BandyLiigaUutiset

Illan tulokset

HIFK -Veiterä 2 – 8 HIFK:lla oli tänään peräti 11 kulmaa, mutta maalia ei joukkue onnistunut viimeistelemään – Vahinko. Kaksi uutta pelaajaa viiletti kotijoukkueen kokoonpanossa, kun Jaakko Liukkonen teki paluun kentille pienen tauon jälkeen. Hyvin se luistin ja peli kulki, ja HIFK:lle tuo varmasti lisää vahvuutta seuraaviin peleihin. Mielenkiintoinen tuttavuus pelasi ensimmäisen Bandyliiga-ottelunsa, eli 17 vuotias Lauri Kivenjuuri (Vesta). Lauri ehti ennen peliä vaihtamaan muutaman sanan, ja kuulosti siltä että jääpallolla on suuri merkitys vielä Laurin uran valinnassa. Kun kysyimme mitkä ovat tunnelmat ennen ottelua, tuli nopeasti vastaus, että tätä on kyllä odotettu. Hienosti nuorukainen ensimmäisessä ottelussa esiintyi,BandyliigaToimitus toivoo, että jatkoa seuraa nopeasti. HIFK uutisoi lyhyesti: Dunkkuun tuli! Veiterä vie pisteet lukemin 2-8. Veiterä kommentoi ottelua seuraavasti: Ottelu päästiin pelaamaan mukavassa pakkassäässä. Veiterä aloitti peli rivakasti ja jo toisen peliminuutin alussa Joonas Peuhkuri siirsi vieraat 0–1-johtoon. Esityön maaliin teki joukkueen kapteeni Ere Verhelä. Nopea maali piti molempien joukkueiden pelin tarkkana, mutta noin kuuden minuutin pelaamisen jälkeen Niklas Valtanen pääsi iskemään Eetu Peuhkurin syötöstä numeroiksi 0–2. Helsinkiläisen kotiyleisön villisti kannustaessa Hifkillä oli vahva jakso, jonka aikana punanutut pääsivät kokeilemaan neljästi kulmurilta tasoituksia, mutta Veiterän ryysääjät ja muuri piti. Ja kesken kaiken vahvan Hifki-vaiheen jälkeen Matias Lehtonen kiitti luottamuksesta ja sivalsi Joonas Peuhkurin esityöstä taukonumerot 3–0. Ensijakson loppu sujui sopuisissa merkeissä ilman sen ihmeempiä tilastomerkintöjä. Toisen jakson alussa Veiterä paahtoi vauhdilla päälle ja kahdella nopealla osumalla se oli jo 0–5-johdossa. Maalintekijöinä Tuomas Antikainen ja Valtanen toistamiseen. Peuhkuri-merkkiset keskikentän moottorit (J & E) nappasivat syöttömerkinnät. Tämän jälkeen ”oma koira puraisi” ja Otso Ikävalkon osumilla Hifki kavensi numerot 2–5:een, molempiin maaleihin syöttäjäksi lopulta merkittiin Patrik Thomasson Huber. Näin pelattiin kymmenisen minsaa kunnes Christian Laibert pamautti Antikaisen tarjoilemasta kulmasta numeroiksi 2–6. Voi sanoa: vihdoin Mölli osui kulmasta, tämä varmaankin avaa ketsuppipullon… Ottelun 78. minuutilla Joonas Peuhkuri osui toistamiseen ja numerot olivat jo 2–7. Se taisi katkaista kotijoukkueen pelihuumorin. Vain minuutti tästä, niin Valtanen sorvasi illan hattutempun valmiiksi, Lehtonen syöttäjänä: 2–8. Viimeisen kympin aikana peli pelattiin loppuun ja näin päädyttiin Veiterän selkeään voittoon. Kuten muistetaan, niin itsenäisyyspäivänä Veiterä kaatoi Hifkin kotonaan niukasti 2–1. Näyttääkin siltä, että viime vuoden mestarit ovat saaneet peli-ideasta hyvin kiinni ja puolustus pitää. Ottelu oli siistihkö ja päädumari Antti Malaska määräsi molemmille joukkueille yhdet kympin jäähyt: kotijoukkueen Tommi Niittylä istui jäähyänsä noin viisi minuuttia ja Veiterän Eemeli Metelinen vain tovin enne Hifkin avausmaalia. Voittoisan HIFK-pelin jälkeen tavoitettu päävalkka Tero Nieminen kertasi ottelun kulkua ja ratkaisua tähän tapaan:– Puolustaminen oli hyvällä tasolla koko pelin, vastustajan pari pitkää yllätti, toki ne oli hyviä pallojakin.– Toisaalta meidän hyökkäämminen oli hetkittäin lähellä kauden parasta, kiitteli Nieminen. Toisaalta Nieminen halusi katsoa koko peliä laajemmin ja näki paljon hyviä asioita koko joukkueen pelissä:– Koko joukkue osallistui hyökkäämiseen ja puolustamiseen, näin saatiin onnistumisia laajalla rintamalla. WP 35 – Kampparit 2 – 6 WP 35 kommentoi ottelua seuraavasti WP 35 kärsi tappion keskiviikkoillassa Kämärillä 2-6 (2-1) lukemin. Kotijoukkue tuli peliin loistavalla ilmeellä ja sai luotua ensimmäisellä jaksolla tukun loistavia maalipaikkoja. Toisella jaksolla tuli muutama keskialueen virhe, joista Kampparit rokotti ja vei pisteet. – Iso parannus meiltä viime viikon JPS-peliin. Tämä ilme, kun säilyy niin meillä on mahdollista olla siellä minne kauden jälkeen haluammekin. Kaveri sai kriittisiin paikkoihin kulmamaalit ja se ratkaisi tänään pelin Kamppareille, päävalmentaja Juha Järveläinen analysoi iltaa. WP 35:n kokoonpanoon palasi pitkästä aikaa libero Joona Pietikäinen, joka oli isäntien paras ja toi ryhtiä puolustupeliin ja pelinavaamiseen. – Loistava suoritus Joonalta ja se oli iso tekijä, että saatiin puolustuspeliä paremmaksi. Vielä, kun sivutuki Jukka-Pekka Hoffren saadaan kentälle niin eväitä varmasti on ihan kärkiporukoitakin vastaan, päättää Järveläinen. Kampparit kertoivat seuraavaa Ottelu oli lähes toisinto joukkueiden ensimmäisestä kohtaamisesta Mikkelissä. Ensi jaksolla WP pysyi mukana, mutta Kampparien vahvuus tuli esille toisella jaksolla, jonka Kampparit hoiti vakuuttavasti 5-0. Päävalmentaja Olli Manninen ennakoi Varkauden ottelusta hankalaa ja näin aluksi olikin. -Alku oli vaikea kuten Mikkelin ottelussakin. WP oli intensiivinen vastustaja ja meillä saattoi tuntua se, että perjantaista sunnuntaihin huilattiin. Tiistaina oli toki hyvä harjoitus, mutta vähän tuntuma oli hukassa, selvitti Manninen. Vaikeaa ottelu ei Kamppareille loppujen lopuksi kuitenkaan ollut kuin ensi jaksolla. WP sai jakson alussa kaksi rankkaria, joista toinen upposi. Valtteri Hauska tasoitti 36. minuutilla kulmurista, syöttäjänä Tomi Hauska, mutta WP pystyi vielä taukojohtoon Kamppari-kasvatti Jimi Siiterin osumalla. Toisen jakson edetessä ote kääntyi Kamppareille. Pelin henki näkyi siinäkin, että Kampparit keräsi ison joukon kulmureita. Joukkueen lyöntivoimaa osoitti se, että kulmurit myös osuivat. Toisen jakson aluksi Janne Hauska löi Tomin tarjoaman kulmurin sisään.  Rasmus Kettunen hoiti Topi Saukkosen syötöstä Kampparit johtoon, ja jatkossa Elmeri Hämäläinen teki neljännen ja Santeri Laitinen viidennen.  Hämäläinen iski vielä lisäajalla toisen maalinsa. Hämäläisen veljessarjan nuorin, Joonatan, 16 pelasi tänään Varkaudessa ensimmäisen Bandyliigaottelunsa – Onnea JH! Ottelu kääntyi Kamppareille toisella jaksolla kokeneiden pelaajien panoksella. -Kokeneiden pelaajien rauhallisuus oli iso avain ottelussa. Kun maltti ja rauhallisuus säilyi, esille tuli oma tekeminen. Siinä on kokemuksella iso rooli, tuumi Manninen. Elmeri Hämäläinen teki kaksi maalia WP:n verkkoon keskiviikkona Kämärillä.

