Lukijan kynästä…
Sisäänpäinkäänteisyys resepti nopeaan katoamiseen?
Saimme palautetta toimituksen uutiseen lajimme pohdinnasta. Pidimme palautetta niin hyvänä, että nostimme sen omaksi uutiseksi – Näin siis voitte lukea Lukijan Kynästä seuraavaa:
Jääpallo on hyvätasoista, tasaista, ja viihdyttävää!
Jääpallon aktiiviseksi seuraajaksi aikanaan täysin lajin ulkopuolelta päätyneenä voin ehkä tuoda asiaan hieman erilaista perspektiiviä. Olen jääpallo-otteluissa ja kannustusmatkoilla jutellut monien ihmisten kanssa ja kuunnellut vielä useampia. Oikeastaan kaikkia heitä yhdistää yhteys lajiin jollain tasolla. On entisiä pelaajia, seura-aktiiveja, pelaajien sukulaisia, nykyisiä pelaajia ja pelaajien kavereita. Lajin ulkopuolelta katsomoon päätyneet ovat olleet tapaamisissa hyvin, hyvin pienessä vähemmistössä. Monessa keskustelussa minultakin on heti aluksi kysytty olenko pelaaja, valmentaja tai entinen sellainen. Katsojien ja seuraajien houkuttelu pelkästään lajin piiristä ei välttämättä olisi mahdoton tilanne lajin menestykselle, jos piirit olisivat suuret, kuten jääkiekossa ja jalkapallossa. Jääpallon kohdalla sisäänpäinkääntyvyys on resepti nopeaan katoamiseen.
Pitää uskaltaa katsoa jääpalloa “laatikon” ulkopuolelta!
Mistä siis saada lisää seuraajia, varsinkin lajin ulkopuolelta? Siinä onkin jääpallon tulevaisuutta määrittelevä kysymys. Peli itsessään on ainakin vielä hyvätasoista, tasaista ja viihdyttävää. Se ei ole ongelma. Olosuhteet ovat ainakin lähitulevaisuuden mitä ovat ja medianäkyvyys ei ehkä edes nykyisellä tasolla. Siksi onkin innovoitava. Katsottava laatikon ulkopuolelle. Tuntuu että seuroissa ja liitossa ollaan pysähdytty toimintamalleissa sinne hyville vuosille ja uskotaan, että se toimii edelleen. Ei esimerkiksi Jyväskylässä monikaan satunnainen katsoja eksy Viitaniemen monttuun keskiviikkoiltana kymmenen asteen pakkasessa katsomaan jääpalloa ja maksamaan siitä kymmentä euroa. Ei vaikka seura laittaisi pienen mainoksen Keskisuomalaisen urheilusivuille ja maininnan Instaan.
Rohkeus – se uupuu toiminnastamme, useiden mielestä – Miksi?
Rahojen puuttuessa suosittelen pienen rahan riskinottoa. Unohdetaan vanhat mallit ja haetaan kokeiluun jotain uutta. Otetaan yhteyttä paikallisiin opinahjoihin ja tarjotaan esimerkiksi markkinoinnin opiskelijoille mahdollisuus pienillä porkkanoilla rakentaa seuran imago, näkyvyys ja brändi uudelleen. Vanhat gubbet kyllä löytävät tiensä katsomoihin vaikka jostain vanhasta luovuttaisiin. Tukijoille pitää myös tarjota enemmän. Nyt seuraa sponsoroidaan lajirakkaudesta, eikä siitä edes kuvitella saatavan hyötyä. Jyväskylässä sponsorien nimet ovat päätyverkossa ja ne luetellaan kahdesti ottelun aikana. Mitä lisäarvoa tämä tuo yhdellekään yritykselle? Kummipelaajat ja yrityksen palkitsema ottelun paras pelaaja ovat ihan kivoja juttuja, mutta nekin ovat vain sitä totuttua.
Minulla ei ole valitettavasti antaa näin nopeasti tämän enempää ratkaisuja tai edes ehdotuksia, mutta toivoisin, että seurat ja liitto hyödyntäisivät pienetkin resurssit paremmin ja ennen kaikkea rohkeammin!
BandyliigaToimitus kiittää kirjoittajaa hyvistä ajatuksista & ehdotuksista!
