BandyLiigaUutiset

Tänään pelataan Porvoossa

Akilles – Botnia. Klo: 19:00 Alempaa jatkosarjaa käydään siis Porvoossa, kun kotijoukkue Akilles saa vieraaksi haastaja Botnia. Botnialle ottelu on todella tärkeä, koska joukkueen on voitettava, tai muuten kahdella seuraavalla pelillä ei ole kuin kunniasta kysymys. Botnia hävisi keskiviikkona kotonaan WP35:lle, tosin Botnia ei pelannut huonosti. WP 35 kuitenkin oli ensimmäisen jakson todella vahva, ja Botnia ei saanut konetta käyntiin missään vaiheessa. Toivottavasti Botnia saa tänään rosterin täyteen, vaikka hattua täytyy nostaa kavereille, kun lähes jokaisessa ottelussa ovat vajaalla pelanneet. Akilles lähtee ennakkosuosikkina, mutta jotenkin haluaisi uskoa, ettei Botnia tule tänään kaatumaan ihan helposti. No emme spekuloi sen enempää, annetaa joukkueiden itse kertoa ottelusta. Akilles ei tällä kaudella ole kertonut otteluistaan oikeastaan ollenkaan, eikä seura poikkea tänäänkään sabluunasta? Tässä kommentit: Akilles aloittaa jatkopelit kotiottelulla perjantaina 3.2 klo 19.00. Valitettavasti ei se Botniakaan ole vielä illan ottelusta mitään kommentoinut Alta suoraan live -ähetykseen (Maksullinen)

BandyLiigaUutiset

Perjantain tulos

Kampparit – Akilles 3-3 Kampparit kommentoi ottelua seuraavasti: Yhden pisteen menetys tasapelin vuoksi jäi kaivelemaan Kamppariryhmää perjantaina runkosarjan päätteeksi. Kampparit ja Porvoon Akilles jauhoivat 3-3 (2-2) tasapelin kauden viimeisessä runkosarjan ottelussa Hänskissä. Kampparit oli jo runkosarjan käytännössä voittanut, mutta pisteitä olisi kaivattu ylemmässä jatkosarjassa. -Tasapeli on pettymys. Kaksi pistettä olisi tarvittu tässä vaiheessa jatkoa ajatellen, tuumii päävalmentaja Olli Manninen ottelun jälkeen. Akilleksen luotsi Juha Laitinen sen sijaan oli perjantaina illalla tyytyväinen. Akilleksella on edessä oli alempi jatkosarja. Laitinen tuumi, että oli mukava käydä pelaamassa Mikkelissä Hänskissä. -Nousujohteinen peli ja tasoitus oli ihan kiva tuossa lopussa. Manninen oli ottelun jälkeen paljon vakavampi kuin porvoolaisten valmentaja. -Otteissa, maalinteossa ja muutenkin, on tuskaisuutta ja väkinäisyyttä. Syytä pitää nyt miettiä, pohti Manninen. Kamppariryhmällä oli hyvätkin hetkensä. Ensimmäiset parikymmentä minuuttia oli hyvää jääpalloa, ja peli toi kaksi maalia eteen. Maalintekijänä Elmeri Hämäläinen ja syöttäjänä Tomi Hauska pelasivat Akilleksen alakerran auki. Toinen maali syntyi Tuomas Liukkosen hyvällä laukauksella. Syötön tarjoili Rasmus Kettunen. Rasmus Kettunen oli hankala pidettävä entiselle joukkueelleen Akillekselle Akilles ei alussa pystynyt oikein mihinkään, mutta mitä pitemmälle peli eteni, sen paremmin Akilles pääsi mukaan. Akilles kiri tasoihin kahdella maalilla, jotka molemmat syntyivät Kampparien alakerran haparoidessa. -Puolustusalueella ei saa herpaantua. Tästä on puhuttu, harmitteli Manninen. Kampparien peli ei silti ollut mitenkään huonoa. Pallollisella pelillä joukkue kasasi ison tukun maalintekopaikkoja, joista ei vain saatu maalia aikaiseksi. Pallo pomppi Akilleksen maaliviivalla, mutta taululla numerot eivät muuttuneet. Illan parhaana palkittu nuori Simo Huotelin,  huokaili, että ”mullakin oli unelmapaikkoja”. -Pari maalia piti ehdottomasti saada sisään, mutta ei vain onnistunut. Sellaista se on välillä. Nyt ei muuta kuin katse eteenpäin, tuumi Simo Huotelin. Ikäluokkaa vanhempi Huotelin oli poika-Huotelinin kanssa samoilla linjoilla. Joukkueen kapteeni Kimmo Huotelin ei suoralta kädeltä lähtenyt arvioimaan, miksi viimeistely hyvistäkin paikoista ei uponnut. -Tänään vain ei mennyt. Paikkoja oli. Kaiken lisäksi harmittaa tuollainen viime hetken tasoitus. Mustat oli kahdessa pisteessä kiinni vielä minuuttia ennen loppua. Toisen jakson 79. minuutilla Rasmus Kettunen näytti nopeuttaan ja ajoi soolon maaliin saakka. Epäonninen toinen jakso päättyi kuitenkin mikkeliläiskatsomon järkytykseen. Lisäajalla kolmannella minuutilla Akilles sai kulmurin, jonka jälkitilanteesta Andreas Flinck suti pallon maaliin. -Kyllä tästä jäi karvas maku. Voittoa haettiin ja se oli todella lähellä, sanoi Kimmo Huotelin. Akilles ei kommentoinut tasapeliä