BandyLiigaUutiset

Illan ottelut

HIFK – Veiterä Klo: 19:00 HIFK kommentoi ottelua seuraavasti: Vuoden ensimmäinen matsi pelataan tänään Brakulla, kun vastaan luistelee Veiterä. Matsi on ensimmäinen tiukassa otteluputkessa, jossa edustusjoukkue pelaa 5 matsia 10 päivään. Matsi alkaa klo 19:00 Brakulla. Tule mukaan Brakulle kannustamaan Röda voittoon! Joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen päättyi tiukasti 2-1 Veiterälle. Rödalla oli mahdollisuudet tasoitukseen loppuhetkillä, mutta epäonnistuminen rankkarilta jätti pisteet Lappeenrantaan. Veiterä on viimeisimmän kohtaamisen jälkeen pelannut nousujohteisesti, ottaen 3 ottelusta 5 pistettä. Tosin joukkue on viime aikoina kärsinyt sairastumisista, jonka takia viimeisin ottelu Kamppareita vastaan jouduttiin perumaan. Patrik Huberin ajatuksia päivän matsista: Millä fiiliksillä huomiseen matsiin, viime otteluissa ei ole tullut toivottuja tuloksia?Hyvillä fiiliksillä. Melkein koko joukkue on taas kasassa joulun jälkeen ja treenit ovat menneet hyvin. Vastassa Veiterä, minkälaista matsia odotat?Veiterä on rutinoitunut joukkue ja heidän voittaminen vaatii aina vähintään hyvän suorituksen. Tähdätään murskavoittoon, mutta eiköhän siitä ihan tasainen vääntö tule. Millä saadaan tappioputki katkaistua niin, että pisteet jää Stadiin?Maalinteossa täytyy onnistua paremmin kuin alkukaudesta ja pidetään oma maali puhtaana. Ketä kannattaa seurata ja miksi?Minua, Ojasen Akua ja Niittylän Tommia kannattaa seurata, meillä on tiukka taistelu joukkueen maalikuninkuudesta. Helsingissä esitellään myös kaudelle 2 uutta pelaajaa HIFK:n riveissä, palataan tähän vielä ennen ottelun alkua.. Seuratkaa uutisointia…. Veiterä kommentoi ottelua lyhyesti, Tänään napataan pisteet Lappeenrantaan. Joukko tervehtynyt Veiterä matkustaa Helsingin Kallioon käymään kiivaan kamppailun HIFK:n punapaitoja vastaan. Katsotaan millaisella rosterilla joukkue pystyy pelaamaan perjantain 10 pelaajan poissa olon jälkeen. Alta voit seurata ilmaiseksi ottelun Live-Lähetystä. (Vaatii appin puhelimeen/tablettiin, ja kirjautumisen – kuitenkin ilmainen!) WP 35 – Kampparit Klo: 19:00 WP 35 kommentoi illan ottelua seuraavasti: Kämärille saapuu sarjan ykkössuosikki ja hyvin kautensa aloittanut sarjakakkonen Mikkelin Kampparit. Joukkueet kohtasivat ennen joulua Mikkelissä, jossa varkautelaiset kestivät ensimmäisen jakson pelissä mukana, mutta toisella jaksolla isosta flunssa-aallosta kärsinyt WP 35 joutui antautumaan 12-1 lukemin. – Tuloksellisesti ollaan eletty vaikeaa jaksoa joka johtuu paljolti siitä, että ei olla päästy pelaamaan sillä kokoonpanolla millä haluttaisiin sitten avausviikonlopun. Huomenna saadaan sairastuvalta tärkeitä pelaajia mukaan ja se varmasti lupaa hyvää, toteaa arvoituksellisesti joukkueen toinen valmentaja Ilkka Hoffren. Kampparit on ottaneet 10 pelistä 16 pistettä ja taistelevat runkosarjan voitosta. WP 35 on sen sijaan sarjassa kuudentena viidellä pisteellä ja taistelee tärkeistä lähtöpisteistä alempaan jatkosarjaan. – Kampparit on hyvin organisoitu joukkue joka puolustaa tiivisti ja hyökkää monipuolisesti, joten huomenna haaste on valtava. Kun meillä on paras rosteri käytettävissä niin voimme hyvällä pelillä voittaa kenet tahansa, sen näytti Veterä peli sarja-avauksessa ja Narukerä-peli Porissa. Nyt on vaan tärkeää saada oma pallollinen peli paremmaksi kuin viime perjantai JPS-peli oli, se oli huono suoritus meiltä, päättää Hoffren. Kampparit keskittyy illan otteluun, ja johto miettii jatkoa Veiterä ottelun pyörteisiin Kampparit jatkaa Bandyliigaa keskiviikkona matkustamalla Varkauteen WP-35:n vieraaksi. Päävalmentaja Olli Manninen odottaa ottelusta tiukkaa vääntöä. -WP on aina ollut kova kotonaan. Edessä on pieni kenttä ja taisteleva kotijoukkue, joten meidänkin pitää suoriutua hyvin, sanoo Manninen. Joukkueiden keskinäisen Mikkelin kohtaamisen joulukuun puolivälissä Hänskissä Kampparit voitti selkeästi 12-1. Manninen tuumii, että tuon ottelun tulosta ei kannata katsoa liikaa. -Ensimmäistä jaksoa voi arvioida, mutta toisella WP sitten lopahti. Vierasotteluun Manninen saa liikkeelle vakioryhmän. -Hyvä nippu lähtee liikkeelle. Me lähdemme voittamaan niin kuin jokaista Bandyliigan ottelua, sanoo Manninen. Ottelu ei tietojen mukaan näy Live-lähetyksenä, valitettavasti.

