BandyLiigaUutiset

BandyliigaToimitus valitettavasti oli jäljillä

Lappeenrannan jääpallohalli ei saanut valtion tukea Suunnitellun jääpallohallin matkaan tuli eilen suuria mutkia. Opetus- ja kulttuuriministeriö kertoi hankkeista, joille myönnettiin valtionavustusta eikä jääpallohallille riittänyt euroja valtiolta. Aviasport ei vielä tiedä päätöksen syitä? Sakari Myllys Aviasportilta kertoo seuraavaa: ”Hanketta on puolitoista vuotta tehty. Kun lopputuloksena jäädään kokonaan ilman avustusta, onhan se iso pettymys”, Myllys sanoo. ”Täytyy ruveta kyselemään eri tahoilta, miksi näin. Hakijoita on paljon, ja tiukka kisa näistä rajoitettu kisa. Hyvinkin toiveikkaita oltiin, että oltaisiin oltu siinä joukossa.” Valitettava totuus BandyliigaToimitusta lähellä olevien tahojen mukaan valitettavasti kyseinen päätös ei ollut yllätys. Helsingissä samaa hiukan isommassa mittakaavassa on työstetty viimeiset 7-8 vuotta. HAnke oli myös aikoinaan hakemassa tukea, saamatta sitä! Nyt hanke etenee ilman tätä valtion tukea, hitaasti – mutta kuitenkin vastuuhenkilöiden mukaan edelleen etenee. Tässä kohtaa voidaan kysyä esim. Jari Hyttisen, tai Teemu Ramstedtin esille tuomaa lajien tasa-arvoa, onko sitä? Emme lähde nyt syvemmin politiikkaan ja hyväveli järjestelmiin, mutta palaamme halliasiaan vielä kesän aikana! Ensikauden 2022-23 hallikausi Lappeenrannassa ei tule toteutumaan Vielä viikko sitten Lappeenrannan hankkeen taustoilla oli haave, että ensi kausi aloitettaisiin (marraskuussa) hallin suojissa. Se haave voidaan nyt unohtaa sanoo Myllys. Avustuspäätöksen venyminen kesäkuulle vaikeutti aikataulua pahasti. Kun rahaa ei tullut, aikataulu ei enää mahdollista korvaavan rahoituksen järjestymistä ja rakentamista kesän aikana. ”Rahoitukseen jää liian iso aukko. Ei ole tänä kesänä mahdollista toteuttaa”, Myllys sanoo pettyneenä. Hankkeen tulevaisuus? Myllys pitää todennäköisenä, että valtion tukea haetaan hankkeelle uudestaan. Hanketta aiotaan joka tapauksessa jatkaa. ”On niin selkeä paketti rakennettu ja kaikki valmiudet olisi toteuttaa. Yritetään ja selvitetään mahdollisuuksia ensi vuoteen.” Tämä tarkoittanee sitä, ettei hallissa luistella ennen marraskuuta 2023, jos vielä silloinkaan? Emme BandyliigaToimituksessa tätä toivoneet, koska lajimme, seuramme ansaitsevat ympäri Suomea kunnon olosuhteet, mutta se on tullut selväksi ettei apuja “ulkopuolelta” ole luvassa. Kaikki pitää hoitaa, laskea yms itse – Myös näin kantaa vastuu – Valitettavasti emme elä Suomessa tasapuolisessa urheilumaailmassa! Helsingissä, ja Lappeenrannassa Venäjän hyökkäys Ukrainaan vaikuttaa hankkeisiin Kustannuspuolella vaikeuksia hankkeelle tuo se, että materiaalien hinnat ovat nousseet 30-50% vuoden takaisesta. Kustannussuunnitelmien tekeminen on vaikeutunut todella vaikeaksi, kun hinnat vain nousevat. Myllys on harmissaan esim. materiaalien hintojen heilumisesta ja materiaalien saatavuus ongelmista, viikoittain pitää päivittää miten saa materiaalia, ja mitä se maksaisi. Lappeenrannassa Hallin alkuperäinen kustannusarvio oli neljä miljoonaa euroa. Aviasport Areena haki rakentamisavustusta maksimäärän, 30 prosenttia arvonlisäverottomasta kustannusarviosta. Hankkeeseen uskottiin vahvasti, sillä halli on kohtuuhintainen ja mahdollisesti ensimmäinen jääpalloon. Unohtaa ei saa Helsinkiä – Siellä ollaan kuitenkin muutama askel edellä Lappeenrannan hanketta. Helsingin LuisteluAreena? Hiljaista on ollut? Tulemme kyselemään hankkeen taustoilta, ja rakentajalta missä mennään, joten palaamme asiaan heti kun kirjoitettavaa saamme näiltä tahoilta! Miksi näin kävi TAAS? Se on hyvä kysymys? ja Toteutuuko Suomessa tasa-arvo? Jokainen lukija voi jäädä miettimään tätä tahoillaan!

