Hyvää Vappua!

Hyvää pyhän Valburgin muistopäivää!

Vappu, on saanut nimensä pyhästä Valburgista, jonka muistopäivä on 1. päivä toukokuuta. Juhlaa on vietetty keskiajalta asti.

Vappu on vuosittain toukokuun ensimmäisenä päivänä vietettävä kansainvälinen juhlapäivä. Kevään loppupuolen juhlapäivä, ja kansainvälinen työväen juhlapäivä.

Suomessa vapunpäivää sekä aattopäivää vietetään työväen, ylioppilaiden, ja kevään karnevaalipäivänä. 1979 päätettiin, että Suomessa vappu on virallinen liputuspäivä, suomalaisen työn päivä.


Mitä Vappu merkitsee Bandyliigaseuroille?

Suoraan vastattuna ei muuta, kun juhlaa perheen, ja ystävien kanssa. Osa tekee normaalisti töitä, koska kauden aikana on saattanut tulla työnantajaa kohtaan miinus-tunteja, ja nyt niitä tehdään takaisin.

Juuri nyt seurat soittavat ympäri Suomea pelaajille, joita he ovat kartoittaneet seuraavan kauden rosteriin. BandyliigaToimitukselle tulleiden tietojen mukaan usealle pelaajalle on tullut useammasta seurasta soittoja.


Tulevaisuus?

Olemme tilanteessa missä koko Suomen Bandyliiga kelpoisten pelaajien määrä on kriittisen rajallinen. Varsinkin kun parhaimmat pelaajat siirtyvät Ruotsiin, ehkä jopa nuorempina kuin aikaisemmin. Suomalaisen jääpallon kannalta asia on hyvin haastava. Lajissamme ei saa käydä kuin jääkiekossa, Liiga on nuorien ja uran loppupuolella olevien sarja, johon haalitaan enemmän ja enemmän ulkomaalaisia pelaajia. BandyliigaToimituksella ei ole mitään ulkomaalaisia vastaan, mutta kannatamme ehdottomasti omien junioreiden mahdollisuutta kulkea polkua jääpallokoulusta, aina edustusjoukkueeseen asti. Tämän johdosta seurojen juniorityö on todella tärkeää, ja sinne pitää panostaa ammattivalmentajien palkkaamista.


Ulkomaiset vahvistukset?

Viime vuosina Venäläisiä pelaajia on sarjassamme ollut enemmän, taisi ennen koronaa olla jo toistakymmentä. Nyt tilanne on koronan, ja varsinkin rajanaapurin törkeiden ”temppujen” takia erittäin haastavaa. Pelaajia olisi Venäjältä tulossa, mutta viisumit yms asiat ovat erittäin vaikeita, ellei jopa mahdottomia.

BandyliigaToimitus viestitteli muutaman Venäläisen pelaajan kanssa, nimiä he eivät halua maansa tilanteen takia tässä jutussamme mainita, joten kunnioitamme heidän tahtoaan. Toimituksessamme on myös huoli, koska yhtä haastateltavaa emme ole enää saaneet kiinni. Venäjä rajoittaa maassaan eri alustojen toimimista – miten tällaista voi tapahtua 2000-luvulla? Surullista!

Pelaajat, jotka haluaisivat saapua Suomeen pelaamaan rakasta lajiaan jääpalloa – eivät halua julkisesti ottaa kantaa tämän hetken maailman tilanteeseen. Kuitenkin jokainen heistä ei hyväksy Sotaa, jokainen haluasi maailmaan rauhaa, jokainen haluaa pelata rakasta lajiaan jääpalloa. Haasteelliseksi asian tekee myös se, että Venäläisen pelaajan pelaaminen Bandyliigaseurassa on mahdollista vain palkallisena pelaajana, tai että pelaaja työskentelee/opiskelee Suomessa. Valitettavasti Bandyliigasta löytyy ehkä 1-3 joukkuetta joiden talous kestää koko kauden kestävän palkan maksun, kaikkine sivukuluineen, asuntoineen yms.

