuneena selästä taklaamisena” Itse näin tilanteen että puolustaja Niittylä taklasi muuten oikealla voimalla, mutta taklaus osui väärään Botnian pelaajan vartalon-osaan, selkään. Rankkari oli täysin oikeutettu, mutta että fyysisyys olisi mennyt joukkueelta yli on vielä tässä kohtaa ennenaikaisesti kirjoitettu. Rankkari siis tilanteesta, jonka ampuu maaliin varmasti Kaapo Schreck ja lukemat taas tasan, taululla valot näyttävät 4-4 lukemaa. Botnian kirjoituksen puolustukseksi on kyllä mainittava, että Bandyliigaan paluun tehnyt Tuomas Jalkanen otti hölmön jäähyn – noin 2 minuuttia ennen Niittylän jäähyä. Tämä omasta mielestäni oli yksittäisen pelaajan hölmöily, kun koko HIFK:n fyysisyyden ylilyönti. Tauko muutti HIFK:n pelaamisen, miksi? HIFK sortui jäähyilyyn joita se keräsi peräti 50 minuuttia toisella jaksolla, tämä taisi olla enemmän kuin yhdessäkään yksittäisessä ottelussa yhteensä koko tähän mennessä käydyn kauden aikana. Sikailua en nähnyt, mutta kuten Botnian pelaajiille lupasin – katson ottelun vielä uudelleen, keskittyen vain peliin. Kuten edellä kirjoitan HIFK:n peli ei ollut toisella jaksolla sitä, mitä se oli ensimmäisellä jaksolla. Miksi? Sitä en voi käsittää? Paransiko Botnia? Vaikea sanoa, mielestäni he jatkoivat hyvää luistelua ja joukkue pelaamista, mitä he olivat tehneet jo ensimmäisen jakson aikalisästä alkaen. Viimeisen 20 minuutin aikana sitten tapahtumia riitti taas oikeen kunnolla. HIFK otti 4 jäähyä, ja teki 2 maalia. Botnia teki yhden maalin, ja vielä aivan ottelun viime hetkillä he saivat tilanteessa 6-5 rankkarin. Yleisö mylvi, pelaajat, ja valmentajat olivat täysin erimieltä tuomiosta – riippuen paidan väristä. Itse en tilannetta nähnyt, mutta vieressäni istunut HIFK:n Joukkueenjohtaja Ari Kukkonen kommentoi sen olleen oikeudenmukainen. Kaapo Schreck luistelee antamaan rankkaria. Yleisö vielä mylvii tapahtunutta tilannetta. Kaikki hiljenee, Kaapo ampuu, maalissa Pete Pättiniemi torjuu, Kaapo painaa pään alas, HIFK:n pelaajat hakkaavat Pättiniemeä, HIFK kannattajat hurraa, Botnian kannattajat painavat päänsä alas ei ,onko tämä totta? Tämä on sitä todellista kamppailua Stadin herruudesta! Oikeuden mukaista? Ei, mutta pitääkö sen olla? Tämä on tunteita! Iloa, surua, onnellisuutta, pettymystä – kuitenkin irtautumista päivittäisitä rutiineista meille kaikille! Tätä on jääpallo! Palataan ottelun viimeisiin minuutteihin, Botnia painaa vimmatusti päälle, HIFK taistelee ehkä hiukan alakynnessä. Maaleja ei enää synny – lopputulos siis kuitenkin on se mikä on totuus pelin jälkeen, kirjoitan minä mitä tahansa – lopputulos 6-5 BandyliigaToimituksen Ottelun paras pelaaja (Ojasen 3 maalista huolimatta) on Lauri Kivenjuuri (17v), joka pelasi hienon ottelun HIFK:n hyökkäyksessä, ollen koko ajan vaarallinen. Hän karvasi, puolusti, taisteli, luisteli – tästä kaverista tulemme vielä kuulemaan, ellei hän valitse jääkiekkoa lajikseen. Toivon todella jääpallon kannalta, että valinta olisi kuitenkin Jääpallo! Laurin