BandyLiigaUutiset

Sunnuntain tulokset

Ennakkosuosikit olivat tänään jälleen vahvoja Kamppareille ei tänään ollut mitään sanottavaa vierailija Veiterää vastaan. Isät vastaan pojat ottelussa Veiterä oli kaikessa edellä. Ottelun tempo laski jo 15 peliminuutin jälkeen kun vierailija johti jo 0-3. Veiterä pelasi vain 15 pelaajalla, mutta tänään silläkään ei ollut merkitystä. Nuoret kampparipelurit ovat ikäisikseen hyviä, mutta heillä on vielä pitkä matka Bandyliigan kärkeen. Ei isketä Kamppareita sen enempää, ottelu oli heiltä “ohipeli”. Kampparit on viimeistellyt viimeiseen 3 otteluun viisi maalia, ja päästänyt peräti 28 maalia. Silti näissä otteluissa Kampparimaalivahdit ovat sinänsä onnistuneet, koko joukkueen puolustaminen on nyt seuralle todella vaikeaa. Joukkueen otteet myös vaikuttavat seuran kannatusjoukkoihin, tänään kauden vaatimattomin yleisömäärä, vain 81 katsojaa. Akilles vei Porvoossa niukasti 4-3 ottelun, jota he parhaillaan johtivat 3 maalilla. Valitettavasti tätä ottelua emme nähneet, joten kannattaa lukea seurojen kommentit heidän sivuiltaan, tai vaikka jääpallon Ystävät -Facebook-sivustoa. JPS vei tänään Botniaa kuin “pässiä narussa”, voittajasta ei ollut epäselvyyttä 13 pelatun minuutin jälkeen. JPS oli lähes kaikessa jostakin syystä Botniaa edelle. Botnia oli myös tosi kapealla ryhmällä matkalla, vain 14 pelaajaa?. Turhautuneisuus näkyi eniten Markus Kumpuojan otteissa, hänen kehonkielensä todella näytti mitä mieltä hän oli Botnian otteista. 5-0 tilanteen jälkeen hänen turhautumisensa toi vielä 10 minuutin jäähyn, mikä ei ihan tavanomaista hänelle ole. No ymmärrämme tuskan, kun ottelussa Botnia ei saanut konettaan mitenkään käynnistettyä, Miksi? Siinä on valmentaja Esa Määtällä hommia miettiä, miten suunta muutetaan. Tämä oli sinänsä myös Botnialta “ohipeli”, mutta huolta nostaa Botnian kolmen viimeisen ottelun aikana viimeistellyt 3 maalia, ja päästänyt 24 maalia. Botnia on aina tunnettu hyvästä puolustamisesta, mutta nyt jotakin on pahasti vialla? Maalivahtipeliä ei voi ainakaan syyttää, mutta toivotaan että Botnia löytää lääkkeet ongelmiinsa kun sekä hyökkäys, että puolustus ei juuri nyt toimi. Kampparit vs Veiterä Lopputulos: 1-12 Kamppari kommentit: Tänään Kamppari-ryhmällä ei ollut käytännössä mitään sanomista ottelussa. Edes toive siitä, että Veiterä olisi jättänyt parhaimman teränsä lauantaina cup-voiton juhlintaan, ei toteutunut. Ylä-Outinen sanoi, että cupin voittoa ei juhlittu, vaan että ”juhlien aika on myöhemmin”. Muutenkin hän kielsi, että Veiterä olisi pelannut puolitehoilla. Sen sijaan hän antoi hienoisen varoituksen muille joukkueille. -Kyllä tänäänkin pelata piti, mutta on totta, että meillä on vahva ryhmä. Pallollinen peli on kuosissaan ja hyökkäyspeli hyvällä tasolla. Kauden alussa meitä ei oikein noteerattu mitenkään. Veiterän kommentit: Sarjakärjen ja -jumbon tasoero kävi sunnuntai-iltapäivän ottelussa selväksi. Veiterä vie ottelun selvin lukemin. Akilles vs WP 35 Lopputulos: 4-3 Akilles kommentit ottelusta: Kovassa pakkasessa pelattu ottelu oli ajoittain sekavaa peliä kummaltakin joukkueelta. Vihreäpaitojen viimeistely ei ollut tänään parhainta, ja näin ollen WP-35 pääsi toisella puoliajalla maalin päähän. WP 35 kommentoi ottelua näin: Akilles vei tärkeät pisteet sunnuntaina Porvoossa lukemin 4-3 (3-1). WP 35:n maaleista vastasivat Niko Nissinen, Juho Holopainen ja Teemu Malinen. – Sekavaa tekemistä molemmilta joukkueilta. Annettiin lahjamaaleja ja parissa maalissa oli niin huonoa tuuria kuin voi olla. Jere maalilla oli mies paikallaan, summaili Hoffren sunnuntain annin. Joukkueet kohtaavat uudelleen keskiviikkona Varkaudessa. – Toivottavasti nyt kenttähenkilöstö laittaa kaiken peliin ja saa taiottua jään meille keskiviikoksi, kova duuni siinä on edessä, esittää Hoffren toivomuksen. – Pallollista peliä on saatava kaksi napsua parempaan suuntaan, silloin ollaan loppukautta ajatellen vahvoilla. Puolustuspelaaminen oli tänäänkin riittävää, päättää Hoffren. JPS vs Botnia Lopputulos: 11-1 JPS kommentoi ottelua seuraavasti: Tärkeät kaksi pistettä tänään kotiin! JPS vei voiton vierasjoukkue Botniasta lukemin 11-1 Ottelun parhaana pelaajana kotijoukkueesta palkittiin Jaakko Kyllönen Botnia vuorostaan näin: Botnia sai ihan kohtuullisen startin otteluun ollen ensimmäiset minuutit pelissä mukana. Sitten vajaan kymmenen minuutin kohdalla JPS iski kahdesti parin minuutin sisään ja Botnian peli lamaantui. JPS teki mitä tahtoi seuraavat minuutit ja latoi maaleja liukuhihnalta. JPS löi vajaaseen 25 minuuttiin viisi maalia. Toiselle jaksolle varsinkin jakson alkupuoliskolle Botnialta löytyi kyllä yritystä ja tahtoa taistella. Yritys oli vain kovin tehotonta ja JPS puolestaan viimeiseli omista paikoistaan hyvin. Viimeiset parikymmentä minuuttia kääntyi taas aika pitkälti JPS:n hallinnaksi ja kymppikin meni ottelun lopussa rikki JPS:n voittaessa lopulta 11-1.

