Veiterä voitti jännittävien vaiheiden jälkeen

Paljon jäi ottelusta parran pärinää…

Aluksi lähdemme edelleen jatkamaan linjaa, jossa emme kommentoi tuomareita. Sen verran palautetta kuitenkin Lappeenrannasta on tullut niin vihreiltä, kuin valkoisilta ettei valitettavasti taaskaan Thomas Söderberg onnistunut ottelun hallussa pitämisessä. On valitettavaa että näin käy, mutta jätämme tuomarit miettimään keskenään näitä asioita – me emme sitä enään tee.

Jännittävä ottelu päättyi Veiterän voittoon 6-4

HIFK:n ja Veiterän välinen ottelu tarjosi vauhtia ja draamaa koko 90 minuutin ajan. Ottelun alussa Veiterä otti varhain hallinnan, kun Janne Hauska iski avausmaalin jo 10. minuutilla, ja Aleksi Seppänen kasvatti johdon 2-0:aan 19. minuutilla. Vierailija HIFK ei kuitenkaan antanut periksi, vaan Aaro Kivenjuuri kavensi 24. minuutilla lukemat 2-1:een.

HIFK tasoitti pelin 35. minuutilla, kun Ilia Sokolov iski ottelun toisen maalinsa ja toi tilanteen 2-2:een. HIFK:n Patrik Huber vei joukkueensa jälleen johtoon 39. minuutilla, ja Ilia Sokolov iski illan toisella osumallaan HIFK:n 2-4 johtoon 54. minuutilla.

Kun peli eteni, Tomi Hauska iski maalin 65. minuutilla ja Aleksi Seppänen toi Veiterän jälleen tasoihin 67. minuutilla. Lopulta Janne Hauska iski voittomaalin 71. minuutilla, ja Christian Laibert sinetöi voiton 83. minuutilla. Ottelu päättyi 6-4 Veiterän hyväksi.

Ottelussa nähtiin myös useita jäähyjä, niitä jaettiin 70 minuuttia + 1 ulosajo.. .

Tämä on lopputulos ja sitä kunnioitetaan, tämä takoittaa sitä että Veiterä matkaa ylemmän jatkosarjan kakkosena suoraan välieriin, ja HIFK sijoittuu kolmanneksi ja saa vastaansa Alemman jatkosarjan kakkosen, joka selviää viikonloppuna…

Sitten siihen Lappeenrannan lähteemme soittoon perustuen..

HIFK:n ja Veiterän välinen ottelu herätti kysymyksiä: Onko punainen kortti oikeutettu?

Olemme saaneet jo muutaman soiton, ja tekstiviestin asiasta – Tässä pureudumme nyt asiaan:

Veiterä vs HIFK:n välisen ottelun jälkeen monet ovat jääneet pohtimaan useita kiistanalaisia tilanteita, jotka nostivat esiin kysymyksiä tuomioista ja pelikurin toteutumisesta. Erityisesti yksi tilanne on jäänyt mietityttämään, nimittäin HIFK:n Patrik Huberin saama punainen kortti ja ottelussa esiintynyt väite filmaamisesta.

Mikä tapahtui pelissä?

Ottelussa nähtiin useita kiistanalaisia hetkiä, mutta tilanne, joka herätti eniten huomiota, oli Huberin ulosajo. Videoiden perusteella Huber pyrki estämään Eetu Peuhkurin etenemisen ja osui hänen polveensa (vahingossa vai tahallisesti?), mikä aiheutti Peuhkurille “loukkaantumisen”.

HIFK:n leiri ei ollut täysin vakuuttunut siitä, että tilanne olisi ansainnut punaisen kortin. He olivat kuitenkin yhtä mieltä siitä, että jäähy oli oikea, mutta punaisen kortin viheltämistä ja Huberin poistamista kentältä pohdittiin kuitenkin jokaisen suulla vääryydeksi.

