Illan tulokset

HIFK -Veiterä 2 – 8

HIFK:lla oli tänään peräti 11 kulmaa, mutta maalia ei joukkue onnistunut viimeistelemään – Vahinko.

Kaksi uutta pelaajaa viiletti kotijoukkueen kokoonpanossa, kun Jaakko Liukkonen teki paluun kentille pienen tauon jälkeen. Hyvin se luistin ja peli kulki, ja HIFK:lle tuo varmasti lisää vahvuutta seuraaviin peleihin.

Mielenkiintoinen tuttavuus pelasi ensimmäisen Bandyliiga-ottelunsa, eli 17 vuotias Lauri Kivenjuuri (Vesta). Lauri ehti ennen peliä vaihtamaan muutaman sanan, ja kuulosti siltä että jääpallolla on suuri merkitys vielä Laurin uran valinnassa. Kun kysyimme mitkä ovat tunnelmat ennen ottelua, tuli nopeasti vastaus, että tätä on kyllä odotettu. Hienosti nuorukainen ensimmäisessä ottelussa esiintyi,BandyliigaToimitus toivoo, että jatkoa seuraa nopeasti.

HIFK uutisoi lyhyesti: Dunkkuun tuli! Veiterä vie pisteet lukemin 2-8.

Veiterä kommentoi ottelua seuraavasti:

Ottelu päästiin pelaamaan mukavassa pakkassäässä. Veiterä aloitti peli rivakasti ja jo toisen peliminuutin alussa Joonas Peuhkuri siirsi vieraat 0–1-johtoon. Esityön maaliin teki joukkueen kapteeni Ere Verhelä.

Nopea maali piti molempien joukkueiden pelin tarkkana, mutta noin kuuden minuutin pelaamisen jälkeen Niklas Valtanen pääsi iskemään Eetu Peuhkurin syötöstä numeroiksi 0–2.

Helsinkiläisen kotiyleisön villisti kannustaessa Hifkillä oli vahva jakso, jonka aikana punanutut pääsivät kokeilemaan neljästi kulmurilta tasoituksia, mutta Veiterän ryysääjät ja muuri piti. Ja kesken kaiken vahvan Hifki-vaiheen jälkeen Matias Lehtonen kiitti luottamuksesta ja sivalsi Joonas Peuhkurin esityöstä taukonumerot 3–0. Ensijakson loppu sujui sopuisissa merkeissä ilman sen ihmeempiä tilastomerkintöjä.

Toisen jakson alussa Veiterä paahtoi vauhdilla päälle ja kahdella nopealla osumalla se oli jo 0–5-johdossa. Maalintekijöinä Tuomas Antikainen ja Valtanen toistamiseen. Peuhkuri-merkkiset keskikentän moottorit (J & E) nappasivat syöttömerkinnät.

Tämän jälkeen ”oma koira puraisi” ja Otso Ikävalkon osumilla Hifki kavensi numerot 2–5:een, molempiin maaleihin syöttäjäksi lopulta merkittiin Patrik Thomasson Huber. Näin pelattiin kymmenisen minsaa kunnes Christian Laibert pamautti Antikaisen tarjoilemasta kulmasta numeroiksi 2–6. Voi sanoa: vihdoin Mölli osui kulmasta, tämä varmaankin avaa ketsuppipullon…

Ottelun 78. minuutilla Joonas Peuhkuri osui toistamiseen ja numerot olivat jo 2–7. Se taisi katkaista kotijoukkueen pelihuumorin. Vain minuutti tästä, niin Valtanen sorvasi illan hattutempun valmiiksi, Lehtonen syöttäjänä: 2–8.

Viimeisen kympin aikana peli pelattiin loppuun ja näin päädyttiin Veiterän selkeään voittoon. Kuten muistetaan, niin itsenäisyyspäivänä Veiterä kaatoi Hifkin kotonaan niukasti 2–1. Näyttääkin siltä, että viime vuoden mestarit ovat saaneet peli-ideasta hyvin kiinni ja puolustus pitää.

Ottelu oli siistihkö ja päädumari Antti Malaska määräsi molemmille joukkueille yhdet kympin jäähyt: kotijoukkueen Tommi Niittylä istui jäähyänsä noin viisi minuuttia ja Veiterän Eemeli Metelinen vain tovin enne Hifkin avausmaalia.

