BandyLiigaUutiset

Tasapeli 4-4

Lappeenrannassa väännettiin tiukka tulos Veiterä – Akilles ottelusta tuli kaikista ennakko spekuloinneista huolimatta tiukka ottelu. Monet jääpallotietäjät olivat jopa ääneen sanoneet Veiterän vievän ottelun “mennen tullen”. Materiaalin perusteella ehkä näin olisi voinut uskoa, mutta onneksi jääpallossa on erilaisia mahdollisuuksia peluuttaa joukkueita, ja varsinkin löytää omat vahvuudet – ja käyttää niitä! Todeta täytyy, että pistepörssissä ottelun suhteen tutut miehet löytyvät taulukosta, mutta kyllä uudet nuoret pelaajat ovat nälkäisiä, ja näyttävät osaamistaan otteluissa – vaikka vielä ei ehkä heillä tasaisuutta, ja rutiinia samoin löydy. Tavoitimme Akilleksen valmentaja Juha Laitisen ennen ottelua, hän kommentoi seuraavasti. Miten Juha harjoittelu isolla jäällä on sujunut? “Olemme päässeet joukkueen kanssa harjoittelemaan yhden kerran isolla jäällä ennen perjantain peliä. Itseasiassa koko joukkueen kanssa ei kertaakaan, koska edustusjoukkueen junioreilla oli peli samaan aikaan harjoitusten kanssa. Kaukalojakso on ollut todella pitkä ja olisimme aika hyvä kaukalojoukkue, jos sellainen laji olisi. Positiivista on, ettei valituksen sanoja ole pelaajilta kuulunut. Kuten olen aiemmin todennut, maailman sopeutuvaisin urheilija on suomalainen jääpalloilija. Valmistautuminen perjantain peliin ei siis ole ollut optimaalisin, mutta se mitä emme ehdi jäällä harjoittelemaan, täytyy käydä perusteellisesti läpi palavereissa. Oppia voi monella eri tavalla”.  Onko kaikki pelaajat terveinä, ja mukana lappeenrannasssa? “Rosteriin kanssa on vielä ongelmia. Perjantaina mukana ovat kaikki, jotka jalkeille saamme. Näen, että kahden-kolmen viikon päästä tilanne on helpompi. Miten yllätätte, ja haette pisteet Porvooseen? “Veiterän kaatamiseen tarvitaan ennen kaikkea onnistunut ja tiivis puolustuspeli ja tilannekylmyys, kun viimeistellään siunaantuneet maalipaikat. Henkisenä lähtökohtana asetelma on hieno. Nuorentunut joukkueemme kokee konkreettisesti mitä voittavat valinnat ovat.“ Mitä voimme odottaa teiltä? “Akilleelta voi odottaa pirteää ja raikasta peliä, jossa näkyy positiivinen rohkeus ja yritys.” Ketä kannnattaa seurata? “Joukkueessa on joukkueellinen pelaajia, joita kannattaa seurata. En halua valita ketään. Totean vain, että kokeneiden pelaajien suorituksia on aina ilo seurata. Kovia pelimiehiä kaikki. Nuoria pelaajiamme kannattaa seurata näkökulmalla, jossa mietti sitä, kuinka hyvin he ymmärtävät jo nyt lajin lainalaisuuksia ja pyrkivät niitä toteuttamaan, vaikka bandyliigapeleistä ei ole paljoakaan kokemusta. Rohkeita ja taitavia kavereita kaikki.” Lopputulos 4-4 Ottelutapahtumat 3′   0-1(kl) Nordström Joakim   Syöttäjä Vainio Matti 34′   0-2 Flinck Andreas   Syöttäjä Vainio Matti 38′ Valtanen Niklas 1-2 Peuhkuri Eetu Syöttäjä 47′ Ropo Antti-Juuso 2-2 Valtanen Niklas Syöttäjä 54′   2-3(kl) Nordström Joakim   Syöttäjä Vainio Matti 59′ Valtanen Niklas 3-3(rl) 80′   3-4 Flinck Andreas   Syöttäjä Nordström Joakim 90′ Valtanen Niklas 4-4 Peuhkuri Eetu Syöttäjä

BandyLiigaUutiset

Luisteluareena etenee – Vuokraa tilaa!

