Avainsana: HIFK

    BandyLiigaUutiset

    Braku, Helsinki

    Pitkään jatkunut remontti valmis elokuun lopussa Kallion urheilukentän eli Brakun yli vuoden kestänyt remontti valmistuu vihdoin elokuussa. HIFK pääsee upouudelle kentälle heti marraskuun alussa, jos säät suosivat. Brakun tekonurmipinta, Koripallokentät, Päätyjen aidat, Suojaverkot, ja Tulostaulu uusitaan. Lisäksi kentän valaisimet on jo vaihdettu led-valaisimiksi. Unohtaa ei saa, että kentän pohjat, putkistot ja jäädytyskoneet ovat myös uusittu…

    BandyLiigaUutisetHIFKUutiset

    Rytkönen Stadiin

    HIFK-Bandyn sivuilla kerrotaan sopimuksesta Mikkeliläislähtöinen Esu Rytkönen on HIFK:n uusin vahvistus. Rytkönen on urallaan pelannut kolme kautta Bandyliigassa. Viime kaudella Rytkönen edusti Kamppareita ja WP35:tä pelaten 20 ottelua, kaikkiaan Rytkönen on pelanut 44 Bandyliigaottelua. Rytkönen on pelipaikaltaan sivutuki, mutta monipuolisena pelaajana pystyy pelaamaan myös puolustajana tai keskikentällä. 21-vuotias Rytkönen tuo kokeneeseen joukkueeseen mukavasti nuoruutta. Rytkönen…

    BandyLiigaUutisetHIFKUutiset

    Laibert palaa HIFK:n riveihin

    Ensimmäinen vahvistus selvillä Richard Laibert palaa HIFK:n pelipaitaan kaudeksi 2022-2023. Laibert pelasi viime kauden Akilleksen joukkueessa. Ennen Akillekseen siirtymistä Laibert edusti HIFK:ta 7 kautta, joten tuleva kausi tulee olemaan Laibertin 8. kausi seurassa. Laibert on monipuolinen pelajaa, jota voidaan hyödyntää monella eri pelipaikalla. Laibert on jo liittynyt mukaan joukkueen harjoituksiin. – Loistavat fiiliiset tulla takaisin…

    BandyLiigaUutiset

    Leevi Laitinen Ruotsiin

    HIFK:n libero lähtee Bollnäsiin 20-vuotias Leevi Laitinen teki eilen sopimuksen Bollnäsin kanssa, sopimus on 2 vuotinen. Laitinen on pelannut viimeiset 3 kautta HIFK:ssa. Tilastoa Bandyliigasta Ottelut: 61 Maalit: 6 Syötöt 9 Jäähyt: 100min Bollnäs kommentoi siirtoa sivuillaan Bollnäsin ensimmäinen uusi hankinta kaudelle 22/23 on 20-vuotias puolustaja Helsingin IFK:sta. Leevi oli tähtäimessämme jo viime vuonna, ja…

    BandyLiigaUutiset

    Kampparit & HIFK palkitsi pelaajiaan

    Kampparit palkitsivat kauden parhaita Palkitut Edustusjoukkue Paras pelaaja                              Topi Saukkonen Vuoden tulokas                          Veeti Pulkkinen Ikiliikkuja, 553 ottelua!            Joni Maaranen Lue alla olevan linkin kautta kaikki palkitut HIFK palkitsi kauden parhaita Sture Svanströmin muistopalkinto – Tommi Niittylä Kalevi ”Moku” Pirkolan muistopalkinto – Aku Ojanen Gonzojen Malja – Patrick Backman Lue alla olevan linkin kautta kaikki palkitut

    HIFKUutiset

    Teemu Laitinen mietteliäänä

    Haastava kausi päättyi positiiviseen fiilikseen Edustusjoukkueen valmennuksen uusi kokoonpano saatiin sovittua vasta myöhään keväällä. Vastuun valmennuksesta ottivat Teemu Laitinen, Toni Saukkonen ja Juuso Pyysing. Uudella valmennustriolla oli vaikea työ edessä, sillä joukkue menetti useita runkopelaajia – Joonas Peuhkuri siirtyi Lappeenrannan Veiterään, Richard Laibert Porvoon Akillekseen ja Santeri Laitinen palasi Mikkelin Kamppareihin. Lisäksi Jaakko Liukkonen, Tuomas…

    BandyLiigaUutiset

    Pelataanko kalliossa tällä kaudella?

    Helsingin Uutiset julkaisi tänään verkkosivuillaan uutisen, johon tartumme Kentällä ei tänä talvena ole luisteltu mittavan remontin takia. Viime vuoden lopulla alkanut tekojään remontti on kaupungilta saadun tiedon mukaan vielä viimeistä silausta vaille valmis. Korjaustyöt aloitettiin lokakuussa 2021, sitä ennen kentän vanhat rakenteet purettiin. Remontin ennakoitiin olevan valmis Joulua edeltävällä viikolla. – Keväällä meille kerrottiin, että hankkeen…

    BandyLiigaUutiset

    Viikonloppuna vain 2 ottelua

    Viikonloppuna vain 3 joukkuetta pelaamassa Tänä viikonloppuna piti olla kansainvälisiä maaotteluja, mutta korona se sotkee tämänkin viikonlopun. Aikaisemmin perutut HIFK-Akilles ja HIFK-Wp35 (nämäkin koronan takia) pelataan lauantaina ja sunnuntaina. 22.1 La Klo: 15.00 Oulunkylä HIFK – Akilles 23.1 Su Klo: 13.00 Oulunkylä HIFK – WP 35 Kaikki katsomaan paikan päälle!

    BandyLiigaUutiset

    Malmin jääpallohallin varaus

    Helsingin kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 15. marraskuuta jatkaa varausta Malmille kaavaillulle jääpallohallille. Kaupunki jatkaa Malmin Longinojalla sijaitsevan maa-alueen varaamista Wasagroupille 30.6.2022 saakka. Yhtiö on kaavaillut alueelle monitoimiliikuntakeskusta, jonka keskeisenä osana on jääpallolle soveltuva täysimittainen katettu jääkenttä. Se takaisi jääpallolle ympärivuotiset olosuhteet ja toisi lisää jääkapasiteettia myös taitoluistelijoille ja juniorijääkiekkoilijoille. Wasagroupin kanssa jääpallohallia on puuhannut Helsingin Luisteluareena…

    BandyLiigaUutiset

    Helsingistä ikäviä uutisia

    BandyliigaToimitus vieraili tänään Brakulla Kallion kentän, eli Brakun remontti on käynnistynyt 3kk myöhässä. Remontin valmistuminen tulee viemään vähintään Jouluun asti, mutta valmistauduttava on siihen, että kentällä ei pelata jääpalloa ollenkaan kaudella 2021-22. Valitettavasti BandyliigaToimituksen saamien tietojen mukaan Palloliitto on ollut osallisena siihen, että tuo kolmen kuukauden viivästys remonttiin syntyi. Brakun piti olla ensimmäinen tekojää Helsingissä,…