Voittoisan HIFK-pelin jälkeen tavoitettu päävalkka Tero Nieminen kertasi ottelun kulkua ja ratkaisua tähän tapaan:
– Puolustaminen oli hyvällä tasolla koko pelin, vastustajan pari pitkää yllätti, toki ne oli hyviä pallojakin.
– Toisaalta meidän hyökkäämminen oli hetkittäin lähellä kauden parasta, kiitteli Nieminen.

Toisaalta Nieminen halusi katsoa koko peliä laajemmin ja näki paljon hyviä asioita koko joukkueen pelissä:
– Koko joukkue osallistui hyökkäämiseen ja puolustamiseen, näin saatiin onnistumisia laajalla rintamalla.


WP 35 – Kampparit 2 – 6

WP 35 kommentoi ottelua seuraavasti

WP 35 kärsi tappion keskiviikkoillassa Kämärillä 2-6 (2-1) lukemin. Kotijoukkue tuli peliin loistavalla ilmeellä ja sai luotua ensimmäisellä jaksolla tukun loistavia maalipaikkoja. Toisella jaksolla tuli muutama keskialueen virhe, joista Kampparit rokotti ja vei pisteet.

– Iso parannus meiltä viime viikon JPS-peliin. Tämä ilme, kun säilyy niin meillä on mahdollista olla siellä minne kauden jälkeen haluammekin. Kaveri sai kriittisiin paikkoihin kulmamaalit ja se ratkaisi tänään pelin Kamppareille, päävalmentaja Juha Järveläinen analysoi iltaa.

WP 35:n kokoonpanoon palasi pitkästä aikaa libero Joona Pietikäinen, joka oli isäntien paras ja toi ryhtiä puolustupeliin ja pelinavaamiseen.

– Loistava suoritus Joonalta ja se oli iso tekijä, että saatiin puolustuspeliä paremmaksi. Vielä, kun sivutuki Jukka-Pekka Hoffren saadaan kentälle niin eväitä varmasti on ihan kärkiporukoitakin vastaan, päättää Järveläinen.

Kampparit kertoivat seuraavaa

Ottelu oli lähes toisinto joukkueiden ensimmäisestä kohtaamisesta Mikkelissä. Ensi jaksolla WP pysyi mukana, mutta Kampparien vahvuus tuli esille toisella jaksolla, jonka Kampparit hoiti vakuuttavasti 5-0.

Päävalmentaja Olli Manninen ennakoi Varkauden ottelusta hankalaa ja näin aluksi olikin.

-Alku oli vaikea kuten Mikkelin ottelussakin. WP oli intensiivinen vastustaja ja meillä saattoi tuntua se, että perjantaista sunnuntaihin huilattiin. Tiistaina oli toki hyvä harjoitus, mutta vähän tuntuma oli hukassa, selvitti Manninen.

Vaikeaa ottelu ei Kamppareille loppujen lopuksi kuitenkaan ollut kuin ensi jaksolla.

WP sai jakson alussa kaksi rankkaria, joista toinen upposi.

Valtteri Hauska tasoitti 36. minuutilla kulmurista, syöttäjänä Tomi Hauska, mutta WP pystyi vielä taukojohtoon Kamppari-kasvatti Jimi Siiterin osumalla.

Toisen jakson edetessä ote kääntyi Kamppareille. Pelin henki näkyi siinäkin, että Kampparit keräsi ison joukon kulmureita. Joukkueen lyöntivoimaa osoitti se, että kulmurit myös osuivat.

Toisen jakson aluksi Janne Hauska löi Tomin tarjoaman kulmurin sisään.  Rasmus Kettunen hoiti Topi Saukkosen syötöstä Kampparit johtoon, ja jatkossa Elmeri Hämäläinen teki neljännen ja Santeri Laitinen viidennen.  Hämäläinen iski vielä lisäajalla toisen maalinsa. Hämäläisen veljessarjan nuorin, Joonatan, 16 pelasi tänään Varkaudessa ensimmäisen Bandyliigaottelunsa – Onnea JH!

Ottelu kääntyi Kamppareille toisella jaksolla kokeneiden pelaajien panoksella.

-Kokeneiden pelaajien rauhallisuus oli iso avain ottelussa. Kun maltti ja rauhallisuus säilyi, esille tuli oma tekeminen. Siinä on kokemuksella iso rooli, tuumi Manninen.

Elmeri Hämäläinen teki kaksi maalia WP:n verkkoon keskiviikkona Kämärillä.


Leave a Reply