Suomen ensimmäinen jääpalloon soveltuva sisähalli Erityisesti jääpalloilijoilla on Suomessa kehnot harrastuspuitteet, sillä koko Suomessa ei ole yhtään lajin sisähallia. Suomessa on 200 jäähallia, muttei yhtään jääpalloon soveltuvaa. Ruotsissa niitä on 25. Nyt on aika hoitaa lajin harrastajille olosuhteet kuntoon. Haluaako sinun yrityksesi olla mukana ainutlaatuisessa harrastus- ja tapahtumakeskuksessa? Klikkaa Luisteluareenan sivuille – ota yhteyttä Markus Larssoniin! hän kertoo hankkeesta, ja areenan tiloista – mitkä voivat sopia juuri Teille! Linkistä (yllä) pääset hankkeen sivuille, lue sieltä lisää! BandyliigaToimitus tukee hanketta, olemme myös käyneet neuvotteluja areenan tiloihin perustettavasta jääpallomuseosta. Tästä kuulette varmasti myöhemmin lisää..

BandyLiigaUutisetNarukeräUutiset

Vihtilä palaa Bandyliigaan

Aleksi Vihtilä vahvistaa Narukerän valmennustiimiä tulevalla kaudella. Viime kaudella Vihtilä toimi Satakunnan Kansan asiantuntijana jääpallon livelähetyksissä. Mikä sai kiinnostumaan Narukerän edustuksen valmennustiimiin liittymisestä? -Parin viime kauden livelähetysten asiantuntija-tehtävät sytyttivät taas kipinän peliin ja sen opettamiseen, oppimiseen ja analysointiin. Hienoa, että seura näki asian samalla tavalla. Mitä pyrit tuomaan valmennustiimiin? – Erityisesti yksilöiden kehittämistä, ihan perusjuttujen laadun nostamista, kehittää viimeisen kolmanneksen eli hyökkäyspään tehoja ja ratkaisuja ja samaan aikaan saadaan pelitapahtumiin toinen silmäpari lisää, niin pystytään pelin aikana reagoimaan paremmin esim. peluutukseen.

BandyLiigaUutiset

Finaalien tallenteet

Olemme saaneet BandyTV sivuille monta finaalia Olemme saaneet koottua monta finaalia menneiltä vuosilta BandyTV SM-Finaalit osioon, ja jos nyt juuri aika käy pitkäksi kun Bandyliigaotteluita odotetaan, ja Futiksen MM-kisojen välissä aikaa – käy katsomassa muistoja, ja hienoja historiallisia pelaajia menneiltä vuosilta. Kiitämme YLE:ä osan materiaalin käyttöoikeudesta sivustollamme – KIITOS! Myös muita videoita katsottavissa Lisäämme myös muita tallenteita BandyTV:n historia osioon, joita saamme toimitukseen, tai lähinnä luvat julkaista niitä! Yllä olevasta linkistä suoraan BandyTV:n sivulle! Vinkkejä videoista saa laittaa toimitukseemme!

BandyLiigaUutiset

Tilastot

Käykää katsomassa kauden tilastoja Nyt kannattaa käydä katsomassa mitä tilastot kertovat pelaajista, seuroista liittyen alkaneeseen kauteen. Esim. Mikä joukkue on ampunut eniten kulmia, mikä joukkue jäähyillyt eniten, yms – Löydät pelaajien ja seurojen päivitetyt tilastot aina jatkossakin seuraavalta sivulta: https://bandyliiga.fi/tilastot-2022-23/ Käy klikkaamassa tilastoja, ja katso kuka mitäkin on tehnyt 🙂 Alla linkki sivulle

BandyLiigaUutiset

Tilastoissa tapahtuu

Palataan ensin veikkaukseemme Eipä meidän kannata veikata kun 4 ottelusta oikeaan osui vain 2. Tosin haimme hiukan yllätystä ainakin WP 35 – Veiterä otteluun, Botnia oli myös saanut viime hetkillä joukkueeseen vahvistusta jota emme osanneet ottaa huomioon. No jätetään ennustaminen muille ja keskitytään me tosi asioihin 🙂 Merkkipaaluja Bandyliigassa Bandyliigan runkosarjassa Botnian Kaapo Schreck pelasi 100 runkosarjan ottelunsa: Bandyliigan kaikki ottelut mukaan lukien Botnian Tomi Lappi pelasi 100 Bandyliiga-ottelun: Kuten aina näin alkukauteen kuuluu, tulee ensimmäisiä Bandyliiga merkintöjä, joten tässä satoa: BandyliigaToimitus onnittelee jokaista pelaajaa – Onnea!