BandyLiigaUutiset

Illan ottelut

Narukerä – Botnia Narukerän uutiset ottelusta: Botnia tulee haastamaan sarjataulukon toisella sijalla majailevan Narukerän Amiko-Areenalle. Kerä ei ole kuluvan vuoden aikana hävinnyt ainuttakaan ottelua runkosarjassa, joten eiköhän laiteta vuosi tappiottomana pakettiin. 🔴🔵 Botnia ei sivuillaan ottelua kommentoi… Alla linkki otteluun (Maksullinen) WP 35 – JPS WP 35 ei kommentoinut ottelua ennen tätä uutista Ottelusta ei tietojen mukaan ole lähetystä Veiterä – Kampparit Tämä ottelu on Suomen Jääpalloliiton sivuilla merkitty siirretyksi? Virallista tietoa asiasta ei ole, mutta tulemme kertomaan totuuden, heti kun saamme asiasta tietoa! Live-seurannassa ottelu vielä on, mutta palaamme asiaan tosiaan heti vahvistuksen tultua onko vai ei peliä! Sinänsä tämä tilanne on harvinaista, ettei vielä 5,5 tuntia aikasemmin tiedetä onko vai ei peliä. Varsinkin kun Lappeenrannan olosuhteet tietojemme mukaan ovat pelikelpoiset. Syy siirtoon on siis mahdollisesti “jokin muu syy?”

BandyLiigaUutiset

Kinkku pelit tänään

Narukerä – Akilles Klo: 15:00 Narukerä kommentoi ottelua seuraavastiTapaninpäivän derby pelataan pitkästä aikaa yleisön edessä Amiko-Areenalla. Viime kaudella Akillesta vastaan pelattiin loistava ja viihdyttävä välieräsarja, joten kannattaa ehdottomasti tulla paikalle seuraamaan jatkuuko Narukerän hyvä vire. Suomen Cup mukaan lukien Kerä on jo 12 ottelun tappiottomassa putkessa. 🔴🔵 Akilles ei kiireiltään ottelua kommentoinut Alla olevasta Linkistä pääset katsomaan ottelua (maksullinen) Kampparit – Veiterä Klo: 15:00 Kampparit kommentoivat ottelua seuraavasti: Jääpallon Bandyliiga herää kinkunsyönnistä tapaninpäivänä, kun Lappeenrannan Veiterä saapuu maanantaina Kampparien edustusjoukkueen vieraaksi Hänskiin. Perinteinen tapaninpäivän ottelu on joukkueiden kohtaamisista tämän talven ensimmäinen. Sarjaohjelma sattuu kaiken lisäksi olemaan sellainen, että joukkueet pelaavat uudelleen saman viikon perjantaina ja tällä kertaa Lappeenrannassa. Kampparit lähtee Veiterä-otteluun Bandyliigan sarjajohtajan paikalta. Veiterä on sarjataulukossa viides, mutta kaksi ottelua mikkeliläisiä vähemmän pelanneena. Veiterän lyhyet kommentit: Tänään pelataan tapaninpäivän klassikko-ottelussa Kamppareiden vieraana Alla olevasta linkistä voit seurata ottelua (maksullinen) Botnia – HIFK Klo: 15:00 Botnia ei kommentoinut ottelua muuten kuin mainoksella Facebookissa. HIFK kommentoi ottelua näin: Tänään pelataan klassinen tapaninpäivän derby Botniaa vastaan. Tänä vuonna matsi isännöi Botnia Oulunkyläs. Matsi alkaa klo 15:00. Tapaninpäivän derby on yksi kauden kohokohdista, varsinkin kun viime vuonna matsi jouduttiin siirtämään eikä näin ollen päästy tapojen mukaan pelaamaan tapanina. Röda on viime vuosin ollut vahvempi tapaninpäivän derbyissä voittaen 4 viimeistä. Botnia on viimeksi voittanut tapaninpäivän derbyn vuonna 2016. Molempien joukkueiden alkukausi on ollut haastava. Botnialla on kasassa 2 pistettä 9 ottelusta, ja Rödalla 3 pistettä 7 ottelusta. Näin ollen päivän matsi on erityisen tärkeä molemmille joukkueille loppukauden pisteitä ajatellen. Lisäksi matsissa on tarjolla Stadin herruus, joka tuo varmasti lisämaustetta peliin. Kapteeni Tommi Niittylän ajatuksia tapaninpäivän derbystä: Millä fiiliksillä tänään tapaninpäivän derbyyn?Tapaninpäivän derby on aina yksi kauden kohokohdista. Klassinen matsi, jossa aina tunnetta ja monesti hyvin yleisöä paikalla. Lisäksi on Stadin herruudesta pelaaminen tuo aina mukaan vähän erityistä latausta. Viime matseissa ei ole tullut toivottavia tuloksia, mitä pitää tehdä jotta tämä muuttuu?Meidän pitää luottaa omaan peliin. Jatketaan kurinalaista puolustusta, ja kun saadaan paikkoja niin tehdään niistä maalit. Maalit ollut kortilla tällä kaudella, mutta varmasti kun tehdään duunia ja uskalletaan pelata rennosti niin alkaa myös syntymään maaleja ja sitä kautta saadaan voittoja. Minkälaista matsia odotat?Tiukka ja tärkeä matsi tiedossa. Molemmat joukkueet tarvitsee pisteitä, ja tulee varmasti myös taistelemaan niistä. Lisäksi niin pelataan Stadin herruudesta, se sytyttää aina! Alla olevasta linkistä voit seurata ottelua (Botnia) (Lataa sovellus puhelimeesi tai Tablettiin – valitse seurattava joukkue: HIFK-Bandy) JPS – WP 35 KLO: 15:00 JPS kommentoi ottelua lyhyesti: Tapaninpäivän klassikko JPS-WP35 tänään Viitaniemen Loistokotiareenalla klo 15! WP 35 kertoo ottelusta seuraavaa: WP 35 matkaa Tapanina Jyväskylään JPS:n vieraksi klo 15.00 alkavaa n otteluun. JPS seilaa kolmen ottelun voittoputkessa, joissa kahdessa edellisessä se on pystynyt pitämään nollan. Keltapaidoilla on alla kaksi isoa tappiota, jotka osittain menevät poissaolojen piikkiin. – Melkein kaikki pelaajat ovat olleet kipeenä viimeisen viikon aikana ja se on näkynyt viime aikojen tuloksissa. Nyt on tärkeää saada taas rytmistä kiinni uudestaan, toteaa päävalmentaja Juha Järveläinen. Viime Narukerä-pelistä puuttuneet avauksen Ari-Pekka Aho ja Arvi Lindlöf palaavat pelaavaan rosteriin. – AP on luonnollisesti meille kullanarvoinen pelaaja, vaikkakin Vertti Torvinen tuurasi häntä hienosti. Lindlöf tuo luisteluvoimaa yläkertaan ja ennen kaikkea karvauspelaamiseen, päättää Järveläinen. Joukkueet kohtaavat uudestaan perjantaina Varkaudessa Alla olevasta linkistä pääset JPS:n sivuille – josta löytyy linkki otteluun