Filmaaminen ja sen seuraukset

Erään paikalla olleen Lappeenrantalaisen katsojan mukaan Peuhkuri olisi ottelun jälkeen leveillyt filmaamisellaan ja sen seurauksena saadulla rangaistuksella. Aluksi tämä väite tuntui uskomattomalta, ja kun emme olleet paikalla – emme voi tätä vahvistaa. Kuitenkin kun me BandyliigaToimituksessa katsoimme tilannetta videolta, se herätti uusia kysymyksiä. Vaikka videomateriaalista ei suoraan käy ilmi, oliko kyseessä tahallinen filmaaminen, sen sisältö herättää keskustelua pelin kunnioituksesta ja pelitavan oikeudenmukaisuudesta.

Kurinpidon rooli

Kurinpidon rooli on nyt entistä tärkeämpi, sillä on täysin kurinpidon päätös, tulisiko Huberille määrätä pelikielto tämän tilanteen perusteella. Onko myös kurinpidolla aihetta käsitellä Peuhkurin toimia?

Meille soittaneet toivovat, että ainakin Veiterän valmentaja Joonas Yli-Outinen keskustelee Pehkurin kanssa tapahtuneesta, sillä tilanne on herättänyt monenlaista keskustelua niin Lappeenrannassa kuin Helsingissä – eikä se ole ollut positiivista Peuhkuria kohtaan.

Filmaaminen jääpallossa, ja sen tulevaisuus

Tilanne on myös saanut monet pohtimaan, mitä tämä merkitsee Peuhkurin paluulle Bandyliigaan. Aikaisemmin pidetty paluu on saanut osan kannattajista kyseenalaistamaan hänen toimintatapansa, mikäli väitteet filmaamisesta pitävät paikkansa. Vaikka videomateriaali ei ole täysin selkeä, se jättää avoimeksi kysymyksen siitä, kuinka paljon filmaaminen ja epäreilu käytös saavat tilaa jääpallossa.

Videolta on nähtävissä miten Peuhkuri nousee ylös, HIFK:n Huberin saatua punaisen kortin. Miten loukkaantuminen nyt näkyy? Mitä ihmettä tapahtuu kun Peuhkuri luistelee kentälle? Hän alkaa heiluttamaan hanskaansa HIFK:n vaihtoaitioon, ja luistelee vielä kierroksen aition edustalta heiluttaen hanskaansa – Onko tämä vastustajan kunnioittamista?

Olemme sanattomia….

Comments (10)

  1. Hifk fani

    Mielestäni tuossa ei ole filmaamista, vaikka punavalkoisten lasien läpi tilannetta katsonkin, polvet kolahtavat yhteen kun huber tulee peuhkuria vastaan. Tällaisessa tilanteessa on täysin normaalia ja inhimillistä jäädä pitämään polvea jään pintaan muutamaksi sekunniksi. Tilanteessa kuitenkin yhteen törmäävät kaksi melkein satakiloista ukkoa, jotka ovat menossa vastakkaisiin suuntiin kovemmalla vauhdilla kuin mitä video antaa ymmärtää.

  2. Pasi Virtanen

    Kiitos palautteistanne ja aktiivisesta keskustelusta. On tärkeää, että pidämme keskustelut asiallisina ja rakennamme yhteisöämme kunnioittavalla tavalla. Haluan korostaa, että otamme kaikki palautteet vakavasti ja käsittelemme ne jääpallon ja urheilun näkökulmasta, ei värin tai henkilökohtaisen mielipiteen perusteella.

    Jääpallossa, kuten kaikessa urheilussa, on tärkeää noudattaa sääntöjä ja toimia oikeudenmukaisesti.

    Päätuomari Söderbergin raportti on olennainen osa kurinpitoprosessia, ja sen saapuvan kurinpitoon tunnin sisällä (sääntö) , joten oikeudenmukaisesti odotamme kurinpidon päätöstä.

    Tavoitteemme on aina varmistaa, että kaikki toiminta on läpinäkyvää ja että kaikki osapuolet ovat vastuussa teoistaan.

    On myös tärkeää, että pidämme keskustelut asiallisina ja vältämme nimettömiä, pelkkiä syytöksiä sisältäviä viestejä. Poistamme viestit, jotka rikkovat näitä yleisiä normeja – ymmärtänette kaikki tämän (myös te joiden viestejä on poistettu)…

    Käskyttämisen ja muiden vastaavien asioiden nostaminen on aihe, joka tulee käsitellä huolellisesti ja vastuullisesti. Me emme hyväksy epäasiallista käytöstä, oli kyseessä kuka tahansa. Toivomme ettei kukaan jääpallossa käskytä ketään “poistamaan” vastustajaa ottelusta – ja jos tällaista pystytään näyttämään toteen, on siitä myös annettava sääntöjen mukaiset sanktiot.

