BandyLiigaUutiset

Perjantain puolivälierien tulokset

Akilles välieriin, ja Narukerä siirsi ratkaisun sunnuntaille Helsinkiläiset eivät onnistuneet voitoissa. Kalliossa ensimmäinen jakso vielä pelattiin tasaisesti, mutta toisella jaksolla HIFK:n virheet johtivat Akilleksen maaleihin – useamman kun vain muutaman kerran. Lopputulos repesi siksi 2-6 lukemiin. Oulunkylässä Botnia oli kiinni välieräpaikassa, ja halliten tilastojen valossa ottelua, utta sitkeä Narukerä ei taipunut. Tomi Mustonen iski 2-2 tasoituksen vasta 10 minuuttia ennen pelin loppua. Jatko-ajalla siten Botnia puolusti todella kehnosti vaaratonta tilannetta, mutta kun näin tehtiin tuli paikka Kristian Paukkoselle siirtää ottelusarja Poriin, ja näin hän myös teki. Lopputulos 2-3 jatkoaikamaalilla. HIFK vs Akilles Lopputulos: 2-6 Puolivälierä: 0-2 ja näin Akilles jatkaa välieriin Kalliossa kotijoukkue HIFK oli selkä seinää vastaan, ja he pelasivatkin ihan ok ensimmäisen jakson, tasaisesti Akilleksen kanssa taistellen. Jää oli valitettavasti rankan kokopäivän vesisateen johdosta Helsingiss huono, niin Kalliossa kun Oulunkylässä. Näin hienoja kuljetuksia tai syöttökombinaatioita nähtiin vähemmän. Puoliajalle siirryttiin lukemissa 1-1, ja maalintekijöinä kotijoukkueen Pyry-Peetri Piironen ja Vierailija Akilleksen Santeri Laitinen. Puoliajalla jää pystyttiin ajamaan veden kanssa, ja ainakin jakson alussa jää näytti paremmalta, mutta pehmeältä. Kuitenkin heti jakson alussa “alkusähläyksen” jälkeen Akilles siirtyi 1-2 johtoon Iisakki Kaivolan sivalluksella. Akilles alkoi pelaamaan paljon “pitkää palloa” ja tämä oli tänään todella myrkkyä normaalisti niin varmalle HIFK:n puolustuspelaamiselle. Kerta toisensa jälkeen HIFK:n pelaajat eivät onnistuneet saamaan palloja haltuun, ja näin Akilleksen nopeat pelaajat ryöstivät pallot ja pääsivät nokikkain HIFK:n maalivahti Eelis Laitisen kanssa. Näissä tilanteissa Iisakki Kaivola ja Santeri Laitinen ovat varmasti Bandyliigan parhaimmistoa, ja näin HIFK mureni tilanne tilanteelta. HIFK:ta puuttui hyökkääjä Ilia Sokolov, mutta hänen loukkaantuminen Porvoossa, ei olisi pitänyt näin paljoa vaikuttaa? Yllä mainittu johti siihen, että Akilles vyörytti hyökkäyksiä, ja HIFK:n pelaajat sortuivat lähes joka kosketuksella virheisiin, paine? vai mikä johti tähän epäonnistumiseen kauden tärkeimmällä hetkellä? Akilles ei armoa antanut ja näin he iskivät 5 maalia, mutta on pakko mainita että he olisivat terävemmällä viimeistelyllä pystyneet jopa kymmeneen maaliin tuossa pyörityksessä. Valitettavaa kotijoukkueen kannalta oli jälleen jäähallissa samaan aikaan pelattu jääkiekko-ottelu, mikä oli loppuun myyty. Akilleksen fanien tullessa Kallion katsomoon, oli siellä jopa vähemmän HIFK:n kannattajia. Näin Akilleksen laulut kaikuivat HIFK:n kotiottelussa – ja lopputulos oli se minkä me kaikki näimme… Tuomaristo selvisi ottelusta hyvin, ja Akilles ansaitsi jatkopaikkansa kun tämä jälkimmäinen ottelu oli HIFK:lta lähinnä kauden viimeinen ulospuhallus…. Akillekselle tsemppiä Välieriin, HIFK:lle tsemppiä tulevan kauden valmisteluihin… Botnia vs Narukerä Lopputulos: 2-3 ja Puolivälierä: 1-1, ja näin sunnuntaina Porissa ratkaisu Oulunkylässä Botnialla oli mahdollisuus katkaista puolivälieräsarja, ja kaukana se ei ollut. Kuitenkin vastustaja Narukerä oli nälkäisempi, ja tuli lopussa rinnalle. Taululla loisti 90 minuutin jälkeen lukemat 2-2. Jatko-aikaa ei kauaa tarvinnut pelata kun vaarattomalta näyttäneen tilanteen kuitenkin Narukeräläisten iloksi käänsi, ja viimeisteli Kristian Paukkonen – näin Poriin 2-3 voitto ja ratkaisu tapahtuu sunnuntaina Porissa. Tsemppiä molemmille joukkueille sunnuntaille – Rehti peli, ja parempi voittakoon… Lopputunnelmat kentänlaidalta…. Kallion kentällä oli kello 23:00 pimeää, valot oli sammutettu, kaupungin äänet ja valot häämöttivät horisontissa, jää hiukan kimalsi tyhjyydessään – jossakin tuolla perällä vielä HIFK:n pukukopista kajasti valo, josta yksi toisensa jälkeen pelaajistosta astui ulos, ja katosi Helsingin vilinään – kausi päättyi liian aikaisin – mutta elämä jatkuu… Tämän tunteen ovat kokeneet HIFK:ta ennen jo Narukerä, OLS, ja WP 35 – sitä ei ole helppoa hyväksyä… 9 kuukautta on harjoiteltu vain näitä pelejä varten, ja tätä yhteistä matkaa kesti vain 3 kuukautta – Nyt se on ohitse, ja edessä jälleen tuo 9 kuukauden matka kohti kautta 2024-25 – Jääpalloilijan elämä ei ole helppoa, varsinkin kun kaikki puhuvat siitä, että laji kuolee! Nämä kaverit eivät anna periksi! Heidän veri virtaa vielä onneksi usean jälkikasvussa, jotka nousevat uusiksi Bandyliiga gladiaattoreiksi…

