Sydän tuntee, silmät sumenee, mikä on totuus?

Alku puhe

Pohdin edelleen jääpalloa ja sen aiheuttamaa intohimoa, tunnetta, pettymystä, kuohua, näkemyksiä, oikeudenmukaisuutta ja voittaako aina parempi joukkue?

Mielestäni lopputulosta pitää kunnioittaa ja taululla on aina kylmä fakta siitä kumpi joukkue on onnistunut pelin perimmäisessä tarkoituksessa eli maalinteossa!

Kuitenkin on kymmeniä osa-alueita joissa joukkue A voi olla parempi, vaikka lopulta joukkue B voittaa ottelun. Se tekeekin jääpallosta niin intohimoisesti seuratun pelin, koska meillä on 9 erilaista seuraa, jolla jokaisella on omat vahvuutensa, ja myös heikkoutensa.

Seurojen valmennukset miettivät koko kesän millaisen rosterin he saavat kasaan, ja mikä olisi joukkueen vahvuus, jolle voi luoda kaikki sen millä joukkue tulisi tavoittelemaan mestaruudesta. On valitettavaa, ettei juuri nyt pystytä luomaan pelitapaa jo kesällä, koska jo kesäharjoittelu voisi tähdätä kauteen, nyt vielä elokuun alussa, ei ole selvyyttä millainen kokoonpano seurassa tulee olemaan valitettavasti. ei lähdetä nyt pohtimaan syitä tähän, koska tämän uutisen pohjana on HIFK-Botnia ottelun jälkeen Botnian pelaajien toivoma uutinen HIFK:n Sikana pelaamisesta, ja heille pelaajien toiveena ”isän kädestä opettamiselle”!


Lähtökohdat uutiselle

Jotta tästä tekstistä ei tulisi minun omien tunteiden purkaus, mikä saattaisi sumentaa näkemykset kutsuin ottelun videon kanssani katsomaan 3 henkilöä, jotka eivät seuraa jääpalloa. He eivät nimiään halua tähän juttuun, koska eivät liity mitenkään jääpalloon. Uskoin kuitenkin heidän katsovan ottelua erilaisilla lasilla kuin minä itse, ja saamme tekstiin ajatuksia tuon sikailun suhteen paremmin.

Kirjaamme jokainen tuomareiden viheltämät vaparit, rankkarit ja jäähyt. Lisäksi kirjaamme jokainen omat ylimääräiset näkemykset lisättävistä vapareista, rankkareista ja jäähyistä. Katsotaan miten lähellä tuomarit, ja raatimme jäsenet ovat keskenään

Kirjasimme jokainen seuraavat rikkeet ylös, ja tekstistä löytyy ”raatimme” laskettu keskiarvo!

  • Pienet rikkeet (mailaalyönnit, yms mistä aiheutui/aiheutuisi vapaalyönti)
  • Isot rikkeet (Jäähyn aiheuttavat ja rankkarin aiheuttavat)

Ensimmäinen jakso

Ensimmäisellä jaksolla saimme seuraavan tuloksen:

Pienet rikkeet:Isot rikkeet:
HIFK183
Botnia103

Pieniä rikkeitä kommentoitiin seuraavasti:

  • vahinko
  • esti
  • puolusti
  • Miksi?
  • Oliko järkeä?
  • Hyvä teko

Isompia rikkeitä 3-3, (ehdotus myös 3-5 tilanteesta) kommentoitiin seuraavasti:

Botnian Rike 1

  • Botnian rike, ensimmäinen isorike tapahtuu kun Bontian pelaaja kaataa rankkarin arvoisesti HIFK:n hyökkääjän. Tämä oli kaikilla raadin jäsenillä tuomareiden kanssa täysin samoilla linjoilla