BandyLiigaUutiset

Tänään pelataan Mikkelissä

Kampparit – Akilles Klo: 18:30 Kampparit kommentoi ottelua seuraavasti: Kampparien edustusjoukkue pelaa runkosarjakauden viimeisen ottelunsa perjantaina kotona Hänskissä iltaotteluna, kun vastaan saapuu Porvoon Akilles. Kampparit on jo käytännössä voittanut runkosarjan. Ennen perjantain ottelua joukkueella on 24 pistettä. Pahimmat uhkaajat JPS ja Porin Narukerä runkosarjan kärjessä yltävät korkeintaan tasapisteisiin, ja Kampparit on vahvemmilla seurojen keskinäisten ottelujen vuoksi. Akilles-ottelu ei ole kuitenkaan mitenkään läpihuutojuttu. -Ottelulla on merkitystä, sillä on hyvä saada pisteet tästä ottelusta. Runkosarjan pisteet jäävät voimaan ja ne lasketaan mukaan jatkossa, sanoo päävalmentaja Olli Manninen. Runkosarjan lopullinen tilanne ratkeaa viikonvaihteessa, sillä Kampparien ja Akilleksen lisäksi ottelunsa on myös JPS:llä, Narukerällä ja Veiterällä. Runkosarjan jälkeen alkaa ylempi jatkosarja, jossa neljä parasta pelaa yksinkertaisen sarjan keskenään jokainen jokaista vastaan. Kampparien perjantain vastustaja Akilles on runkosarjassa viidentenä ja pisteissä kaukana Kamppareiden takana. Silti erityisen helpoksi vastustajaksi Manninen ei Akillesta koe. -Kyllä meidän on pelattava tosissaan. Akilles on hyvä joukkue, joka on saanut vahvistuksia ja jota täytyy kunnioittaa. Kampparit hävisi keskinäisen ottelun Porvoossa. -Akilles kykenee rokottamaan nopeasti. Porvoossa se nähtiin. Manninen tuumii, että Akilles saadaan kuriin pelaamalla ensiksikin hyvää puolustuspeliä ja keskittymällä sitten huolelliseen pallolliseen peliin. -Ei ole mitään sen kummempia kikkoja. Tärkeä on pitää oma pää puhtaansa. Pallollisella pelillä saamme kyllä maalintekopaikat luotua, sanoo Manninen. Akilles ei ottelua kommentoinut ennen uutista Alta pääset seuraamaan ottelua suorana (Ilmainen/Vaatii kirjautumisen)

BandyLiigaUutiset

Varustelu jatkuu, Akilles sopimukseen Juuso Johanssonin kanssa.

Nyt vahvistui Akilles, kuka seuraavaksi? Akilles Bandy on tehnyt loppukautta koskevan jatkosopimuksen kokeneen luottopelaaja Juuso Johanssonin kanssa. Juuso on harjoitellut kesän ja syksyn työ- ja perhesyiden vuoksi itsenäisesti ja palo jatkaa uraa on ollut kova. Työ- ja perheasioiden järjestelyt mahdollistavat paluun loppukaudeksi mukaan joukkueen riveihin. Juuso on valmis muutaman jääharjoituksen jälkeen kilpailemaan peliajasta Akilleksen keskikentällä. ”Olen innoissani liittymään mukaan joukkueeseen ja halu auttaa joukkuetta loppupeleissä on kova. Olen harjoitellut koko ajan itsenäisesti ja odotan innolla pääsyä isolle jäälle ja tositoimiin joukkueen kanssa.” Juuso jatkaa. Akilles Bandyn päävalmentaja Juha Laitinen on tyytyväinen Juuson liittymiseen joukkueen vahvuuteen loppukaudeksi. ”Olemme pelanneet koko kauden hieman kapealla materiaalilla ja loukkaantumiset, työesteet sekä maajoukkuekomennukset ovat vaikeuttaneet harjoittelua ja luoneet haasteen parhaan kokoonpanon löytämiseen. Nyt Juuson tulo lisää leveyttä ja uskon, että saamme erittäin kilpailukykyisen ryhmän jalkeille loppukauden tärkeisiin otteluihin. Myös joukkueen pelaajat ovat erittäin tyytyväisiä, että Juuso tulee mukaan vahvuuteemme. Juuson fyysinen vahvuus ja peräänantamattomuus tuo joukkueemme puolustuspelaamiseen lisää leveyttä ja muutaman jääharjoituksen jälkeen odotan hänen olevan valmiina loppukauden haasteisiin myös otteluissa, varsinkin kun hän on harjoitellut itsenäisesti koko ajan erittäin hyvin.” Laitinen jatkaa. Akilleksen kausi jatkuu yksinkertaisessa viiden joukkueen alemmassa loppusarjassa. Jatkosarjaan Akilles lähtee kolme lähtöpistettä mukana, WP35 on kaksi, HIFK yksi ja Botnialla sekä OLS:lla molemmilla nolla lähtöpistettä. Alemman jatkosarjan kaksi parasta jatkavat kauttaan pudotuspelien puolivälierissä kohdaten ylemmän jatkosarjan kolmosen tai nelosen. Jatkosarjan lopullista ohjelmaa ei ole vielä julkaistu, mutta se alkaa keskiviikkona 1.2.2023. * * * Juuso Johansson ansluter till Akilles Bandys spelartrupp Akilles Bandy har tecknat kontrakt för den resterande säsongen med Juuso Johansson. Juuso har av arbets- och familjeskäl tränat självständigt under sommaren och hösten, men passionen för att fortsätta karriären har varit stark. Arbets- och familjearrangemang möjliggör det nu för Juuso att återvända till laget. Juuso ser ivrigt fram emot säsongsstarten och är efter några isträningar redo att tävla om speltid på Akilles mittfält under den återstående delen av säsongen. ”Jag är glad över att åter komma med och viljan att hjälpa laget är stark. Jag har tränat självständigt hela tiden och ser fram emot att komma på stor is och spela på riktigt med laget,” fortsätter Juuso. Akilles Bandys huvudtränare är naturligtvis nöjd med Juusos beslut. ”Vi har gått runt hela säsongen på en lite tunn trupp och den senaste tiden har skador, arbetsförhinder och landslagskommenderingar försvårat situationen på träningar och i att forma en bästa matchtrupp. Juuso ger oss mer bredd och jag tror att vi kan ha en konkurrenskraftig grupp på isen i de avgörande matcherna mot slutet av säsongen. Även spelarna i laget välkomnar Juuso. Hans fysiska styrka och uthållighet ger defensiven bredd och jag förväntar mig att han är redo att matchas och anta de utmaningar som kvarstår denna säsong, då han konstant tränat hårt på egen hand” avslutar Laitinen. Akilles säsong fortsätter i en enkel nedre fortsättningsserie för fem lag. Akilles tar med sig tre poäng till fortsättningsserien, WP35 två och HIFK en, emedan Botnia och OLS startar med noll poäng. De två främsta lagen från nedre fortsättningsserien kvalificerar sig till kvartsfinal mot lag tre eller fyra i den övre fortsättningsserien. Spelschemat för fortsättningsserierna är inte ännu fastslaget, men matcherna inleds 1.2.