Migri taas päättää yhdessä TE-toimiston kanssa mitkä työt hyväksytään EU:n ulkopuolisille, ja tähän esim. HIFK törmäsi kun he useamman vuoden kaikkien sääntöjen ja asetusten mukaan yritti pelaajaansa, (joka maksoi verot ja muut maksut kiltisti valtiollemme) integroida Suomalaiseen yhteiskuntaa. Lopulta tuli seinä vastaan, pelaaja pakkasi varusteensa, palasi Venäjälle, ja lopetti jääpallon – Surullista.

Tässä kohtaa täytyy todeta että kymmenien puhelujen viestien jälkeen BandyliigaToimituksella on käsitys, että kaikki kontaktimme ovat ajatuksiltaan samanlaisia kun Suomalaiset tai Ruotsalaiset pelaajat. Suurin ero on siinä että Venäjällä et saa ääneen sanoa mielipidettäsi, et edes internetin saiteilla. Jos erehdyt kritisoimaan nykyistä menoa – tietokoneesi haetaan pois, ja tulee erittäin selväksi että jos jatkat kritiikkiä – seuraavaksi katoaa jotakin muuta kuin tietokone!

Jos ja kun kaudella 2022-23 Suomessa pelaa venäläisiä pelaajia, muistakaa HE saattavat olla 100% samaa mieltä asioista Teidän kanssa. Te saatte puhua ja kirjoittaa mitä haluatte, he eivät! Tätä on vaikea ymmärtää Suomessa, mutta toivomme että edes hetkeksi mietitte jokainen tahollaan, mitä tämä sensuuri merkitsisi teille, mitä kävisi tubettajille yms yms… Pidetään Bandypelaajista huolta, sukupuun, ihonväriin, sukupuolen, tai kansalaisuudesta piittaamatta!

Sinä – Minä – He, olemme kuitenkin kaikki vain ihmisiä!


Lisää keskustelua!

Anteeksi, tämä synkähkö Vappuraportti, mutta BandyliigaToimitus on valinnut aluista asti puolueettomuuden, ja asioista mahdollisimman analyyttisen linjan. Huhuja emme uutisoi, vaikka esim. nyt tiedämme sopimuksia yms asioita – jotka julkaistaan seurojen toimesta vasta myöhemmin erilaisten syiden takia.

Haluamme herättää keskustelua, ymmärtää erilaisia katsonta kulmia, edistää Suomalaista jääpalloa! Laji on todella hieno, miten saamme edes osan Suomalaisista ymmärtämään tämän, vai onko hallit seuraava askel yleisön, sponsoreiden, ja lehdistön lajiamme kohtaan kiinnostuksen nostamiseksi?

Lappeenrannan hallihankkeen valtiontuen saamisesta päätös pitäisi tulla seuraavien 2 viikon aikana – Pidetään peukalot, ja ukkovarpaat pystyssä ette päätös on tuen antaminen.

Kuitenkin (emme haluaisi verrata muihin) esim. Pikaluisteluhalliin Helsinkiin valtio on antanut 4 miljoonaa euroa tukea seuraavalle 4-vuoden ajalle, eli miljoona per vuosi. Eikä valtio edes ehdottanut, että jääpalloa voisi kyseisessä hallissa pelata. Nyt pikaluistelu alueen sisäpuolelle tulee 2 kaukaloa ja sinne tänne tolppia, eli jääpallo on mahdotonta! Missä on Suomalaisen urheilun YHTEISTYÖ?


Bandy on edelleen todella hieno laji!

Me jääpallosta kiinnostuneet, ja sen parissa toimivat, emme kuitenkaan anna periksi – lajiamme on pelattu Suomessa pääsarjatasolla jo 115 vuotta, meitä ei lannisteta – ME OLEMME JÄÄPALLOVÄKEÄ!

HYVÄÄ VAPPUA KAIKILLE!

BandyliigaToimitus

Leave a Reply