Torstain MM-kisa uutinen

Kisojen “kuva” medialle

Torstaina mediassa seuraavaa: Haastattelussa torstai-iltana Suomen miesten maajoukkueen kapteeni Samuli Helavuori pyysi meiltä kaikilta seuraavaa “Ei enää puhuta niistä murskalukemista”.

Media käyttäytyy kuitenkin monesti toisin, ja se asettaa kisojen viestinnälle suuren vastuun ja roolin tämän asian muokkaamiseksi oikeaan suuntaan.

Sillä tässä vain yksi esimerkki eiliseltä illalta median uutisoinnista(Sportti.com / Suuri verkossa toimiva sporrtisaitti uutisoi näin): Atleetin Viikon Pelistudio-ohjelmassa turnausformaatti saa kylmää kritiikkiä. Vertailua haetaan dartsin MM-kisoista. Niissä oli mukana heittäjiä, joista tiesi, ettei heillä olisi mitään jakoa.

– Onko tää niin kuin darts, että siellä pubiluistelijat kehissä?, kysyy ohjelman juontaja Heikki Ikonen toiselta juontajalta Juuso Tikanojalta, joka itsekin pelaa jääpalloa.

– Itse asiassa on. Siellä on ihan sikana turhia matseja. Puhuin dartsinkin osalta, että viedään sitä lajia uusiin maihin, niin ihan jees. Mutta se, että otetaan jotain Unkaria ja Hollantia mukaan, kun ei siellä ole oikein jääkiekkoakaan, vastaa Tikanoja.

Helavuoren pyyntö (“ei enää puhuta niistä murskalukemista”) on mielestämme ennen kaikkea pyyntö muuttaa katse tuloksista syihin. Murskatulokset ovat oire – ja jos jäädään vain ihmettelemään oiretta tai selittelemään yksittäisillä asioilla (Venäjä pois jne.), keskustelu menee helposti väärään suuntaan.

Tuo Atleetin/viikon pelistudio -tyylinen heitto (“pubiluistelijat kehissä”, “ihan sikana turhia matseja”) osuu kipukohtaan, mutta tekee sen tavalla, joka on kaksiteräinen:

1) Mitä kritiikissä on ihan totta?

Kilpailullinen epätasapaino on todellinen ongelma. Kun turnaukseen tuodaan joukkueita, joilla ei ole realistista mahdollisuutta pärjätä, syntyy:

• isoja maalieroja
• otteluita, joissa intensiteetti laskee
• yleisölle “turhan” tuntuisia pelejä
• ja kärjistäen myös pelaajille riski: tempo ja kontaktitaso heittelee, tulee turhautumista ja loukkaantumisriski voi kasvaa

Lisäksi kritiikissä on taustalla ihan järkevä kysymys: mikä turnauksen tavoite on?

• Jos tavoite on kruunata maailman paras mahdollisimman laadukkaassa huipputurnauksessa, formaatin pitäisi minimoida epäreilut kohtaamiset.
• Jos tavoite on kasvattaa lajia, pitää hyväksyä kehitysmatseja – mutta silloin ne pitää rakentaa niin, etteivät ne näytä “pilailulta” vaan kehityspolulta.

2) Missä tuo puhetapa menee pieleen?

Se, että heitetään maat “pubiluistelijoiksi”, tekee hallaa kahdella tasolla:

1. Se on viestinnällisesti tuhoisaa lajin kasvulle.
   Jos Unkarissa tai Hollannissa joku seura, koulu tai kaupunki miettii “kannattaako lähteä mukaan”, heidän mediaseurantansa kertoo: “te olette turhia ja teistä tehdään vitsi”. Silloin kehitys hidastuu juuri siksi, että kulttuuri torjuu tulijat.
2. Se sotii Helavuoren ydinviestiä vastaan.
   Jos halutaan olla rehellisiä syistä, pitää pystyä sanomaan: “tasoa ei ole vielä”, ilman että leimataan ihmisiä. Kova analyysi, pehmeä ihmisarvo.

3) “Venäjän puuttuminen ei muuta jääpallon nykyistä tilaa” – mitä tämä tarkoittaa?

Yksi maa vaikuttaa huippukärkeen ja kiinnostavuuteen, mutta ei ratkaise perusongelmaa, jos ongelma on rakenteellinen:

• lajipohja on monessa maassa ohut
• sarjatoiminta ja junioripolku puuttuu
• valmennus, olosuhteet, pelimäärät ja kilpailullinen arki eivät riitä
• ja kansainvälinen kilpailumalli ei tue tasoerojen kuromista

Venäjän puuttuminen voi selittää yhden ulottuvuuden (huipputason dynamiikka), mutta ei selitä murskalukemia laajasti.

4) Miten tästä puhutaan rehellisesti ilman hyssyttelyä?