BandyLiigaUutiset

Sunnuntaina ratkottiin sijoituksia

HIFK – Narukerä 4-4 Ennakkotunnelmat BandyliigaToimitus oli jälleen päässyt työtehtävissä Helsinkiin. Pahoittelen niukkaa näkemystä ottelusta, kun sitä työtehtävän osalta katsoo hiukan eri näkökulmasta. Ennakko asetelmat olivat Porin Narukerän puolella, olimmehan BandyliigaToimituksessa miettineet ennen kauden alkua Narukerän olevan kauden kovimpia mestari ehdokkaita. Sijoitus toisena sarjataulukossa ei myöskään antanut kotijoukkue IFK:lle suurta kerrointa. Brakulle saavuttua vielä joukkueiden rostereista katsellessa tuli ainakin BandyliigaToimitukselle “tunne” että HIFK antaa tasoitusta liikaa vierailijoille. HIFK:n perjantaisesta rosterista, ja nuorten joukkue edustajien johdosta puuttuivat ainakin Juho Sirén, Tuomas Jalkanen, Jaakko Liukkonen, Lauri Kivenjuuri, Tomi Tastén, Laurent Milo, Ikävalko Otso, Tuukka Järvinen, Iiro Väkiparta, ja Eelis Laitinen. HIFK:n rosterissa oli siis vain 15 pelaajaa, ja 3 maalivahdista Pete Pättiniemi tietojemme mukaan tulisi pelaamaan kärkenä. Totuuden nimissä on sanottava että kyllä meidän mielestä ottelu oli taputeltu jo ennen alkuvihellystä. Ajatukset ennakkoon olivat täysin väärät Kuten usein käy, nuo tunteet olivat aivan väärät. HIFK pelasi kauden parhaan pelinsä, ja lopputulos olisi voinut olla mitä tahansa. Pakko nostaa hattua kaikille asianosaisille! Täytyy myös kertoa ajatus ettei Narukerä saanut samanlaista henkeä kuin kotiottelussa voittoisassa Veiterä ottelussa, eli oliko takki hiukan tyhjä kovan matsin jälkeen, vai jäikö jalat bussimatkalle. Mitään ei kuitenkaan saa ottaa pois HIFK:n esitykseltä. Ottelu oli parasta jääpalloa mitä itse olen kaudella livenä nähnyt, tosin Nettilähetyksiä en laske tähän mukaan. Itse otteluun HIFK puolusti, ja hyökkäsi yllättävänkin hyvin. Narukerä piti enemmän palloa mutta ei päässyt oikeen kunnon maalintekopaikoille, ja HIFK:n maalissa Jani Laakso torjui todella loistavasti ne tilanteet joihin Narukerä pääsi. Tilastoja kun katsoo peli oli tasainen myös sen valossa kun esim. laukaukset meni 6-7, ja kulmalyönnit 6-7, ohilaukaukset 2-2, ja vielä kulmamaalit 2-1. Narukerän paras oli edelleen kentällä peliä erinomaisesti rakentava Ville Aaltonen, ja vastaavasti HIFK:n paras löytyy kolmikosta Jani Laakso, Ilia Sokolov, Aku Ojanen. Itse ottelun tarkempi raportointi jää videon katsomisen jälkeiseen aikaan, mutta ensin on katsottava tuo perjantain HIFK- Botnia ottelu, jonka lupasin sekä Botnian pelaajille, että täällä sivustolla – Raportti tulee vielä tänään tuosta tuomarinkin erikseen mainitsemasta “harvinaisesta” ilmapiiripelistä. Lopuksi on pakko sanoa että tuomaristo oli HYVÄ, ainoa omasta mielestäni virhe tapahtui ottelun loppupuolella kun Narukerälle jäi rankkari viheltämättä, mutta eivät kyllä Porilaiset sitä protestoineet ainakaan niin, että se olisi näkynyt minun silmiin. Lopputulos 4-4 tyydytti Porilaisten nälkää, ja HIFK:n kauden paras pelaaminen jätti varmasti joukkueen valmennukselle uskoa tuleviin ratkaisu kamppailuihin… HIFK:n kommentointi ottelusta oli niukkaa: Pisteet tasan Narukerän kanssa runkosarjan viimeisessä kotimatsissa. Röda pelaa seuraavan kerran Brakulla alemmassa jatkosarjassa. Alemman jatkosarjan pelipäivät ilmoitetaan mahdollisimman pian. Narukerän kommentointi oli myös niukkaa: Tiukan väännön jälkeen tuliaisena piste kotiin! Tänään Narukerä ei päässyt pyörittämään peliä samalla temmolla, missä se eilen onnistui Veiterää vastaan. HIFK taas puolusti tiiviisti ja hyökkäsi terävästi vastaan. Runkosarjaa on jäljellä vielä yksi ottelu, kun seuraavana viikonloppuna Kerä matkaa taas Helsinkiin Botnian vieraaksi. Joukkue majailee edelleen runkosarjan toisella sijalla. 🔴🔵 OLS – Botnia 4-6 OLS ei kommentoinut tappiota: Botnia kommentoi voitto-ottelua seuraavasti: Oulussa nähtiin Botnian pelipaidassa pari mielenkiintoista comebackia, kun Pavel Maksimenko ja maalivahti Ville-Matias Lammi nähtiin bandyliigajäillä monen vuoden tauon jälkeen. Ottelussa pelattiin varsin tasainen avausjakso, jossa Botnia ehkä hivenen enemmän sai maalipaikkoja. Vauhtia ja tempoa ei ihan samalla tavalla ollut kuin esimerkiksi perjantain ottelussa. Panoksettomuus saattoi hieman näkyä sen suhteen. Botnia meni kolmasti johtoon, mutta joka kerta OLS pystyi tasoittamaan. Onni Autinen osui kahdesti, ensin parin minuutin kohdalla läpiajosta ja toistamiseen avausjakson puolivälissä rangaistuslyönnistä. Siinä välissä Jyry Kortelainen kävi laittamassa Kaapo Schreckin lyönnin jälkeisen irtopallon maaliin. Botnia aloitti toisen jakson yhtä räväkästi kuin ensimmäisenkin Autisen ollessa kolmatta kertaa maalinteossa. Tällä kertaa Eetu Pulkkisen laukauksesta tuli rebound, jonka Autinen laittoi sisään. Tämän jälkeen pallonhallinta siirtyi oululaisille, mutta Botnia teki maalit. Heikki Pesonen maalasi upean soolosuorituksen päätteeksi ja Aleksander Maksimenko avasi kauden maalitilinsä ollen hänkin skarppina irtopallossa. Vaikka Botnian hyökkäyspelaaminen jäi maaleja lukuunottamatta vähän vaatimattomaksi toisella jaksolla, niin hyvin joukkue puolusti vieraskentällä pitäen johdon turvallisen oloisena loppuun asti. OLS onnistui kertaalleen kavennuksessa, mutta muutoin lähinnä keräili kulmalyöntejä ollen niissä tänään tehoton. Botnialle näin voitto lukemin 4-6. Botnia päättää runkosarjan kotonaan ensi lauantaina Narukerää vastaan. WP 35 – Akilles 6-3 WP 35 kertoi voitosta seuraavaa: WP 35 jatkoi vakuuttavaa menoaan Bandyliigassa voittamalla sunnuntaina Kämärillä viime kauden hopeajoukkueen 6-3 (2-1) lukemin. WP 35:n tehoista vastasivat tuttu kaksikko, kun Niko Nissinen ja Juho Holopainen iskivät kypärätemput. Ottelun käännekohta nähtiin parinkymmenen minuutin kohdalla, kun vierailijoiden Rasmus Ek katseli polvitaklauksen jälkeen punaista korttia ja näin Akilles pelasi ottelun loppuun yhden miehen vajaalla. Tämä aukaisi vastustajan karvausta ja vajaa 300-päinen yleisö sai nähdä kotijoukkueelta viihdyttävää hyökkäämistä. – Ottelun alku oli hieman hermostunut, mutta miesylivoimalla saatiin hyökkääminen pikku hiljaa paremmaksi ja paremmaksi ja ottelun viimeisellä vartilla se oli sellaista mitä halutaan. Olisi voitu noista paikoista takoa vielä toinen mokoma lisää, mutta tällä kertaa kuusi maalia riitti, summasi päävalmentaja Juha Järveläinen. Nissisen ja Holopaisen ohella WP 35:stä hyökkäyssuuntaan erottuivat myös Lasse Karppinen ja Jukka-Pekka Hoffren. Viime otteluissa myös varkautelaisten puolustaminen on ollut timanttia, viime kauden finaalijoukkueet pysyivät viikonloppuna kahdessa ja kolmessa maalissa. – Alakerta on pelannut nyt monta huippupeliä putkeen ja se on ollut neljän tappiottoman pelin avain. Yläviisikon puolustaminen on ottanut ison askeleen ja se helpottaa alakerran pelaamista, kehuu Järveläinen. Voiton myötä WP 35 varmisti kutossijan ja lähtee 1.2. alkavaan alempaan loppusarjaan toiselta sijalta kahdella lähtöpisteellä. WP 35 päättää runkosarjan lauantaina Oulussa. Akilles ei kommentoinut tappiotaan