BandyLiigaUutiset

Lauantain tulokset

Veiterä – Narukerä 2 – 2 Veiterä kommentoi tulosta seuraavasti: Molemmat joukkueet aloittivat terävästi ja peli kulki vauhdikkaasti kenttäpuoliskolta toiselle. Jo 5. minuutin kohdalla vielä viime vuonna Kerässä peliä tehnyt Tuomas Antikainen pääsi hätyyttelemään hyvän pelin pelannutta Santeri Rantasta, joka torjui Antikaisen vedon. Tuomas kokeili uudelleen 13. minuutilla, mutta nyt laukaus meni niukasti ohi. Seuraava tekopaikka osui Veiterän Samppa Äikkäälle 24. minuutilla, mutta lyöntilaukaus oikeasta vinkkelistä ei osunut aivan maalia kohden. Esityön tilanteeseen teki äärettömän lujasti ahkeroinut Eetu Peuhkuri. Narukeräkin sai hiljalleen juonesta kiinni ja pelitilanteet tasoittuivat. Veiterän Paavo Huuhtanen joutui rikkomaan 28. minuutilla kympin jäähyn arvoisesti ja Veiterä hieman himmasi. Reilun puolen tunnin jälkeen Narukerä myllytti pelin todella vaarallisesti Veiterän kenttäpuoliskolle ja kotijoukkue oli suoraan sanottuna hätää kärsimässä. Ja kuten yleensä käy, niin Veiterän terävän hyökkäyksen jälkeen Narukerä sai hyvä vastahyökkäyksen, jossa Eero Paavola pääsi keskialueelta kuljettamaan pallon ristikkäin keskialueen poikki, pääsi hyvälle ampumaetäisyydelle ja veti pallon maaliin, ohi hyvän ottelun pelanneen Joonas Kankkusen. Siitä taukolukemat 0–1. Narukerä sai kulmurin ja vanhaherra Ville Aaltonen näytti mallia miten kulmuri ammutaan maaliin: 0–2 vieraille ja ilo oli porilaisryhmässä ylimmillään. Jopa päävalmentaja Tuomas Erkkilä intoutui villiin tanssiin lankulla. Veiterän ukot olivat kuitenkin päättäneet, että peli ei pääty tähän. Vain kaksi minuuttia Kerän johto-osuman jälkeen Peuhkuri karvasi pallon Kerän kaaren tuntumassa Veiterälle ja tuikkasi syötön eteenpäin Äikkäälle, joka osin kaadettunakin sai pallon Rantasen suojuksiin, josta Niklas Valtanen siirsi pelivälineen verkon perille. Numerot taululle 1–2 ja tämä sytytti kotijoukkueen. Toinen puolikas oli tämän jälkeen Veiterän. Kerä pääsi muutamasta kulmurista kokeilemaan, mutta Joonas Kankkunen oli loistavasti pallojen tiellä – ja ryysääjät hoitivat loput. Reilun tunnin kohdalla, ottelun 60–70 minuuteilla, nähtiin molemmilta joukkueilta erittäin hyvää ja kypsää peliä joskin yleisön joukossa pohdittiin, että olisiko kuitenkin tasuri vielä mahdollinen. Ottelun tuomarikolmikko Kaipia–Pöysö–Pietiläinen kävivät muutamankin kerran keskusteluja molemman joukkueen konkariosaston kanssa. Katsomoon näytti siltä, että Veiterän E. Peuhkurilla sekä Narukerän V. Aaltosella on eräänlainen Jääpalloliiton epävirallisen erotuomarikouluttajan rooli. Veiterä otti aikalisän 77. minuutilla ja paukut pantiin hyökkäyspeliin: mm. libero Juuso Kärmeniemi nähtiin häärivät Kerän kaaren sisäpuolella ja kova painostus toi mahdollisuuden 82. minuutilla, kun Valtas-Nikke pääsi kokeilemaan pilkulta tasoitusta. Kova litikäinen kuitenkin viuhui kuitenkin päätyverkkoon, noin 5,5 cm yläriman yli. Viimeisen kympin aikana Veiterä vyörytti pelin Kerän päätyyn. Porilaisten eväät oli syöty ja tuomarin antamalla lisäajalla, käytännössä pelin viimeisessä tilanteessa pallo tuli Niklas Valtasen ulottuville ja nyt hän eri erehtynyt – pallo varmasti reppuun ja kädet kohti tummunutta eteläkaralaistaivasta: 2–2. Narukerä kommentoi Facebookissa ottelua. Tappioton putki jatkuu! Tiukka taisto Lappeenrannassa päättyi 2-2 tasalukemiin Veiterän tasoittaessa ottelun lisäajalla. Viime hetken tasoituksesta huolimatta tulosta voidaan pitää vähintäänkin tyydyttävänä hallitsevaa mestaria vastaan. Lappeenrannasta on saatu pisteitä mukaan viimeksi vuonna 2015. Valmentaja Aleksi Vihtilän kommentit pelistä: Päästiin ensimmäisen vartin jälkeen hyvin peliin mukaan ja toisenkin jakson alku oli meillä hyvin hallussa. Viimeiset 20 minuuttia oltiin aikalailla puolustuskannalla ja Veiterä pääsi, toki ansaitusti, tasoittamaan ottelun viimeisellä lyönnillään. Meiltä puuttui tänään useampi kokenut pelimies, joka näkyi varsinkin lopussa pienenä hätäilynä ja malttamattomuutena. Lähdemme