BandyLiigaUutiset

Sunnuntain Ottelut

Kolmella paikkakunnalla pelataan, Oulun ottelu siirretty Tänään siis kolme ottelua, kun Oulussa jää ei ole pelattavassa kunnossa. Kaikista otteluista löytyy live-lähetys linkki, joten jos et pääse katsomoon – seuraa linkeistä ottelua jota haluat. Kampparit vs Veiterä Kampparit kommentoi ottelua näin: Treenejä on nyt viikolla päästy tekemään, mutta kun pakkasta on tuollaiset 25 astetta, ei kummoisia harjoituksia voi pitää. Täytyy varoja jo paleltumia ja muutenkin pyrkiä pitämään porukka terveenä, sanoo Manninen. Edustusjoukkueen valmistautumista sarjaotteluun vaikuttaa sekin, että osa pelaajista pelaa oman ikäkautensa ottelut ennen sunnuntaita. Nuoret pelasivat torstaina Porvoossa ja U18 pelaa lauantaina. Nuorten pelaajien omien sarjojen ottelut ovat tuloksellisia kohtaamisia ja eduksi joukkuefiilingille.  Mannisen mukaan asetelma on silti toinenkin puolensa. -Hyvä, että nuorilla on omia pelejään ja edustusjoukkueen pelejä, mutta tilanne vaatii säätämistä siinä, ketä peluutetaan ja miten. Sitä se on ollut koko kauden, sanoo Manninen. Veiterä kommentoi ottelua näin: Kauan ei Suomen Cupin voitosta ehditä nauttia, sillä, kuten päävalmentaja Ylä-Outinen sanoi, tänään pelataan taas arvokkaista pisteistä Mikkelissä! Ottelun striimi alla, vaatii kirjautumisen Akilles vs WP 35 Akilles kommentoi: Sunnuntaina jatketaan taistelua, kun vastaan astelee WP-35. Tervetuloa kannustamaan WP 35 kommentoi vuorostaan näin: WP 35 matkaa sunnuntaina Porvooseen Akilleksen vieraaksi.Joukkueet ovat sarjassa peräkkäin sijoilla neljä ja viisi. – Viime kaudelta Porvoostaa jäi hyviä ja huonoja kokemuksia. Akilles on todella pelaava ja luisteluvoimainen joukkue, joten haaste tulee olemaan iso, ennakoi valmentaja Ilkka Hoffren. Kovien pakkasten vuoksi joukkue on harjoitellut tämän viikon jäähallissa ja lauantain kotipeli jouduttiin siirtämään keskiviikolle. – Jälleen takaiskuja, mutta niitä on onneksi totuttu kestämään ja tämä on asia mille ei kyllä kukaan mahda mitään, jos on 35 astetta pakkasta, päättää Hoffren. Maksullinen ottelustriimi alla JPS vs Botnia JPS kommentoi ottelua: Suomen Cupin finaalin jälkeen jatketaan runkosarjan pisteiden metsästämistä kotona, kun vieraaksi saapuu Botnia Helsingistä. Tervetuloa kannustamaan JPS voittoon!!🔵🔴  Botnia kommentoi lyhyesti näin: JPS – BOTNIA klo 15 viitaniemessä! #botniabandy ottelustriimi alla

