HIFK:n otteluja siirretty
Akilles ottelu siirtyy kolmella viikolla, ja JPS ottelu siirtyy Oulunkylään.
Helsingin IFK:n kotiotteluihin merkityt muutokset herättävät väistämättä kysymyksiä – ei niinkään sarjaohjelman joustavuudesta, vaan kaupungin roolista ja eri lajien tasa-arvoisesta kohtelusta.
Tulospalvelun mukaan perjantaille 5.12 klo 19.00 merkitty HIFK–Akilles on siirretty pelattavaksi sunnuntaina 28.12 klo 13.00. Lisäksi lauantaina 6.12 klo 16.00 Kallion kentälle merkitty ottelu JPS vastaan on siirretty Oulunkylään sunnuntaille 7.12 klo. 13.00. Saamiemme tietojen mukaan taustalla ovat jälleen kerran Kallion kentän jää- ja jäädytyskoneisto-ongelmat – “monesko kerta viimeiseen kymmeneen vuoteen” onkin hyvin aiheellinen retorinen kysymys.
Mitä tämä tarkoittaa HIFK:lle?
HIFK:lle tällaiset muutokset eivät ole pelkkä pieni aikataulumuutos:
- Urheilullinen puoli:
Ottelusiirrot vaikuttavat rytmiin, palautumiseen ja valmistautumiseen. Pelaajat ja valmennusjohto suunnittelevat koko viikko- ja kuukausirytminsä tiettyjen ottelupäivien mukaan. Kun peli siirtyy reilusti eteenpäin, se sotkee harjoitussuunnitelmia ja voi vaikuttaa myös joukkueen vireeseen. - Kotiottelun idea hämärtyy:
Kun “kotiottelut” joudutaan siirtämään joko toiselle päivälle tai kokonaan toiselle kentälle, kotiottelun etu pienenee. Oulunkylä on toki Helsingissä, mutta ei ole sama asia kuin oma nimikkokenttä Kalliossa, johon HIFK:n seuraidentiteetti vahvasti kytkeytyy. - Yleisö, seurat ja kumppanit:
Katsojat suunnittelevat viikonloppujaan ja iltojaan otteluohjelman mukaan. Kun ottelupäivä ja paikka vaihtuvat, osa yleisöstä jää väkisin kotiin. Tämä näkyy helposti sekä tunnelmassa että lipputuloissa – ja välillisesti myös seuran kumppaneille ja sponsoreille.
Mikä on kaupungin rooli?
Kaupunki omistaa ja vastaa näistä liikuntapaikoista. Kun samaan kenttään liittyvät ongelmat toistuvat vuodesta toiseen, kyse ei enää ole yksittäisestä “huonosta tuurista”, vaan rakenteellisesta ongelmasta:
- Onko kentän tekninen kunto ja jäädytysjärjestelmä aidosti ajan tasalla?
- Onko kunnossapito ja investointitarve arvioitu realistisesti, vai onko tilanne tiedostettu mutta laitettu “sitten joskus” -kategoriaan?
- Miten kaupunki priorisoi eri lajien olosuhteita budjetissaan ja investointiohjelmassaan?
Näihin kysymyksiin vastaaminen ei ole seurojen tai yksittäisten joukkueiden tehtävä, vaan nimenomaan kaupungin vastuu. Jos kenttä ei ole toistuvasti käyttövarma, se on signaali siitä, että jonkin olisi pitänyt tapahtua jo vuosia sitten.
Tasa-arvoiset olosuhteet – paperilla vai käytännössä?
On helppo puhua tasa-arvoisista liikuntaolosuhteista eri lajeille. Käytännössä tasa-arvo mitataan arjessa:
- Missä kunnossa eri lajien areenat ovat?
- Kuinka usein jokin laji joutuu siirtämään tai perumaan otteluita olosuhteiden takia?
- Miten nopeasti ja määrätietoisesti ongelmiin reagoidaan?
Jos jokin laji – tässä tapauksessa jääpallo – on vuodesta toiseen “se, jonka ottelut siirretään, kun tekniikka pettää”, on vaikea puhua todellisesta tasa-arvosta. Seurojen, pelaajien, taustavoimien ja lajin eteen talkoovoimin työskentelevien näkökulmasta tämä on turhauttavaa ja antaa viestin, että lajin asema ei ole samalla viivalla muiden kanssa.
On täysin ymmärrettävää, että moni toivoo, että jossakin päin Helsingin kaupunkia osattaisiin olla tästä tilanteesta myös häpeissään – ei siksi, että virheitä ei saisi tapahtua, vaan siksi, että toistuviin ongelmiin olisi kuulunut tarttua jo useampi vuosi sitten.
Mihin tästä pitäisi mennä?
Rakentava askel eteenpäin olisi, että:
- Kaupunki avoimesti myöntäisi Kallion kentän pitkään jatkuneet ongelmat.
- Keskusteluun otettaisiin mukaan seurat, lajin edustajat ja myös yleisön näkökulma – mitä pääkaupungin jääpallolta halutaan seuraavien 5–10 vuoden aikana?
- Kaupunki ottasi tosissaan Helsingissä Luisteluareenan rakentamistarpeen – jota jääpalloväki on vienyt eteenpäin eri lajien kanssa yhteistyössä jo yli 10 vuotta. Miksi asia ei edisty, kysyy moni?
HIFK ja muut seurat tekevät työnsä kentällä. Kaupungin tehtävä on varmistaa, että kenttä ylipäätään on olemassa – ja että se on käytettävissä ilman, että otteluohjelmaa täytyy kerta toisensa jälkeen kirjoittaa uusiksi. Se olisi todellista tasa-arvoa urheilulajien välillä, ei vain hienoja kirjauksia strategiapapereissa.
