Vuoden viimeiset tulokset

Ennakkoon moni olisi odottanut erilaisia lopputuloksia

Tänään nähtiin tuloksia, jotka saattoivat olla veikkaajille yllätys, mutta juuri tällaiset päivät ovat Bandyliigan suola kaudella 2025–26. Kun ennakkosuosikit horjuvat ja altavastaajat iskevät paikoistaan, sarja pysyy elävänä viikosta toiseen.

Ottelut eivät ratkea paperilla, vaan jäällä – ja pienet hetket kääntävät isoja tarinoita. Tässä kierroksessa tehokkuus, erikoistilanteet ja pelin hallinta vaihtoivat omistajaa useammin kuin moni osasi ennakoida. Yleisö sai draamaa, tunteita ja ratkaisumaaleja, joita muistellaan vielä pitkään. Ja kun pöly laskeutuu, yksi asia on varma: Bandyliigassa kukaan ei saa mitään ilmaiseksi.


Otteluraportti: Kampparit – JPS 7–2 (3–2)

Kampparit nappasi selvän 7–2-voiton JPS:stä ottelussa, jossa vierasjoukkue loi pitkään painetta erityisesti kulmista ja laukauksista, mutta kotijoukkue oli huomattavasti tehokkaampi maalipaikoissaan. JPS roikkui pelissä vielä jaksonvaihdon jälkeen kavennettuaan tilanteeksi 3–2, mutta Kampparit ratkaisi ottelun toisen jakson puolivälin jälkeen ja karkasi lopussa murskalukemiin.

Ottelun kulku

  • Avausjakso: Kampparit karkasi 2–0-johtoon, mutta JPS sai juonesta kiinni ja kavensi 2–1 Heinonen Jimin maalilla. Kampparit vastasi nopeasti ja vei tauolle mennessä tilanteen 3–2.
  • Toinen jakso: JPS haki sinnikkäästi tasoitusta ja sai useita kulmia, mutta Kampparit kesti. Alhon 4–2 (56’) oli ottelun selkeä käännekohta: sen jälkeen Kampparit iski vielä kaksi nopeaa osumaa (5–2 ja 6–2 78–79’) ja viimeisteli loppulukemat 7–2 loppuhetkien rangaistuslaukauksesta.

Maalit

  • JPS:n oma maali 1-0
  • 11’ Alho Joonatan 2–0
  • 13’ Heinonen Jimi 2–1 (KL)
  • 29’ Noponen Severi 3–1
  • 46’ Ässämäki Tarmo 3–2
  • 56’ Alho Joonatan 4–2
  • 78’ Kettunen Rasmus 5–2
  • 79’ Kokko Oskari 6–2
  • 88’ Kokko Oskari 7–2 (RL)

Joukkueiden kommentit ottelusta

Kampparit

Valmentajakaksikko Alpo Kaartinen-Joonas Janhunen oli ottelun jälkeen todella tyytyväinen.

-Kyllä voi sanoa, että otteissa oli asennemuutos. Nyt olimme läsnä pelissä alusta saakka ja keskityimme sovittuihin kuvioihin. Kaikki toimi, sanoo Janhunen.

JPS

-Kampparit onnistui turhauttamaan meidän pelimme, se kai oli heillä tarkoituskin. Meillä vauhti hyytyi toisella jaksolla. Sellaista tämä pallopeli joskus on, tuumi mikkeliläisille tuttu JPS-valmentaja Topi Rytkönen.


Otteluraportti: HIFK vs Akilles 2–1 (2–0)

HIFK otti tärkeän 2–1-voiton Akilleesta:sta ottelussa, jossa avausjakso kääntyi kotijoukkueelle tehokkuuden ja erikoistilanteiden kautta. Akilles painoi toisella jaksolla pitkään, rakensi useita kulmia ja laukoi paljon, mutta kavennus jäi lopulta liian myöhäiseksi.

Ottelun kulku

HIFK aloitti terävästi. Heti alkuun kotijoukkue pääsi laukomaan ja sai kulman, ja 13. minuutilla Aaro Kivenjuuri viimeisteli 1–0-johtomaalin. Akilles haki vastausta laukauksilla ja kulmilla, mutta HIFK iski uudelleen 25. minuutilla, kun Santeri Laitinen osui ja vei kotijoukkueen 2–0-johtoon.

Avausjakson loppuun mahtui myös rangaistuslaukaus, kun Akilleksen Filip Svennas pääsi yrittämään 38. minuutilla – yritys meni kuitenkin ohi. Tauolle mentiin HIFK:n 2–0-johdossa.