kuitenkin hyvillä mielin kohti huomista. WP osoitti Porissa olevansa aivan uusi joukkue, mutta pistemenetyksiä ei enää sallita, joten voittamaan lähdetään ehdottomasti. JPS – OLS 6 – 0 JPS kohtasi lauantaina Viitaniemessä täydellisessä jääpallokelissä Oululaiset. JPS lähti peliin pienillä puolustuspään muutoksilla kun kokoonpanoon luisteli nuori Sebastian Sauvala. Vasempana pakkina pelannut Sauvala pelasi hyvän pelin näyttämällä fyysisiä otteita puolustuksessa. Ensimmäinen puoliaika oli JPS hallintaa oululaisten puolustaessa erittäin tiiviisti. Harmaan varjon ensimmäiselle puoliajalle toi, kun JPS pelaajat törmäsivät toisiinsa ja hyökkääjä Jarno Eronen joutui loukkaantumisen takia luistelemaan pukukopin suojiin. Puoliajalle mentiin lukemissa 1-0. Toiseen erään JPS laittoi astetta kovemman vaihteen päälle ja puhkaisi OLS puolustuksen kerta toisensa jälkeen. Maali-iloittelun ohella JPS piti oman päädyn puhtaana, joten loppuvihellyksen jälkeen taululla olivat paljon sanovat numerot  6-0. JPS maalilla Karri Leisimo pelasi loisto-ottelun pitäen nollapelin sekä ansaiten yhden syöttöpisteen. OLS ei ottelua kommentoinit….. Kampparit – HIFK 10 – 3 Kampparit uutisoi sivuillaan: Ottelu käynnistyi tasaisissa merkeissä. Kampparit hallitsi pallollista peliä, mutta IFK iski muutaman vaarallisen vastaiskun. Ottelun 14. peliminuutilla iski huimassa pelivireessä oleva Kampparikapteeni Kimmo Huotelin pelin kolmannesta kulmalyönnistä komeasti Kampparit 1-0 johtoon. Kampparit sai hyvän otteen pelistä ja loi lukuisia paikkoja, mutta seuraavaa maalia odoteltiin parikymmentä minuuttia, kunnes 15-vuotias Simo Huotelin seurasi kulman jälkitilanteen tarkasti ja viimeisteli ensimmäisen Bandyliigaosumansa – Onnea Simo! Kampparit jatkoi tehokkaana kulmalyönneissä ja Tuomas Liukkonen vei Mustat 41. minuutin kohdalla kaarelta jo 3-0 johtoon. Hetki ennen taukoa iski Santeri Laitinen taukojohtonumerot 4-0. Heti toisen  jakson alkuun Kampparit karkasi kulmalyönnistä jo 5-0 johtoon Janne Hauskan toimesta. HIFK kavensi 49. minuutilla kulmasta 5-1:een, mutta Rasmus Kettunen karkasi heti aloituksesta läpiajoon kuitaten tilanteeksi 6-1. Niittylä osui toistamiseen kulmasta ja kavensi tilanteen 6-2:een, mutta Kampparit lisäsi johtoaan;  7-2 merkittiin omaksi maaliksi, 8-2 ja 9-2 maalit taituroi Santeri Laitinen. IFK:n Iiro Väkiparta oli toinen tänään ensimmäisen maalinsa Bandyliigassa tehnyt pelaaja onnistuessaan kulman jälkitilanteessa. Onnittelut Iirollekin! Ottelun loppunumerot 10-3 teki Tuomas Liukkonen. Ottelun yleisölle tarjonneen Rhomberg Sersan palkintoraati palkitsi parhaina pelaajina HIFK:n maalivahdin Eelis Laitisen ja Kamppareiden Aki Mannisen. HIFK-valmentaja Juuso Pyysing antoi omilleen kehuja tappiosta huolimatta ”Alusta oltiin oikein hyvin mukana, mutta omat virheet kostautui ja mustat maalasivat tehokkaasti. Ihan pirteä esitys meiltä kaiken kaikkiaan. Pallotempoa pitäisi saada kehitettyä paremmaksi. Nyt päästään onneksi jo treenaamaan Kallion kentällä ja ihan hyvällä mielellä tässä katsotaan jatkoon” Kamppareiden Olli Manninen yhtyi kollegansa näkemykseen; ”Olen ihan samaa mieltä, IFK otti alussa hyvin ylhäältä kiinni ja oltiin alussa vaikeuksissa. Jaksettiin kuitenkin uskoa omaan tekemiseen ja onnistumisia tuli taas laajalla rintamalla. Ilahduttavimpana tietenkin Simo Huotelinin ensimmäinen osuma juhlaottelussa. Molempien puolien kulmat on meillä vahvat ja kiva että on tullut onnistumisia niissäkin” Joukkueensa parhaana pelaajana palkitun Aki Mannisen isä-Ola suostui pienen houkuttelun jälkeen kehumaan myös poikaansa; ”Aki onnistui tänään hienosti ja pelasi tosi hyvän pelin haastavalla sivutuen paikalla” Vaikka saman aikaisesti pelattiin jalkapallon MM-pronssiottelua, oli Hänskin juhlaottelussa paikalla lähes tuhat katsojaa. Tähän kohtaan BandyliigaToimitus mainitsee, että pientä Mikkelilisää on tuossa viimeisessä lauseessa, kun katsojamäärä virallisesti ilmoitettiin kuitenkin 460 silmäparia 🙂 HIFK ei ottelua kommentoinut….