    Emme ota kantaa Huberin tilanteeseen enempää, sillä jätämme asian täysin kurinpidon käsiteltäväksi. Kuten mainitsimme, ainoa asia, jonka haluamme kommentoida, on Peuhkurin toiminta tilanteen jälkeen. Hänen toimet eivät missään vaiheessa vaikuta siltä, että kyseessä olisi loukkaantunut pelaaja. Ja oli ottelussa tapahtunut mitä tahansa, ei tuollainen käytös ole sallittua – Muutama entinen tuomari on jo ehtinyt kommentoimaan asiaa, he olisivat antaneet tuosta punaisen kortin – Me emme sitä voi tehdä, joten osaltamme asia on loppuun käsitelty.

    Toivomme, että kurinpidon tutkinta kattaa myös tuon tilanteen videomateriaalin kautta, ja tarvittaessa koko ottelutallenne, jotta he saavat kokonaiskuvan tapahtuneesta. Emme ole kiinnostuneita jatkamaan turhaa eipäs juupas -keskustelua, vaan odotamme rauhassa kurinpidon päätöstä asiassa.

    Kun päätös on saatu, se on lopullinen ja asialle on tullut piste.

    Kiitos, että tuette tätä tärkeää pohdintaa ja toimimme yhdessä jääpallon arvojen mukaisesti.

  3. Jäämies

    Levyraadin näkemys tapahtuneesta on täysin oikea. Tilanteessa tapahtui polvitaklaus, oliko se tahallinen vai tahaton, sen tietää ainoastaan Patrik Huber. Ottelun tuomaristo näki tämän polvitaklauksen tahallisena ja pahimmassa tapauksessa tahallinen polvitaklaus olisi voinut johtaa Peuhkurin vakavaan loukkaantumiseen. Heti tapahtuman jälkeen, kun Pehkuri makasi jäänpinnassa, HIFK:n taholta alkoi Peuhkuria kohtaan ikävä huutelu. HIFK:n leirissä ymmärrettiin, että nyt on Huberin ulosajo lähellä. Ja jos näin tulee tapahtumaan, vaikeuttaa se heidän lopun pelaamista. Huutelulla pyrittiin vahvasti vaikuttamaan tuomariston tulevaan päätökseen. Puolustuksena todettakoon, että kyllä Peuhkuri tilanteessa osittain filmasi. Varmasti ensihetkellä polvitaklaus teki kipeää, mutta huomattuaan, ettei mitään vakavampaa tilanteessa käynyt, jatkoi Peukuri jäässämakaamista pyrkien saamaan tilanteessa joukkueelleen mahdollista etua, jos polvitaklauksesta tullaan ulosajoon tuomitsemaan. Ottelun panokset olivat molemmille joukkuille erittäin suuret, tuomaristo epäonnistui toiminnallaan pilaamaan ja päästämään ottelun ns. “käsistään pois” jo hyvissä ajoin. Tunne katsomossa oli, että vielä jossain vaiheessa ottelua pelaajiston tunteet tulevat purkautumaan ja niin siinä lopulta kävi. Onneksi, kukaan ei kuitenkaan loukkaantunut. HIFK:lle tappio oli vaikea niellä, kun 2-4 tilanteesta, ottelu kääntyy lopussa 6-4 tappioksi. Veiterän osalta todettakoon, ottelun lopun tuuletukset ja kuittailu HIFK:n pelaajistoon sekä penkkiväelle päin olisi saanut jäädä tekemättä.

  4. Pallisti

    Edellinen kommenttini ei mennyt näköjään tarkastuksen läpi mutta pakko kysyä vielä MIKSI seuran lankkuväki huutaa jatkuvasti?

