Tyttö & Naisjääpallon tulevaisuus

Onko sitä ikinä ollutkaan?

Iltalehti nosti maanantaina 23. maaliskuuta (Anni Arkko) tässä Iltalehden koko uutinen – esiin koulujen liikuntatunneilla näkyvän ilmiön ja ravisteli samalla yhtä sitkeää väitettä. Sama keskustelu osuu suoraan myös jääpalloon. Liian usein kuulee sanottavan, ettei laji enää vedä nuoria puoleensa tai ettei vauhdikas mailapeli voisi enää löytää paikkaansa tämän päivän liikuntakulttuurissa – mutta väite on monessa kohtaa yksinkertaisesti puuta heinää. Kun lapsille ja nuorille annetaan mahdollisuus kokeilla jääpalloa oikeassa ympäristössä, näky on usein täysin toinen: vauhti sytyttää, yhdessä pelaaminen koukuttaa ja moni huomaa nopeasti, että kyse ei ole menneisyyden lajista vaan kokemuksesta, joka tuntuu yhä poikkeuksellisen tuoreelta.

Miksi asiaan ei ole panostettu, oikeasti koskaan?

asia on jäänyt sivuun, koska suomalaisessa jääpallossa on liian pitkään ajateltu selviytymistä ennen kasvua — ja kasvussakin ensin poikia ja miesten rakennetta.

Se ei välttämättä ole ollut aina tietoinen päätös sanoa, että “tytöt eivät ole tärkeitä”. Mutta käytännössä näin on usein toimittu. Kun katsoo lajin rakennetta, resurssipulaa ja nykytilaa, jälki näkyy aika selvästi: naisten Bandyliigassa kaudella 2025–26 oli vain kolme joukkuetta, joista yksi oli yhdistelmäjoukkue KBK, tämän lisäksi Suomesta ei löydy tyttöjen sarjoja, tai edes joukkueita. Se kertoo siitä, että tyttö- ja naispolku on unohdettu täysin, ja liian pitkäksi aikaa

Jääpalloliiton tärkein rooli on rakentaa valtakunnallinen malli.
Seurojen tärkein rooli on tehdä siitä mallista totta omalla paikkakunnallaan.

Jos kumpi tahansa puuttuu (kuten tähän asti), tyttöpolkua on turha haaveilla.

Miksi liiton ydinstrategia ei toimi?

Liiton rooli ei saa olla vain toivoa, että seurat saisivat lisää tyttöjä mukaan. Sen pitää määrittää suunta, luoda rakenteet ja pakottaa asia käytännön tasolle. Tämä korostuu erityisesti nyt, kun naisten Bandyliigassa kaudella 2025–26 oli vain kolme joukkuetta, joista yksi on yhdistelmäjoukkue KBK. Se kertoo suoraan, että pelaajapohja on liian kapea eikä kasvu voi jäädä yksittäisten aktiivien varaan.

Samalla liiton omassa strategiassa painotetaan kasvua, lajin levittämistä yhä useammalle ja vahvempaa elinvoimaa. Jos näin on, tyttöjen mukaan saaminen ei ole sivuhanke vaan aivan strategian ydintä.

Näemme BandyliigaToimituksessa vastuun asiassa näin:

1. Jääpalloliiton tärkein tehtävä: tehdä tyttöpolusta järjestelmä, ei kampanja

Liiton pitää lopettaa ajattelu, jossa tyttötoiminta riippuu siitä, sattuuko jollakin paikkakunnalla olemaan innostunut vetäjä. Se ei riitä. Liiton pitää tehdä valtakunnallinen malli, jossa jokainen seura tietää:

• miten tytöt tavoitetaan
• miten aloittava ryhmä perustetaan
• miten ryhmää tuetaan ensimmäinen vuosi
• miten edetään aluejoukkueeseen ja myöhemmin omaan joukkueeseen

Toisin sanottuna liiton pitää vastata kysymykseen:
miten tyttö tulee ensimmäistä kertaa jääpallon pariin ja mitä sen jälkeen tapahtuu seuraavat 24 kuukautta?

Tämä on liiton tärkein rooli, koska vain liitto näkee koko maan tilanteen. Yksittäinen seura näkee vain oman jääpallokenttänsä.

2. Liiton pitää asettaa seuroille velvoitteet, ei vain suosituksia

Mielestämme liiton pitäisi vaatia, että jokainen pääsarja- tai vahva junioriseura tekee vuosittain vähintään nämä:

• vähintään yksi tyttöjen oma kokeilutapahtuma
• vähintään yksi kouluyhteistyöjakso
• nimetty tyttö- ja naispuolen vastuuhenkilö
• raportointi siitä, kuinka monta uutta tyttöä tavoitettiin ja kuinka moni jäi toimintaan

Tämä olisi perusteltua, koska liitto jo nyt ohjaa sarjatoimintaa ja kilpailurakennetta, ja kilpailurakenne joustaa tyttöjen mukanaolon suhteen: naiset ja tytöt voivat pelata poikien U16 ja sitä vanhemmissa nuorten sarjoissa ilman rajoituksia, ja poikien U14:ssä on lisäksi erillisiä helpotuksia tytöille. Se tarkoittaa, että liitolla on jo työkaluja rakentaa polkuja joustavasti.

