BandyLiigaUutisetNarukeräUutiset

Mustonen jatkaa Narukerässä

Tomi Mustonen on tehnyt Narukerän kanssa vuoden jatkosopimuksen Tomi Mustonen palasi Narukerään Ruotsista kaudelle 2009-2010 ja on tämän jälkeen voittanut Bandyliigan maalipörssin kolme kertaa ja pistepörssin kertaalleen. Paljon siirtoja Ruotsiin… Bandyliigan siirtomarkkinoilla on ollut tänä kesänä vilkasta ja monet pelaajat ovat siirtyneet Ruotsiin. Onneksi meillä joukkueen runko tulee olemaan sama kuin viime kaudella, joten olemme varmasti mestaruustaistelussa mukana. Mestaruus kasvattajaseurassa saa ”vanhatkin” miehet treenaamaan kovaa kesällä, jotta talvella pystyy auttamaan joukkuetta kohti yhteistä tavoitetta. Myös loppukauden kotiotteluista jäi hyvä maku, kun yleisö löysi hyvin koronan jälkeen Amiko-Areenalle playoff-otteluihin. Pisteet kaudella 2021-22 Tomin tehopisteet olivat kaudella 2021-22 yhteensä 33 maalia +7 maalisyöttöä. Runkosarjassa Mustonen sijoittua maalipörssin toiselle sijalle.

BandyLiigaUutisetOLSUutiset

TIMO TIUSANEN JATKAA OLS:N VALMENTAJANA

Kahden kauden mittainen sopimus Timo ”Tiuda” Tiusanen (56) on valmentanut OLS:n Bandyliigan edustusjoukkuetta kaksi edellistä kautta ja sitä edellisen pestin aikana peräti 13 kautta 1995-2008. Tuolla aikajaksolla OLS teki paluun jääpalloliigan huipulle. Vuosituhannen vaihteen jälkeen OLS kuului pitkän aikaa liigan mitalijoukkueisiin.Tiusasen aikana OLS voitti Suomen mestaruudet 2001, 2003 ja 2008. Noina kausina Tiusanen valittiin Vuoden valmentajaksi. Taustatiimi on kasassa Apuvalmentajana jatkaa edelleen Jouko ”Joksa” Parkkinen, joka on ollut viimeisen neljän kauden ajan mukana edustuksen valmennuksessa. Joukkueenjohtajana viime kaudella ensimmäistä kertaa mukana ollut Juha ”Jussi” Väistö. Huoltajina ovat Lauri ”Lare” Jolula ja Ari ”Pitsi” Pihlajamaa. Fysiikkaharjoittelusta vastaa Matti ”Masa” Parkkinen. Manageri Pauli ”Punu” Ahmala on tuttuun tapaan edustusjoukkueen taustalla. Joukkue lähes koossa Tällä hetkellä näyttää, että pelaajia olisi poistumassa viime kauden rosterista korkeintaan kaksi.Tarkoitus on vielä hankkia 2-4 uutta pelaajaa.

BandyLiigaUutiset

HYVÄÄ JUHANNUSTA!