BandyLiigaUutiset

Suomen Cup voittaja – Veiterä

Kotijoukkue vahvempi luvuin 6-2 Valitettavasti Bandyliigatoimituksen henkilöt olivat työtehtävissä muualla, jäi ottelu näkemättä. Alla kuienkin seurojen uutisointia ottelusta….. Veiterä uutisoi sivuillaan: Ottelun jälkeen valmentajat Joonas Ylä-Outinen Veiterästä ja Topi Rytkönen JPS:sta kertasivat sopuisasti illan peliä: – Ensimmäinen puolikas oli tarkkaa peliä. Molemmilta. Hyvin tarkasti pelattiin keskialueella ja molemmissa alakerroissa. JPS:n maalivahti Gerovoi oli todella hyvä, totesi Ylä-Outinen. – Täsmälleen näin. Oli tiedossa, että tarkkana pitää olla. Veiterän alun korkea karvaus oli meille pieni ylläri ja kotijoukkue hallitsi jakson alkua. Gerovoi piti meitä pystyssä ja en aina tajua miten saa pallot kiinni, äimisteli Rytkönen. Tämä oli molemmille valmentajille ensimmäinen kerta päävalkkana Cupin finaalissa. He pitävät kilpailua muotoa hyvänä: – Vaikka niiden karsintapelien rooli enemmän harjoitusotteluiden kaltainen, niin tällainen puolikauden huipentuma on aina tärkeä tapahtuma. Tämä oli meille kahdeksas kerta peräkkäin Cupin finaalissa ja tämä kyllä sytyttää joukkueen, totesi Ylä-Outinen. – Cup ja finaali on hyvä puolivälin tavoite kauden tässä vaiheessa. Ja oikeat joukkueet olivat finaalissa, runkosarjan ykkönen ja kakkonen. Tässä kävi nyt näin, että toinen voitti, totesi Rytkönen. Toisen jakson vauhti oli parasta bandyä tällä kaudella, näin valmentajat: – Puoliajalla ei tarvinnut muuttaa mitään taktisesti. Pysyimme omassa pelisuunnitelmassamme. Tammilehdon pikamaali sai meidät pelaamaan ja lisättiin tempoa. Se tepsi ja saatiin onnistumisia, kertasi Ylä-Outinen. – Kyllä. Toinen puolikas oli vauhdikasta. Saimme hyvä startin, mutta Veiterän vahva esitys tuli esiin. 3–2-maali oli meille hyvä, mutta Hauskan iskemä kulmamaali lopetti pelin, kertoi Rytkönen. Molemmat valmentajat olivat sitä mieltä, että Cup-finaali pitää sitenkin paikkansa, että siinä otetaan askelmerkkejä myös kevään jatkopeleihin, ylempään jatkosarjaan sekä pudotuspeleihin. JPS uutisoi niukemmin: Suomen Cupin finaali oli tasokas ja tasainen peli. Ottelun lopussa Veiterä oli selvästi vahvempi. Loppua lukuunottamatta tasainen ottelu päättyi Veiterän voittoon 6-2. JPS:n arvokkaimpana pelaajana palkittiin hienoja torjuntoja tehnyt Samuel Gerovoi!  BandyliigaToimitus onnittelee Suomen Cupin voitosta Veiterää!

BandyLiigaUutiset

Vuoden viimeiset lopputulokset

Ennakkosuosikit olivat vahvoja jokaisella paikkakunnalla Niin on pelattu vuoden 2023 ottelut, ja Bandyliiga & BandyliigaToimitus vetää hetken henkeä – ottelut jatkuvat taas perjantaina 5.1.2024 Oulunkylässä ottelulla Botnia vs HIFK – Kaikki paikalle kannustamaan, HUOM! kannustamaan omia! Katsotaan mitä ehdimme vielä tilastoista löytämään, ennen perjantaita? Kaikille Hyvää Vuodenvaihdetta 2024 BandyliigaToimituksesta! Narukerä vs Kampparit 6 – 1 Narukerä kommentoi ottelua näin: Kotona ei hävitty vuonna 2023 eikä myöskään hävitä vuonna 2024. Tänään hieman tahmealta Amiko-Areenan jäältä 6-1 rutiinivoitto. Kampparit kommentoivat ottelua näin: Kampparit on ajoittain kärsinyt siitä, että vastapuoli rokottaa heti ensi minuuteilla. Nyt asetelma oli päinvastoin: telineisiin jäi kotijoukkue. Kampparit meni Joonatan Hämäläisen maalilla johtoon jo kahden minuutin pelin jälkeen. Syötön tarjoili Karo Liimatainen. Synkkä vaihe alkoi toisen jakson 56. minuutilla. Kerä teki alle viidessä minuutissa kolme maalia. Tilanteesta 4-1 Kampparien oli vaikea nousta, ja Kerä teki loppuun vielä kaksi lisää. -Vaikea sanoa, mitä siinä kävi. Oli joitakin huonoja ratkaisuja ja pallonmenetyksiä. Vastustaja puolestaan tuli kovaa tilanteisiin. Manninen otti aikalisän ja pyrki rauhoittelemaan tilannetta, mutta totesi, että ”kyytiin ei enää päästy”. Botnia vs Akilles 1 – 9 Botnia kommentoi ottelua näin: Botnia sai kavennuksen aikaiseksi heti toisen jakson alussa. Markus Kumpuojan laukaus kulmalyönnistä pomppasi mukavasti Aapo Pulkkisen lapaan ja Pulkkinen pääsi siirtämään Botnialle avausmaalin. Rasmus Kettunen pääsi pian tämän jälkeen purjehtimaan Botnian puolustuksen läpi ja kuittaamaan Akilleen johdon uudelleen neljään maaliin. Lumisade sankkeni toisella jaksolla ja jää oli vain joitain minuutteja puhdas. Tämä tarkoitti jäässä pelaamisen vaikeutumista ja kyllähän ottelun edetessä Akilles oli vahvempi lumikelissä. Akilles teki tasaisesti maaleja lisää voittaen lopulta 1-9. Botnia vähän piristyi aivan ottelun lopulla, mutta edelleen ikävä kyllä tuloksettomasti. Akilles ei ole vielä kommentoinut ottelua JPS vs HIFK 6 – 1 JPS kommentoivat ottelua näin: Ensimmäinen puoliaika oli tasaista ja hyvätasoista peliä. Hifk siirtyi aluksi johtoon 0-1, mutta puoliajalle lähdettiin lukemissa 2-1, mikä lupaili tasaista vääntöä myös toisella puoliajalla. Toisella puoliajalla JPS otti kuitenkin homman haltuun ja komennon alusta asti. Runsaslukuinen yleisö näki yhden tämän kauden parhaimmista jaksoista, kun pallo liikkui vastustamattomasti ja HIFK tippui kyydistä. Joukkuepeliä parhaimmillaan. Lopputulos 6-1. HIFK kommentoivat ottelua näin: Ensimmäinen puoliaika oli aika tasainen, siinä jos olisimme saaneet muutaman maalin enemmän tehtyä, olisimme pystyneet roikkumaan paremmin mukana pelissä. Tunnin kohdalla rupesi pikkuisen bensa loppumaan, vähän oli eväät syöty ja kaveri sai pari maalia, HIFK:n päävalmentaja Teemu Laitinen toteaa. Alkuviikosta luvassa tilastoja, ja tilastomerkintöjä – Palaamme asiaan!