HIFK:N rike 1, 2, ja Botnian rike 2

  • HIFK:n rike, tähän astisen pelin suurin rikesuma nähtiin kun peliä oli pelattu noin 30 minuuttia ja sitä seuraavat 2 minuuttia. Ensin HIFK:n Tuomas Jalkanen taklaa aivan turhaan Botnian pelaajaa, ja saa tästä 10 minuutin jäähyn, raadissa yksimielinen tuomio – Jäähylle!
  • Kommentit: Miksi? Aivan turha? Mitä tapahtui? Miksi tuo pelaaja noin teki?
  • Tilanteesta jäähyn siis saa Tuomas Jalkanen, raati kuitenkin ihmettelee kuten HIFK:n kannattajatkin, miksi tilanteeseen täysin tilanteen ulkopuolelta tullutta Veikka Lintulaa ei passiteta jäähylle kun hän 2 kertaa tuuppii HIFK:n pelaajia, vaikka tuomari pitää toisella kerralla hänestä jopa kiinni?
  • Raadin tuomio: Tuomarit jättivät Lintulan tuomitsematta. Kommentit: Miksi ei jäähyä? Tuo olisi kuulunut myös jäähylle, Saako noin tehdä?
  • Kun Botnian valmennus kommentoi Jalkasen mennessä jäähylle, että ”Jäähylle tuo idiootti” kysyy yksi raadin jäsen, etteikö Jalkanen jo saanut jäähyä?, ja saako valmennus huutaa noin? Vastaan, että 99,9% valmentajien huudoista painetaan ”villaisella” – raati ihmettelee asiaa.
  • Raadin toista jäsentä ihmetyttää miksi Botnian Jyry Kortelainen saa ”saattaa” Tuomas Jalkasen jäähylle vaikka tuomari jo kertaalleen poistaa Kortelaisen saattamis matkalta. Raadin jäsen olisi antanut tästä toisesta kerrasta jäähyn, itse kommentoin että todella harvoin tuomaristo puuttuu ”rikollisen” jäähylle saattajiin, ja siinä psyykataan vastustajaa.
  • Tilanne jatkui heti vaparin jälkeen, kun Tommi Niittylä taklasi kovaa Botnian pelaajaa, ja siitä vihellettiin vapari. Raatimme 3-1 äänin, tuomari teki oikein.
  • Botnian valmennus jatkaa huutoja: Jäähylle nyt niitä äijiä! Raatimme jäsen kysyy miksi valmennus käy noin kuumana, vaikka ottelussa on ollut vain tämä Jalkasen tilanne – En pysty vastaamaan kysymykseen. Samalla vielä kuuluu valmentaja Määtän huuto: Vauhkonen (tuomari) ottakaa tää peli jotenkin haltuun! Raadin jäsen kysyy mitä tuo tarkoittaa? Kerron että valmentaja Määttä on sitä mieltä että Botnia kärsii HIFK:n liian kovista otteista. Jäsen kysyy missä niitä on ollut? Sanon että tietysti voidaan pieniä rikkeitä myös laskea tähän mukaan, jos niin halutaan.
  • Toinen jäsen kysyy miksi taas Botnian pelaaja Eetu Pulkkinen saa mennä vihellyksen jälkeen tönimään HIFK:n pelaajaa? Vastaan että näihin tuomarit harvoin puuttuvat, ja usein paikallipelissä näitä näkyy.
  • Kyseisestä vapaalyönnistä maalin edessä Tommi Niittylä taklaa selkeästi selätä Onni Autista ja pallo viedään pilkulle. Raati antaa yksimielisen tuomion tuomari täysin oikeassa! Keskustelua miksi Niittylä teki noin? Summaamme että tämä episodi kokonaisuudessaan sai HIFK:n kapteenin tekemään hölmön ratkaisun, ja siksi nyt pilkku on siitä tuloksena.

HIFK:n rike 3

  • HIFK:n Esu Rytkönen ei saa palloa haltuun, ja se pomppaa niin, että Botnian pelaaja saa palloin, jolloin Rytkönen huitaisee takaa käsille – jäähylle! Äänin 4-0 tuomari teki oikein!

Botnian rike 3

  • Veikka Lintula syöttää pallon, mutta jälkitilanteessa huitaisee HIFK:n pelaajaa mailalla kasvoihin – Jäähylle! Äänin 4-0 tuomari teki oikein!