Rehellinen puhe voisi kuulostaa tältä:

• “Meillä on kansainvälisessä jääpallossa vielä liian suuri tasoero.”
• “Silti uusien maiden mukaan saaminen on elinehto. Tarvitsemme keinon, joka mahdollistaa kasvun ilman että huipputurnaus kärsii.”

Tämä on sama viesti kuin ohjelmassa – mutta ilman halventavaa kehystä.

5) Mitä ratkaisuja on, jos halutaan sekä kasvu että uskottava huipputurnaus?

Tässä muutama käytännöllinen vaihtoehto, joita jääpallo voisi käyttää (yhdistelläkin):

A. Kaksiportainen MM-malli (A- ja B-taso selkeästi – tähän jo pyritty)

• A-turnaus: vain parhaat, tiukka kilpailu
• B-turnaus: nousevien maiden kehitysmestaruus
• nousu/putoaminen selkeillä kriteereillä (ei “kutsuja mielikuvan mukaan”)

B. Karsinnat / esikarsintaturnaus

• Uudet ja heikommat maat pelaavat ensin keskenään karsinnan.
• Varsinaiseen MM-lopputurnaukseen tulee vain tasoltaan lähellä oleva ryhmä.

C. Sveitsiläinen järjestelmä tai lohkojen tasapainotus

• Ensimmäinen kierros “seedattuna”, sitten pelataan sijoituksen mukaan.
• Tasoerot pienenevät turnauksen edetessä, “turhat matsit” vähenevät.

D. Kehitysmatsit erilliseen kehykseen
Jos halutaan antaa uusille maille huippumaaottelukokemus, se voidaan tehdä:

• erillisessä “development cupissa”
• tai turnauksen yhteydessä, mutta selkeästi näytös-/kehitysohjelmana, ei samassa sarjassa mestaruusotteluiden kanssa.

6) Lopuksi: mitä “asiallinen keskustelu” vaatii medialta ja lajin sisältä?

• Mediassa: kritiikki on ok, jopa tarpeen, mutta se kannattaa kohdistaa rakenteeseen, ei “heikkoihin maihin ihmisinä”.
• Lajiväeltä: pitää pystyä sanomaan ääneen epätasapaino ja sen syyt (pelimäärät, olosuhteet, valmennus, sarjat, rahoitus, organisaatio), eikä tyytyä helppoihin selityksiin.
• Päätöksenteossa: jos kasvua halutaan, se pitää tuotteistaa poluksi: miten uusi maa nousee B:stä A:han 3–6 vuodessa? Ilman polkua “mukaan ottaminen” näyttää vain PR-tempulta – ja silloin syntyy juuri se pilkka, mitä kuulemme.

Striimaukset ja selostukset

Epätasapaino ei synny vain jäällä, vaan myös siinä, mitä päätetään näyttää ja selostaa. Ja näkyvyydessä “pienet” päätökset (mitä streamataan, mitä selostetaan, mihin tehdään ennakot) kertautuvat nopeasti lajille haitalliseksi rakenteeksi.

Näkyvyys on kilpailutekijä – ja se tuottaa epätasapainoa

Kun toteutamme pääosin selostettuina:

• vain Suomen pelit
• vieläpä niistä vain osan
• ja erityisesti jättää naisten pelejä ilman selostusta

…se viestii ulospäin, että kaikki ei ole yhtä tärkeää. Lopputulos on itseään ruokkiva kierre:

1. vähemmän näkyvyyttä → vähemmän yleisöä
2. vähemmän yleisöä → “ei kannata panostaa selostukseen”
3. “ei panosteta” → sponsorit eivät näe arvoa
4. sponsorit puuttuu → resursseja ei ole → näkyvyys heikkenee lisää

Tämä on sama logiikka kuin tasoeroissa: jos rakenteet eivät tue kasvua, kuilu kasvaa.

“Tasavertaisesti miesten kanssa” – mitä se käytännössä tarkoittaa?

Tässä kannattaa erottaa kaksi asiaa:

1) Järjestäjän lupaus
Jos kisajärjestäjä sanoo, että naiset näkyvät tasavertaisesti, se tarkoittaa vähintään:

• ottelut ovat katsottavissa
• ne ovat löydettävissä helposti
• niistä tehdään ennakot/koosteet
• ja selostus tai studio (jos sitä tehdään) ei kohdistu vain miehiin

2) Median (Satakunnan Kansa) valinnat
Paikallinen media voi sanoa: “meillä on rajalliset resurssit, selostamme vain Suomen pelejä.” Se on ymmärrettävää talouden ja resurssien näkökulmasta, mutta silloin ei pidä antaa kuvaa, että laji kokonaisuutena toteuttaa tasa-arvoista näkyvyyttä, jos käytännön toteutus jää vajaaksi.

Nyt käynnissä oleva Naisten Suomi–USA ilman selostusta – on juuri se tilanne, jossa lupaus tasavertaisuudesta on mielestämme petetty.