BandyLiigaUutiset

Sunnuntain kiihkeät kamppailut

HIFK – Narukerä Klo: 13.00 HIFK kommentoi päivän ottelua seuraavasti: Runkosarjan viimeisessä kotimatsissa vastaan luistelee Porin Narukerä. Tiedossa on todella tiukka ottelu Bandyliigan kärkijoukkuetta vastaan. Joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen Porissa päättyi Narukerän 5-1 voittoon. Voitolla Rödalla on vielä mahdollisuus runkosarjan 6. sijaan, tosin se vaatii apua muilta joukkueilta. Narukerä on pelannu vahvan runkosarjan, ja on tällä hetkellä Bandyliigan sarjataulukossa 2. sijalla. Joukkue on kerännyt 14 ottelusta 21 pistettä. Narukerä on varmistanut paikansa ylemmässä jatkosarjassa, ja taistelee vahvasti runkosarjan ykköspaikasta. Patrik Huberin ajatuksia runkosarjan viimeisestä kotimatsista: Vastassa Narukerä, minkälaista matsia odotat?Tiedossa tiukka matsi, Narukerä on pelannut hyvän kauden tähän asti ja taistelee ansaitusti sarjataulukon kärkipaikoista. Meillä kuitenkin hyvä paikka iskeä ja sitä kautta päättää runkosarja hyvään vireeseen jatkosarjaa ajatellen. Minkälainen Röda nähdään tänään?Uhrautuva, pelataan joukkueelle koko 90min. Panostetaan puolustuspeliin, ja isketään terävästi kun saadaan maalintekopaikat. Narukerä mietti ottelua näin: – Sunnuntaina taas palataan pienen tauon jälkeen Bragulle, jossa HIFKiä on hankala voittaa. Helsinkiläiset ovat fyysinen joukkue, johon meidän on pystyttävä vastaamaan, valmentaja Tuomas Erkkilä pohjustaa. Viime viikonloppuna Kerä matkusti itään kovin odotuksin, mutta palasi kotiin pisteittä. Erkkilän mukaan tappiot käsiteltiin joukkueen kanssa ja pieleen menneet asiat on tiedostettu. – Narukerän pitää olla nälkäisempi ja vaatia itseltään enemmän. Pelit kovenee koko ajan, joten kaksinkamppailupelaamisemme pitää olla fyysisempää ja itsestä pitää saada irti joka tilanteessa enemmän, Erkkilä tuumaa. Alta pääset seuraamaan Live-Lähetystä (vaatii kirjautumisen, ilmainen, Toimii puhelimella ja Tabletilla) OLS – Botnia Klo: 13.00 OLS kommentoi runkosarjan “jumbofinaalia” seuraavasti: Viikonlopun toinen vieras on helsinkiläinen Botnia, joka on sarjataulukossa juuri OLS:n edellä sijalla kahdeksan.Oulunkylässä Botnia kaatoi OLS:n maalein 7-5. OLS ja Botnia taistelevat sarjasijoituksen paranemisesta, sillä kahdelle viimeiselle joukkueelle ei tule alempaan jatkosarjaan lähtöpisteitä. Botnian ei ehtinyt kommentoida ottelua ennen uutistamme Alta pääset seuraamaan Live-Lähetystä (ilmainen) WP 35 – Akilles Klo: 15.00 WP 35 kommentoi tiukkaa vääntöä seuraavasti: Sunnuntaina on vuorossa kotiottelu ja vieraaksi saapuu Akilles Porvoosta. Porvoolaisilla on sama tilanne kuin Veiterällä eli joukkue taistelee loppuun saakka ylemmän loppusarjan paikasta. Porvoossa Akilles voitti siipirikkoisen WP 35:n 8-3. – Porvoon pelissä pysyttiin ensimmäinen jakso mukana, mutta sitten homma lässähti. Nyt on varmasti erilainen peli tulossa ja molemmilla on isot tarpeet pisteille tässäkin pelissä. Akilles on ollut hyvä tällä kaudella ja on ansaitusti taistelemassa 4 sakkiin pääsystä, analysoi Järveläinen sunnuntain vierasta. Akilles ei ehtinyt kommentoimaan elintärkeää ottelua ennen uutistamme Ottelusta ei tietojemme mukaan ole live-lähetystä.