BandyLiigaUutiset

Pelatut ottelut

Kolme ottelua viikonloppuna jo pelattu Kampparit -JPS 4 – 2 Kotijoukkue kommentoi ottelua seuraavasti: Kamppereiden päävalmentaja Olli Manninen oli tyytyväinen ja tuumi, että välillä pelattiin hyvin, välillä jäädyttiin. Ottelu oli meille aika tyypillinen Kampparit-JPS -peli. Täytyy ottaa huomioon, että olimme ensi kerran isolla jäällä torstaina. Vastaavasti JPS leirissä ottelua kommentoitiin seuraavasti: Kokonaisuutena kauden aloitus oli lupaava. JPS:n pelissä on vielä paljon kehitettävää, mutta millään tavalla “purjeessa” ei JPS ollut. Videoanalyysin kautta kohti seuraavan viikonlopun peliä, jolloin JPS kohtaa vieraissa Oulun luistinseuran. WP 35 – Veiterä 2 – 4 WP35 kommentoi ottelua: Kaikin puolin loistava taistelu ja pallollisessa pelissä oli paljon hyviä elementtejä. Viimeisellä vartilla ei ehkä enää jalka ollut ihan terävimmillään, koska ensimmäisestä minuutista saakka ottelussa oli kova tempo molemmilla joukkueilla, toteaa päävalmentaja Juha Järveläinen. Tero Nieminen kommentoi Veiterän otteita seuraavasti: Liika into hyökkäyspäähän, ja oma puolustaminen unohtui. Tulemme tähän kiinnittämään jatkossa huomiota, kunhan pääsemme isolle jäälle harjoittelemaan. WP on kyllä hyvä joukkue, ja kyllä he nykyisellä kaudella tulevat olemaan varsinkin kotikentällään paha kaikille muille. WP 35 – OLS 5 – 2 Kotijoukkue saattoi maksaa voitosta kovan hinnan, kun parhaimmistoon kuulunut Jukka-Pekka Hoffren jäi OLS:n Iikka Nousiaisen taklauksen kohteeksi. Nousiainen sai tilanteesta tuomaristolta suoran punaisen kortin. Tästä jäi paska maku suuhun, jos Jukka-Pekka loukkaantui vakavasti kommentoi päävalmentaja Juha Järveläinen. Peli oli odotetun vaikea kovan eilisen väännön jälkeen, mutta joukkue näytti luonteensa toisella jaksolla, kiitteli Järveläinen joukkuettaan. OLS:n leiristä emme saaneet kiinni ketään kommentoimaan ottelua Huomenna Ogelissa Botnia – OLS klo: 13.00 Tähän otteluun palaamme huomenna ottelun jälkeen….

BandyLiigaUutiset

Uusin Bandypodi

Pelaajien siirtyminen Ruotsiin! – Kuuntele! ns.Bandypodin toisen kauden avausjakso kuunneltavissa Spotifyssa ja YouTubessa! Aiheena muun muassa bandyliiga pelaajien siirtyminen Ruotsiin josta kertomassa Botnian viime kauden pommittajakaksikko Joonatan Irtamo ja Pekka Niska

BandyLiigaUutiset

Nyt kaikki katsomoihin

Viikonlopun aikana 4 Bandyliigaottelua Viikonlopun aikana päästään kunnolla kiinni Bandyliigaan, kun ensin perjantaina pelataan klo. 18.30 Mikkelissä ottelu Kampparit – JPS, ja hetkeä myöhemmin klo. 19.00 alkaa Varkaudessa ottelu WP35 – Veiterä. Lauantaina klo: 16.00 sitten WP 35 saa vieraakseen OLS:n ja vielä sunnuntaina toivotaan Ogelin olevan kunnossa – siellä olisi tarkoitus pelata klo. 13.00 Botnia- OLS. BandyliigaToimitus veikkaa Lähdemme vaikkaamaan viikonlopun otteluja seuraavasti: Katsotaan sunnuntaina, olimmeko aivan metsässä 🙂 Jos ehdimme lisäämme tänne linkit otteluihin BandyliigaToimitus muuttaa tänään, joten yritämme vielä päivittää tätä uutistamme, mutta jos muutto kestää pidempään – seuratkaa seurojen sivuja – sieltä löytyy varmasti tietoa ketkä kuvaavat, ja minkä kautta!