Miksi näin tapahtuu?

Mahdollisia syitä (ei puolustuksia, vaan mekanismeja):

• resurssipula: selostajia/tuotantoa ei ole joka peliin
• oikeudet ja sopimukset: kuka saa tuottaa/selostaa ja missä
• priorisointi “kysynnän mukaan”: oletetaan, että naisten peli kerää vähemmän
• vanha kulttuurinen oletus: miesten turnaus on “pääasia”, naiset “sivussa”

Mutta juuri siksi tämä on rakenteellinen kysymys: jos “kysyntää” mitataan vain sen perusteella, mitä on totuttu tarjoamaan, naisten puoli ei koskaan saa mahdollisuutta kasvaa samalle tasolle.

Mikä on reilu mittari tasa-arvoiselle näkyvyydelle?

Mielestämme reiluja, konkreettisia mittareita olisi esimerkiksi:

• Selostettujen otteluiden jakauma: miehet vs naiset (ei tarvitse olla 50/50, mutta ei myöskään 95/5)
• Suomen pelit: jos selostetaan Suomen pelejä, selostetaan myös naisten Suomen pelit yhtä järjestelmällisesti kuin miesten
• Etusivun nostot / somen “prime slotit”: ovatko naisten ottelut ja tulokset samalla “painolla”
• Koosteet ja jälkipelit: tehdäänkö naisten peleistä samantasoiset analyysit/koosteet

Jos nämä eivät täyty, “tasavertaisesti” jää helposti markkinointilauseeksi.

Mitä tästä pitäisi sanoa ääneen – asiallisesti, mutta suoraan?

Voisi muotoilla vaikka näin:

“Me puhumme tasavertaisesta näkyvyydestä, mutta toteutus ei tue sitä. Kun naisten Suomi–USA jää ilman selostusta samaan aikaan kun miesten näkyvyydestä pidetään huolta, viesti yleisölle on selvä: naisten peli ei ole yhtä tärkeä. Tämä ei ole vain viestintäkysymys – se on kasvun ja rahoituksen perusta.” Rehellinen syy–seuraus ilman hyssyttelyä on tärkeää.

Mitä käytännön ratkaisua voisi vaatia (realistisesti)?

Jos resurssit ovat oikeasti niukat, ei tarvitse luvata kaikkea – mutta voi luvata minimin:

1. Kaikki Suomen ottelut selostetaan – miehet ja naiset.
   Tämä yksin korjaisi paljon.
2. Jos selostajaa ei ole, tehdään vähintään studio-/kooste-panostus:
   ennakko + erätauko-/jälkikooste tekstinä ja klippeinä.
3. Yksi “naisten peli päivässä” nostoon (tai jokaisesta naisten ottelupäivästä selkeä pääjuttu).
4. Avoin selitys yleisölle:
   Jos jotain ei selosteta, kerrotaan miksi. Läpinäkyvyys vähentää turhautumista.

KIITOS KISAJÄRJESTELYISTÄ – KAIKILLE!

Negatiivista on tuossa yllä pyörinyt Porin MM-kisoista jo tarpeeksi – ja siksi on aivan paikallaan nostaa esiin myös se, mikä on onnistunut erinomaisesti. Yleisömäärät, turnauksen käytännön järjestelyt sekä palvelut medialle ja kisamaille ovat toimineet mainiosti. Kisajärjestäjä saa kiitosta joka suunnalta – eikä syyttä.

Tämä on iso juttu jo siksi, että olemme tottuneet sisähallikisoihin, mutta Porissa koko tapahtuma tehdään ulkona. Se vaatii aivan eri tason osaamista, ennakointia ja talkoohenkeä – ja juuri siinä Pori on onnistunut.

Ja sitten se tärkein: kisat eivät pyöri itsestään. Ne pyörivät ihmisillä.
Me kiitämme ja kunnioitamme teitä kaikkia vapaaehtoisia, jotka olette tehneet valtavan työn kisojen eteen – olosuhteista riippumatta. Teidän panoksenne näkyy jokaisessa ottelutapahtumassa. SUURI KIITOS!

Myös katsomot kertovat vahvaa tarinaa: porilaiset ja koko yleisö ovat tulleet peleihin runsaslukuisesti. Eilisessä Suomi–Norja-ottelussa mentiin jo lähelle 2000 katsojan rajaa – joka on jääpallossa aidosti kova lukema. Ja tänään Suomi–Ruotsi-ottelussa tuo raja tullaan rikkomaan. Se on sitä kuuluisaa urheilun sähköä: ääntä, tunnetta ja yhteistä hetkeä.

Pori näyttää nyt, miltä jääpallo parhaimmillaan näyttää – toimiva tapahtuma, vahva yhteishenki ja katsomo, joka elää mukana. UPEAA!