Toinen jakso oli HIFK:n painostusta. HIFK sai pitkän jakson aikana kasan kulmia ja laukoi useita kertoja, mutta Akilles puolusti tiiviisti ja kesti. Akilleen kiri sai palkinnon vasta 84. minuutilla, kun Joonatan Hämäläinen kavensi tilanteeksi 2–1. Lopussa Akilles haki tasoitusta vielä, mutta lisämaaleja ei nähty – vaikka Aku Ojanen iski aivan lopussa rankkarin, tämän jälkitilanteesta HIFK teki maalin, mutta se hylättiin paitsiona..

Maalit

  • 13’ Aaro Kivenjuuri 1–0
  • 25’ Santeri Laitinen 2–0
  • 84’ Joonatan Hämäläinen 2–1

Joukkueiden kommentit

HIFK

“Vähän oli sekava peli, ei oikein pysytty pelisuunnitelmassa kiinni ollenkaan. Voimakas tuuli vaikutti otteluun jonkin verran. Välimallin peli tietyllä tapaa,” HIFK:n päävalmentaja Teemu Laitinen summaa.

Akilles ei ole kommentoinut ottelua vielä.

Tuomaritoiminta herätti kysymyksiä

Ottelun tuomarilinja puhutti kentän laidalla ja joukkueiden parissa – erityisesti tapahtumien tasapuolisuudesta esitettiin kysymyksiä. Huomiota keräsi muun muassa tilanne, jossa mailaa heitettiin useamman kerran pois kentältä ilman seuraamuksia, mutta yhdestä vastaavasta teosta tuomittiin jäähy. “Miksi?” kysyi moni ottelun aikana ja sen jälkeen.

Joukkueiden linja oli kuitenkin varovainen: tuomaritoimintaa ei haluttu kommentoida suoraan, vaikka eräs yksityiskohta jäi selvästi ihmetyttämään. Rangaistuslaukaustilanteessa nähty paitsioratkaisu nostatti kulmakarvoja – “vastaavaa ei toimitus ole 18 vuoteen nähnyt”. Samalla painotettiin, että tilanne ei lopulta ratkaissut ottelua suuntaan tai toiseen, mutta se jäi poikkeuksellisena yksityiskohtana ottelun puheenaiheeksi.


Otteluraportti: Veiterä – Botnia 4–5 (2–1)

Botnia haki hienon ja riemukkaan 5–4-vierasvoiton Veiterää vastaan ottelussa, joka kääntyi täydelliseksi trilleriksi toisella jaksolla. Veiterä näytti jo karanneen selvään johtoon, mutta Botnia nousi maali maalilta takaisin peliin ja iski voittomaalin lisäajalla (90+3’).

Ottelun kulku

Veiterä sai unelma-alun, kun Paavo Simpura vei kotijoukkueen johtoon jo 3. minuutilla. Botnia tasoitti 10. minuutilla Kaarlo Lapin maalilla, mutta avausjakson ratkaisuhetki nähtiin 21. minuutilla: Niilo Puhakainen osui kulmasta ja Veiterä meni tauolle 2–1-johdossa.

Toinen jakso alkoi Veiterän kannalta vielä paremmin. Heti jakson alkuun (46’) Tero Liimatainen iski 3–1, ja 58. minuutilla Veeti Hyvärinen viimeisteli jo 4–1. Tässä kohtaa Veiterä vaikutti kontrolloivan peliä.

Botnian upea kiri

Botnia kavensi 64. minuutilla (Markus Kumpuoja 4–2), tuli jo 72. minuutilla maalin päähän (Heikki Pesonen 4–3) ja nousi tasoihin 80. minuutilla (Juri Schreck 4–4). Veiterä haki vielä lopussa ratkaisua ja otti aikalisän 87. minuutilla, mutta viimeinen sana jäi Botnialle: Ilmari Pesonen viimeisteli voittomaalin 90+3’, ja vieraat juhlivat 5–4-voittoa.

Maalit

  • 3’ Paavo Simpura 1–0
  • 10’ Kaarlo Lappi 1–1
  • 21’ Niilo Puhakainen 2–1 (KL)
  • 46’ Tero Liimatainen 3–1
  • 58’ Veeti Hyvärinen 4–1
  • 64’ Markus Kumpuoja 4–2
  • 72’ Heikki Pesonen 4–3
  • 80’ Juri Schreck 4–4
  • 90+3’ Ilmari Pesonen 4–5

Huomenna viikonlopun merkkipaalut ja keskiviikkona luvassa spesiaali materiaalia

Jatkoa luvassa heti huomenna, kun käymme läpi viikonlopun merkkipaalut ja nostamme esiin tärkeimmät onnistujat. Keskiviikkona on vuorossa alkukauden spesiaali paketti, jossa luvassa tavallista syvempää materiaalia – yksityiskohdat ja extra-sisältöä, jota et muualta saa. Pysy mukana!