BandyLiigaUutiset

Päivän ottelut

Veiterä – Narukerä Klo: 15:00 Veiterämedian haastattelussa Tero Nieminen Narukerä kommentoi ottelua lyhyesti: Tänään edessä kova peli hallitsevaa mestaria vastaan Lappeenrannassa. Ottelu ei ikävä kyllä ole nähtävissä suoratoisto lähetyksenä mistään. JPS – OLS Klo: 15:00 Maaliputkessa viilettävä Joonas Hiltunen odottaa viikonlopun pelejä Lauantaina pelataan taas viitaniemessä! Muistakaa, että jääpallo on parasta paikanpäällä joten lämmintä päälle ja katsomoon!! OLS leiri ei ottelua kommentoinut, alla linkki otteluun! Kampparit – HIFK Klo: 17:00 Välittömästi lauantaina 17.12. Hänskissä pelattavan juhlaottelun Kampparit- HIFK jälkeen kentän kaupungin puoleisessa päädyssä järjestetään noin 5 minuuttia kestävä ILOTULITUS. Mikkelin Kampparit toivottaa kaikki tervetulleiksi seuraamaan sekä klo 17.00 alkavaa maksutonta juhlaottelua sekä sen jälkeen järjestettävää ilotulitusta. Kampparit pahoittelee ilotulituksesta aiheutuvaa, onneksi lyhytkestoista meluhaittaa ja toivottaa kaikille kaupunkilaisille Hyvää ja Rauhallista Joulun aikaa! Aku Ojasen ajatuksia matsista: Millä fiiliksillä viikonlopun matseihin, edellisestä matsista jonkin aikaa kun viime viikonlopun matsit peruuntuivat?Hyvillä mielin pelaamaan, ainakin energiaa pitäisi olla säästössä. Ja tahtotaso on ainakin kohdillaan viime viikonlopun farssin jälkeen. Miten lataus saadaan kuntoon viime viikonlopun peruttujen matsien jälkeen?Treenataan viikko mahdollisimman laadukkaasti. Saadaan näin varmasti hyvä vireystila koko joukkueeseen ja ollaan valmiita matseihin. Vastassa Kampparit Varmasti vauhdikkaat matsit tulossa. Kampparit on pallollisesti taitava joukkue, jota vastaan täytyy pelata tarkasti, jos pisteitä halutaan saada. Missä pitää onnistua, että pisteet tulee Stadiin?Työmoraalin pitää olla kunnossa, ja omat maalipaikat pitää hyödyntää tehokkaasti. Lisäksi koko joukkueen puolustuspelin on oltava tiivistä ja uhrautuvaa. Näillä saadaan varmasti hyvä tulos aikaiseksi. Alta klikkaamalla live-lähetykseen (vaatii kirjautumisen)

BandyLiigaUutiset

Illan ottelu ratkesi aikaisin

SolisSportin kautta katsottuna ottelun ensimmäinen puoliaika oli jopa WP:n Jääpallo on ihmeellinen peli – Tänään 45 minuuttia WP 35 oli niskan päällä, ja lukemat kuitenkin taululla 3-1 kotijoukkueelle, vaikka ne olisivat hyvin voineet olla toisinpäin. Toisenjakson alkuun Kamppareilta onnistui kaikki mitä he edes ajattelivat yrittää, peli ohitse ja loppu oli enemmän ja vähemmän pelailua. Lukemat eivät anna oikeutta WP 35:lle, tosin ottelua ei koskaan saa jättää kesken kuten tänään kävi. Kuitenkin BandyliigaToimitus uskoo edelleen Varkautelaisiin, kunhan nämä heilahtelut saadaan pois. Valmentaja Ilkka Hoffren myös otti syyn tappiosta kontolleen, koska hän vaihtoi ryhmitystään, mutta tsemppiä Varkauteen, kyllä vielä voittoja tulee… Mitään Kamppareilta pois ottamatta, on kuitenkin hiukan pakko hymyillä tähän loppuun miten heille pallot pomppi lapaan, vaikka ne olisivat seitsemän kaverin kautta viimeiselle pomppineet – no joskus onnistuu vain kaikki, ja onhan joku viisas sanonut että hyvälle tapahtuu hyviä asioita. Kotijoukkueen parissa oltiin otteluun tyytyväisiä Otteluputken väsymyksestä ei ollut tietoakaan, kun Kampparien edustusjoukkue komensi Warkauden Palloa Bandyliigan arkiottelussa keskiviikkoiltana Mikkelissä. -Sunnuntaina Akilleksen ottelussa väsymys painoi, mutta nyt ei. Pelejä oli aika paljon, mutta kun saatiin huilata hieman ja alle vielä hyvä harjoitus, ei ollut ongelmia, kertasi illan ottelua keskiviikkona hattutempun tehnyt Santeri Laitinen. Laitinen oli tyytyväinen voitosta, mutta hyvän tunteen toi ennen muuta joukkueen peliesitys. -Joukkue pääsi pelaamaan omalla tasollaan. Kun alkuun tuli osumia, WP:n selkäranka katkesi. Meiltä hyvä peli, tuumi Laitinen. Tyytyväinen oli myös päävalmentaja Olli Manninen. -Ottelu oli meiltä tason nosto verrattuna viime sunnuntain Akilles-otteluun. Olen todella tyytyväinen poikien pelaamiseen. Manninen teki hieman säätöjä ryhmään ja tuloksena oli hyvä pelitempo ja vastustajan haastaminen. WP ei pystynyt keskiviikkona pelaamaan kuin ensi jakson. Kampparit kuitenkin piti varkautelaiset kurissa ja teki taukojohdoksi 3-1 Janne Hauskan, Topi Saukkosen ja Laitisen maaleilla. Ottelu ratkesi toisen jakson alussa. WP jäi täysin telineisiin, ja Kampparit teki jakson alussa viidessä minuutissa kolme maalia. Laitinen hoiti niistä kaksi ja Elmeri Hämäläinen kolmannen. Maaleja teki usea pelaaja, mutta keskiviikkona roolia kentällä ottivat Liukkonen sekä Tomi Hauska, joka pelasi hyvän ottelun. Kun konkarit onnistuivat, onnistui myös ryhmän nuorempi kaarti. Juniori-ikäinen Simo Huotelin täytti paikkansa. WP 35 leirin mietteet ottelun jälkeen olivat synkät – päät pystyyn! Tyydyttävästi kautensa aloittanut WP 35 tyrmättiin keskiviikkona Mikkelissä 12-1 (3-1) lukemin. Ensimmäisen jakson varkautelaiset olivat vielä hyvin pelissä mukana, mutta toisella jaksolla vieraiden pelistä hävisi kaikki pelistään. WP 35:n ainokaisen viimeisteli Lasse Karppinen. – Ensimmäinen 45 minuuttia oli hyvää tekemistä ja saatiin luotua myös hyvin maalipaikkoja, Kamppareiden vaarallisimmat tilanteet tulivat nostopalloista. Puoliajalla muutin hieman pelipaikkoja, jolla hain parannusta nostopallojen puolustamiseen. Se oli huono ajatus ja on otettava vastuu siitä. Kampparit iski heti tokajakson ekaan 5 minuuttiin 3 maalia ja siihen kaatui tämä ilta. Kallis virhe minulta, manaili valmentaja Ilkka Hoffren.