  5. Toimitus

    Pallisti,

    Me emme voi ottaa kantaa minkään joukkueen lankkuväen huuteluun. Tätä valitettavasti tapahtuu seurasta riippumatta – Tuomareiden olisi kytkettävä tämä heti pois.
    Jos haluat asiaan muutosta, tässä HIFK-Bandyn puheenjohtajan sähköpostiosoite, se saattaa olla parempi paikka tähän huomioosi.
    HIFK-Bandy: erik.horhammer@hifk-bandy.fi

  6. Toimitus

    Jäämies,

    Kuvauksesi on oikea sinun näkökulmasta – emmekä sitä mitenkään kritisoi, tai kyseenalaista…
    Olemme saaneet myös viestiä, että tuomaristolle huudeltiin, että he eivät uskalla antaa Huberille punaista korttia – se on joidenkin katsojien näkökulma.

    Me emme olleet paikalla, joten pelkän videon perusteella emme voi tuomaroida – se olisi kuulunut ottelun tuomaristolle!

    Odotellaan rauhassa kurinpidon päätöstä – ja sen jälkeen asia on siinä – eikö?

    Mutta käskyttämiset, fimaukset yms asiat on käsiteltävä, ja yritettävä kitkeä heti pois – muuten olemme syvässä suossa….

    Olemme myös sitä mieltä että kyseessä on taklaus – Polvi tai ei? Tahallinen tai ei? Mutta on rehellisesti sanottava että Peuhkurin käytös tuuletteluineen jättää vaikutelman filmaamisesta. Muistakaa, tämä on mielipide – Lopulliset tuomiot antaa kurinpio – johon me kaikki sitten tyydymme…

  7. Jäämies

    Toimitus,

    Jos ette olleet pelissä ettekä seuranneet ottelun streemiä, niin älkää kirjoituksillaanne alkako spekuloimaan taphtunutta joidenkin entisten tuomareiden yhteydenottojen tai yksittäisten henkilöiden yhteydenottojen perusteella niinkuin olette nyt näillä sivuillanne tehneet.

    Näin toimimalla, otette itse olleet pönkittämässä tätä asiaa enemmin esille ja julkiseen tietoisuuteen sekä olette ottaneet kantaa näin ollen tapahtuneeseen.
    Tältä osin olette myös itse olleet ottamassa ensimmäisenä kiinni lapion varresta ja alkaneet kaivamaan sitä mainitsemaanne monttua suomalaiseen jääpalloon.

    Tämä asia tullaan kyllä käsittelemään kurinpitoryhmässä, kun ottelun erotuomariraportti on ensin saatu tapahtuneesta.
    Onneksi pelistä on streemi saatavilla, joka autaa kurinpitoryhmää muodostamaan tapahtuneesta oikeudenmukaisen ja lopullisen päätöksen.

    Jotta vastaava ei jatkossa enää tapahtuisi, niin näihin tärkeisiin otteluihin tulisi aina nimetä parhain käytettävissä oleva tuomaristo, joka pitää ottelun kulun hallinnassa, mutta näin ei valitettavasti eilen jääpalloliiton taholta oltu osattu toimia.

    Ps. Miksi poistitte Levyraadin asiallisen kirjoituksen tapahtuneesta?

  8. Pasi Virtanen

    Jäämies,

    Olemme katsoneet ottelun kahteen kertaan lävitse, ja tietyt kohdat jopa useampaan kertaan, hidastamalla. Vaikka emme olleet paikalla, on selvää, että video on kiertänyt sen verran laajasti, että voimme tuoda esille asioita, jotka herättävät huomiota.

    Ymmärrämme huolenaiheenne ja kiitämme siitä, että tuotitte asian esille. On totta, että keskustelu ja avoimuus ovat tärkeitä, ja olemme tietoisia siitä, että tämä tilanne on herättänyt paljon tunteita. Tavoitteenamme ei ole missään nimessä pönkittää tai liioitella asioita, vaan pyrimme käymään rehellistä ja rakentavaa keskustelua, joka auttaa parantamaan käytäntöjä ja kehittämään jääpallon ympäristöä.