Comments (10)
Pelaaja #1
Upeaa! Kaivetaan esiin se mikä tässä houkuttelee uudet ihmiset mukaan (allekirjoittanut edustaa myös tätä lajin ulkopuolelta tullutta ja edelleen vain seuraajanaa pysyttelevää porukkaa). Tämän sivuston kävijämäärät ovat todiste siitä, että potentiaalia on.
Toimitus
Pelaaja #1
Kiitos palautteesta, nyt positiivisuudella 🙂
Olemme onnellisia sivustomme kävijämääristä, ja yritämme kehittää toimintaamme – tästä lisää huomisessa uutisessa…
Tomppa
Jääpallo on lajina mitä parasta katsottavaa,nopeaa,taidokasta jne.,kuitenkaan se kiinostaa hyvin suppeaa ryhmää.Miten saada laji edes jonkun näköiseen nousuun on varmasti aika moisen duunin edessä.Kirjoitin tässä mennä kesänä että pitäisi katsoa boxin ulkopuolelle jotta saataisiin edes jotain aikaiseksi,on se kumma ettei Suomen stadista saada edes yhtä naisjoukkuetta kasaan,mikä siinä on Hifk/Botnia eikö voitaisi yrittää edes jonkun näköistä yheisporukkaa vai onko pienen lajin ”riidat” esteenä,jos näin on katsokaa peiliin vika löytyy sieltä!.Lajin vieminen uusille paikkakunnille olisi tärkeätä,mutta esteenä on ihmisten kapea näköalaisuus,koska lajista ei tiedetä yhtään mitään ja kiinnostus lajia kohtaan 100% miinuksen puolella.Miten tämä laji tulee pärjäämään tulevaisudessa ja mistä pelaajat,fyrkat,liiton pienenevä jäsenmäärä eli uhka on todellinen että laji jää pienen porukan puuhasteluksi.Ei tähän paljon positiivisuutta löydä edes täysin sinisilmäinen ihminen,tai realisti kuten kirjoittaja,potilas on sairas ja lääkkeet melkein loppu,kyllä vaikeata tulee olemaan tulevaisuudessa.Tietenkin toivon että tämä laji on olemassa myös tulevaisuudessa mutta…?.Paranemisiin.
Toimitus
Tomppa,
Kiitos jälleen kommenteistasi….
Kirjoitat asiaa, mutta yritetään yhdessä kääntää toimijoiden ajattelu lähemmäksi tätä pääkirjoitusta.
Hommaa siinä riittää, mutta yritetään.. 🙂
Tomppa
Moniko tomija lukee näitä juttuja,onks tietoo.Heidän kommentteja kaivattaisiin myös tänne vai mitä,onhan ne katsomassa touhua ihan aitiopaikalta.
Toimitus
Tomppa,
Kyllä jokaisesta joukkueesta joku sivujamme seuraa, enemmän tai vähemmän..
Tarkkaa tietoa ei ole, koska emme niin tarkkaan halua dataa tallentaa 🙂
Tomppa
Hiljaista on kuitenkin!
TW
Ensi alkuun kiitos toimitukselle kommenttini nostamisesta suurempaan näkyvyyteen. Toivotaan että se herättää ajatuksia.
Haluan myös korostaa asiaa, joka jäi kommentissani huomioimatta: arvostan suuresti seurojen parissa tehtävää työtä lajin eteen, eikä tarkoitukseni ollut sitä millään tavalla mollata. Laji pyörii vapaaehtoisvoimin ja tätä me pelkässä katsojan roolissa olevat emme ehkä aina osaa huomata ja huomioida. Lajiaktiivien työ on se peruskivi, jonka varaan lajin nousua voidaan rakentaa.
Toimimalla yhdessä saadaan parhaat tulokset aina aikaan.
Pelaaja #1
Sen sijaan liitto (jossa ilmeisesti on palkattua viestintähenkilökuntaa?) voisi pikku hiljaa herätä uuteen kauteen. Suomen cupista ei mitään, striimausalustasta ei mitään, naisten liigasta ei mitään. Nuorten Bandyliigastakin on jo otteluohjelma ulkona. Miksei siitä haluta kertoa?
Bandy vän
Pelaaja kirjoitat vähän mutta asiaa 👍