Comments (4)

  1. Tämän vuoden sarja on kyllä todella arvaamaton ja vaikeasti ennakoitava. Kampparit kärsi perjantaina murskatappion (13-4) Veiterälle, mutta suoritti tänään todella näyttävän kasvojenpesun lyömällä puolustavan mestarin JPS:n selkein lukemin.

    Botnia puolestaan on reilun viikon sisään näyttänyt Veiterälle nyt kaksi kertaa, miten pelataan loppuun saakka. Ensimmäisessä pelissä tasoitus ja toisessa voittomaali aivan lisäajan lopussa. Eli sen sijaan että pisteet olisivat näistä otteluista menneet Veiterälle 3-1, päädyttiin viime hetkien maalien johdosta aivan päinvastaisiin lukemiin. Kamppailu ylemmän loppusarjan paikoista on niin kovaa, että tällaiset käänteet voivat vielä osoittautua ratkaisevan tärkeiksi.

    HIFK pelasi jo kuudennen peräkkäisen yhden maalin erolla päättyneen ottelunsa – kyllähän tämä alkaa olla jo jonkinlainen ennätys? Näistä kuudesta ottelusta punapaidat ovat voittaneet viisi, ja myös tänään Brakulla kotijoukkue otti täydet pisteet. Pienillä marginaaleilla kuitenkin mennään koko ajan. Kova tuuli häiritsi pelaamista etenkin avausjaksolla ja valitettavasti on myös pakko olla samaa mieltä siitä, että tuomareilta ei oikein mennyt homma putkeen tänään.

    Kysymysmerkkejä aiheuttaa lisäksi HIFK:n miehistötilanne. Tänään oli jo jouduttu kaivamaan Ilari Nikula “eläkkeeltä” takaisin pelaavaan kokoonpanoon. Pyry Kunnas oli koko viikon sivussa, Pyry-Peetri Piironen lähti pukusuojaan kesken JPS-ottelun kolme viikkoa sitten eikä ole sen jälkeen pelannut. Juuso Partanen ja Iiro Väkiparta puolestaan eivät ole pelanneet koko kauden aikana. Partanen nousi viime kaudella B-maajoukkueeseen, kun taas Väkiparta valittiin ikäluokkansa (U19) parhaaksi pelaajaksi. IFK oli varmasti ennakkoon laskenut paljon näiden kahden nuoren herran panoksen varaan, etenkin hyökkäyspelissä. Voittojahan joukkue on toki nytkin onnistunut kaapimaan aivan kiitettävään tahtiin.

  2. Toimitus

    H.T,
    Hyvää pohdintaa jälleen – tuttuun tapaan 🙂
    Tuohon miehistötilanteeseen on meidän vaikea ottaa kantaa – kun seurat haluavat pitää nämä sisällään – “salaista”.
    Yleisellä tasolle usein nämä poissaolot liittyvät työhön, armeijaan, opiskelun vahto-ohjelmiin, “pakollisiin” ulkomaan matkoihin, tai loukkaantumisiin.
    Tässä tapauksessa kuitenkin ehkä onni on että HIFK:lla on yksi Bandyliigan laajimmista rostereista – ja muutamia pelimiehiä löytyy
    HIFK/2 tai kuten kirjoitit “eläkkeeltä”. Olisihan se hienoa nähdä vielä esim. Tommi Niittylä kerran runkosarjaottelussa – tällöin Tommille tulisi 500 runkosarjaottelua täyteen…

  3. Veiterä ja sen pelityyli on muodostunut Kamppareille ilmeiseksi ongemaksi, olisko ilmassa jotain mentaalistakin, mene ja tiedä sitten. Nyt Lappeenrannassa oli otolliset vauhtipelin olosuhteet ja vastakkain olivat tutut kumppanukset, Kamppareille vauhti ei maistunut ja Vantterat pääsivät alusta asti pelin päälle ja se oli sitten menoa.
    JPS:ää vastaan taas Kamppareiden taktiikka piti loppuun saakka, puolustus toimi ja niin teki vastaiskutkin, Jyskälän pojat oli ylläyetty. Historiaa peilaten voisi sanoa mentaalisuuden olevan kallellaan mikkeliläisten suuntaan ?

  4. Pelaaja #1

    Pakko myös kommentoida, että omissa papereissani Kampparit oli tapaninpäivän löylytyksen jälkeen poissa mestarikandidaattien joukosta, mutta eipä ole enää. Aivan mahdotonta sanoa ketkä kohtaavat loppuottelussa sen datan perusteella, jota nyt analysoidaan.

Leave a Reply