BandyliigaToimitus toivottaa kaikille jääpallonystäville Hyvää Juhannusta! Suomessa jääpalloväki viettää keskikesää mökeillä, nauttien lämpimistä keleistä. Toisin on naapurimaa Ruotsissa. Juhannusottelu Broberg – VSK päättyi 7-5 Aloitimme ottelujärjestelyt todella myöhään Paikalle saapui yli 1300 jääpalloihmistä, palvelupisteemme toimivat täydellä teholla tarjoiluteltoissa. Livebändit, näytteilleasettelijat ja muut toimijat värittivät iltaa. Paikalla oli saapunut myös paljon lapsia, joten olemme erittäin tyytyväisiä.  Sanoimme etukäteen, että jos voimme tavoittaa 1 000 – 1 500 ihmistä, olemme erittäin tyytyväisiä ja onnistuimme.  Tapahtuma oli järjestetty klo: 16.00 – 23.00 välille, ja ottelutapahtuma oli siis menestys kertoo Brobergin seurajohtaja Svenne Olsson ihmiset eivät halua kesällä mennä kylmään halliin? Enko otsikon lause totta vai tarua? – Ei, tai saattaa osittain olla, mutta jos totta puhutaan, niin kaikki katsoivat bandyä ensimmäisen puolen tunnin ajan. Toisen puolen tunnin aikana tarjoiluteltassa oleskelee enemmän ihmisiä, ja viimeisen puolen tunnin aikana noin puolet siellä helteessä. Sen täytyy olla “tapahtuma”, jossa ei tarvitse keskittyä 90 minuutin bandyyn toteaa Olsson. Tietysti tämä kaikki on myös hauskaa, mutta luulen, että 70 prosenttia saapuvista näkee luultavasti koko tapahtuman “idean” ja sitä kautta saapuavat nauttimaan tapahtumasta.  Ihmiset haluavat viettää aikaa, tavata toisiaan, syödä silliä, jutella ja viettää mukavaa iltaa. Mielestäni tämä on vähintään yhtä tärkeää kuin itse jääpallo ja niin sen pitääkin olla. Onnistunut tapahtuma, joka todistaa, että bandyllä ei ole koskaan merkitystä säästä, tuulesta ja vuodenajasta riippumatta. BandyliigaToimitus toivoo, että myös Suomessa voimme tarjota mahdollisimman nopeasti vastaavia tapahtumia – HYVÄÄ KESÄÄ!

BandyLiigaUutiset

Braku, Helsinki

Pitkään jatkunut remontti valmis elokuun lopussa Kallion urheilukentän eli Brakun yli vuoden kestänyt remontti valmistuu vihdoin elokuussa. HIFK pääsee upouudelle kentälle heti marraskuun alussa, jos säät suosivat. Brakun tekonurmipinta, Koripallokentät, Päätyjen aidat, Suojaverkot, ja Tulostaulu uusitaan. Lisäksi kentän valaisimet on jo vaihdettu led-valaisimiksi. Unohtaa ei saa, että kentän pohjat, putkistot ja jäädytyskoneet ovat myös uusittu tai huollettu uudenveroisiksi. Helsingin hienoin kenttä? Brahen kenttää voi pian kutsua jo kuntonsa puolesta Helsingin yhdeksi parhaimmaksi urheilukentäksi, ja varmasti parhaaksi jääpallokentäksi. Koko HIFK:n jääpallojaosto odottaa jo innokkaana kesän kulumista, ja syksyn jälkeistä kotikentälle siirtymistä. Peukalot on pystyssä koko organisaatiolla, että vihdoin evakko Ogelin “betonihelvettiin” olisi ohitse. Odotamme että seura pääsisi harjoittelemaan ja pelaamaan ottelut “kotona” omalla kentällä, Brakulla sanoo seuran taustalla toimiva henkilö. Nyt ei ainakaan kotijoukkueen pisteet ole kiinni kentän olosuhteista, kiitos Helsingin kaupungilla kentän kunnostamisesta jatkaa HIFK:n toimija. BandyliigaToimitus käy tutustumassa Brakuun, kun remontti valmistuu – uutisoimme varmasti asiasta, kunhan kenttä on valmis.

BandyLiigaUutisetKampparitUutiset

Hauska sopimukseen

Valtteri Hauska sopimukseen Kamppareiden kanssa Tomin ja Jannen päätettyä käyttää sopimuksensa optiovuoden, on Kamppareilla ilo julkaista ”Vallun” 31, jatkavan pelejään myös kaudella 2022-23 Mikkelissä. Usealle pelipaikalle soveltuva monipuolinen Vallu tuo roppakaupalla väriä ja hyvää fiilistä kentälle ja pukukoppiin. Kamppareilla on tällä hetkellä 2+15 sopimuspelaajaa, tilanne on ajankohtaan nähden erittäin hyvä.

BandyLiigaUutisetOLSUutiset

OLS:n pelaajasopimuksia kaudelle 2022-23

OLS vahvistaa seuraavien pelaajien sopimukset: Ilari Moisala Veeti Pitsinki Eetu Jaatinen Aatu Tiusanen Akseli Niskala Väinö Pasma Matias Valtanen Jere Penttilä Topi Pihlajamaa. Manageri Pauli Ahmalan kerrotaan tekevän kovaa työtä, ja kasaavan joukkuetta hyvällä vauhdilla. OLS vihjailee myös käyvänsä neuvotteluja numeron 77 kanssa, palaako kyseinen henkilö mahdollisesti Bandykentille? Jäädään odottamaan OLS:n vahvistamia tietoja!