BandyLiigaUutiset

Keskiviikkoillan SavonDerby

SavonDerby Tänään KLO: 18.30 – Mikkelissä Kamppareiden juhlaviikko starttaa Juhlaviikko alkaa tänään Bandyliigaottelulla WP35:ttä vastaan – Onnea! On hyvin harvinaista että, illan taopahtumaa ei kommentoida Kamppareiden sivustolla ennen ottelua, mutta nyt on valitettavasti näin päässyt käymään. No emmekähän kaikki ymmärrä – kiireitä varmasti riittää – Onnea vielä kerran seuralle, ja sen jäsenille – Toivottaa BandyliigaToimitus WP 35 leirissä odotetaan illan ottelua innolla WP 35 jatkaa iloista vistintäänsä sivuillaan, ja sosiaalisessa mediassa. Alla siitä tiivistelmä: WP 35 jatkaa Bandyliigaa keskiviikkona Mikkelissä, jossa se kohtaa sarjakärki Kampparit. – Mikkeli tulee olemaan meille iso haaste keskiviikkona, kaverilla on rosterissa laajuutta todella paljon. Meille varmasti tulee kamppailussa omat momentumit ja ne on käytettävä hyödyksi, alustaa joukkueenjohtaja Ilkka Hoffren keskiviikon ottelua. WP 35:llä on alla selkeä kotivoitto Botniasta ja näin ollen sillä on hyvät lähtökohdat Savon Derbyyn. – Lauantaina oli meillä kauden ehjin kokonaisuus eikä Botnia ollut niin heikko, kun loppulukemat näyttivät. Saatiin hyökkäyspelaamiseen tehoja ja niitä on myös löydyttävä Mikkelin illassa, päättää Hoffren. Lasse Karppinen kertoo tunnelmista ennen Savon Derpyä (Eilen tiistaina / WP 35 Media) Alla linkki Live-Lähetykseen, Lähetys ilmainen, mutta vaatii rekisteröitymisen