harjoitellessa, ja pelatessa lisää, on hänessä mielestäni potentiaalia mihin tahansa! Anteeksi tässä kohtaa olen todellakin tunteella mukana…. P.S Palaan otteluun vielä viimeistään maanantaina…. HIFK kommentoi ottelua näin: Stadi on punainen! Botnia kommentoi tiukkaa tappiota näin: Botnian alku HIFK:n vieraana oli hankala. Luistelua ei juurikaan ollut ja HIFK pääsikin helposti murtautumaan toisella minuutilla Botnian rangaistusalueelle. Botnia rikkoi rankkarin arvoisesti, mutta Aku Ojanen löi pilkun ohi. Tämä herätti myös Botnian luistelemaan ja pelaamaan. Botnian avausmaali tuli vajaan kympin kohdalla. Heikki Pesonen teki vahvan nousun maalille ja Jyry Kortelainen löi reboundin sisään. HIFK tasoitti muutama minuutti myöhemmin kulmalyönnistä Richard Laibertin sudittua maalinedusruuhkasta pallon maaliin. Tämän jälkeen Botnia päästi HIFK:n kahdesti maalintekoon melko löysällä pelaamisella ja Botnian valmennus…

BandyLiigaUutiset

Perjantai-illan kamppailut

HIFK – Botnia Klo: 19.00 HIFK kommentoi kotijoukkueena illan kamppailua seuraavasti: Edustusjoukkueella on tänään tiedossa erityinen pelipäivä. Tiedossa kauden toinen derby, kun Botnia vierailee Brakulla. Matsi alkaa klo 19:00 – tule paikalle kannustamaan Röda Stadin herroiksi! Joukkueiden viimeisin ottelu, tapaninpäivän derby, päättyi Botnian niukkaan 3-2 voittoon. Viimeisimmän kohtaamisen jälkeen molemmat joukkueet ovat pelanneet vaihtelevasti. Röda on sarjataulukossa Botniaa 3 pistettä edellä. Molemmat joukkueet ovat pelanneet 13 matsi joista Botnialla on kasassa 4 pistettä ja Rödalla 7 pistettä. Kapteeni Tommi Niittylän ajatuksia derbystä Vastassa rakas Botnia, mitä derbyt merkitsee sinulle?Derbyt sytyttää aina erityisesti. Yleensä yleisöä hyvin paikalla, ja matsit ollut tiukkoja. Tottakai joka kerta taistellaan täysillä loppuun asti Stadin herruudesta! Minkälainen Röda nähdään tänään?Tänään nähdään aktiivinen ja terävä HIFK. Panostetaan kaksinkamppailuihin ja pelataan kovaa joka tilanne loppuun asti. Pelataan koko 90min joukkueelle! Miten varmistetaan, että Stadin herruus jää Brakulle?Sillä, että tehdään kaikki pienetkin asiat huolellisesti. Ei ole varaa lipsua mistään, ja pitää olla valmiina pelaamaan heti alusta lähtien. Botnia ei ottelua kommentoinut Alta pääset katsomaan ottelua suorana (Vaatii kirjautumisen) Veiterä – WP 35 Klo: 19.00 Veiterän lyhyet kommentit: Tänään WP-35 Veiterän vieraana Kisapuistossa! WP 35 kommentoi tuttuun tapaan ottelua ennakkoon seuraavasti: Sarja-avauksessa Varkaudessa Veiterä vei tiukan taiston 4-2 lukemin. WP 35 taistelee viimeisissä runkosarjan peleissä kutossijasta ja tärkeistä kahdesta lähtöpisteestä. Veiterällä on myös viimeisissä peleissä isot panokset, kun se taistelee Akilleksen ja JPS:n kanssa kahdesta ylemmän jatkosarjan paikasta. Veiterä on 7 ottelun tappiottomassa putkessa, WP 35 kahden ottelun voittoputkessa. – Varmasti tiukka peli on tulossa ja panokset kasvaa jo hyvissä ajoin ennen pudotuspelejä. Kaksi peliä on nyt saatu pelata