Eli liiton ei pitäisi vain sanoa “olisi hyvä”, vaan sanoa:
“tämä kuuluu jokaisen seuran vuosittaiseen perustehtävään.”

3. Liiton tärkein käytännön tehtävä: koulu- ja seuramalli koko maahan

Koska ongelma syntyy usein jo ennen seuraa, liiton pitäisi rakentaa valmis kouluohjelma. Ei niin, että jokainen seura keksii itse. Vaan valmis paketti:

• opettajalle tuntimalli
• seuralle ohjausmalli
• lainavälineet
• viestipohjat koteihin
• kutsu kokeilujäälle
• ohje ensimmäisen 8 viikon alkeisryhmään

Kamppareiden syksyn 2025 tyttöjen ja naisten kokeilu Mikkelissä näyttää, että seura voi tehdä paljon, kun on tahtoa: matala kynnys, mailat lainaan, avoin kutsu, ei aiempaa kokemusta vaadita. Tällainen pitäisi pystyä monistamaan kaikkialle, eikä jättää yhden seuran ansioksi.

Mielestämme liiton tärkein käytännön kysymys on:
miten Kamppareiden kaltainen kokeilu muutetaan valtakunnalliseksi toimintamalliksi?

4. Liiton pitää kantaa vastuu myös viestistä

Tämä on iso asia. Liiton pitää sanoa näkyvästi ja toistuvasti:

Jääpallo kuuluu tytöille yhtä paljon kuin pojille.
Tyttöjoukkue ei ole poikkeus vaan tavoite.
Jokaisella paikkakunnalla pitää olla vähintään aloituspolku tytöille.

Tämä ei ole vain slogan. Se vaikuttaa siihen, mitä seurat uskaltavat tehdä, mitä vanhemmat ajattelevat ja mitä koulut näkevät lajista.

Kun naisten huipputason rakenne on vielä kapea, liiton viestillä on erityinen merkitys: jos liitto ei tee tyttöpolkua näkyväksi, paikallistasolla syntyy helposti ajatus, että tämä on vain miesten ja poikien laji. Kolmen joukkueen naisten sarja kertoo, että näkyvyyttä ja kasvua tarvitaan kipeästi.

5. Nykyisten seurojen tärkein rooli: olla se paikka, jossa uusi tyttö oikeasti pysyy mukana

Jos liiton tehtävä on rakentaa järjestelmä, seuran tehtävä on tehdä ensimmäisestä kokemuksesta niin hyvä, että tyttö tulee toisenkin kerran.

Seurojen tärkein rooli ei ole aluksi voittaa pelejä tai rakentaa heti kovaa kilpajoukkuetta. Seurojen tärkein rooli on:

• ottaa uusi harrastaja lämpimästi vastaan
• tehdä aloituksesta helppoa
• tarjota välineitä lainaan
• viestiä selkeästi vanhemmille
• rakentaa turvallinen ja hauska ilmapiiri
• huolehtia, ettei uusi pelaaja jää yksin

Moni seura epäonnistuu juuri tässä. Kokeilu järjestetään, mutta jatkopolku puuttuu. Silloin kiinnostus valuu pois.

Siksi sanoisimme, että nykyisten seurojen tärkein tehtävä on:
muuttaa satunnainen kiinnostus pysyväksi osallistumiseksi.

6. Seurojen pitää lopettaa odottaminen ja alkaa etsiä tyttöjä aktiivisesti

Tämä on ehkä tärkein yksittäinen pointti seuroille.

Tyttöjä ei saada mukaan sillä, että julkaistaan yksi avoin ilmoitus ja odotetaan. Seurat joutuvat tekemään aktiivista rekrytointia:

• kouluihin
• luistelukouluihin
• taitoluistelun, ringeten, jääkiekon ja muiden lajien reuna-alueille
• kavereiden kautta
• perheille suunnatulla viestinnällä

Kamppareiden esimerkki on tässä hyvä juuri siksi, että siinä kutsu suunnattiin suoraan tytöille ja naisille eikä piilotettu yleisen junioriviestin alle.

Nykyisten seurojen pitäisi ymmärtää tämä:
tyttötoiminta ei synny itsestään näkyvyyden sivutuotteena, vaan kohdennetun työn tuloksena.