BandyLiigaUutiset

Suomen Jääpalloliitto mukana keskitetyssä kurinpidossa.

Urheilun yhteinen eettisten rikkomusten kurinpitolautakunta aloitti toimintansa tänä vuonna (Mukana 32 lajiliittoa) Jäsenlistalta puuttuu vielä ainakin Jääkiekkoliitto, Palloliitto – he eivät ole vielä liittyneet järjestelmään. Voimisteluliitto päätti luottaa omaan kurinpitolautakuntaansa, joka koostuu urheilujuristeista. Kurinpitolautakunta käsittelee urheilun ja liikunnan parissa tapahtuneet vakavat eettiset rikkomukset. Kaikki tapaukset eivät automaattisesti siis etene lautakunnalle. Jos kyse on esimerkiksi yksittäisestä tilanteesta ottelutapahtumassa, lajiliitto selvittää asian itse. Palloliitto kiirehtii Harrastajamääriltään Suomen suurin lajiliitto, Palloliitto on puolestaan liittymässä keskitettyyn kurinpitoon 17. kesäkuuta. Palloliiton liittymisen esteenä on tähän asti ollut byrokratia. Jääkiekkoliiton pitää muuttaa toimintasääntöjään ennen kuin keskitettyyn kurinpitoon liittyminen on mahdollista. Säännöistä keskustellaan seuraavan kerran liittokokouksessa vuonna 2023. Kuitenkin jääkiekkoliitossa on jo käyty asiasta alustavia keskusteluja, todennäköistä on, että he liittyvät järjestelmään mukaan. Keskitetyn kurinpidon tarkoituksena on taata vakavissa eettisissä rikkomuksissa yhdenmukainen rangaistuskäytäntö ja tutkinta. Keskitetty kurinpitolautakunta voi tarvittaessa sulkea rikkomukseen syyllistyneen kaikesta liikuntaan ja urheiluun liittyvästä toiminnasta määräajaksi. Yksittäinen lajiliitto ei pysty näin koviin toimenpiteisiin. Näin saat apua tai ilmoitat epäeettisestä toiminnasta: Suekin ILMO-palvelussa voi kertoa esimerkiksi eettisestä rikkomuksesta nimellä tai nimettömästi. Anonyymisti ILMO-palvelua käyttävä voi rekisteröityä suojattuun viestipalveluun, jonka kautta voi antaa lisätietoja. Et ole yksin on Väestöliiton ja suomalaisen urheilun matalan kynnyksen puhelin- ja chat-palvelu. Esimerkiksi seksuaaliväkivallan, epäasiallisen käytöksen tai kiusaamisen uhriksi joutunut urheilija tai urheilutoimija voi saada apua. Suek selvitti vuoden 2020 tutkimuksessaan häirinnän yleisyyttä suomalaisessa kilpaurheilussa. Tutkimuksen kohdejoukko oli 160 000 kilpaurheilijaa. Vastauksia tuli 9018. Kaikista vastaajista seksuaalista häirintää oli kokenut noin neljännes. Kurinpitolautakunnan kokoonpano Puheenjohtajisto Pirjo Aaltonen, puheenjohtaja Pasi Kainulainen, varapuheenjohtaja Anu Välimäki, varapuheenjohtaja Kurinpitolautakunnan sihteeri:Johannes Koskenniemi, johannes.koskenniemi@oikeus.fi, puh. 050 365 1684 Muut jäsenet Anette Alen-Savikko Antti Hannula Ilkka-Eemeli Laari Eelis Paukku Liisa Reunamäki Karin Rosenlew Tytti Saarinen Jyrki Sarkkinen Eemeli Saros Sarianne Savola Jarno Sulasalmi Henrik Zilliacus Keskitettyyn kurinpitoon liittyneet järjestöt Jääpalloliiton lisäksi: AKK-Motorsport Sukeltajaliitto ry Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto Suomen Ampumahiihtoliitto Suomen Ampumaurheiluliitto Suomen Brasilialaisen Jujutsun liitto Suomen Cheerleadingliitto Suomen Dartsliitto Suomen Golfliitto Suomen Ilmailuliitto Suomen Judoliitto Suomen Karateliitto Suomen Käsipalloliitto Suomen Luisteluliitto Suomen Muaythai-liitto Suomen Nyrkkeilyliitto Suomen Olympiakomitea Suomen Painonnostoliitto Suomen Painiliitto Suomen Pesäpalloliitto Suomen Ringetteliitto Suomen Salibandyliitto Suomen Sulkapalloliitto Suomen Taekwondoliitto Suomen Tanssiurheiluliitto Suomen Tennisliitto Suomen Triathlonliitto Suomen Urheiluliitto Suomen Valmentajat Suomen Voimalajiliitto Suomen Voimanostoliitto