sillä kokoonpanolla millä halutaan ja näyttäisi siltä, että perjantaina päästään jälleen parhaalla matkaan, toteaa päävalmentaja Juha Järveläinen. Sääennusteiden mukaan perjantaina pelataan huippuolosuhteissa. – Kiva taas päästä pelaamaan optimiolosuhteisiin, peliä on helpompi näin kehittää. Kauden aikana on päästy neljä peliä pelaamaan parhaalla rosterilla ja kokemuksia tarvitaan lisää, päättää Järveläinen. Ottelusta ei tietojemme mukaan ole live-lähetystä

BandyLiigaUutiset

Sunnuntain tulokset

Veiterä – JPS 6 – 5 Veiterä uutisoi taisteluvoitostaan seuraavaa: Sitten päätuomari M-O Gustafsson vislasi pilliin ja päästiin alkamaan. Täynnä taistelutahoa ollut JPS aloitti ottelun terävästi: kellossa oli 8 minuuttia ja vieraat johtivat jo 2–0. Molemmissa maaleissa oli mukana keskisuomalaisen jääpallon kultakimpale, Tuukka Ässämäki. Jasu Koljonen osui ensin ja Ässämäki toisessa Juho Kaarretkosken esityöstä. Molemmat maalit syntyivät Veiterä-puolustuksen merkkaus- ja kommunikointivirheestä. Tilanne näytti JPS:n puolesta hyvältä. Veiterä sai kuitenkin rivit ojennukseen nopeasti: vain minuutti JPS-johtomaalin jälkeen Tuomas Antikainen kavensi Antti-Juuso Ropon syötöstä ja avausmaali nostatti fiilistä Veiterä-leirissä. Noin satakunta kylmyyttä ja viimaa uhmannutta katsojaa löi käsiään yhteen ja kotijoukkue otti pelissä kapellimestarin paikan. Pelattiin reilu vartti, niin Veiterän Niklas Valtanen tärytti keskelle tulleesta kulmurista yläkulmaan ja peli oli tasan. Reilun kympin jälkeen Eetu Peuhkuri sivalsi Veiterän johtoon myös kulmastay. Se oli vasta 7. kulmatilanne kotijoukkueelle pelin tässä vaiheessa. (Tämän jälkeen kulmia olikin reilusti: kaikkiaan 15 kotijoukkueelle, mutta niistä ei saatu maalia aikaiseksi.) Ensimmäisen jakson lopulla kovasti U19-maajoukkueeseen tyrkyllä oleva Veeti Hyvärinen osoitti, miksi hänen nimensä on nuorten maajoukkueen tarkkailulistalla: kaksi pelitilannemaalia (E. Peuhkurin ja Antikaisen syötöstä) ja kotijoukkue lähti tukevassa 5–2-johdossa viettämään taukoa. JPS tuli toisella jaksolla vahvasti Kun Birran Bandyskaban tarkkuusheittopallot oli saatu kerättyä kentältä, niin toinen jakso oli valmis alkamaan. Aivan jakson alkuun Veiterä sai rankkarin, mutta kippari Ere Verhelän kova laukaus osui hyvin torjuneen Samuel Gerovoin patjoihin – myöskään siitä seuranneesta kulmatilanteesta Veiterä ei onnistunut saamaan maalia. JPS puolestaan painoi päälle aktiivisten vastahyökkäysten voimalla ja vihdoin 58. minuutilla Joonas Hiltunen pääsi tuikkaamaan suoraan ilmasta Kalle Pesosen tarjoaman takaviistopallon maaliin – JPS:n kiri oli alkanut. Seuraavat kuusi minuuttia mentiin Veiterän näkökulmasta mankelissa. Lopulta 64. minuutilla Ässämäki pääsi läpiajoon ja varma maali: 5–4. Veiterän oli aika ottaa aikalisä ja valmennus muistutteli huolellisuudesta ja JPS:n kärkkäiden maalinsylkijöiden tarkkailusta. Mentiin tovi ja jälleen soi Veiterä-päässä: tällä kerralla maalintekijänä oli Jarno Eronen, joka osui Nikke