Pääkaupungin erikoisimpiin kuuluva urheilu- ja kulttuuri-instituutio herää koronakoomasta

Helsingin urheilu- ja kulttuuri-instituutio palkitsee urheilijoita. Lajikirjo on laaja: jalkapallo, pesäpallo, jääpallo, lacrosse…

Teksti & Kuva Helsingin Uutiset / Sakari Nupponen

Pääkaupungin erikoisimpiin kuuluva urheilu- ja kulttuuri-instituutio herää koronakoomasta.

– Ensin menemme Hesa Cupin finaaleihin Olympiastadionille neljän pytyn kanssa, sitten tulee vuoroon naisten pesäpallo Roihuvuoressa, 15. elokuuta lacrosse Velodromilla, HIFK ja HJK Töölössä ja Gnistan Oulunkylässä. Syksyllä käynnistyvät koripallo ja salibandy.

Pyttykerhon varapuheenjohtaja Pekka Ropponen listaa tulevia tapahtumia, joihin myös palkinnonjakajat vihdoin pääsevät osallistumaan, kun katsomoiden koronarajoitukset puretaan.

Edellisen pytyn pokkasi tapaninpäivän Botnia–HIFK-jääpallo-ottelussa HIFK:n Aku Ojanen.

HELSINGIN Pyttykerhon perusti 1948 helsinkiläinen teatteriväki, kuten Uuno Montonen, Tauno Palo, Aku Korhonen ja Uuno Laakso.

Pyttyjä oli jakamassa myös Åke Lindman – itsekin jalkapalloilija ja muuten ainoa vuoden 1952 olympiaurheilija, joka on haudattu Hietaniemen taitelijakukkulalle.

Ilkeät kielet voisivat sanoa, että maanantai oli teatteriväen ainoa vapaapäivä ja silloin pelattiin aina Pallokentällä. Herrat halusivat olla pois kulttuurikodin siivoustalkoista.

Pyttyjä on jaettu 27 lajissa. Eniten niitä on mennyt jalkapalloilijoille: 2 237 kappaletta. Uusina lajeina tulivat viime vuonna naisten haavipallo ja naisten pyörätuolikoripallo. Koronan takia jakoja oli kuitenkin vain kymmenen, kun huippuvuosina pyttyjä jaettiin yli sata. Lisäksi palkintoa on jaettu junioreille 800 kertaa ja erikoispyttyjä muun muassa erotuomareille.

HUOMIONOSOITUKSIA on lähtenyt myös maakuntiin hyvistä suorituksista Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla. Eniten niitä ovat pokanneet lajiensa vanhat legendat: jalkapallossa Reijo Jalava (HJK), Anders Westerholm (HIFK), Aulis Rytkönen (KuPS ja HJK) ja Kai Palhman (HPS, HJK ja Reipas), pesäpallossa Eino Kaakkolahti (Kiri ja HoNsU) sekä koripallossa Kari Liimo (HKT) ja Jorma Pilkevaara (ToPo, Playhonka ja TuNMKY).

Pytty kuulostaa rumalta sanalta, varsinkin kun alkuperäinen palkinto sorvattiin visakoivusta. Nyt ne ovat vain koivua ja Ropposella on huolenaihe:

– Suomessa ei ole kovin montaa osaavaa puusorvaria.

Entä se visakoivu? Se rauduskoivun mutaatiosta johtuva muunnos, joka antaa puulle suuren tiheyden ja kauniin pahkaisen kuvioinnin. Suomessa on jopa puuta varjeleva Visaseura ry ja yksi visakko löytyy tasavallan presidentin kesäasunnon Kultarannan tontilta.

– Jospa sitä (visakoivua) saisi jostain kohtuuhinnalla ja joku suostuisi vielä sorvaamaan. On se niin paljon kauniimpaa, Ropponen huokaa.

Pyttykerhon pääyhteistyökumppanina on ollut Metsäsäätiö, suomalaisen puun puolestapuhuja ja puunkäytän monipuolistaja. Se edistää puurakentamista ja puupohjaisten tuotteiden käyttöä kotimaassa ja kansainvälisesti. Pyttykerhon visakoivuisessa palkinnossa jalostusaste lienee yksi kaikkein korkeimpia.

Helsingin pyttykerho

Muun muassa Uuno Montonen, Tauno Palo, Aku Korhonen ja Uuno Laakso kokoontuivat 1948 miettimään miten voisi palkita joukkueurheilulajien pelaajia Helsingissä.

Perustetun Pyttykerho-yhdistyksen tarkoituksena oli jakaa ennalta sovitussa ottelussa (tai urheilutilaisuudessa ) pytty reiluun ja merkittävään urheilusuoritukseen yltäneelle urheilijalle.

Ensimmäinen pytty jaettiin jalkapallossa.