BandyLiigaUutiset

Vuoden viimeiset Bandyliiga-ottelut

Tänään kello 19:00 käynnistyy ottelut kolmella paikkakunnalla Tänään käydään vuoden 2023 viimeiset Bandyliiga-ottelut Porissa, Jyväskylässä, ja Helsingissä. Kaikista otteluista on mahdollisuus seurata live-lähetyksiä. Kuitenkin katsomossa koet tunnelman täysin erilaisena, joten me ainakin suuntaamme katsomoon, tule sinäkin ja kannusta väriäsi! Narukerä vs Kampparit 19:00 Narukerän kommentit ottelusta: ”Ai että kuinka kaunista on katsella nuoren joukkueen peli peliltä paranevia otteita ja onhan tuo Aaltonenkin edelleen kauheassa kunnossa” Fanikamat siis kasaan ja Amiko-Areenalle seuraamaan säilyykö lähes kaksi vuotta kestänyt Kerän kotitaika. Kampparileiri ei ennakkoon ottelua kommentoinut Alta maksulliseen striimiin Botnia vs Akilles 19:00 Botnian kommentit ottelusta: PELIPÄIVÄ🔥🔥🔥 Botnia – Akilles tänään klo 19 Ogelissa! Tuu paikalle🔵⚪️ #botniabandy #bandyliiga Akilles ei valitettavasti kommentoi otteluja ennakkoon Alta ottelun ilmaiseen striimiin JPS vs HIFK 19:00 JPS:n kommentit ottelusta: Tule katsomaan jatkuuko Jipsin voittoputki! Vieraaksi saapuu @hifkbandy , peli vihelletään käyntiin klo 19:00🔥 Tervetuloa katsomaan vuoden 2023 viimeinen peli!  HIFK:n kommentit ottelusta: Pyritään tekemään sovitut asiat oikein eikä anneta ensimmäisellä puoliajalla vastustajalle samanlaista kaulaa kuin viimeksi, HIFK:n Ilari Nikula toteaa. Vastustaja on ehdottomasti erittäin kova, sen osoitti jo edellinen ottelu. Silloin ensimmäisellä puoliajalla JPS meni menojaan ja tauolle mentiin tilanteessa 7-1. Ottelun toinen puoliaika olikin sitten jo tasaisempi ja osoitti sen, että myös HIFK pystyy heidät haastamaan. Nikulalla on lääkkeet siihen, millä pisteet on mahdollista ottaa Jyväskylästä matkaan. Puolustetaan hyvin joukkueena, ja käytetään omat maalipaikkamme tehokkaasti, Nikula tietää. Alta ottelun ilmaiseen striimiin