Tuhkasen flippipallon kohdalle täysin yksin, kiersi maalissa pelanneen Joonas Kankkusen ja toi vieraat tasoihin. Ote oli kokolailla JPS:llä. Pelin 75. minuutilla Veiterällä oli jälleen yksi kulmatilanne, jonka jälkikahinoista Ässämäki pääsi volttaamaan täyteen vauhtiin, niska kyyryyn ja kohti Veiterä-maalia: alimpana pelaajana ollut Veiterän libero Juuso Kärmeniemi tarjosi mailan koukkuun Ässämäen kainaloon ja hyökkääjä kumoon: Kärmeniemelle lievä punainen kortti, Hyvärinen istumaan jäähyä ja vaparilla jatkettiin. Tässä oli JPS:n etsikkoaika tehdä johto-osuma, mutta siihen ei Veiterän puolustus enää suostunut. Pelin loppu oli erittäin jännittävä ja molemmat joukkueet halusivat voittoa: JPS satsasi teräviin vastahyökkäyksiin akselilla Ässämäki–Hiltunen–K.Pesonen, Veiterä puolestaan pyöritti laajemmin hyökkäyksiin lähtöjä, jonka aikana JPS ehti asemoitua vastaanottamaan Veiterän hyökkäysaallon. Pelin 90. minuutilla Matias Lehtonen kuljetti pallon vauhdilla oikealta kaistalta sisään ja pääsi päätyviivaa pitkin kohti JPS-maalia. JPS-puolutus joutui rikkomaan ja pelasi Lehtosen mailaa eikä palloa. Linjuri Jami Pöysä vislasi pelin poikki ja pienen tapahtuma-analyysin jälkeen päätuomari Gustafsson nosti kädet ristiin päänsä päälle: pallo pilkulle. Veiterän rankkaritykki Niklas Valtanen oli jäänyt puoliajalla pukukoppiin pienen alaraajavamman takia ja kokenut, joukkueen isukkihahmo E. Peuhkuri asettui lyömään rankkaria. Pieni vauhti ja pallo noin 45 cm korkeudella maalin oikeaan reunaan: Veiterä 6–5-johtoon ja pallo keskelle. Pelattiin jo lisäaikaa ja JPS haki vimmatusti tasoitusta. Aivan lopussa JPS sai vielä kulmurin, mutta Veiterän ryysääjät saivat estettyä maalin. Vihdoin peli poikki ja voitto Veiterälle. Tärkeät pisteet. Kotivoitto ei muuttanut asetelmia sarjataulukossa, Veiterä on edelleen viides ja JPS kolmonen. Veiterän voitto kuitenkin osoitti, että joukkue pystyy voittamaan tiukkoja pelejä ja on kotonaan vahva. JPS uutisoi maalin tappiosta seuraavaa: Ottelu oli JPS:n näkökulmasta kaksijakoinen, tai oikeastaan kolmijakoinen. Alku hyvä, ensimmäinen jakso huono, toinen jakso oikein hyvä. Aivan ottelun alkua vei JPS, joka teki kaksi maalia ensimmäisen kahdeksan minuutin aikana. Veiterä teki kuitenkin 1-2 kavennuksen heti seuraavasta hyökkäyksestä JPS:n toisen maalin jälkeen ja siihen päättyi JPSn hallinta. JPS:llä takkusi vähän kaikki, erityisesti syöttöpeli. Vapaat syöttölinjat olivat kortilla ja kun sellainen aukesi, syöttöjen osoitteessa oli toivomisen varaa. Veiterä oli selvästi liukkaampi, pallovarmempi ja paremmin puolustava joukkue. Kun tähän lisättiin Veiterän tasokkaat kulmalyönnit, Veiterä meni menojaan ja tauolle lähdettiin lukemissa 5-2. Valmentaja Topi Rytkönen muistutti tauolla joukkuetta, että tehdään sitä mitä on sovittu. Karvausta tiputettiin vähän alemmaksi ja palattiin perusasioiden äärelle. Toiselle puoliajalle kopista luistelikin uusi joukkue. Toinen puoliaika sai tosin shokkilähdön, kun Veiterä sai