    Kurinpitoryhmän rooli on ensisijaisesti varmistaa, että tapahtumat käsitellään oikeudenmukaisesti ja objektiivisesti, ja on hyvä, että kaikki tapahtumaan liittyvä materiaali, kuten ottelun streemi, on käytettävissä sen tueksi. On tärkeää, että päätökset tehdään objektiivisesti ja että kaikki osapuolet voivat luottaa siihen, että prosessi on reilu.

    Mitä tulee tuomariston valintaan tärkeisiin otteluihin, olemme samaa mieltä siitä, että mahdollisimman kokenut ja pätevä tuomaristo on avainasemassa otteluiden oikeudenmukaisessa läpiviemisessä. Toivottavasti tästä tilanteesta voidaan oppia ja varmistaa, että vastaavia tilanteita ei pääse syntymään tulevaisuudessa.

    Levyraadin kirjoituksen poistamisen osalta voimme sanoa, että viestien poistaminen perustuu aina siihen, että ne eivät ole linjassa yhteisön sääntöjen tai käytäntöjen kanssa. Tällöin pyritään varmistamaan, että keskustelu pysyy asiallisena ja kunnioittavana kaikkia osapuolia kohtaan.

    Olemme kiitollisia, että tuotitte tämän esiin, ja toivomme, että voimme jatkossa keskustella asioista avoimesti ja rakentavasti, jotta jääpallon kenttä kehittyy positiiviseen suuntaan kaikille.

    Lopuksi vielä seuraavaa
    Tänne kirjoitetaan anonyymisti, jolloin vaara kaikennäköisistä öisin lähetetyistä viesteistä ei ole kenellekkään hyväksi. Myös syytökset tai suorat lainaukset menneistä tapahtumista toisista lajeista, joita ei ole pystytty vahvistamaan, eivät kuulu sivustollemme. Kuten tämän viestin kirjoittaa päätoimittaja omalla nimellään, ja hän viime kädessä vastaa muiden kirjoittajiemme kirjoituksesta. Pahoittelemme poistoja, mutta meidän on pidettävä nimettömät viestit sisällöltään asiallisina.

    Voimme muuttaa käytäntöjä niin, että jatkossa tänne voi kirjoittaa vain ja ainostaan vahvistetusti omalla nimellä, jolloin varmasti myös poistot vähenevät…

  9. Levyraati

    Pahoittelut sääntöjen rikkomisesta aijemmassa kirjoituksessani! Oli täysin turha nostaa esiin vanhoja lööppejä täysin eri lajista, sekä kyseenalaistaa puolueellisuutta uutisessa!

    Pääpointteina kuitenkin nostaisin edelleen esille;
    Polvitaklaus on polvitaklaus, näkyy videolla selkeästi, tulisi kitkeä pois lajista, tuomiona punainen oikea ratkaisu. Jos Huber olisi osunut palloon, ennen kontaktia, silloin jäähykin olisi saattanut olla liian raju tuomio.

    Videon julkaisu ilman ääniä ja kirjoituksen syyttävä sävy pelkästään Peuhkurin kyseenalaiseen toimintaan, on mielestäni myös hieman epäreilu asetelma. Video äänien kanssa, antaisi myös pelkästään tätä kautta asian tietoonsa saaneille kuvan provosoivasta huutelusta HIFK:n lankulta Pehkurin suuntaan, joka on varmasti suurin tekijä hänen tapaansa toimia; provosoida provosoijaa.

    Huutelu tai vilkuttelu vaihtopenkille ei kuitenkaan loukkaa ketään, ehkä henkisesti, mutta fyysinen kontakti, tahallinen tai ei, on aina mahdollisuus aiheuttaa loukkaantumisia vastustajalle. Onneksi siltä vältyttiin!

    Tuomaristolla ottelu ei vaikuttanut olevan missään kohtaan näpeissä, joka monesti aiheuttaa huutelua, ylilyöntejä, hermostuneisuutta kentällä ja lankulla jnejne., yhdyn siis samaan mielipiteeseen, että tällaisiin peleihin tulisi ehdottomasti asetella tuomarit, kenellä pysyy homma hanskassa!

    Kurinpidollisesti mielipiteeni on; polvitaklaus ja suora punainen, automaattinen yhden ottelun lisärangaistus, kukaan ei onneksi loukkaantunut ja peli jonka aikana automaattinen lisärangaistuskin kärsitään “onneksi” panokseton. Huber siis käytettävissä jo puolivälierissä.