Ensimmäisen jakson loppumietteet raadilla olivat seuraavat:

  • HIFK rikkoi enemmän
  • Isot rikkeet menivät tasan
  • Botnian valmennus kommentoi peliä tuomareille enemmän
  • Botnian kannattajat huusivat enemmän HIFK:n pelaajille
  • HIFK:n kannattajat huusivat enemmän tuomareille
  • Tuomarit olisivat voineet antaa kummallekin muutaman jäähyn lisää

Näin päädyimme yhdessä ensimmäisen jakson tuloksiin ja mietteisiin

Toinen jakso

Toosella jaksolla saimme seuraavan tuloksen:

Pienet rikkeet:Isot rikkeet:Pienet rikkeet / Koko Ottelu:Isot rikkeet / Koko Ottelu:
HIFK1773510
Botnia125228

Pieniä rikkeitä kommentoitiin eri kommentein seuraavasti:

  • Hölmöilyä
  • Kuuluu peliin
  • Miksi tuomari vihelsi?
  • Filmasiko pelaaja?

Isompia rikkeitä 7-5, (yksimielinen päätös) kommentoitiin seuraavasti:

Botnian Rike 1

Heikki Pesonen taklaa hiukan myöhässä HIFK:n pelaajan laidan ylitse – jäähy! Äänet 4-0 tuomari teki oikein, kaikki yhtyvät kun näytän hidastettuna miten Pesonen tulee myöhässä, ja mihin osuu.

Botnian rike 2

Botnia pakki taklaa ”persuksella” kyyristyen – tuomaristo ei anna jäähyä, mutta äänin 4-0 raati olisi jäähyn viheltänyt aikaisempiin tuomioihin nähden. Tuomari teki siis väärin äänin 4-0, jäähy olisi ollut oikea ratkaisu.

HIFK:n rike 1

HIFK:n pakki rikkoi tuomari antoi ensin hyödyn, mutta sitten toinen taklaus ja tuomari vei pallon rikkeen 1 kohtaan. Äänet 2-2 kumpaan paikkaan olisi tullut pallo viedä pilkulle, vai vaparikohtaan. Itse olen käsityksessä että useimmat tuomarit vievät pallon siihen missä rikkominen alkaa, tämä saattoi vaikuttaa tulokseen? Tilanteessa raati kiinnitti huomiota Botnian valmentaja Määtän huutoihin: ” Malaska ei se ollut siellä päinkään!” No meidän on helppo kelailla ja katsoa, kun tuomari valitsi tuon ensimmäisen kohdan, oli se lähes sentilleen 4-0 lukemin oikea paikka jos tuosta se piti antaa?

Tilanteesta annettiin vapari ja Botnia lyö sen HIFK pelaajan kautta kulmaksi. Kuitenkin toinen tuomari oli ehtinyt viheltää, ja tilanne johtaa erotuomaripalloon. Yritin kertoa mitä tämä tarkoittaa, mutta kaikki jäimme miettimään miksi tuomarit näin näkivät? Tämä jää epäselväksi meille kaikille. Määttäkään ei ole tyytyväinen päätökseen, ja huutaa Ettei tilanteesta voi mitenkään tulla erotuomaripalloa! Lisäksi muu valmennus komppaa, että lyökää pallo maaliin! Raadin jäsen ihmettelee, että miksi pallo pitää lyödä maaliin, jos tuomarit erehtyvät? Mitä HIFK teki tilanteessa mietimme yhdessä.

Botnian rike 3

Raadin jäsen kysyy miksi tuomari huutaa että viimeisen kerran Botnia vaihdatte pelaajia noin. Katsomme videon uudestaan ja toteamme Botnian pelaajan lähtevän vaihdosta kymmeniä metrejä ennen vaihtoon tulevaa pelaajaa. Pelaajat kohtaavat HIFK:n vaihtoaition toisella puolella, johon on noin 25m matkaa. Kerron että säännöissä tämä olisi ollut jäähyn arvoinen suoritus, ja siksi tuomari huusi kuten yllä oli. Raati jää pohtimaan tuloksena 4-0, että tilanteesta olisi pitänyt viheltää jäähy.