BandyLiigaUutiset

Tapaninpäivän lopputulokset

BandyliigaToimitus Helsingissä Toimituksemme ei pysty tällä kertaa muita otteluja kommentoimaan, koska olimme yhdessä katsomassa Stadin Derbyä. Ottelussa oli tunnetta, katsojia, oudosti liian aikaisin tuomarin lopettama ottelu. Kukaan meistä ei ollut nähnyt näin tapahtumarikasta ottelua. Ottelun olisi voinut voittaa kumpi tahansa, päivän joukkueista. Kuitenkin oikea tulos ehkä on tuo 4-4 lopputulos. Tuomarikolmikosta Taavi Sulander onnistui ottelussa parhaiten, sinänsä myös ex-Akillespelaaja Jouko Turpeenniemen vihellykset eivät aiheuttaneet sen enempää pohdintoja. Ottelun päätuomari Thomas Söderbergillä ei päivä ollut täysin onnistunut. Ainakin meidän silmään hän “ylitti” varsinkin Turpeenniemen näkemykset, omilla näkemyksillä, vaikka oli usein huomattavasti kauempana tilanteista. Myös useat “huutovihellykset” hiukan sotkivat arvosanaa . Jos et näe – et voi viheltää huudoista esim. kulmaa – nyt näin valitettavasti kävi, surullista… 90 + 1,5 + 0,5 + 1,5 on tuomarin mukaan 92 minuuttia Pahin kömmähdys Söderbergille tapahtui ottelun lopussa, josta kumpikin joukkue, katsojat, kaikki paikalla olleet olivat Söderbergin kanssa täysin eri mieltä. Mielestämme pahinta asiassa oli ettei Söderbeg suostunut asiaa mitenkään tarkastamaan ottelusihteeriltä, jolla oli kaikki merkinnät, ja tuomareiden antamat lisä-ajat ylhäällä. Peliä oli siis pelattu 90+2min kun Söderberg pysäytti HIFK:n “ylivoima” hyökkäyksen, ja lopetti ottelun. Kaikki protestoivat asiaa, yleisö kummankin joukkueen puolelta, toimitsijat, joukkueet. Useampi henkilö voi todistaa että ajassa 69 minuuttia HIFK otti aikalisän, josta Söderberg ilmoitti lisä-ajaksi 1,5 minuuttia. Seuraavaksi katsomossa paloi lakana, jonka sammumista odotettiin yli 30 sekunttia – Tästä Söderberg antoi 30 sekuntia lisää lisä-aikaa. Tässä kohtaa lisä-aikaa oli siis 90 minuutin päälle tuo 2 minuuttia. Kuitenkin vielä ajassa 89 minuuttia Botnia otti aikalisän josta kuului antaa 1,5 minuuttia lisää, ja näin ottelun oikea loppumisaika olisi ollut 90+3,5 lisä-aikaa. Söderbergin kello kuitenkin toimi kuitenkin niin, että ottelu lopetettiin kaikkien muiden asiaa purnatessa 1,5 minuuttia liian aikaisin. Onko tuomarilla kiire kotiin, vai miten on mahdollista ettei hän edes tarkista virhettään? Asiasta ei voi mitenkään syyttää kuin pelkästään vastuullista tuomaria, joka tässä tapauksessa oli Söderberg. Nyt kun päädyttiin tasapeliin, ei kömmähdys nouse joukkueiden sivuilla julkisuuteen asti, mutta mitä jos tuomari päättää välierien ratkaisuottelun, tai Finaalin näin? Kuka on vastuussa? Virheitä sattuu, mutta jos Söderberg olisi toiminut oikein, olisi hän varmistanut asian ottelusihteeriltä, nyt ottelun loppua ei koskaan nähty, eikä nähdä. BandyliigaToimitus ei muista että 20 vuoteen ottelu olisi lopetettu tuomarin laskuvirheen takia kertaakaan. Myöskään kymmeniä vuusia viheltänyt liigatuomari ei tällaista muistanut. Onneksi tämä oli tasa-puolinen kumpaakin joukkuetta kohtaan, mutta ei tällaista virhettä vain saa tapahtua, siksi otteluissa on ottelusihteeri, kunnioittakaamme myös heidän roolia! BandyliigaToimitus katsoo ottelun tallenteen vielä huomenna, joten tarvittaessa palaamme jos jotakin virhettä jutussamme sisällöllisesti löytyy… HUOM! Otteluiden tilastot päivitetään vasta keskiviikkona 18:00 mennessä – pahoittelut! Päivän lopputulokset & Kommentit WP 35 vs JPS 4 – 6 WP ei kommentoinut lopputulosta ennen uutisemme julkaisua JPS mietteet ottelun jälkeen: voittoputki jatkuu!! Luminen taistelu Varkaudessa päättyi Jipsin voittoon Veiterä vs Kampparit 10 – 3 Veiterän iloiset tunnelmat: Loppunumerot 10–3 kertoivat tasoeron, mutta myös sen, että Kampparit on hyvä vastahyökkäysjoukkue, jonka erittäin taitavat ja lahjakkaat nuoret ovat valmiita haastamaan sarjakärjen heti kun siihen annetaan pienikin mahdollisuus. Voidaan hyvin nähdä, että Kamppareiden pistesaldo ei ole vielä taputeltu ja loppukauden aikana nähdään yhä parempaa peliä mikkeliläisnuorilta. Veiterä puolestaan sai rauhassa rakennella pitkiä palloralleja ja hyökkäyksiä ennen kuin T. Hauska, Seppänen ja Peuhkuri toivat palloa vauhdilla maalintekoalueelle. Akilles vs Narukerä 7 – 1 Akilles ei ottelua vielä kommentoinut Narukerän sivustoilla ei myöskään ottelua vielä kommentoitu. HIFK vs Botnia 4 – 4 HIFK Kommentoi näin:  Oli tunnetta kentällä ja kentän ulkopuolella, mikä oli myös siistiä. Oli kiva pelata, kun kuului laulua. Kyllähän se tuntuu todella siistiltä, kun laulu raikaa Suomen kaunein seura ja kingit katsomossa. Kaikki muut fanit ja katsojat, niin onhan se siistiä, Kunnas kiittelee. Botnian kommentit: HIFK pelasi hyvin ja tehokkaasti ensimmäiset 25 minuuttia ja viimeiset 20 minuuttia ollen noina hetkinä Botniaa edellä. Siinä välissä Botnia puolestaan oli vahvempi ja HIFK ongelmissa. Pisteiden tasaaminen oli lopulta varsin oikeudenmukaista ja ottelun kuvan mukainen lopputulos