rangaistuslyönnin heti erän alkuun. Maalivahti Samuel Gerovoi piti kuitenkin JPS:n pelissä mukana ja torjui rankkarin. Tämän jälkeen peliä vei JPS. Liiike parani, syötöt napsuivat lapaan ja puolustus teki vahvasti töitä. JPS kuroi eron kiinni Hiltusen, Ässämäen ja Erosen maaleilla. Kun peliaikaa oli jäljellä 20 minuuttia, peli oli tasan 5-5. Peli vaikutti kääntyvän JPS:lle, kun Veiterän Juuso Kärmeniemelle tuomittiin ulosajo hänen rikottuaan läpiajossa ollutta JPS:n alinta pelaajaa. Vajaalla pelaaminen ei kuitenkaan merkittävästi häirinnyt Veiterän tekemistä ja peli jatkui tasaisena. Kummallakin joukkueella oli paikkoja ratkaista peli viimeisen kymmenen minuutin aikana. Aivan pelin lopussa JPS:lle sattui oman pään virhe, jota seuranneesta tilanteesta Veiterälle tuomittiin rangaistuslyönti. Eetu Peuhkuri laittoi pallon varmasti sisään. Ensimmäisen puoliajan rämpimisen jälkeen viritettiin hieno kiri, joka ei harmillisesti aivan riittänyt. Veiterä parempi lukemin 6-5. Botnia – WP 35 4 – 5 Botnia uutisoi ottelusta seuraavaa: Botnia aloitti vuoden 2023 loppusarjojen kannalta tärkeällä kotiottelulla Varkautta vastaan. Tapansa mukaan Botnian kone syttyi hitaasti ja avauskymppi oli vierailijoiden hallintaa. Tolppaa lähemmäs Varkaus ei päässyt. Botnian alettua saatua paikkoja, alkoi erikoistilanteitakin syntyä ja kulmalyönnistä Botnia myös siirtyi ottelussa johtoon. Pallo pelattiin kikalla Jyry Kortelaiselle, joka upotti ranteella pallon yläkulmaan. Avausjakson puolivälissä pelikuri hieman höltyi molemmilla joukkueilla ja Varkaus oli se joukkue, joka hyödynsi oman vastahyökkäyksensä. Juho Holopainen hankki rankkarin ja Niko Nissinen kävi lyömässä Varkaudelle tasoituksen. Muutoin avausjakso oli ennakoidusti hyvin tasainen ja molemmat joukkueet osuivat vielä kertaalleen, Kortelainen toistamiseen Botnialle ja Jukka-Pekka Hoffren kulmalyönnistä Varkaudelle. Toiselle jaksolle Botnia sai hyvän alun toiselle jaksolle Eetu Pulkkisen lyötyä kulmalyönnistä Botnian johtoon heti avausminuuteilla. Botnian johtomaalin jälkeen sinisten peli alkoi vähän sakkaamaan ja Varkaus otti ottelun hallinnan vyöryttäen tilanteita Botnian maalille. Lopulta Varkaus tulikin tasoihin ja lopulta johtoon, erikoistilanteista totta kai. Ensin tasoitus kulmalyönnistä ja johtomaali ehkä hivenen heppoisesti vihelletystä rangaistuslyönnistä. Botnia joutui pelin edetessä loppua kohden ottamaan enemmän riskejä tasoitusta hakien. Tämän WP hyödynsi ja pääsi vastahyökkäyksestä kahden maalin johtoon. Botnia ei luovuttanut ja Kaapo Schreck toi vielä lisäajalla Botnian maalin päähän. Tasoituskin oli aivan lopussa lähellä, mutta pisteet lähtivät sitten kuitenkin Varkauteen lukemin 4-5. Hieman Botnian tilanne vaikeutuu jatkosarjaa ajatellen, mutta mitään ei ole vielä menetetty. Tulevaisuudessa häämöttävät vierasottelut HIFK:ta ja OLS:ia vastaan ovat edelleen äärimmäisen tärkeitä otteluita. Seuraavaksi Botnia testaa kuitenkin sarjakakkosen Kampparien kunnon Oulunkylässä ensi sunnuntaina….