HIFK:n rike 2

HIFK:n Erik Hörhammer taklaa maalin edustalla Botnian Jyrki Tauschia ja raadin jäsen kysyy, eikö tuo ole rankkari? Taas video kelaten pyöritämme tilannetta ja päädymme 3-1 äänin lopputulokseen että tuomarit tekivät oikein, Tauschi filmasi tilanteessa.

HIFK:N rike 3

Pyry Kunnas koukkaa Botnian pelaajan ja saa jäähyn! Raati antaa 4-0 tuomion tilanteen olleen oikea. Botnian katsomosta nainen huutaa useaan kertaan ULOS! Raati ei ole huutajan kanssa samoilla linjoilla, ja hymyilemme intohimoiselle kannattajalle.

HIFK:n rike 4

Esu Rytkönen saa huitomisesta jäähyn! Jälleen 4-0 tuomio, tilanne on oikein

HIFK:n rike 5

Ilia Sokolov taklaa hiukan ”persausta” asetellen – jäähy. Tuomio 4-0 tilanne on oikein

HIFK rike 6

Niittylä taklaa, omasta mielestään puhtaasti – jäähy. Raati tuomitsee äänin 3-1 tuomion oikeaksi. Raadin jäsen kysyy, että miksi taas Botnien pelaajan on ”saatettava” Niittylä jäähylle? Kerron että siinä vielä annetaan lisää kehuja 🙂

Botnian rike 4

HIFK:n nuori 17v jääpallolupaus Lauri Kivenjuuri on pääsemässä maalintekoon hyvän luistelun jälkeen, mutta Botnian pelaaja kaataa Laurin. Raati katsoo tilanteen vain 2 kertaa, koska se on heidän mielestä täysin yksimielisesti 4-0 rankkari. Videolta selviää että Malaska vie pallon vähintään 5-10 metriä väärään paikkaan. Katsomme tuon toisen kerran siksi, että kysyin oliko tilanne sama kuin aikaisemmin missä katsottiin tuota hyötyä ja 2 rikettä peräkkäin. Näin ei kuitenkaan ole, tilanteessa on varmuudella vain yksi rike – ja rankkari jää viheltämättä? Kysyn asiaa siksi, että kerron ryhmälle, itse kysyneeni pelin jälkeen tästä tuomari Malaskalta – hänen nähden tilanteen vastaavana kuin tuo edellinen josta tuli vapari rankkarialueen ulkopuolelta. Itse en uskaltanut väittää vastaan kun minulla oli 60m matkaa tuohon kohtaan. Tässä siis valitettavasti tapahtui äänin 4-0 tuomarivirhe. Totesin vielä että puhuimme Malaskan kanssa siitä miten aasiat tapahtuvat kentällä, ja kuinka nopeasti. Meidän on helppo kelailla tilannetta vaikka 1000 kertaa. Raati ymmärtää asian, tai ainakin siihen kuvitelmaan jään…

HIFK:n rike 7

Ottelun lopussa vielä HIFK:n pyry Kunnas kaataa rankkarialueella Botnian Onni Autisen – Rankkari!. Katsomme tilannetta varmaan 50 kertaa ja päädymme 3-1 tuomioon, että Autinen filmaa tilanteessa, ja tuomio on siis 3-1 äänin raadin mielestä väärin. Rankkaria ampuu Kaapo Schreck, mutta maalissa Pete Pättiniemi torjuu, ja raadimme toinen naisjäsen toteaa oikeuden toteutuneen, me muut hymyilymme hänen tilannetajulle, ja oikealle ajoitukselle ilmaista asia noin.

Botnian rike 5

Ottelun loppuvihellyksen jälkeen Botnian Autinen luistelee kovaa vaihtoaitioon lyöden mailansa sen seinään. Samainen raadin naisjäsen kysyy onko tuo sallittua, ja miksi hän teki noin. Kerron hänen olevan pettynyt peliin, ja joskus pelaajat reagoivat näin, mutta sen olevan jäähyn arvoinen suoritus. Raati pohtii, ja äänin 3-1 olisimme antaneet tuosta ehkä vielä jäähyn.