7. Seurojen pitää hyväksyä, että ensin rakennetaan ryhmä, ei täydellistä joukkuetta

Nykyisten seurojen yksi tärkein rooli on olla realistinen. Monella paikkakunnalla ei synny heti omaa täyttä tyttöjoukkuetta. Mutta lähes joka paikkakunnalla voisi syntyä:

• alkeisryhmä
• viikoittainen tyttöjen oma jäävuoro
• yhdistelmäryhmä naapuriseuran kanssa
• muutaman turnauksen mittainen aluejoukkue

Tässä kohtaa seurojen tehtävä on tehdä yhteistyötä eikä vartioida omia rajojaan. Se, että naisten pääsarjassakin toimii yhdistelmäjoukkue KBK, kertoo jo itsessään, että yhteistyö ei ole heikkous vaan välttämätön käytännön ratkaisu nykyisessä tilanteessa.

8. Seurojen pitää tuoda näkyviin omat nais- ja tyttöpelaajat

Tyttö tulee mukaan helpommin, kun hän näkee:

• toisen tytön jäällä
• nuoren naispelaajan ohjaajana
• paikallisen esikuvan
• polun, joka näyttää mahdolliselta

Tässä seuroilla on paljon valtaa. Liitto voi puhua yleisellä tasolla, mutta seura tekee näkyväksi paikallisen esimerkin. Seurojen pitäisi käyttää jokaista nais- ja tyttöpelaajaa voimavarana rekrytoinnissa, kouluvierailuissa ja somessa.

9. Liiton ja seurojen välinen suurin virhe on vastuun siirtely

Tämä on ehkä kaikkein tärkein havainto.

Jos liitto sanoo: “seurat tuntevat paikalliset olot, hoitakoot itse”, mitään ei tapahdu riittävästi.
Jos seurat sanovat: “liiton pitäisi tehdä enemmän”, mutta eivät itse rakenna alkeisryhmiä, mitään ei tapahdu sielläkään.

Siksi BandyliigaToimitus näkee asian näin:

Liitto vastaa rakenteesta.
Seurat vastaavat toteutuksesta.
Kumpikaan ei voi ulkoistaa tehtäväänsä toiselle.

Oma tiivis johtopäätöksemme

Jos pitäisi nimetä yksi tärkein rooli kummallekin, sanoisimme näin:

Jääpalloliiton tärkein rooli on tehdä tyttöjääpallosta valtakunnallisesti johdettu kasvuohjelma, jolla on tavoitteet, vastuut, mittarit ja seuroja velvoittava toimintamalli.

Nykyisten seurojen tärkein rooli on olla matalan kynnyksen, turvallinen ja aktiivinen ensimmäinen koti uusille tytöille — paikka, jossa kiinnostus muuttuu harrastukseksi ja harrastus joukkuetoiminnaksi.

Ja vielä vielä suoremmin:

• liiton tehtävä on rakentaa tie
• seurojen tehtävä on avata ovi
• molempien yhteinen tehtävä on pitää tyttö mukana niin kauan, että hän kokee kuuluvansa lajiin

Tämä on erityisen tärkeää juuri nyt, koska naisten puolen rakenne on Suomessa edelleen hyvin kapea, vaikka yksittäisiä hyviä merkkejä, kuten Kamppareiden avaus ja naisten maajoukkueen näkyvyys, on olemassa.

Puhe ei enää riitä – jääpalloliiton on panostettava tyttö- ja naisjääpallon kasvuun

Jos jääpalloliitto haluaa osoittaa ottavansa tyttö- ja naisjääpallon tulevaisuuden vakavasti, sen on siirryttävä sanoista tekoihin. Nyt olisi aika hakea hankkeelle tukea ja rakentaa kokonaisuus, jossa palkataan osapäiväinen tyttö- ja naisvastaava kehittämään toimintaa määrätietoisesti koko kentän hyväksi. Tehtävään kuuluisi kumppaneiden kokoaminen, seurojen ja koulujen käyttöön tulevien esittelymateriaalien ja välineiden hankkiminen sekä käytännön työn vieminen sinne, missä uusia harrastajia voidaan aidosti tavoittaa. Juuri tällaisilla ratkaisuilla liitto voisi osallistua konkreettisesti seurojen auttamiseen – ei vain puheissa, vaan käytännössä.

Myös tekijöitä löytyisi. Bandyliigan päätoimittaja on valmis lähtemään mukaan rakentamaan kokonaisuutta, jos hankkeelle saadaan edes järkevän tasoinen budjetti. Siksi kysymys ei enää ole siitä, löytyykö ideoita tai halukkaita ihmisiä. Kysymys on siitä, löytyykö liitolta tahtoa tehdä päätöksiä, joilla lajille rakennetaan tulevaisuutta. Jos jääpallo todella haluaa kasvaa, tyttöjen ja naisten toiminnan kehittäminen ei voi olla sivulause strategiapapereissa – sen on oltava näkyvä, resursoitu ja välitön teko. Nyt on oikea hetki näyttää, että lajissa osataan tarttua toimeen silloin, kun siihen vielä on mahdollisuus.

BandyliigaToimitus

Pasi Virtanen / päätoimittaja