BandyLiigaUutiset

Viikonlopun tulokset

OLS – Akilles Kolmen minuutin kohdalla pallo tuli onnekkaasti Matias Valtaselle, joka löi pallon miehistä jo tyhjentyneen vierasmaalin oikeaan nurkkaan. Ottelu oli sekavaa eikä oikeastaan ensimmäisellä jaksolla seuraaviin minuutteihin ihmeempää tapahtunutkaan. 39. minuutin kohdalla Ilari Moisala aloitti hyvän hyökkäyksen, jota Antti Pesosen jatkoi laukauksellaan – tämän jälkitilanteesta Tatu Ruotsalainen iski pallon verkkoon siirtäen kotijoukkueen 2-0 johtoon. Lukemat olivat myös taukotuloksena. Toisella jaksolla Akilles sai enemmän kulmalyöntejä tilastoihin, vaikka niistä ei maaleja syntynytkään. Akilles kuitenkin jaksoi jauhaa peliään, ja 60. minuutilla Akseli Laakkonen pääsi pitkästä syötöstä yksin lävitse ja maaliverkko heilui 2-1. Akilles jatkoi hyökkäyksiä, ja seuraavaksi sitten seurasi kaksi pilkkua peräjälkeen – nämä sisään löi Joakim Nordström Akilles johtikin 3-2. Lopussa OLS yritti tasoitusta ja sai jonkinlaista painetta luotuakin, mutta Akilleksen puolustuksella ei kuitenkaan ollut suurempaa hätää. Parempi voitti, mutta OLS jäänyt paljoa jälkeen. Akilleksen parhaat tänään Raoul Karlqvist ja Niels Främling. Kotijoukkueen parhaimpiin kuului ehdottomasti Ilari Moisala joka rakensi OLS:n peliä mainiosti. OLS – HIFK Maalipaikkoja avausjaksolla oli enemmän vierasjoukkueella, ja HIFK:n Aku Ojanen vei heti ottelun alussa Ilia Sokolovin antamalla kulmalyönnillä joukkueensa 1-0 johtoon – Osuma viuhahti OLS:n maalin kattoon. OLS ei oikeen mitenkään tahtonut päästä HIFK:n maalille ja yritys toisensa jälkeen päättyi pallon menetykseen. Taukojohto HIFK:lle 1-0. OLS tuli toiselle jaksolle selvästi sisuuntuneena, ja he alkoivat hallita peliä. HIFK:lle pelinavaus tuotti nyt avausjaksoa enemmän vaikeuksia, kun taas vastaavasti OLS alkoi ensimmäistä kertaa ottelussa päästä syvälle HIFK:n kenttäpuoliskolle. Viimeinen 10 minuuttia oli mielenkiintoista jääpallo, ratkaisua huudettiin välillä Oululaiskatsomossa, ja välillä HIFK:n vieraskannattajien katsomonosassa. Ensin HIFK:n maalivahti Pete Pättiniemi kaatoi varmaan maalipaikkaan pääseen Matias Valtasen. Seurauksena oli rangaistuslyönti, jossa Pättiniemi torjui Antti Pesosen vedon. HIFK lähti tämän jälkeen nopeaan hyökkäykseen, ja Aku Ojanen löi pallon OLS:n maalin alanurkkaan. HIFK johti 2-1. Matti Immonen tavoitti 89. minuutilla Antti Pesosen pitkän syötön aivan päätyrajalta ja hieman onnekkaastikin pallon pomppi maalin edessä Akseli Niskalalle, joka laittoi pallon verkkoon. OLS:lle tarjoiltiin jo voittoa, kun pallo vietiin 90. minuutin kohdalla uudelleen pilkulle. Ilari Moisala iski tänään vetonsa maalin yli. OLS:n parhaat olivat tänään Ilari Moisala ja maalivahti Jere Penttilä. Vastaavasti HIFK:n Ilja Sokolov, Richard Laibert, sekä huipputorjuntoja esittänyt maalivahti Pete Pättiniemen.