Toisen jakson loppumietteet raadilla olivat seuraavat:

  • HIFK rikkoi enemmän
  • jäähyjä ei mielestämme voi kutsua sikajäähyiksi, tai ylilyönneiksi, eikä vahingoittamistarkoituksiksi
  • Isot HIFK vei +2 tuloksella
  • Botnian valmennus kommentoi peliä tuomareille enemmän
  • Botnian kannattajat huusivat enemmän HIFK:n pelaajille
  • HIFK:n kannattajat huusivat enemmän tuomareille
  • Tuomarit olisivat voineet antaa kummallekin muutaman jäähyn lisää – Me ainakin annoimme.

Peli ohitse…..

Pienet rikkeet eroIsot rikkeet ero
HIFK+13+2
Botnia

HIFK oli siis hiukan rikkovampi osapuoli, mutta 90 minuutin ottelussa kerron tuon olevan yllättävän pieni ero. Raati kuunteli, ja aloitimme loppukeskustelut kokonaisuudesta.


Keskustelimme raadin kanssa otteluvideon jälkeen seuraavaa:

Videolta kuuluu hyvin kummankin joukkueen valmennuksen huudot, ja kommentit. Hienoa oli kuulla muutamaan kertaan esim. ottelun päätuomari Antti Malaskan ohjaavan pelaajia esim reunassa lautaavasten pelatessa, PELATAAN OIKEIN – KIITOS! tai ÄLÄ ENÄÄ JATKA!


Raatimme myös kiinnitti huomiota siihen, että Botnian ”katsomo” huusi enemmän SIKA! tai muita otteluun kuulumattomia huutoja HIFK:n pelaajille. Kun taas HIFK:n ”katsomo” huusi enemmän näkemyksiään tuomareille heidän vihellyksistä tai viheltämättä jättämisistä.


Me emme kuulleet pelaajien keskustelua, tai sellaisia otteita joita voi tehdä siten ettei videotallenne kuvaa niitä näin kaukaa kuvattuna. Kuitenkin selkeästi pelaajat ”kommentoivat” ottelun sisällä enemmän ja vähemmän tilanteita. Saammekin tästä yhdessä idean, että tulemme varmasti BandyliigaToimituksen osalta mikittämään jossakin ottelussa pelaajan, jotta voimme kulla mitä kentällä ”keskustellaan” Julkaisemme sen, jos se materiaali sen ”sallii”. 🙂


Loppusanoina voimme todeta että emme yhdessä löydä ottelusta mitään, josta pitäisi sanoa ”SIKA PELAAMISEKSI”, pienempiä, ja suurempia rikkeitä löytyi tilastomme mukaan, mutta ei ylilyöntejä tai mitään tahallista vahingoittamista ei löydy.


Jälkipeliä, mussuttamista, tunteita, Stadin herruudesta kamppailua, yms löytyy, ja niistä tilastomme kertovat. HIFK rikkoi enemmän, Botnia psyykkasi tilanteiden jälkeen enemmän, Botnian valmennus huusi kovemmin, Botnia luisteli paremmin, HIFK teki enemmän maaleja.


Kyllä ne tuomaritkin matsissa hyvin suoriutuivat.


Itse kerron vielä, että keskustellussa tuomari Antti Malaskan kanssa, hän ihmetteli miten HIFK:n ja Botnian välillä käydyissä otteluissa on aina erikoinen ilmapiiri?, sitä ei hänen mielestään löydy Suomesta mistään muualta.

Raadille en pysty tähän vastaamaan, eivätkä hekään keksi tähän syytä. Tätä täytyy varmasti kysyä entisiltä pelaajilta kummastakin seurasta, jotta saadaan näkemys asiaan, eikä sotketa mukaan nykyisiä pelaajia, jotta emme enempää sotke ” tätä ilmapiiriä”.

Kiitän vieraita, ja päätän tämän lupaamani ”suurennuslasilla” käydyn HIFK – Botnia ottelun raportoinnin toteamukseen, että jos jääpallo-ottelut ovat tällaisia, ei niissä pelata sikaa, mutta kyllä tuomarit saavat olla tarkkana, kun otteluissa tapahtuu todella paljon ja nopealla vauhdilla toteavat raatilaiset.


Kiitos, ja kumarrus vieraille näkemyksistä, ja mielipiteistänne!


Leave a Reply