BandyLiigaUutisetVeiteräUutiset

Tero Liimatainen Ruotsiin

kovien pelaajien siirrot naapurimaahan saavat jatkoa Frillesås Bandy kertoo sivuillaan tehneensä sopimuksen Veiterässä pelanneen Tero Liimataisen kanssa.Liimataisen kanssa tehty sopimus on 1 vuoden mittainen, mutta toivomme, että tämä on vasta alkua miellyttävälle yhteistyölle, jossa sekä Tero että Frillesås voivat kehittyä yhdessä. Tero liittyy Frillesåsiin elokuun puolivälissä ja toivotamme hänet lämpimästi tervetulleeksi Frillesåsin perheeseen. On myös huomionarvoista, että saamme edelleen nähdä Frillesås-paidan, jossa on 62 rinnassa ja selässä. Liimataisen mietteet siirrosta “Totta kai tulen kaipaamaan kotikaupunkini joukkuetta Veiterää, joka on minulle kuin iso perhe! Ja minun täytyy jättää ihana tyttöystäväni tänne Suomeen. Mutta samalla olen erittäin iloinen voidessani pelata jääpalloa Elitserienissä! Odotan innolla kavereiden tapaamista! “Elitserien on ollut tavoitteeni jo pari vuotta, mutta olen odottanut oikeaa hetkeä. Jesper Larsson soitti minulle ja puhui mahdollisesta roolistani joukkueessa ja joukkueen tavoitteista, se oli minulle suurin asia, ottaa seuraava askel urallani. Joukkueella on myös pari hyvää pelaajaa, ja on jännittävää nähdä, miten pelaamme! BandyliigaToimitus toivottaa onnea Liimataiselle kaudelle 2022-23