BandyLiigaUutiset

Kinkut sulateltu -Pelit jatkuvat

Neljällä paikkakunnalla täysi rähinä päällä Kinkut syöty, ja paluu sorvin ääreen. Täällä Kallion kentällä kuuluttamossa viritelty jo BandyliigaToimituksen seuranta kuntoon. Raporttia siis luvassa vielä illan kuluessa, tilastot sitten päivitetään huomenna. Ensin kuitenkin ottelut muilta paikkakunnilta, Varkaus aloittaa päivän ottelut jo kello 13.00 kun vastustajaksi saapuu kova JPS. Valitettavasti ottelusta ei ole striimiä tiedossa, joten kaikki paikalle, luvassa varmasti Tapaninpäivä huumaa! Savolaisten Derby käydään Lappeenrannassa kun nuori Kamppariryhmä tulee haastamaan sarjakärjen. Siellä siis luvassa myös tiukkaa vääntöä – Tule katsomoon – Kannusta omia! Akilles kohtaa Narukerän, ja ainakin Akillesmedialla on hampaankoloon jäänyt jotakin viime kauden välieräsarjasta. Joten kuinka kuuma ottelu nähdään? Kannattaa suunnata myös tämäön ottelun katsomoon, tai seurata ottelun striimiä. Perinteikkäällä Kallion kentällä taas kohtaavat Stadin ylpeys HIFK, ja haastajana Stadiin saapuu omankylän jengi Oulunkylästä – Botnia. Ottelusta ei varmasti puutu tunnetta kun Stadin herruudesta on kyse, vaikka jotkut laskevat Oulunkylän kuuluvan jo maaseutuun, eikä Stadiin 🙂 Oli miten oli, saavu paikalle, tai seuraa HIFK:n sivuilta löytyvän ohjeen kautta, (puhelimella tai tabletilla) ottelu kotisohvalta – tunnetta varmasti myös tässä ottelussa riittää.. WP 35 vs JPS klo: 13.00 WP 35 uutisoinut ottelua näin: Tänään isolla porukalla Kämärille JPS vuorostaan näin: PELIPÄIVÄ Bussi on matkalla kohti Kämäriä, sillä tänään Wp35 vs JPS klo 13:00! Ottelusta ei valitettavasti tietojen mukaan striimiä Veiterä vs Kampparit klo: 15.00 Veiterän kommentit ottelusta: Kauden ensimmäinen puolikas on ollut kova, jatketaan samaan malliin jo heti tänään Kisapuistossa Kamppareita vastaan! Vierailija Kampparit ei kommentoinut ottelua ennen tätä uutista Ottelusta ei valitettavasti tietojen mukaan striimiä Akilles vs Narukerä klo: 15.00 Akilles isännöi Porvoossa, ja mietteet ovat seuraavat: Tapaninpäivän jääpallolla on Suomessakin pitkä historia, ja tapaninpäivän ensimmäiset jääpallo-ottelut pelattiin 1940-luvun lopulla. Kuitenkin vasta 1980-luvulla siitä tuli perinne derbyillä, samanlainen kuin länsinaapurissamme. 1980-luvulla porvoolainen yleisö pääsi myös kokemaan todellisia klassisia kohtaamisia ennätysyleisöineen ja tunteineen. Sitten läheinen ja rakas kilpailija HIFK edusti oppositiota. Tuolloin oli enemmän sääntö kuin poikkeus, että tunteet kävivät kuumina sekä jäällä että sen ulkopuolella. Valitettavasti asetelma muuttui jo kymmenen vuotta sitten, eikä enää mietitä yhtä paljon katsojamääriä, tapaninpäivän liikennettä tai tunnelmaa paikan päällä. Akilles kohtaa Narukerän kotonaan joka toinen vuosi, ja tänä vuonna on Porin porvarien vuoro viettää tapaninpäivää bussissa, kun puolustava mestari vierailee Porvoon pallokentällä. Uskolliset porvoolaisfanit muistavat, mitä tapahtui edellisen kerran, kun Narukerä vieraili pallokentällä välieräsarjan toisessa ottelussa keväällä 2023. Siitä tuli todellinen draama jälkimainingeilla, jotka järkyttivät tunteita pitkään. Akilles haluaa varmasti hyvittää tämän tapahtumien kulun ja toivoo massiivista tukea kotiyleisöltä. Narukerä vuorostaan: Huhujen mukaan muutama Keräfanikin tullaan näkemään pallokentällä. Ottelun sriimaus maksullisena alta HIFK vs Botnia klo: 15.00 Kotijoukkue HIFK:n kommentit: Hienoa päästä taistelemaan taas pisteistä perinteisen Tapaninpäivän kierroksen muodossa. Paikallispeleissä on aina ollut hyvä tunnelma ja toivottavasti nähdään paikan päällä runsas yleisö, HIFK:n puolustaja Richard Laibert toteaa. Paikallispelit ovat aina omanlaisensa maailma, kun saman kaupungin joukkueet mittelöivät toisiaan vastaan. Molemmilla joukkueilla on entistä kovempi halu voittaa toisensa, koska ei samassa kaupungissa operoivalle joukkueelle voi hävitä. Paikallisderby tuo aina mukanaan extra latausta. Molemmille joukkueille tämä on varmasti odotettu tapahtuma, ja varmasti pistää molemmat jengit taistelemaan piirun verran enemmän, Laibert pohtii. Viime vuosien aikana joukkueiden keskinäiset ottelut ovat olleet hyvinkin tiukkoja, vaikka maaliero joissakin otteluissa on ollut enemmän kuin yksi maali, mutta tilastoista löytyy myös useampi maalin kamppailu. Viime vuodet ovat osoittaneet, että paikallispelit ovat olleet tiukkoja. Odotan, että olemme hyvin latautuneita taistelemaan ja viisaan rohkeita pallon kanssa, Laibert toivoo. Botnian kommentit: Kohta päästään taistelemaan stadin herruudesta kaudella 23-24🔥🪓🔥Tule kannustamaan Botnia voittoon brakulle Tapaninpäivänä!⚪️🔵 Veo Live -sovelluksessa! Ohjeet HIFK-Bandyn sivuilla