  10. Toimitus

    Levyraati,

    Ei mitään, välillä sitä tuohdutaan, ja siksi ne poistetaan 🙂
    Ehkä joskus olisi ollut tarpeen poistaa myös meidän tekemä uutinen 🙂

    Me emme kommentoi enää tuota tilannetta muuten kun ymmärrämme kumpaakin näkemystä polvitaklaus vs ei polvitaklaus.

    Ehkä tuossa tuo syyttävä sävy johtuu saamastamme puhelusta, jossa asia kerrottiin – emme voi vannoa, kun emme itse ole
    kuulleet onko Peuhkuri “leveillyt” filmaamisella, mutta kun näin kerrotaan tapahtuneen, ja sen jälkeen katsoo tuon videon
    ei voi välttyä syyttävältä sormelta – pahoittelut!

    Äänettömyys johtuu kuten kirjoitimme rehellisesti kahdesta seikasta – kun meillä ei ole rahaa, emme voi käyttää maksullisia palveluja.
    Viimeisin maksu olisi pitänyt maksaa viikko sitten ja kun ei ole rahaa – ei ole ohjelmaa.

    Nyt käytimme ilmaista ohjelmaa, joka toimii rajoitetusti ja käytimme sitä ensimmäistä kertaa. Kun kello kaksi yöllä asia tehtiin, muun perheen nukkuessa 2-3 metrin päässä oli se meidän virhe tehdä videosta äänetön – Pahoittelut.

    Kuitenkin jossakin kohtaa normaali elämä voittaa vielä jääpallon 🙂

    Nyt kerron (luvalla) asian joka liittyy päätoimittajamme menneisyyteen jalkapallossa. Herra x löi päätoimittajan “kanveesiin” ja sai punaisen kortin + kurinpidosta 6kk pelikieltoa. Päätoimittaja anoi yhdessä herra x:n kanssa tuomion jälkeen huojennusta asiaan. Päätoimittaja mynsi provosoineensa ottelun aikana herra x:ää muutamaan otteeseen. Palloliitossa asia käsiteltiin korkeimmassa kurinpito asteessa – Vastaus: Provosointi ei oikeuta tekämään mitään, se on 100% herra x:n vastuulla mitä hän tekee. 6kk pelikielto säilyi. Inhimillisesti myös päätoimittaja oli herra x:n kanssa yhdessä viemässä asiaa siihen suuntaan, että asia kohtuullistetaan inhimillisestä syystä – Tätä ei kuitenkaan virallinen säännöstö tunne – joten tässä tapauksessa on inhimillistä ajatella asiaa kuten kerrot, mutta sääntöjen osalta olisi Peuhkurille voinut antaa jopa punaisen kortin tilanteesta.

    Tosin Olet oikeassa kun kirjoitat loukkaantumisvaarasta ja niiden kytkemisestä pois – se on oikein! ja sinänsä vaarallisempaa, kuin Peuhkurin mahdollinen filmaaminen ja hanskan heiluttelu. Vaikka sitä ei mielestämme tule hyväksyä…

    Me BandyliigaToimituksessa tulemme tyytymään kurinpidon päätökseen, siksi lopetamme spekuloinnin asiasta.

    On varmasti huudeltu lankulta, väkemme on pyörinyt 20 vuotta jääpallokentillä ympäri Suomen, ja tätä toimintaa harjoitetaan
    enemmän, ja vähemmän joka joukkueessa. Tässä vastuu on pelinjohtajalla – eli PÄÄTUOMARILLA, hänen tärkein tehtävä on johtaa ottelua, ja sen sääntöjen mukaista toimintaa. Seurat voivat sitten puheenjohtajineen miettiä miten heidän penkillä asioita hoidetaa.

    Kuten kirjoitat Levyraati on oikein jos tulee pelikieltoa, mutta on myös oikein jos ei tule – sen ratkominen onneksi ei ole meidän tehtävä.
    Kuitenkin ymmärrämme ajatuksesi, ja kunnioitamme sitä….

Leave a Reply