TIMO TIUSANEN JATKAA OLS:N VALMENTAJANA

    Kahden kauden mittainen sopimus

    Timo ”Tiuda” Tiusanen (56) on valmentanut OLS:n Bandyliigan edustusjoukkuetta kaksi edellistä kautta ja sitä edellisen pestin aikana peräti 13 kautta 1995-2008. Tuolla aikajaksolla OLS teki paluun jääpalloliigan huipulle.

    Vuosituhannen vaihteen jälkeen OLS kuului pitkän aikaa liigan mitalijoukkueisiin.
    Tiusasen aikana OLS voitti Suomen mestaruudet 2001, 2003 ja 2008. Noina kausina Tiusanen valittiin Vuoden valmentajaksi.


    Taustatiimi on kasassa

    Apuvalmentajana jatkaa edelleen Jouko ”Joksa” Parkkinen, joka on ollut viimeisen neljän kauden ajan mukana edustuksen valmennuksessa.

    Joukkueenjohtajana viime kaudella ensimmäistä kertaa mukana ollut Juha ”Jussi” Väistö.

    Huoltajina ovat Lauri ”Lare” Jolula ja Ari ”Pitsi” Pihlajamaa.

    Fysiikkaharjoittelusta vastaa Matti ”Masa” Parkkinen.


    Manageri Pauli ”Punu” Ahmala on tuttuun tapaan edustusjoukkueen taustalla.


    Joukkue lähes koossa

    Tällä hetkellä näyttää, että pelaajia olisi poistumassa viime kauden rosterista korkeintaan kaksi.
    Tarkoitus on vielä hankkia 2-4 uutta pelaajaa.

    Leave a Reply