BandyLiigaUutisetHIFKUutiset

Ojanen sopimukseen

Maalipörssin voittaja jatkaa Stadissa Viime kauden Bandyliigan maalipörssin voittaja ja joukkueen varakapteeni Aku Ojanen jatkaa HIFK:n paidassa myös ensi kaudella. Ojanen kuuluu Bandyliigan ehdottomaan eliittiin ja tulee jälleen ensi kaudella olemaan isossa roolissa joukkueessa. Viime kaudella Ojanen iski 22 ottelussa peräti 44 maalia. Kausi 2022-2023 tulee olemaan Ojaselle 13. HIFK-paidassa. Valmentaja Toni Saukkosen mietteet Ojasen sopimuksesta On mahtavaa, että meillä on Akun tasoinen pelaaja meidän joukkueessa. Aku johtaa esimerkillä – hänen ammattitaito ja työmoraali on loistavat, ja monen nuoren pelaajan kannattaa ottaa Akusta mallia, kertoo valmentaja Toni Saukkonen. Lisäksi Aku on sen tasoinen pelaaja joka pystyy omalla henkilökohtaisella taidolla ratkaisemaan pelejä – tällaisia pelaajia tarvitaan aina, lopettaa Saukkonen.

BandyLiigaUutisetKampparitUutiset

Hauska jatkaa vuoden Mikkelissä

Janne Hauska solmi perjantaina vuoden jatkosopimuksen Kamppareiden kanssa Hänskissä saadaan tulevalla kaudellakin nauttia Jannen tehokkaasta lyönnistä ja huikeista oivalluksista. 39-vuotias maalitykki Janne Hauska jatkaa huimaa uraansa Kampparipaidassa ainakin tulevan kauden. Veiterän kasvatilla on Bandyliigan tilastojen mukaan koossa peräti 471 ottelua niissä on syntynyt huikeat 789 tehopistettä. Kamppareilla on tällä hetkellä koossa 16 pelaajasopimusta (2+14)

BandyLiigaUutisetJPSUutiset

JPS julkaisi runkopelaajansa

12 nimeä jo listalla, muutama kova nimi viime kaudelta vielä uupuu JPS on harjoitellut jo useita viikkoja fysiikkavalmentaja Jari Linjalan opeissa kohti tulevaa kautta. Viime kauden pettymykset on käsitelty ja katseet on joukkueessa ja taustoissa suunnattu tiukasti jo tulevaan. JPS:n sopimustilanne on myös jo hyvällä mallilla sillä sopimuksia tulevalle kaudelle on jo 12. Sopimustilanne 4.6.2022 Samuel Gerovoi Kalle Lampinen Joni Vuopio Nikke Tuhkanen Jasu Koljonen Kalle Pesonen Jaakko Kyllönen Juho Kaaretkoski Jarno Eronen Atte Niiranen Toni Ässämäki Tuukka Ässämäki. Viime kauden pelaajista sopimusta eivät vielä ole tehneet Niko Nikunen Ville Hämäläinen Aatu Böhm Miikka Penttinen Jaakko Manninen Akseli Uotinen Topi Pesonen Karri Leisimo Aku Palsola Joonas Hiltunen Sebastian Sauvala

BandyLiigaUutisetHIFKUutiset

Rytkönen Stadiin

HIFK-Bandyn sivuilla kerrotaan sopimuksesta Mikkeliläislähtöinen Esu Rytkönen on HIFK:n uusin vahvistus. Rytkönen on urallaan pelannut kolme kautta Bandyliigassa. Viime kaudella Rytkönen edusti Kamppareita ja WP35:tä pelaten 20 ottelua, kaikkiaan Rytkönen on pelanut 44 Bandyliigaottelua. Rytkönen on pelipaikaltaan sivutuki, mutta monipuolisena pelaajana pystyy pelaamaan myös puolustajana tai keskikentällä. 21-vuotias Rytkönen tuo kokeneeseen joukkueeseen mukavasti nuoruutta. Rytkönen liittyy lopullisesti joukkueen harjoitusvahvuuteen elokuun alussa. Esu Rytkösen mietteitä sopimuksesta Todella hyvät ja odottavaiset fiilikset siirtyä HIFK:n riveihin. Opiskelupaikka löytyi Helsingistä, niin monella tapaa tämä tulee olemaan uutta. Valinta tulla HIFK:hon täältä Savosta tuntui luontevalta. Seura omaa vahvat perinteet. Meillä on laadukas ja tasainen runko joukkueessa ja jätkät ottivat minut hyvin vastaan, kertoo Rytkönen. Rytkösen odotukset korkealla Henkilökohtaiset odotukset tulevalle kaudelle on jälleen kehittää omaa kokonaisvaltaista pelaamistani ja sitä kautta saada vastuuta, jotta voin auttaa joukkuetta mahdollisimman paljon. Sen eteen olen valmis tekemään paljon töitä. Joukkueena tavoitteet ovat ehdottomasti taistella muutaman välivuoden jälkeen Bandyliigan kärkisijoista, jatkaa Rytkönen. Lopuksi Rytkönen kertoo vielä seuraavaa: HIFK herättää minussa monia hienoja tunteita. Se on kautta-aikojen menestynein jääpalloseura Suomessa, joten tottakai tuntuu hyvältä päästä vetämään legendaarinen kilpipaita päälle. Nähdään Brakulla!.