BandyLiigaUutiset

Lauantain tulokset olivat seuraavat

Narukerä – Veiterä 6-4 Narukerän onnelliset tunnelmat: Kerä hallitsee ottelutapahtumia kahden pisteen arvoisesti ja palaa voittokantaan. Pitkästä aikaa ihanneoloissa pelatussa ottelussa iskettiin maaleja vuoron perään, ja lopulta Narukerä oli parempi luvuin 6-4. Veiterän kommentit olivat niukat: Lopputulos Porista 6-4. Tiistaina jatketaan, kun Kampparit saapuu Veiterän vieraaksi Kisapuistoon! OLS – Kampparit 2-11 OLS ei ehtinyt kommentoinut ottelua ennen tätä uutista Kampparit uutisoi kunnolla, tuttuun tapaan: Oulun Luistinseura ei pysynyt Mikkelin Kampparien kyydissä kuin ensi jakson alun kymmenkunta minuuttia Bandyliigan ottelussa lauantaina Oulussa. Kampparit takoi taululle vastaansanomattomat numerot ja voitti OLS:n 2-11 (2-6). -Peli oli meidän hallussamme koko ajan. Hyvä peli meiltä. Ei ollut hätää missään vaiheessa, tuumi kakkosvalmentaja Alpo Kaartinen ottelun jälkeen. Muuten Oulun ottelun asetelmat eivät olleet Kamppareille mitenkään helppoja. Joukkue lähti Mikkelistä aamukuudelta bussilla Ouluun, pelasi iltapäivällä pelin, voitti ja hyppäsi bussiin kotimatkalle. -Tällaiset vieraspelit ovat joskus olleet vaikeitakin. On annettava tunnustus joukkueelle, että pojat olivat hereillä pitkän bussimatkan jälkeen, sanoi Kaartinen. Kampparit aloitti ottelun ripeästi, sillä Kimmo Huotelin täräytti kulman maaliin jo ensi minuutilla. Rasmus Kettunen lisäsi johtoa hetkeä myöhemmin. Sen jälkeen OLS sai kasattua kaksi tilannetta, joista molemmista se sai maalit puolionnekkailla tuuriosumilla. -Emme olleet tarpeeksi huolellisia. Asiasta puhuttiin tauolla, ja toinen jakso oli sitten selkeästi meidän. Loppu parikymmentä minuuttia ei ollut enää kuin pelailua, sanoi Kaartinen. Kampparit hallitsi pallollista peliä, mutta lauantaina joukkue näytti myös lyöntivoimaansa. Kampparit teki maaleista peräti viisi kulmalyönneistä. Kulmurit iskivät Huotelin (0-1), Valtteri Hauska (2-4), Janne Hauska (2-5 ja 2-8) ja Kettunen (2-10). Kaartinen oli erikoistilanteisiin tyytyväinen. -Meillä on hyvä linja. Kun sattuu kohdalle niin kyllä soi. Yksi erikoistilannemaali syntyi lisäksi, kun Santeri Laitinen löi rankkarin sisään (2-9). Sen sijaan OLS töhri oman rankkarinsa siinä vaiheessa, kun Kampparit johti 2-4. Hukattuun rankkariin tyrehtyi samalla Oulun kiriyritys. Kampparien maaleista Santeri Laitinen teki kolme, Janne Hauska ja Kettunen kumpikin kaksi. Ottelussa osuivat myös Tomi Hauska (2-3) ja Severi Noponen (2-11). Voitolla OLS:sta  Kampparit vahvisti asemiaan Bandyliigan kärjessä. Pisteitä on 24. Porin Narukerä voitti lauantaina Veiterän, mutta on kolme pistettä Kamppareita jäljessä. Otteluita joukkueilla on saman verran. Runkosarjassa Kamppareilla on vielä kaksi ottelua. Tiistaina ryhmä  matkustaa Lappeenrantaan Veiterän vieraaksi pelaamaan kohua herättäneen rästiottelun. Runkosarja päättyy iltaotteluun Porvoon Akillesta vastaan perjantaina Mikkelissä Hänskissä. Akilles – JPS 3-6 Akilles kommentoi tappiota niukasti: ISO kiitos koululaisille kannustuksesta, toivottavasti viihdyitte, vaikka pisteet eivät tällä kertaa Akillekselle tulleetkaan JPS kommentoi ottelua seuraavasti: Akilles järjesti upean jääpallotapahtuman Porvoon pallokentällä. Yli tuhat katsojaa, hieno tunnelma, upea keli ja jännittävä peli tarjosivat varmasti viihdettä koko rahan edestä. Kruununa JPS pelasi itsensä ylempään loppusarjaan. JPS tuli ensimmäiselle jaksolle todella hyvällä otteella. Luistin kulki ja pallo liikkui. Ensimmäinen maali syntyi, kun Tuukka Ässämäki taklattiin hurjan näköisesti rangaistusalueella. Seurauksena rangaistuslyönti, jonka Jasu Koljonen laittoi varmasti sisään. JPS hallitsi koko puoliaikaa ja pelasi kokonaisuutena ehkä ehjimmän 45 minuuttisen tällä kaudella. Tauolle lähdettiin lukemissa 0-4 Joonas Hiltusen, Jasu Koljosen ja Joni Vuopion maaleilla. Illan käsikirjoitus ei kuitenkaan ollut vielä tällä selvä. Akilles tuli toiselle jaksolle todella kovaa ja JPS:n puseroon saattoi hiipiä hieman liian aikainen hyvänolon tunne. Akilles painoi päälle seuraavat 30 minuuttia ja JPS ei päässyt rytmistä millään kiinni. Kun peliä oli pelattu 71 minuuttia, peli oli lukemissa 3-4 ja Akilles jatkoi painostusta. Akilleksen hakiessa raivoisasti tasoitusta, esille astui maalivahti Samuel Gerovoi, joka otti jälleen tärkeään paikkaan todella näyttävät ja tärkeät torjunnat ja piti joukkueen pelissä mukana. Akilleksen pitkään jatkunut korkea karvaus alkoi kuitenkin syödä kotijoukkueen energiaa ja JPS pääsi paremmin peliin kiinni. Pelin kulminaatiopiste nähtiin, kun Nikke Tuhkanen teki upean yksilösuorituksen, kuljetti palloa 60 metriä Akilleksen keskikentän läpi ja viimeisteli tarkalla polven korkuisella laukauksella tolpan viereen. Tuuletuksesta näki, että kyllä maistui! Ottelun lopullinen raikaisu syntyi lisäajalla, kun Kalle Pesonen ja Joonas Hiltunen pääsivät 2 vs.1 tilanteeseen, josta Joonas viimeisteli pallon maaliin Kallen syötöstä. Lopputulos 3-6. Tällä voitolla JPS on varmistanut paikkansa Bandyliigan neljän parhaan joukossa. Pelit jatkuvat ensi viikonloppuna kotona Viitaniemessä otteluilla JPS-Veiterä (la 28.1.2023 klo 17:00) ja JPS – HIFK (su 29.1.2023 klo 15:00). Niissä ratkeaa runkosarjan lopullinen sijoitus, joten kaikki paikalle kannustamaan! Porvoolaisille vielä isot kiitokset. Toivottavasti vastaavan tasoisia ottelutapahtumia nähdään myös muilla paikkakunnilla!