BandyLiigaUutiset

BandyliigaToimitus valitettavasti oli jäljillä

Lappeenrannan jääpallohalli ei saanut valtion tukea Suunnitellun jääpallohallin matkaan tuli eilen suuria mutkia. Opetus- ja kulttuuriministeriö kertoi hankkeista, joille myönnettiin valtionavustusta eikä jääpallohallille riittänyt euroja valtiolta. Aviasport ei vielä tiedä päätöksen syitä? Sakari Myllys Aviasportilta kertoo seuraavaa: ”Hanketta on puolitoista vuotta tehty. Kun lopputuloksena jäädään kokonaan ilman avustusta, onhan se iso pettymys”, Myllys sanoo. ”Täytyy ruveta kyselemään eri tahoilta, miksi näin. Hakijoita on paljon, ja tiukka kisa näistä rajoitettu kisa. Hyvinkin toiveikkaita oltiin, että oltaisiin oltu siinä joukossa.” Valitettava totuus BandyliigaToimitusta lähellä olevien tahojen mukaan valitettavasti kyseinen päätös ei ollut yllätys. Helsingissä samaa hiukan isommassa mittakaavassa on työstetty viimeiset 7-8 vuotta. HAnke oli myös aikoinaan hakemassa tukea, saamatta sitä! Nyt hanke etenee ilman tätä valtion tukea, hitaasti – mutta kuitenkin vastuuhenkilöiden mukaan edelleen etenee. Tässä kohtaa voidaan kysyä esim. Jari Hyttisen, tai Teemu Ramstedtin esille tuomaa lajien tasa-arvoa, onko sitä? Emme lähde nyt syvemmin politiikkaan ja hyväveli järjestelmiin, mutta palaamme halliasiaan vielä kesän aikana! Ensikauden 2022-23 hallikausi Lappeenrannassa ei tule toteutumaan Vielä viikko sitten Lappeenrannan hankkeen taustoilla oli haave, että ensi kausi aloitettaisiin (marraskuussa) hallin suojissa. Se haave voidaan nyt unohtaa sanoo Myllys. Avustuspäätöksen venyminen kesäkuulle vaikeutti aikataulua pahasti. Kun rahaa ei tullut, aikataulu ei enää mahdollista korvaavan rahoituksen järjestymistä ja rakentamista kesän aikana. ”Rahoitukseen jää liian iso aukko. Ei ole tänä kesänä mahdollista toteuttaa”, Myllys sanoo pettyneenä. Hankkeen tulevaisuus? Myllys pitää todennäköisenä, että valtion tukea haetaan hankkeelle uudestaan. Hanketta aiotaan joka tapauksessa jatkaa. ”On niin selkeä paketti rakennettu ja kaikki valmiudet olisi toteuttaa. Yritetään ja selvitetään mahdollisuuksia ensi vuoteen.” Tämä tarkoittanee sitä, ettei hallissa luistella ennen marraskuuta 2023, jos vielä silloinkaan? Emme BandyliigaToimituksessa tätä toivoneet, koska lajimme, seuramme ansaitsevat ympäri Suomea kunnon olosuhteet, mutta se on tullut selväksi ettei apuja “ulkopuolelta” ole luvassa. Kaikki pitää hoitaa, laskea yms itse – Myös näin kantaa vastuu – Valitettavasti emme elä Suomessa tasapuolisessa urheilumaailmassa! Helsingissä, ja Lappeenrannassa Venäjän hyökkäys Ukrainaan vaikuttaa hankkeisiin Kustannuspuolella vaikeuksia hankkeelle tuo se, että materiaalien hinnat ovat nousseet 30-50% vuoden takaisesta. Kustannussuunnitelmien tekeminen on vaikeutunut todella vaikeaksi, kun hinnat vain nousevat. Myllys on harmissaan esim. materiaalien hintojen heilumisesta ja materiaalien saatavuus ongelmista, viikoittain pitää päivittää miten saa materiaalia, ja mitä se maksaisi. Lappeenrannassa Hallin alkuperäinen kustannusarvio oli neljä miljoonaa euroa. Aviasport Areena haki rakentamisavustusta maksimäärän, 30 prosenttia arvonlisäverottomasta kustannusarviosta. Hankkeeseen uskottiin vahvasti, sillä halli on kohtuuhintainen ja mahdollisesti ensimmäinen jääpalloon. Unohtaa ei saa Helsinkiä – Siellä ollaan kuitenkin muutama askel edellä Lappeenrannan hanketta. Helsingin LuisteluAreena? Hiljaista on ollut? Tulemme kyselemään hankkeen taustoilta, ja rakentajalta missä mennään, joten palaamme asiaan heti kun kirjoitettavaa saamme näiltä tahoilta! Miksi näin kävi TAAS? Se on hyvä kysymys? ja Toteutuuko Suomessa tasa-arvo? Jokainen lukija voi jäädä miettimään tätä tahoillaan!

BandyLiigaUutisetHIFKUutiset

Ojanen sopimukseen

Maalipörssin voittaja jatkaa Stadissa Viime kauden Bandyliigan maalipörssin voittaja ja joukkueen varakapteeni Aku Ojanen jatkaa HIFK:n paidassa myös ensi kaudella. Ojanen kuuluu Bandyliigan ehdottomaan eliittiin ja tulee jälleen ensi kaudella olemaan isossa roolissa joukkueessa. Viime kaudella Ojanen iski 22 ottelussa peräti 44 maalia. Kausi 2022-2023 tulee olemaan Ojaselle 13. HIFK-paidassa. Valmentaja Toni Saukkosen mietteet Ojasen sopimuksesta On mahtavaa, että meillä on Akun tasoinen pelaaja meidän joukkueessa. Aku johtaa esimerkillä – hänen ammattitaito ja työmoraali on loistavat, ja monen nuoren pelaajan kannattaa ottaa Akusta mallia, kertoo valmentaja Toni Saukkonen. Lisäksi Aku on sen tasoinen pelaaja joka pystyy omalla henkilökohtaisella taidolla ratkaisemaan pelejä – tällaisia pelaajia tarvitaan aina, lopettaa Saukkonen.