BandyLiigaUutisetBotniaUutiset

Niska siirtyy Ruotsiin

Botnia menettää tärkeän pelaajan Botniassa pelanut Pekka Niska on tehnyt 1+1-vuotisen sopimuksen Falu BS:n kanssa. Falu BS:n sivuilla kerrotaan seuraavaa: “Pekka on ahkera keskikenttäpelaaja/hyökkääjä, jolla on hyvä laukaus. Hän on täydellinen henkilö joukkueeseen. Erittäin kunnianhimoinen oikean ikäinen pelaaja, jolla on johtamisominaisuuksia, sanoo Pär Bäckmans. Pekka odottaa innolla seuraan liittymistä “Oli aika kokeilla jotain uutta, tämä on todella jännittävää. Minulla on joukkueessa vanhoja joukkuetovereita – Simon Främgård ja Lukas Mårdberg – jotka ovat puhuneet positiivisesti BS:stä, ja nyt seura on allekirjoittanut sopimuksia myös mielenkiintoisten nuorten pelaajien kanssa, joten Falu BS näyttää todella lupaavalta joukkueelta”, sanoi Pekka, joka teki 20 pistettä (14+6) 24 ottelussa Botnialle viime talvena. Kuudes suomalainen seurassa Pekasta tulee myös BS-historian kuudes suomalaispelaaja Juhani Turpeenniemen, Heikki Raitavuon, Jari Hyttisen, Rasmus Lindqvistin ja Tommi Pikkuhookanan jälkeen. . Falu BS 2022-23 Patrik Hedberg, Anton Lundberg, Simon Främgård, Simon Winther, Emil Arvin, Eskil Hjelm, Isac Johansson, Philip Östlund, Elliot Hellström, Rasmus Waldenström, Lukas Mårdberg, Oscar Larsson, Nils Axling, William Larsson, Pekka Niska.

BandyLiigaUutisetNarukeräUutiset

Ville Koskinen jatkaa Narukerässä

Koskinen ja Narukerä käyttivät sopimuksessa olleen option Jo kaudella 2017-2018 Bandyliigassa aloittanut Koskinen on loistava lisä Narukerän ensikauden joukkueeseen. Viimekaudella tehot 4+2 kirjannut hyökkääjä oli erityisen tärkeä etenkin puolustus-suuntaan. Työteliäänä ja loistavana karvaajana tunnettu pelaaja tuo leveyttä Narukerän hyökkäysosastoon. Koskinen toivoo kirkkaampaa mitalia Viime kausi oli urani yksi hienoimpia jääpallon parissa, vaikka kirkkain mitali jäi puuttumaan. Etenkin kevätkauden pelit olivat hienoa aikaa. Toivottavasti ensikaudella jatketaan samaa rataa ja saadaan kirkkaimmat mitalit kaulaan.