BandyLiigaUutiset

Lauantain ottelut ovat seuraavat:

Narukerä – Veiterä Klo: 15:00 Narukerä viestittää seuraamaa: Tulevana lauantaina joukkue kohtaa Amiko-Areenalla Veiterän – Veiterä on saanut koneensa käyntiin ja taitaa pelata jo 7 ottelun tappiottomassa putkessa. Heidän kanssa on viime vuosina ollut vauhdikkaita, kovia ja tasaisia pelejä, joten samaa on luvassa varmasti lauantainakin, kun kelitkin näyttävät olevan kohdillaan valmentaja Tuomas Erkkilä pohjustaa. Viime viikonloppuna Kerä matkusti itään kovin odotuksin, mutta palasi kotiin pisteittä. Erkkilän mukaan tappiot käsiteltiin joukkueen kanssa ja pieleen menneet asiat on tiedostettu. – Narukerän pitää olla nälkäisempi ja vaatia itseltään enemmän. Pelit kovenee koko ajan, joten kaksinkamppailupelaamisemme pitää olla fyysisempää ja itsestä pitää saada irti joka tilanteessa enemmän, Erkkilä tuumaa. Veiterältä lyhyesti päivän ottelusta: Tänään pelataan Porissa Alta voit seurata ottelua Livenä (Maksullinen) Veiterä kommentoi jo runkosarjan viimeistä kotiotteluaan ehkä hiukan mautomasti seuraavasti: Tiistaina Veiterä – Kampparit klo 18:30 Kisapuistossa. Erittäin mielenkiintoinen ottelu sarjatilanteen kannalta ja myös sen kannalta nähdäänkö molemmat joukkueet kisapuistossa. Kampparit on kertaalleen jo matkustanut Kisapuistoon tarkistamaan ”missä kunnossa jää” on. Kannataa siis tulla kannustamaan Veiterä voittoon tiistaina Kisapuistoon! OLS – Kampparit Klo: 15:00 OLS kommentoi ottelu seuraamassa: Lauantaina Ouluun saapuu tällä hetkellä kovassa vireessä oleva Kampparit.Kampparit jahtaa runkosarjan voittoa ja on tällä hetkellä sarjataulukon piikkipaikalla.Kampparit oli joukkueiden ensimmäisessä kohtaamisessa Mikkelissä parempi maalein 8-3. Kamppareilta lyhyet kommentit: Bussin nokka on kohti pohjoista. Tänään pelataan tärkeistä pisteistä Oulussa. Alta voit seurata ottelua Livenä ilmaiseksi Akilles – JPS Klo: 17:00 Akilleksen lyhyt viesti (ottelua kommentoitiin jo aikaisemmin kun Akilles jakoi ottelulippuja alakoululaisille): Viimeinen runkosarjan ottelu tänään klo 17.00. Tärkeitä pisteitä jaossa, tervetuloa kannustamaan JPS kommentoi ottelua myös lyhyesti ja ytimekkäästi: Ylemmän jatkosarjapaikan metsästäminen jatkuu Jipsillä tänään Porvoossa @akillesbandy vieraana. Alta voit seurata ottelua Livenä (Maksullinen)

