Botnia jatkosopimukseen Kumpuojan kanssa

Markus Kumpuoja pelaaja-valmentajasopimukseen

Botnia tiedottaa Markus Kumpuojan ottavan vastuuta Botnian valmentamisesta tulevalla kaudella, muun valmennuksen kanssa.

Kumpuoja kommentoi uutisessa rooliaan näin: Hyvillä fiiliksillä lähdössä erilaiseen rooliin tulevalle kaudelle. Tietyllä tapaa mikään ei muutu, sillä olen aina tykännyt analysoida pelejä ja sitä kautta kehittää pelaamista. Nyt aukesi mahdollisuus päästä piirtämään taululle asti asioita, mikä tuntuu mahtavalta. Oma ura alkaa vääjäämättä kääntymään valmentamisen puolelle. Olen nähnyt monta valmentajaa urani aikana ja uskon, että jokaisesta saa jotain itselleni mukaan valmentamiseen. Henkilökohtaisena tavoitteena on ehdottomasti antaa nuoremmille pelaajille mahdollisimman paljon itsestäni irti, oli se sitten sitä, että piirrän pelkästään taululle tai laitan hokit jalkaan ja olen kentällä.

Pyritään jatkamaan viime kaudesta, pelasimme parhaimillaan erittäin hyvää jääpalloa, vaikka lähtökohdat oli hieman haastavat olosuhteiden ja pelaajamuutoksien kanssa. Peli peliltä parannettiin pelaamista ja loppukaudesta joukkueella oli niin oikea suunta kun olla ja voi. Pelattiin mahtava sarja puolivälierissä Narukerän kanssa, ja päästiin pelamaan mitalipelejä. Mitaleista lähdetään ehdottomasti tälläkin kaudella pelaamaan. Olisi hienoa nähdä tänä vuonna vielä asteen enemmän kehittynyt joukkue, meillä on huippu runko kasassa ja se kun saadaan toimimaan niin vain taivas on rajana mitä voidaan saavuttaa. Lähdetään rakentamaan tulevaa kautta treeni treeniltä, peli peliltä eteenpäin.

Comments (4)

  1. Ketkä ovat muut Bottan pelurit tulevalle kaudelle,facebook sivulla taitaa olla mukana 1 veskari ja 8 kenttäpelaajaa.Miksi tämä kaikki on niin salaista tietoa että sitä pitää salata melkein kauden alkuun asti.Sama asia koskee monta muutakin seuraa Ols oli iloinen yllätys heiltä ajoissa rosteri tulevaan sarjaan.Ketkä ovat osllistuvat porukat kaikkiin juniori sarjoihin Botnia,Veiterä/muut.Akilles lähtee viikonloppuna Ruotsin millä porukalla.Epätitoinen kysyy vastauksia tulee harvakseltaan.

  2. Pelaaja #1

    Juuri näin. Seuroissa ja liitossa kannattaa ylläpitää tiedon jakamisen mindsettiä. Esimerkiksi juuri nyt liiton tulospalveluun oli ilmestynyt Suomen Cupin otteluohjelma mutta artikkelia, jossa kerrotaan tulevasta turnauksesta, ei löydy. Tiedon jakamiseen tulisi tähdätä siksi, että ihmisiä jotka ovat lajista tavalla tai toisella kiinnostuneita, oikeasti löytyy! Se, että julkaisevatko seurat koko joukkueensa kerralla vai tiputtelevatko tietoa pelaajista yksi kerrallaan ei sinällään ole lainkaan merkityksellistä.

  3. Voimme varmasti kaikki olla sitä mieltä että tiedottaminen jäpallosta on aivan surkealla tolalla,mutta toisaalta miksi informoida jos ei ole mistä infota.Luulisi nyt että seuroilla jo olisi pelaajasopimukset allekirjoitettuna jo ennen syyskuuta ja siitä ilmoitettaisiin reilusti joko paikallislehdissä rai edes omalla facebook sivulla,mutta kun tämä on niin käsittämättömän vaikeata,ja sitten ihmetellään naamat peruslukemilla että miksi laji ei kiinnosta no onko se nyt niin ihme jos vielä vietetään”kesälomaa” kaksi kuukautta ennen sarjan alkua !!!.Amatööri laji ja sellaiseksi kyllä jää.

  4. Toimitus

    Kiitos Tomppa & Pelaaja #1

    Keskustelu on hyvää, ja pahoittelen että kommentoimme viestejänne vasta nyt. Pidimme BandyliigaToimituksessa pidennetyn viikonloppuvapaan, kun kohta mennään niin – ettei vapaata löydy 🙂

    Sitten asiaan.. Tomppa meilläkin on tieto vain seuraavista varmistetuista Botniapelureista: https://bandyliiga.fi/team/botnia/roster/
    Palaamme tuohon seurojen joukkue asiaan, mutta tästä voitte katsoa jo ilmoittautuneet: https://finbandy.torneopal.fi/taso/seurat.php

    Akilles ilmoittikin sivuillaan Ruotsin leiristä ja turnauksesta johon he osallistuvat – Me tulemme mys seuraamaan tuota turnausta – vaikka osa toimituksesta on urheilun parissa muualla töissä.

    Pelaaja #1 on totta että uutiset ovat tärkeitä, ja esim meillä lukijamäärät vain kasvavat – mutta kyllä loppu tulee – jos uutisia ei tehdä!

    Antakaa kaikki palautetta seuroille & Jääpalloliitolle – Toivotaan että palautteet vaikuttavat asiaan?

Leave a Reply