BandyLiigaUutiset

Lauantain tulokset

Yllätyksiä ei tänään nähty Ennakkoon voittoon veikatut joukkueet pitivät pintansa. OLS ei jaksanut JPS:n vauhdissa kuin 25 minuuttia. JPS:n ensimmäisen maalin viimeisteli Jasu Koljonen, tätä maalia Oululaiset protestoivat todella voimakkaasta, ja on sanottava että kyllä kotikatsomoon näytti siltä että Koljonen otti pallon kädellä haltuun ennen maalintekoa, mutta kun tuomarit olivat varmoja ettei näin ollut tilanne oli 1-1. Tämän jälkeen JPS meni menojaan Lappeenrannassa Botnia oli takiaisena Veiterälle, mutta kotijoukkue vei väkisin niukan 5-4 voiton. Varkaudessa nähtiin flunssainen HIFK, joka ei todellakaan saanut irti muuta kuin tuon flunssaisen esityksen. Kotijoukkue oli tänään selkeästi edelle, ja näin pisteet jäi Varkauteen. Tulostaulussa selkeitä kuvioita? Ylemmän jatkosarjan joukkueet rupevat hahmottumaan, kun siitä taistelevat Veiterä, JPS, Narukerä, Akilles, ja WP 35. Alempaan on ajautumassa (OLS, Botnia, HIFK, Kampparit), ja näillä joukkueille rupeaa olemaan pakko voitot, jos he haluavat vielä sekoittaa pakkaa. Ennakkoon ennustetusta mustasta hevosesta, eli HIFK:sta ei ole näkynyt sitä taistelu-ilmettä, jolla he lunastaisivat tuon tittelin. Loukkaantumiset, tai sairastelut, eivät kokonaisuudessaan kerro miksi heiltä peli on vielä “piipussa”. No HIFK on aina ollut kevään joukkue, eli katsotaan nyt rauhassa ensin huomenna HIFK-Kampparit, ja sitten vielä ennen vuodenvaihdetta HIFK-Botnia, ja viimeisenä JPS-HIFK. Annetaan vasta tämän jälkeen mielipiteet, ja ajatukset kaikista seuroista alkukauden osalta. Ottelut / Tulokset / Kommentit OLS vs JPS 1 – 9 OLS ei ehtinyt kommentoimaan ottelua JPS kommentoi näin: JPS palaa voittojen tielle Oulussa lukemin 1-9 Maalintekijöitä joukkueesta löytyi tänään runsaat viisi kappaletta! Ottelun energisimpänä pelaajana palkittiin neljä maalia taituroinut Jasu Koljonen Veiterä vs Botnia 5 – 4 Veiterä kommentoi ottelua: sananen illan erotuomareista: Sami Kaipia pärjäsi linjureineen (Pöysä, Myllylä) ajoittain mainiosti, mutta hetkittäin pelaajat joutuivat hieman ihmettelemään tuomarilinjaa, ja ”kovaa pelaamisen” raja oli tänään hieman häilyvä. Tosin se oli molemmille joukkueille sama. Onneksi pahemmilta häslingeiltä vältyttiin ja lopulta kaikki meni hyvin. Botnia ei ehtinyt kommentoimaan ottelua: Kiitos kuitenkin ottelun striimauksesta Botnialle WP 35 vs HIFK 4 – 1 WP 35 Kommentoi ottelua näin: WP 35 otti tärkeän voiton lauantaina HIFK:stä 4-1 (2-0). HIFK on hyvä joukkue ja heitä vastaan ei ikinä saa mitään ilmaiseksi, eilen oli vaikeaa, mutta iso hatun nosto joukkueelle, tämä oli koko joukkueen voitto, jakoi valmentaja Ilkka Hoffren tunnustusta pelaajille. HIFK:n kommentit: Totuuden nimissä pakko sanoa, että numerot vähän mairittelevat meitä. WP-35 oli jokaisella osa-alueella suoraan sanoen reilusti parempi. Ei nyt vaan oikein osunut. Vähän vaikea viikkokin meillä ollut treenien suhteen, ollut sairasteluita ja näin, mutta ei sen taakse voida mennä, HIFK-kapteeni Tommi Niittylä kiteyttää.

BandyLiigaUutiset

Päivän pelit

Lyhyesti ottelut ovat seuraavat Työpäivä veroittaa hieman, joten nyt vain näin lyhyt uutinen. OLS vs JPS klo: 15:00 OLS Kommentoi ottelua seuraavasti: Bandyliiga jatkuu jälleen Oulussa parin viikon tauon jälkeen.Vastaan asettuu sarjan yläpään joukkueet ja edessä on haastavat kamppailut. OLS:n kauden avaus on ollut hieman kaksijakoinen. Joukkue on kärsinyt sarjan kärkinelikkoa vastaan muutaman suurinumeroisen tappion, mutta vastapainoksi se on onnistunut kairaamaan myös voittoja.Kampparit kaatui Oulussa maalein 2-1 ja Botnia vieraissa 3-4.Myös ottelusta WP:tä vastaan olisi peliesityksen perusteella ansaittu pisteitä. Nyt olisikin hyvä paikka onnistua myös ennakkoon suosikkeina pidettyjä joukkueita vastaan. Viikonlopun jälkeen OLS:lla on pelattuna 16 ottelun runkosarjasta jo peräti yhdeksän.Erikoista ohjelmassa on, että vajaan kuukauden rutistukseen ei mahdu ottelua HIFK:ta vastaan, mutta JPS ja Akilles on kohdattu jo kahdesti. Narukerä pelin jälkeen OLS:lla on kolmen viikon ottelutauko, kun muut joukkueet pelaavat välillä mm. Tapaninpäivän perinteiset paikallispelit. JPS Kommentoi ottelua seuraavasti: JPS matkaa lauantaina Ouluun hakemaan paluuta voittojen tielle! Vastassa silloin siis @olsbandy ja peli vihelletään käyntiin klo 15:00 Veiterä vs Botnia Klo: 16:00 Veiterä kommentoi ottelua näin: Nähdään Kisapuistossa neljältä! Botnia kommentoi ottelua: ei ehtinyt kommentoimaan ottelua Saamiemme tietojen mukaan Botnia striimaa ottelun alla olevan linkin kautta – Kiitokset sinne! WP 35 vs HIFK Klo: 16:00 WP 35 uutisoi ottelua seuraavasti: Kauan ei varkautelaiset voi jäädä Veiterä tappiota surkuttelemaan, koska jo tänään Kämärille saapuu vahvassa iskussa oleva HIFK. Tänään mitataan henkistä kovuutta ja miten tästä päästään yli. Pelillisesti on parannettava huimasti, mutta siihen joukkue kyllä pystyy, luo Hoffren uskoa huomiselle. HIFK kommentoi ottelua näin: Eilen Lappeenrannassa Varkaudella oli hassu tulos, hävisi aika paljon. Katsotaan miten ovat keränneet joukkueensa ja millainen taisteluilme saadaan itselle päälle, HIFK:n päävalmentaja Teemu Laitinen toteaa. Otteluun helsinkiläisseura lähtee tilanteessa, kun joukkueessa on ollut pieni sairastelukierre. Varkauteen kokoonpano on saatu täyteen, mutta pelaajien pelikunto on vielä valmentajille hivenen arvoitus. Aika paljon ollut sairastelua joukkueessa. Rosteri saatiin täyteen, mutta katsotaan missä kunnossa pelaajat ovat. Mielenkiinnolla odotetaan, Laitinen kertoo. HIFK-Bandyn sivuilla ohjeet striimiin!