BandyLiigaUutiset

Lauantain ottelut

Tänään 3 ottelua Tänään tulessa on 6 joukkuetta, kun Helsingissä jouduttiin HIFK:n 125-vuotisjuhlaottelu perumaan (ottelun uusi pelipäivä ilmoitetaan myöhemmin). Kalliossa ei kenttää siis saatu vieläkään pelikuntoon. Bandyliigan seuraajille on kuitenkin tarjolla 3 hyvää ottelua, joten kaikki katsomoihin kannustamaan omia! WP 35 – Botnia Klo: 15.00 WP 35 kommentoi ottelua seuraavasti: WP 35 jatkaa Bandyliigaa lauantaina Kämärillä, kun vastaan tulee vieraita Helsingistä, Botnia. Alkukaudella yhden voiton viidestä ottelusta ottanut Helsinkiläisryhmä paransi otteitaan tiistaina häviämällä tiukahkon ottelun jälkeen Akillekselle 7-3. Varkautelaiset palasivat puolestaan etelän reissusta tyhjin käsin, kun sunnuntaina se kaatui viimeistelyyn HIFK:n vieraana. Nyt onkin kotijoukkueella mahdollisuus muuttaa kurssia Botnian kustannuksella. – Botnialla on mielenkiintoinen ryhmä kasassa ja tulossa on taas dramaa ja käänteitä varmasti. Lauantaina meidän on oltava kaikilla osa-alueilla teräviä, jos pisteille halutaan, toteaa toinen valmentaja Ilkka Hoffren. Botnian vaarallisimmat pelaajat alkukaudella ovat olleet Onni Autinen ja Tero Määttälä. Myös kokenut, joukkueen kapteeni Juri Schreck on Botnian pelin sielu. – Turha puristaminen on saatava tekemisestä pois ja rentoutta tilalle, päättää Hoffren. Mikäpä olisi Varkautelaisille parempaa ajanvietettä lauantaina ennen futiksen MM-puolivälieriä kuin draamaa ja käänteitä varmasti sisällä pitävä bandytaisto hyvässä talvikelissä. Botnianleiri ei kotisivuilla, tai sosiaalisessamediassa ottelua ole kommentoinut Valitettavasti tietojemme mukaan, Varkaudessa ei striimata pelejä, joten emme voi jakaa linkkiä – kun sitä ei ole – toivottavasti WP 35 saa vielä tämänkin kuntoon, niin saadaan kaikki nauttia Varkaudessa pelattavista otteluista. OLS – Narukerä Klo: 15.00 OLS uutisoi ottelua: OLS on pelannut Bandyliigassa varsin tiiviisti – joka viikonloppu on ohjelmassa ollut otteluita.Kuluva viikko on hieman kevyempi, kun ohjelmassa on vain yksi ottelu.Ottelu Narukerää vastaan on samalla runkosarjan puoliväli OLS:lle – pelitahti on siis ollut varsin kova, kun neljään viikkoon on runtattu läpi jo puolet runkosarjasta. Narukerä sarjassa ilman tappiota OLS:n seitsemän tähänastista peliä ovat tuottaneet kolme pistettä – mukaan mahtuu tasuri HIFK:sta, voitto Veiterästä ja viisi tappiota. Vierailevan Narukerän saldo on kaksi voittoa ja tasapeliä, Kerä on Kamppareiden ohella toinen joukkue sarjassa, jolla ei ole vielä tappioita. OLS:n edellinen ottelu sunnuntaina antoi kovasti uskoa joukkueen tekemiseen. Vierasvoitto Veiterästä on harvinaista herkkua ja siihen peliin peilaten on OLS:lla hyvä mahdollisuus myös Narukerää vastaan. Ottelun valmistava treeniviikko on ollut valitettavan repaleinen ja ottelukokoonpano selvinneen lopullisesti vasta lauantaina. Narukerän sosiaalisessamediassa ottelusta seuraavaa: Kerä matkustaa Ouluun kahden ottelun voittoputkessa. Viime viikolla joukkue otti ensin tärkeän vierasvoiton Porvoossa, jonka jälkeen JPS kaatui maali-ilottelun jälkeen Amiko-areenalla. – Perjantaina mentiin vaikeimman kautta, mutta joukkueen kärsivällisyys palkittiin ja mielestäni ansaitsimme pisteet. Sunnuntaina tehostimme kontrapelaamista ja hyökkäyksissä lisäsimme enemmän voimaa maalille, mikä näkyi tulostaululla. Hienoa, että jätkät saivat onnistumisia ja sitä kautta lisää uskoa omaan tekemiseen, valmentaja Tuomas Erkkilä toteaa. Lauantaina vastaan asettuvan OLSin kanssa tulee Erkkilän mukaan olla varuillaan. – Oulussa odottaa hyvin valmennettu joukkue, joka kävi Lappeenrannassa raapimassa pisteet mukaansa. Se kertokoon kaiken oleellisen. Meidän täytyy siis onnistua hyvin ja jatkaa oman pelin kehittämistä, mikä on toki ottanut jo harppauksia eteenpäin. Mutta edelleen on paljon työtä tehtävänä. Ottelua pääsette seuraamaan alla olevasta linkistä! JPS – Kampparit Klo: 15.00 JPS Uutisoi kotisivuillaan ottelusta seuraavaa: Lauantaina JPS hakee kauden toisessa kotipelissään revanssia Mikkelin Kamppareista. JPS pelaa lauantaina 10.12. kauden toisen kotiottelunsa, kun vastaan luistelee Mikkelin Kampparit. Palloseura lähtee hakemaan revanssia Kamppareista, joka voitti oman kotiottelunsa tiukasti 4-2. JPS-kapteeni Lasse Tammilehto odottaa lauantain peliä innokkaasti oltuaan pois kokoonpanosta viimeiset kaksi ottelua ja näin ollen jäi välistä joukkueen ensimmäinen kotiottelukin. “Jääpallo on parasta paikan päällä!” sanoo Tammilehto ja muistuttaa faneja laittamaan lämmintä päälle ja suuntaamaan kohti Viitaniemen katsomoita.  Kamppareiden leirissä ottelua kommentoitiin seuraavasti: Päävalmentaja Olli Manninen odottelee viikonvaihdetta tyynenä, mutta sanoo, että edessä on tiukka viikonloppu. -Viikonvaihteessa ovat edessä kovat haastajat. Toisaalta meillä on vahva usko omaan tekemiseen. Ilman muuta neljää pistettä tavoitellaan kahdesta ottelusta, sanoo Manninen. Kampparit lähtee viikonvaihteen matkaotteluihin sarjakärjessä. Takana on viisi ottelua ja yhdeksän pistettä. Voittoja on neljä, tasapelejä yksi. Viikonvaihteen vastustajista Akilles on Kampparien jälkeen sarjan kakkosena ja JPS viidentenä. JPS on luonteeltaan luisteleva ja energinen joukkue, ja Akilles puolestaan saanut vahvistuksia. Kamppareilla on luottamus osaamiseensa. Viime viikonvaihteen kotiotteluista OLS:n kaataminen oli työvoitto, mutta Botniaa vastaan mustat esittivät todella hyvää peliä. – Varsinkin Botnian ottelun 90 minuuttiin olen tyytyväinen, sanoo Manninen. -Sanoisin, että olemme menneet eteenpäin. Siinä mielessä lähdetään luottavaisena vierasotteluihin, mutta on tosin myös onnistuttava. Edustusjoukkueen ryhmä on pelikunnossa. Varusmiespalvelustaan suorittavat ovat myös jo olleet palveluksensa loppuvaiheissa harjoituksissa mukana, joten Manninen pääsee kokoamaan avauskokoonpanon ilman poissaolo-ongelmia. Ottelua voittte seurata alla olevasta linkistä!

BandyLiigaUutisetKampparitUutiset

Kampparit 50-vuotta

Häskissä juhlitaan! JUHLAVIIKON OHJELMA Keskiviikkona 14.12. Bandyliigaottelu KAMPPARIT – WP 35 klo 18.30 alkaen, otteluisäntänä OP. Sisäänpääsy OP:n kortilla puoleen hintaan! Perjantaina 16.12.  Entisten Kampparipelaajien ja -toimijoiden juhlapelit klo 19.00-21.00 Kaikki entiset Kampparipelaajat ja -toimijat ovat tervetulleita. Kokoontuminen klo 18.00. Normaali pelivarustus. Mikäli et jostakin syystä nouse luistimille, myös lankkuväkeä, huoltoa ja kannustusjoukkoja tarvitaan! Pelien jälkeen Kampparit tarjoaa osallistuneille saunan ja iltapalaa Ilmoittautumiset Eero Tikanoja 0440-347 777 tai Kimmo Huotelin 0440-176 333 Lauantai 17.12. Klo 9.30  U16 -nuoret, SM-sarjaottelu Kampparit-WP35, Varkaus Klo 11.30  U14-nuoret, SM-sarjaottelu Kampparit- JPS, Jyväskylä Klo 13.30  U18-nuoret, SM-sarjaottelu Kampparit – WP35, Varkaus  Klo 17.00  Bandyliigaottelu Kampparit – HIFK, Helsinki Rhomberg Sersa tarjoaa ilmaisen sisäänpääsyn otteluun. Otteluisäntinä myös ESE Oy ja K-Supermarket Pikantti Ottelun jälkeen, noin klo 19.00 ILOTULITUS Ei kukkia ja lahjoja, kiitos. Mikkelin Kamppareiden juniorityö kiittää lämpimästi mahdollisista huomionosoituksista!  Pankkitili: FI64 5271 0420 0569 06 tai MobilePay: 50511 BandyliigaToimitus onnittelee seuraa “miehen iästä” – Onnea!