Narukerään lisää sopimuksia

    Veeti Kujansuu ja Rasmus Arponen sopimuksiin

    Nuorissa on voimaa ja Narukerä haluaa pitää kynsin ja hampain omista kasvateista kiinni! 🔴🔵

    Veeti Kujansuu ja Rasmus Arponen ovat solmineet Narukerän kanssa vuoden mittaiset jatkosopimukset. Molemmat debytoivat Bandyliigassa viimekaudella ja pääsivät myös pisteiden makuun. Veeti Kujansuu juhli toistakin pronssimitalia, kun hän kävi Suomen P19-maajoukkueen kanssa hakemassa pronssimitalit Katrineholmin MM-kisoista.

    Tuomas Erkkilä oli tietenkin iloinen kahden lupaavan pelaajan kiinnittämisestä:

    Jo ennen kauden alkua ajattelin, että haluaisin antaa nuorille kavereille vastuuta myös Bandyliigassa tilaisuuden tullen. Molemmat osoittivatkin nopeasti, että pystyvät pelaamaan Bandyliigassa hyvällä tasolla. Nuoret ovat tulevaisuudessa meidän isoin voimavara, joten olen todella iloinen, että saatiin lahjakas kaksikko kiinnitettyä välittömästi kauden jälkeen. Poikien peliaika tulee varmasti tulevalla kaudella kasvamaan, jos esitykset jatkuvat samalla tasolla.
    Hyvä esimerkki nuorten pelaajien läpimurroista nähtiin viimeistään viimekaudella, kun ajoittain jopa dominoivasti pelanneet meidän omat kasvatit Eero Paavola ja Joona Rajala takoivat pisteitä illasta toiseen, etenkin kauden ratkaisuhetkillä.

    Ihan vaan tiedoksi, että alkuviikosta kannattaa olla korvat höröllä tai oikeastaan puhelin kädessä.

    Leave a Reply