BandyLiigaUutiset

Lauantain lopputulokset

Narukerä jälleen kotonaan voittoon Bandyliigan ottelut olivat tasaisia ja maaleja tehtailtiin kaikkiaan kolmekymmentä. Kuitenkin kaikki ottelut päättyivät vain yhden maalin voittoihin. Kotivoitot lähes jokaisessa ottelussa, vain Kampparit hävisivät kotonaan. Lähellä oli myös Veiterän tasuri. Akilleksella ei juuri pisteiden valossa kulje hyvin kun viimeisestä 6 pisteestä, Porvoolaiset ovat saaneet vain yhden. Sekin piste oli lähellä matkata Helsinkiin. JPS:n ylivoima on haihtunut, ja Bandyliigassa kuka vaan voi voittaa kenet tahansa, katsotaan miten huomenna käy, kuitenkin ensin alla seurojen kommentit. Narukerä vs JPS 3 – 2 Narukerä kommentoi ottelua näin: Kärkiottelusta kaksi pistettä jää Poriin jännittävien vaiheiden jälkeen! JPS kommentoi ottelua seuraavasti: JPS taisteli, mutta ei voi mitään, tiukan ottelun lopputulos 3-2 ja pisteet jää tällä kertaa Poriin. Pelin parhaina JPS:n joukkueesta palkittiin Nikke Tuhkanen ja Tuukka Ässämäki Kampparit vs Botnia 6 – 7 Kampparit kommentoivat ottelua mm näin: Tappiosta huolimatta Kamppareita voi kehua hyvästä pelitemposta. -Sanoin jo ennen kautta, että pystymme kamppailemaan voitosta. Näin oli, mutta nyt tosin ei lohduta yhtään, että hävitään pelejä maalilla, tuumi Manninen. Selvän särön lauantain otteluun toi tuomarilinja. Kamppareille tuomittiin esimerkiksi varsin kyseenalainen rankkari, jonka Botnia tosin itse tunaroi, ja Kamppari-jäähytkään eivät vastanneet pelin henkeä. -Erityisesti Huotelinin jäähyllä oli vaikutus meidän peliimme. Tuomarilinja sotki ottelun, mutta on sanottava, että emme me sen takia hävinneet , sanoi Manninen. Botnia kommentoi voittoa näin: Erikoinen ottelu siinä mielessä, että Kampparit pystyi pysymään maalin päässä avausjakson, jolloin Botnia oli vahva ja Kamppareilla maalipaikkoja vähän. Toisen jakson alussa Botnia kerjäsi ikävyyksiä, mutta käänsi sitten etenkin kokeneiden pelaajiensa rutiinilla tärkeät pisteet Helsinkiin mukaan vietäviksi. Markus Kumpuojan neljän maalin lisäksi Juri Schreckille viisi syöttöpistettä. Veiterä vs Akilles 3 – 2 Veiterä kommentoi näin: Veiterä syyllistyi toisella puolikkaalla alakerran jäähyihin ja 80. minuutin kohdalla päävalmentaja Joonas Ylä-Outinen otti aikalisän. Akilles juoni kuvionsa kuntoon ja tasoitti pelin kolmen minuutin kuluttua. Maalintekijänä Iisakki Kaivola. Ottelu eteni loppua kohden Veiterän painostuksella. Akilles-ikoni Raoul Karlqvist joutui pelaamaan harvinaisesti jään pinnasta ja se antoi tilaa vastustajan alakertaan. Veiterä sai aivan pelin lopulla kulmurin, jonka jälkitohinoissa pallo kolattiin maaliin, mutta hetken neuvoteltuaan tuomarit hylkäsivät riemukkaan osuman. Peli oli edelleen tasan. Kun lisäaikaa oli kulunut noin 15 sekuntia, Aleksi Seppänen vapautti Veiterä-kippari Verhelän hyvään vauhtiin keskelle Akilles-puolustusta ja siitä pallo maaliin: 3–2 kotijoukkueelle ja Akilles otti aikalisän. Sen päätyttyä päätuomari Antti Malaska ilmoitti, että peliä on jäljellä minuutti ja 20 sekuntia (lisäajalla otettu aikalisä ei lisää varsinaista peliaikaa). Akilles ei kommentoinut tappiota WP 35 vs OLS 4 – 3 WP kommentoi voittoa näin: Peli oli ihan yhtä vaikea kuin etukäteen odotin. OLS tuli kovalla taisteluilmeellä otteluun ja sillä oli ottelussa omat hetkensä eikä tässä mitään olisi väärin mennyt, jos OLS olisi jotain tästä pelistä saanut mukaansa, summaili valmentaja Ilkka Hoffren ottelua. Ottelussa OLS tuli 1-3 takaa 3-3 tasoihin ja sillä oli 8 minuuttia kahden miehen ylivoimakin, jonka isännät puolustivat hyvin. – Tästä ottelusta on otettava huomiselle hyvät asiat mukaan ja parannettava. Narukerä on kovassa vireessä ja huomenna on varmasti tulossa huima kamppailu pisteistä, päättää Hoffren. OLS ei kommentoinut tappiota