BandyLiigaUutiset

Sunnuntain 3 ottelua

Veiterä – JPS Klo: 13.00 Veiterä ei kommentoinut sivuillaan kuin kookoonpanonsa JPS:n lyhyt kommentti: Jipsin pelit jatkuvat tänään Lappeenrannassa klo 13 @veiterabandy vieraana. Luvassa varmasti jälleen kova ja tiukka matsi. Ottelusta ei tietojemme mukaan ole live-lähetystä Botnia – WP 35 Klo: 13.00 Botnia toivotti katsojat tervetulleiksi oulunkylään! WP 35 kommentoi ottelua Ogelissa seuraavasti: WP 35 pelit Bandyliigassa jatkuvat sunnuntaina, kun joukkue kohtaa Oulunkylässä Botnian. Botnia on sarjassa seitsemäntenä heti varkautelaisten perässä pisteen takana. Sunnuntaina tuleekin olemaan 4 pisteen ottelu taistelusta kuutossijasta ja kahdesta lähtöpisteestä jatkosarjaan. – Botnia on kotonaan vaikeasti voitettava joukkue ja Oulunkylä on ollut aina vaikea paikka meille, sen osoitti jo alkukausi, kun hävisimme maalilla HIFK:lle siellä, miettii päävalmentaja Juha Järveläinen. Joukkue päässee parhaalla rosterilla sunnuntaina, ensimmäistä kertaa sitten avausviikonloppun. – Tosi positiivista on, että kaikki pelaajat ovat nyt käytettävissä ja päästään tätä kautta rakentamaanvähän kuin uudestaan. Nyt, kun kaikki ovat käytettävissä niin tullaan harrastamaan kokoonpanossa pientä rotaatiota ja kilpailu sisäisestikin kasvaa, iloitsee Järveläinen. Libero Joona Pietikäisen paluu kokoonpanoon piristi selkeästi WP 35:n peliä ja jatkumoa edelliselle pelille joukkue hakee sunnuntaina. – Keskiviikkona peli näytti jo jääpallolta ja siltä, mitä se oli kauden kolme ensimmäistä peliä, usko joukkueeseen ja loppukauteen on vahva, päättää Järveläinen. Alta ottelun Live-Lähetykseen HIFK – OLS Klo: 13.00 HIFK:n mietteet ennen ottelua olivat seuraavat: Tuplaviikonlopun toisessa matsissa vastaan luistelee OLS. Matsissa sarjan jumbojoukkueet ottavat mittaa toisistaan. Molemmilla joukkueilla on kasassa vasta 3 pistettä, tosin OLS:a on yksi ottelu enemmän pelattuna. Matsi alkaa Brakulla klo 13:00. Tule mestoille kannustamaan Röda voittoon! Rödan alkukausi on ollut haastava. Ottelut eivät ole menneet toivotusti, ja kasassa on vasta 3 pistettä 10 ottelusta. Joukkueen suurin murhe on ollut maalinteko. 10 ottelussa on tehty ainoastaan 15 maalia, joka on 9 vähemmän kuin toiseksi vähiten maaleja tehneen OLS:n saldo. Tämän päivän ottelussa maalisaldoa lähdetään parantamaan, ja sitä kautta pidetään pisteet Stadissa. Hyökkääjä Otso Ikävalko ajatuksia päivän matsista: Millä fiiliksillä matsiin, tiukka ottelusuma ja paha tappioputki päällä?Edelleen hyvällä fiiliksellä. Tänään on tärkeä matsi, meillä on hyvä mahdollisuus parantaa sijoitusta runkosarjassa ja sitä kautta parantaa lähtökohtia jatkosarjaan. Meillä on kova luotto omaan tekemiseen ja siihen, että saadaan peli toimimaan kun jatkosarjan tosipeli alkavat. Vastassa OLS, minkälaista matsia odotat?Tiukkaa vääntöä tiedossa. Oulussa pelattiin tasan, ja muutenkin OLS:n kanssa ollut tasaisa matseja. Millä saadaan tappioputki katkaistua niin, että pisteet jää Stadiin?Tänään tehdään maaleja! Ketä kannattaa seurata ja miksi?Aku Ojanen tulee tänään olemaan liekeissä, ja tulee loppukauden! OLS ei enää eilisen ottelun jälkeen erikseen Helsingin matkaa kommentoi Alta Live-Lähetykseen (Vaatii kirjauksen ja toimii puhelimella tai tabletilla)