AkillesUutisetBandyLiigaUutiset

Akilles kutsuu alakoululaiset JPS otteluun

Kutsu koskee kaikkia Porvoon alaluokkien koululaisia Akilleksen jääpallojaosto kutsuu kaikki Porvoon alaluokkien koululaiset seuraamaan maksutta kotiotteluaan tulevana lauantaina 21.1.2023 klo 17.00 Pallokentälle, jolloin vastaan saapuu JPS Jyväskylästä. Akilles on jakanut kouluihin yhteensä 4800 vapaalippua. Mikäli jostain syystä oppilas ei ole koululaislippua ennakkoon saanut niin niitä saa myös porteilta. Akilles haluaa tempauksellaan tuoda jääpalloa tutuksi koululaisille. Akillekselle ottelu on runkosarjan viimeinen kotiottelu ja ottelun merkitys on erittäin tärkeä loppukauden asetelmia ajatellen. Lauantaina pelataan Porvoossa myös nuorten U12 turnaus klo 10.00–14.30, jossa mahdollisuus myös seurata nuorten jääpallopelejä. Akilles bjuder gratis in Borgå lågstadieelever till JPS-matchen Akilles bandysektion bjuder in alla lägre stadiets grundskolebarn i Borgå, till att gratis på plats följa med hemmamatchen inkommande lördag, den 21 januari 2023, klockan 17.00 på bollplan. Det är JPS från Jyväskylä som står för motståndet i matchen. Akilles har delat ut sammanlagt 4 800 fribiljetter till skolor i Borgå. Om eleven av någon anledning inte har fått en elevbiljett i förväg, kan den även erhållas vid ingångarna. Akilles vill med denna satsning göra bandysporten mer bekant för eleverna. För Akilles är matchen den sista hemmamatchen i grundserien och matchen är väldigt viktig med tanke på resten av säsongen. Samma lördag spelas i Borgå kl. 10.00-14.30 även en juniorturnering i klassen U12, där man även kan se på juniorbandy. Lisätietoja – Mer information: Puheenjohtaja – ordförande Jari Kettunen 040 514 1133 Varapuheenjohtaja – vice ordförande Niklas Skog 040 587 7233 BandyliigaToimitus pitää Akilleksen tapaa esitellä Bandyliigajääpalloa, ja yleensä jääpalloa hyvänä tapana saada lapsia lajin pariin! Toivottavasti muutkin seurat ottavat omilla paikkakunnillaan vielä tämän kauden aikana mallia tästä mallista – Toivotaan katsomoon sadoittain alakoululaisia 🙂

