Kuukausi: huhtikuu 2022

    VeiteräUutiset

    Samppa Äikäs jatkaa Veiterässä

    Jääpalloa armeijasta huolimatta Samppa Äikäs (20 v.) jatkaa Veiterässä myös tulevan kauden. Uuteen jääpallovuoteen mahtuu myös asevelvollisuuden suorittaminen Karjalan prikaatin kurkkusalaattiasussa. Samppa pelasi SM-kultaan päättyneellä kaudella kaikissa Veiterän 23 liigaottelussa sekä kaikissa Suomen Cupin neljässä ottelussa. Tuloksena oli ensimmäinen miesten Suomen mestaruus sekä Cup-kilpailun mestaruus. Tehopisteitä kertyi keskikenttäpelaajalle Bandyliigan runkosarjavaiheessa 12 + 7; 1 +…

    BandyLiigaUutiset

    Hyvää Vappua!

    Hyvää pyhän Valburgin muistopäivää! Vappu, on saanut nimensä pyhästä Valburgista, jonka muistopäivä on 1. päivä toukokuuta. Juhlaa on vietetty keskiajalta asti. Vappu on vuosittain toukokuun ensimmäisenä päivänä vietettävä kansainvälinen juhlapäivä. Kevään loppupuolen juhlapäivä, ja kansainvälinen työväen juhlapäivä. Suomessa vapunpäivää sekä aattopäivää vietetään työväen, ylioppilaiden, ja kevään karnevaalipäivänä. 1979 päätettiin, että Suomessa vappu on virallinen liputuspäivä,…

    VeiteräUutiset

    Veiterä palkitsi parhaitaan

    Jääpalloseura Veiterä vietti noin sadan osallistujan voimin kauden päätösjuhlaa Edustusjoukkueesta palkitut alla: KALLEN PYTTYPalkinto kohdennetaan tulevaisuuden pelaajalle – Samppa Äikäs TAISTELIJAN MALJAPalkinto osoitetaan pelaajalle, joka taistelee loppuun asti jokaisen tilanteen ja uhrautuu joukkueen eteen – Matias Lehtonen TYKKI-palkinto Palkinto jaetaan edustusjoukkueen johtavalle pelaajalle, joka on kannustava joukkuetoveri ja esimerkillinen hahmo edustusjoukkueessa – Tuomas Liukkonen VUODEN VEITERÄLÄINEN -kiertopalkinto: Topiantti Äikäs

    BandyLiigaUutiset

    Helsingin jäätilanne vain pahenee syksyllä

    Pasilan hallit ovat kiinni, ja myös pysyvät kiinni Jääkiekkoareenan sulkeutuminen Pasilassa tarkoittaa katastrofia Helsingin junioriurheilulle. Pasilan areena joutui mustalle listalle, kun Venäjä aloitti täysimittaisen sodan Ukrainassa 24. helmikuuta. Kaksi kaukaloa poistui käytöstä Helsingin liikuntajohtajan Tarja Loikkasen mukaan kaupungin tuella ei voi ostaa jäävuoroja Pasilan hallista. Jokerit on kysynyt, voisivatko he käyttää omakustanteisesti Pasilan harjoitushallia harjoitteluun,…

    NarukeräUutiset

    Ville Aaltonen jatkaa Porissa

    Narukerän kapteeni jatkaa uraa pelaaja-valmentajana Huikean uran pelannut Ville Aaltonen solmi jatkosopimuksen Narukerän kanssa (Tarkempi Villen haastattelu luettavissa Satakunnan Kansan verkkosivuilta)  Narukerän Ville Aaltonen on harvinainen tapaus porilaisissa joukkuelajeissa. Minkään lajin pääsarjaa ei pelaa enää kovin moni 1970-luvulla syntynyt urheilija. Aaltosen, 42, ensimmäinen maali Bandyliigassa nähtiin 6.12.1996. Narukerässä ei ole enää kovin montaa pelaajaa, joka oli tuolloin…

    BandyLiigaUutisetKampparitUutiset

    Esko ”Ese” Korhonen 60v

    Mikkeliläinen Esko Korhonen täyttää tänään 60 vuotta Kampparit ja jääpalloväki onnittelee tänään 60 vuotta täyttävää Esko ”Ese” Korhosta – Hyvää syntymäpäivää Ese! BandyliigasToimitus yhtyy onnittelijoiden ryhmään! Paljon Onnea! Esko Korhonen Kaudet: 17 Ottelut: 305 Maalit: 286 Syötöt: 190 Mestaruudet: 2 A-Maaottelut: 82 Miesten MM-kisat: 5

    WP35Uutiset

    WP 35 palkitsi kauden onnistujia

    WP35 vietti kauden 2021-22 päättäjäisiä ravintola KaksRuusussa! Päättäjäisiin osallistui ilahduttavan runsas joukko junioreita ja heidän vanhempia sekä joukkueiden ohjaajia, taustahenkilöitä ja edustusjoukkueen pelaajia. Päättäjäisissä oli todella positiivinen ja kauteen kaikin puolin tyytyväinen ilmapiiri. Tästä on hyvä jatkaa pienen tauon jälkeen kohti uuden kauden suunnittelua WP35:n kauden 2021-22 päättäjäisissä palkinnot jaettiin seuraavasti: -Varkauden Aluelämmön luistelukoulu (kaikki)…

    NarukeräUutiset

    Narukerään lisää sopimuksia

    Veeti Kujansuu ja Rasmus Arponen sopimuksiin Nuorissa on voimaa ja Narukerä haluaa pitää kynsin ja hampain omista kasvateista kiinni! 🔴🔵 Veeti Kujansuu ja Rasmus Arponen ovat solmineet Narukerän kanssa vuoden mittaiset jatkosopimukset. Molemmat debytoivat Bandyliigassa viimekaudella ja pääsivät myös pisteiden makuun. Veeti Kujansuu juhli toistakin pronssimitalia, kun hän kävi Suomen P19-maajoukkueen kanssa hakemassa pronssimitalit Katrineholmin MM-kisoista….

    VeiteräUutiset

    Loikkanen jatkaa Veiterässä

    Tuukka Loikkanen on tehnyt jatkosopimuksen Veiterään. Imatralaislähtöinen, Pasa Bandyn kasvatti Tuukka Loikkanen on tyytyväinen solmittuun sopimukseen:– Kyllä, vuoden diili solmittiin Veiterään. Mestarijoukkueessa on hyvä jatkaa jääpallouraa.

    AkillesUutiset

    Juha Laitinen Akilleksen päävalmentaja

    Juha Laitisesta Akilles Bandyn edustusjoukkueen uusi päävalmentaja Juha Laitinen on toiminut viimeisen vuoden ajan Akilleksen P18 ja nuorten Bandy -liigajoukkueen päävalmentajana. Laitinen on koulutukseltaan opettaja ja hänellä on useiden vuosien kokemus niin pelaajana kuin liigavalmentajana. Hänen tiimiinsä tulee kuulumaan myös valmentaja Johan Lönnqvist, joka toimi viimeiset kolme vuotta Akilles Bandyn toisena valmentajana erinomaisin tuloksin. Hänen…