Avainsana: Bandyliiga

    BandyLiigaUutiset

    Nyt se on totta!

    Miljoonan käynnin raja rikki 27.9.2022 Voimme ylpeinä kertoa, että eilen tiistaina 1,5 vuotta vanhoilla sivuillamme rikkoutui 1000000 käynnin rajapyykin. Käyntien määrä on jääpallon sivustolle hieno, ja siksi pyrimme parantamaan palvelua koko ajan. Tekijöiden vähyys luo omat haasteet, ja tietysti se ettei sivustollamme ole suuria taloudellisia voimavaroja. 115-vuotias jääpallo, ja sen pääsarja Bandyliiga ansaitsee kaiken näkyvyyden,…

    BandyLiigaUutisetKampparitUutiset

    Joonas Janhunen palaa Mikkeliin

    Työpaikka Mikkelissä, vie tien takaisin kotikaupunkiin 33-vuotias Joonas Janhunen palaa kasvattajaseuraansa kahden IFK-kauden jälkeen. Edellisen kerran kokenut puolustaja pelasi Kampparipaidassa kauden 2018 finaalissa Lappeenrannassa. Mikkeliin palannut Janhunen liittyi joukkueen treeniryhmään jo keväällä. Joonas työskentelee Osuuskauppa Suur-Savon kiinteistöpäällikkönä. ”Keväästä asti treenasin jo joukkueen mukana mutta pelaaminen varmistui kesän kuluessa. Hyvällä mielellä lähdetään alkavaan kauteen, meillä on…

    BandyLiigaUutisetKampparitUutiset

    Kamppareiden edustus koossa

    KOLME LÄHTIJÄÄ, KOLME UUTTA PELAAJAA Viime kauden joukkueesta jäi pois huikean pääsarjauransa päättänyt Joni Maaranen, Poriin siirtynyt Ville Särkkä sekä Helsingin IFK:n paitaan vaihtanut Esu Rytkönen. Tulijoita ryhmä sai tilalle saman verran. Joukkueeseen on liittynyt A-maajoukkueen tarkkailuryhmään juuri valitut Rasmus Kettunen (Akilles) sekä Ruotsin ja Veiterä-vuosien jälkeen  kasvattajaseuraansa palaava Tuomas Liukkonen. Viimeisimpänä sopimuspelaajien kaartiin liittyi kokenut Joonas Janhunen. OLA MANNINEN ON TYYTYVÄINEN JOUKKUEEN…

    BandyLiigaUutisetNarukeräUutiset

    Narukerä kertoi kokoonpanon olevan kasassa

    Narukerän kokoonpano kaudella 2022-23 Narukerä julkaisi sosiaalisessa mediassa kokoonpanonsa. Tutun nimet listalla osoittavat, että joukkue on pystynyt pitämään kokoonpanonsa lähes muuttumattomana kauteen 2021-22 verrattaessa. Uusia nimiä on oikeastaan vain maalivahti Iiro Nurmi, joka nousee edustukseen omista junioreista. Lähteneitä ei ole useita, Tuomas Antikainen siirtyi Veiterään, Iiro Raukko Ruotsiin, maalivahti Jaakko Haavisto ei tietoa. Narukerä ehdokas…

    BandyLiigaUutisetJääpalloliitto tiedottaa

    Otteluohjelma 2022-2023

    Jääpalloliitto on julkaissut alustavan ohjelman 2022-23 NroSarjaPvmKenttäKotiVieras 1 BL 12.11. Oulu OLS 15:00 Akilles 2 BL 12.11. Jkylä JPS 15:00 HIFK 3 BL 13.11. Oulu OLS 13:00 HIFK 4 BL 13.11. Jkylä JPS 14:00 Akilles 5 BL 18.11. Mikkeli Kampparit 18:30 JPS 6 BL 18.11. Varkaus WP 35 19:00 Veiterä 7 BL 19.11. Pori Narukerä…

    BandyLiigaUutisetBotniaUutiset

    Esa Määttä palaa Botnian päävalmentajaksi

    Botnia julkaisee valmentaja uutisen Botnia saa rautaisen annoksen kokemusta edustusjoukkueen valmennukseen, kun Esa (Ersa) Määttä palaa takaisin Botnian päävalmentajaksi. Ersa on ollut Botnian peräsimessä viimeksi kaudella 2016-2017. Tätä ennen hän johdatti kauden 2016 päätteeksi Botnian suomen mestariksi bandyliigassa. Kaudesta 2017-2018 lähtien Ersa on valmentanut Ruotsissa menestyksekkäästi niin naisten, kuin miesten pääsarjatasolla. Botnia menetti useita pelaajiaan…

    BandyLiigaUutisetNarukeräUutiset

    Nestori jatkaa Narukerän rosterissa

    Esa Oksanen jatkaa Narukerän paidassa myös tulevalla kaudella Esa nousi Narukerän edustusjoukkueen mukaan jo 1990-luvulla ja on muuten aina edustanut Narukerää paitsi kaudet 2005-2009 pelatessaan Ruotsissa. Palkintokaapista löytyy MM-pronssi, kolme SM-hopeaa ja viisi SM-pronssia. Esalta tavoitetta ei tarvinnut edes kysyä, koska se tuli selväksi jo kesätreenien alkaessa: Suomen mestaruus. Kyseinen tavoite tuntuu olevan myös joukkueen…

    BandyLiigaUutisetHIFKUutiset

    HIFK vahvistaa maalivahtiosastoa

    Jesse Järvinen siirtyy Porista HIFK:n paitaan Porilaislähtöinen Jesse Järvinen vahvistaa HIFK:n edustusjoukkueen maalivahtiosastoa tulevalla kaudella. Pitkään jääpalloa pelannut Järvinen edustanut koko pelaajauransa Narukerää. Siirto Rödan pelipaitaan tuntuu luontevalta ja Järvinen on hyvillä mielin astumassa rooliinsa uudessa joukkueessa. Järvisen tunnelmat uuden alun kynnyksellä – Hienoa päästä mukaan. Vastaanotto on ollut erittäin hyvä! Joukkueessa on muutama ennestään…

    BandyLiigaUutiset

    Helsingin Luisteluareena-hankkeesta tietoa tänään Helsingin Sanomissa!

    Kriisit pysäyttivät Malmille kaavaillun kunnian­himoisen halli­hankkeen Malmille on suunniteltu jääpallo- ja luisteluhallia iät ja ajat. Vielä vuosi sitten hanke vaikutti etenevän, mutta pandemia ja sota nujersivat aikataulun. Toimittaja Lasse Kivinen kirjoitti Helsingin Sanomissa seuraavaa: Suomessa ei ole edelleenkään ainuttakaan jääpallo- tai pikaluisteluhallia. Helsingissä jääpallohallia on suunniteltu jo vuosia Malmille. Helsingin Luisteluareena oy:n ja Wasagroup oy:n hanke…

    BandyLiigaUutiset

    Uskomattomat miljoona käyntiä

    27.3.2021 sivustomme avautuivat nykyisessä muodossaan Toivomme BandyliigaToimituksessa, että kun mittariin tulee 1,5 vuotta – rikkoutuisi samalla myös käyntien määrässä miljoonan kova rajapyykki lukuna! Kaukana siitä emme ole, ja nyt kun seurojen toimitukset palailevat kesän tauolta, alkaa uutisia löytymään päivittäin. Tämä auttaa myös meidän palvelua lukijoita kohtaan. Lisäksi saamme valmiiksi 3500 Bandyliiga/Pääsarjassa pelanneiden pelaajien pistepörssit, ja…