BandyLiigaUutiset

HIFK Yllätti juhlaottelussa

BandyliigaToimitus paikalla Minulla oli mahdollisuus olla työtehtävissä eilen tuossa HIFK-Bandyn 125v-juhlaottelussa Akillesta vastaan. Muuten järjestelyt ottelussa olivat kohdallaan, mutta sää kyllä verotti katsojamäärää, ja teki välillä ottelun seuraamisen lähes mahdottomaksi. Taivaalta tuli räntää, vettä, lunta ja tuuli kuin merellä. Ensin sivustoon liittyen… Ensin täytyy pyytää anteeksi heiltä jotka ovat tämän kauden aikana loukkaantuneet kirjoituksistani. En yleensä hyökkää yksittäisiä pelaajia kohtaan. Tilanteita tai tapahtumia kylläkin. Näkemäni saattaa joskus poiketa jonkun toisen näkemästä, mutta näkemys on minun, ja täällä sivuilla myös BandyliigaToimituksen näkemykset ovat meidän omia näkemyksiä tilanteista – niin kuin me tulkitsemme sääntöjä. Osaamme toki pyytää anteeksi jos toteamme ylittäneemme “rajat”. Näin tein myös tavattuani Antti Malaskan Botnia – HIFK ottelun jälkeen seuraavan kerran. Sinänsä näkemykseni eivät olleet vääriä, mutta tunteet sääntöjen tulkinnasta veivät minut liian syvälle – Kiitos Antti että otit anteeksipyyntöni vastaan – Kunnioitan sinua. Minua on syytetty myös väkivallalla lietsomisesta, ja totean että kannan vastuun, ja en missään nimessä kannata väkivaltaa, mutta sanonta “isän kädestä” on enemmän vanhempien ihmisten käyttämä “toteamus” kun sanat eivät enää nuorukaisiin tahdo riittää. En edelleenkään muuta näkökantaani asiassa, mutta pyydän anteeksi jos joku yhdistää tämän väkivallan lietsomiseen. BandyliigaToimituksen kirjoituksia on myös “kerrottu” tulevan Suomen Jääpalloliiton liittohallituksen jäsenen Joni Hildénin kynästä. Tunnen kyllä Jonin, kuten jokaisesta seurasta, tai jääpallon parissa toimivassa tahossa olevia ihmisiä. Joni Hildén ei ole kertaakaan kirjoittanut sivustollemme uutista, tai muutakaan tekstiä. www.bandyliiga.fi-sivusto Bandyliiga-sivusto on täysin minun perustama, kehittämä, ylläpitämä sivusto, 100% omilla varoilla, ja omalla panoksella. Saan kuvia, ja tilastoja, yms materiaalia seuroilta, kuvaajilta ja jääpallon seuraajilta, seurojen valmentajilta, ja tuomareilta. Heitä tässä muutamia jääpallo-ihmisiä mainitakseni: Tuomas Hoppu, Pekka Huovila, Nina Latosuo, Ville Koskiniemi, Mikko Saarisalo, jne.. (Anteeksi jos joku tässä unohtui mainita!) HUOMAUTAN siis ettei sivusto ole jääpalloliiton tai itse Bandyliigan itsensä pitämä sivusto, vaan edelleen 100% minun, ja minun maksama, ja minun tekemä – apujoukkojen avulla kuitenkin. Kaikki mitä sivuilla kirjoitetaan tai kerrotaan, on 100% BandyliigaToimituksen ajatuksia, ja näkemyksiä – ei Suomen Jääpalloliiton!! Tämä asia on tuotu ja tuodaan esille, heti kotisivujemme ensimmäisessä osiossa YLEISTÄ! Emme ole emmäkä tule väittämään olevamme mitään muuta, kuin BandyliigaToimitus ja www.bandyliiga.fi-sivusto. Emme ole vielä antaneet edes mainostajille paikkaa sivuiltamme, vaikka niitä on jo kysytty! 3 vuoden, 36 kuukauden, lähes 160 viikkoa, ja tuhansia tunteja olen sivustoa kehittänyt, käsin syöttänyt tietoja! Paljon saanut lukijoita, seuraajilta, Pelaajilta, Vanhemmilta kiitosta! Kiitos Teille kaikille soitoista, viesteistä, kirjeistä! Valitettavasti en ole kaikkien mieleen, ja pahoittelen – toivon kuitenkin että itse sivut ja sen sisältö on suurempaa – kuin viha minua tain minun tulkintojani kohtaa. Jääpalloa etua, ja tulevaisuutta (historia huomioiden) ajatellen Pasi Virtanen, Päätoimittaja (BandyliigaToimituksen ja www.bandyliiga.fi -sivuston omistaja) Palataan takasin itse asiaan: HIFK – Akilles 6-3 Ennen ottelun alkua palkintojen jako Ottelun alussa pelaajat hieman kylmettyivät, kun Kuuluttaja Joni Hildén luetteli HIFK:n 125v-palkittuja henkilöitä. Kaikille palkituille tässä kohtaa Onnittelut! Teikkauksessa puolia vaihdettiin, ja HIFK sai myötätuulen taakseen (myräkkä), josta varmasti tulisi olemaan hyötyä. Jää oli niin hyvä kuin Helsingin kaupungin kentänhoitajat vaan olivat pystyneet tekemään. HIFK:n Joukkueenjohtaja Ari Kukkonen vietti jäällä ennen ottelun alkua tovin, kentänhoitajien hioessa kenttää kuntoon – Heille kaikille suuret kiitokset – jää oli niin hyvä kun se vain pystyi tuossa säässä. Ottelun alku HIFK aloitti myötätuulessa todella vahvasti, ja taisteli joka pallosta. Akilles oli jopa hätää kärsimässä, ja ehkä jopa yllättynyt HIFK:n agressiivisesta pelaamisesta, ja hyökkäämisestä. 24 minuuttia oli pelattu kun taululla jo 3-0 tilanne, katsomossa Kingit lauloivat, ja Porvoolaiset olivat hiljaa(oliko paikalla edes Porvoolaisia?). (maalintekijät: Aku Ojanen x 2, ja Paluun kentälle tehnyt Jaakko Liukkonen) Kun katsoi live-lähetyksenä Akilles-HIFK ottelun huusivat Trömpperit 95% huudoista vastustajalle halventavia huutoja, mutta toisin oli tänään Kalliossa. Kingit kannustivat ensiminuuteista alkaen omiaan. Ottelun tuoksinnassa kyllä muutamia huutoja vastustajalle kuultiin, ja varsinkin loppua kohden päätuomarille huudot lisääntyivät – syyttä? emme ota kantaa! Vielä ennen taukoa HIFK lisäsi taukoluvuiksi 5-0, siis todella 5-0! (Maalintekijöinä: Otso Ikävalko, ja nuori Iiro Väkiparta) Toinen jakso Ottelun tauolla kuuluttamossa vieraili muutama jääpalloihminen, jotka kaikki veikkasivat Akilleksen ottavan HIFK:n kiinni tulevalla toisella jaksolla myötätuulen turvin. Akilles aloittikin todella vauhdikkaasti ja “ennustukset” näyttivät toteutuvan. Akilles painaa päälle, ja 53 minuutilla Joakim Nordström iskee taululle 5-1 lukemat. Nytkö ottelu kääntyi? Tommi Niittylä ottaa 10 minuutin jäähyn, ja HIFK:n peli rauhoittuu – eikä Akilles saakkaan enää tuota hurrigaania pyörimään mikä pyöri toisen jakson ensimmäiset 10 minuuttia.. Peli jatkuu tosin Akilles painotteisesti, mutta paljon tasaisempana vaikka HIFK:n Aleksi Hilmola joutuu jäähylle, heti Niittylän jäähyn lopuksi. Ottelun sinetti leimataan kulma tilanteesta 81 minuutilla kun nuori Iiro Väkiparta iskee toisen osumansa ja HIFK:n jo 6-1 johtoon. Kuuluttamossa jännitetään oliko tämä ratkaisu?n Uskaltaako sen jo sanoa ääneen? 82 minuuttia on pelattu kun Joakim Nordstöm lyö hienosti ylänurkkaan tilanteeksi 6-2, Matti Vainion syötöstä. HIFK ei kuitenkaan tänään anna periksi tai taivu. Tämä näkyy heti seuraavissa tilanteissa, ja ainakin kotiyleisö saa tästä voimia laulaa oikeen sydämensä kyllyydestä! Ottelun loppulukemiksi 6-3 aivan lopussa kaunistelee Akilleksen Filip Svennas, Otto Huopalaisen syötöstä. Jos HIFK pystyy pelaamaan tällaista peliä, ja taistelemaan samalla tahdolla kuin tänään, saatetaan Baddyliigassa nähdä vielä mielenkiintoisia otteluja – aprikoivat kuuluttamon työntekijät. Tänään kuitenkin kotijoukkue onnistuu lähes kaikessa, ja on aika kunnioittaa 125v seuraa – Onnea! BandyliigaToimitus onnittelee koko HIFK:n organisaatiota tänään – Juhlapäivänänne! Onnistumisen ottelun jälkeen myönsi myös Akillesvalmentaja Juha Laitinen, ja harmitteli HIFK:n paremmuutta tässä olosuhteessa. Kuitenkin HIFK:n kuuluu kiittää Kannattajia, kuten he ottelun jälkeen tekivätkin hienosti – koko joukkue suuntasi katsomon eteen ja he Kiittivät Kingejä kannustuksesta! Tässä kohtaa eritysmaininta Petra Verhelälle Ottelun toisena linjatuomarina viilletti Petra Verhelä. Hänen luistelua, sijoittautumista, ja viheltämistä oli ilo katsoa. Hän vihelsi selkeästi, näytti asiat selkeästi, ja ei taipunut isojen garbaasien valittaessa päätöksistä. Loistava suoritus ainakin kuuluttamon henkilökunnan mielestä. Palautteen annoimme jo ottelun päätuomarille, ja terveiset Petralle! Kuitenkin asia on nostettava tässä vielä esille, koska tuomarit saavat yleensä haukkuja (myös minulta), joten kehut ovat kyllä myös annettava kun siihen on aihetta! BandyliigaToimitus toivoo, että Petra jatkaa hyvin alkanutta tuomarin uraa, ja tuo myös rohkeutta muille naisille hakeutua erotuomarikursseille! 10+ suoritus Petra – Hienoa ja tsemppiä loppukauteen… HIFK kommentoi ottelua mediassa todella lyhytsanaisesti: Röda juhlii 125-vuotiasta HIFK:ta 6-3 voitolla Akilleksesta. Akilles ei kommentoinut tappiota mediassa mitenkään. Kuitenkin Timo Pasanen/Uusimaa kirjoitti hyvän uutisen Uusimaan sivuille. Tässä muutama nosto: Kahden yli satavuotiaan seuran kohtaaminen jääpallossa herättää…