BandyLiigaUutisetVeiteräUutiset

Veiterä menettää Loikkasen

Nässjö IF:n sivuilla kerrotaan Tuukka Loikkasen solmineen seuran kanssa sopimuksen Kulunut kausi oli menestyksekäs Tuuka Loikkaselle. Hän voitti kultaa sekä Suomen Cupissa että liigassa ja otti mestaruuden takaisin kilpailija Akillekselta. Loikkasen mietteitä Ruotsiin siirrosta -Jännittävää! Odotan innolla pääseväni ruotsiin ja pelaamaan jääpalloa Nässjö IF:ssä ensi kaudella. Tiesin sen, että Nässjö on Bandyallsvenskanin huippujoukkue ja vaikka Ruotsi on hyvin samanlainen kuin Suomi, saan nyt ottaa ja oppia ruotsia Loikkanen toteaa. Loikkasen siirto, on Veiterälle kova isku Kuluneella kaudella Tukka oli Veiterän paras maalintekijä yhteensä 27 maalillaan. Kausi oli meillä hieno Suurin osa siitä meni joukkueen suunnitelmien mukaan. Menimme kultaan sekä cupissa että liigassa, jonka onnistuimme saavuttamaan. Olen itse pelaaja, jonka pitäisi tehdä maali edistääkseen joukkueen menestystä ja haluan mennä suoraan maaliin, kun saan pallon. Sen lisäksi olen melko peloton ja epäsymmetrinen pelityylissä. Olosuhteet Suomessa surkeat, ei yhtään hallia – Suomessa meillä ei ole jäähalleja, joten sään takia meidän on usein pelattava paljon nostoa suoran pelin lisäksi. Odotan innolla, että pääsen pelaamaan paljon sisätiloissa nyt täydellisissä olosuhteissa. Juuri nyt jatkamme pelaamista jääkiekkokaukalossa ja Veiterä antaa minun harjoitella joukkueen kanssa, kunnes muutan Ruotsiin syyskuussa. BandyliigaToimitus toivottaa Tuukalle tsemppiä ensi kaudelle Ruotsiin!

BandyLiigaUutiset

800.000 sivunäyttöä ylittyi

Bandyliiga.fi sivuilla on sivunäyttöjä yli 800.000 Luku on hieno, ja jatkamme BandyliigaToimituksessa työskentelyä jääpallon eteen nöyrinä, ja onnellisina. Sivusto kehittyy, tosin ehkä hitaammin mitä kuvittelimme. Teemme kuitenkin parhaamme, edelleen ilman korvauksia, ja omalla vapaa-ajalla. Tällä hetkellä seuraamme Bandyliigaseurojen uutisia, ja päivitämme vanhojen pelaajien tilastoja kuvilla. Tämän jälkeen alkaa toivottavasti videomateriaalin syöttäminen. Rohkeasti yhteyttä Kaudelle 2021-22 toivomme eri paikkakunnilta raportteja, uutisia, kolumneja, historiamuistoja yms Jääpallon pääsarjaan liittyvää. Tuomareilta olisi myös mukava saada tekstiä 🙂 Rohkeasti laittakaa sähköpostia osoitteella: pasi.virtanen (at) bandyliiga.fi Kunnioittaen, ja nöyrästi kiittäen Pasi Virtanen Päätoimittaja Kiitos Teille kaikille sivustomme käyttäjille!

BandyLiigaUutisetHIFKUutiset

Laibert palaa HIFK:n riveihin

Ensimmäinen vahvistus selvillä Richard Laibert palaa HIFK:n pelipaitaan kaudeksi 2022-2023. Laibert pelasi viime kauden Akilleksen joukkueessa. Ennen Akillekseen siirtymistä Laibert edusti HIFK:ta 7 kautta, joten tuleva kausi tulee olemaan Laibertin 8. kausi seurassa. Laibert on monipuolinen pelajaa, jota voidaan hyödyntää monella eri pelipaikalla. Laibert on jo liittynyt mukaan joukkueen harjoituksiin. – Loistavat fiiliiset tulla takaisin kilpipaitoihin ja päästä edustamaan HIFK:ta. Odotukset joukkueesta on kovat – halutaan pelata nousujohteisesti ja kehittää peliä niin, että parhaat pelit pelataan keväällä. Samalla halutaan, että meidän peli myös kehittää yksilöitä, niin vanhempia kuin nuorempia siinä ohessa. Halutaan pelata rohkeaa pallollista peliä ja samalla olla nöyriä tekemään töitä, kertoo Laibert. – Mahtavaa päästä takaisin Brakulle pelaamaan. Toivottavasti ensi kaudella fanit löytää paikalle sankoin joukoin. Nähdään Brakulla!, lopettaa Laibert. Rosteri 2022-23 Avainpelaajista mm. kapteeni Tommi Niittylä ja varakapteeni Patrik Huber jatkavat Rödan pelipaidassa ensi kaudella. Tässä vaiheessa on tosin selvää, että Leevi Laitinen, Patrick Backman, Joonas Janhunen ja Dante Lindblad jättävät joukkueen. Laitinen ja Backman siirtyvät pelaamaan Ruotsiin ja Janhunen muuttaa töiden perässä takaisin Mikkeliin. Lindblad palaa takaisin Porvooseen vahvistamaan Akilleksen vajaata rosteria. Vahvistuksia joukkueeseen on myös tiedossa ja HIFK tiedottaa uusista pelaajasopimuksista lähiaikoina!