BandyLiigaUutiset

Helsingissä täydellinen jääpallokeli / Päivitetty 18:35

Vettä tulee, koneet yrittävät poistaa sitä jäältä – minkä ehtivät Lohduton näky, ei muuta voi sanoa! Jos näin sataa vielä ottelun alkaessa, saa nähdä pystytäänkö pelaamaan? Pidämme teidät ajan tasalla, palaamme päivittämään tätä uutista puolen tunnin välein – Seuraava päivitys 17:00. Tuossa kuva kello: 16:30 Alla tilanne 17:00 Kello 17:00 tilanne näyttää yllä olen videon mukaiselta – Kenttä ehkä hiukan kuivempi, mutta työtä riittää.. Palaamme jälleen 17:30 17:45 Kolmella koneella tehdään hommia, mutta myös sade on huomattavasti kovempaa juuri nyt 🙁 Seuraava päivitys vasta 18:30, katsotaan mikä on silloin tilanne? Valmentaja Teemu Laitinen on sitä mieltä, että ottelu pelataan – kenttä on molemmille sama, raskas ottelu tiedossa luistelun osalta.. 18:35 Vaksit tekivät taikojaan, kun sade loppui Ottelu tullaan pelaamaan normaalisti – Myös Ogelista on saatu vahvistus, että siellä myös pelataan! Kenttä vain paranee…

BandyLiigaUutiset

Ratkeaako jo tänään?

Helsingissä pelataan tänään kumpikin puolivälierä-ottelu Oulunkylässä on kotijoukkue Botnialla mahdollisuus voitolla jatkaa matkaa välieriin, ja pudottaa viime vuoden mestari kesälomille. Helpolla Narukerä ei tule taipumaan, mutta miten taas sää vaikuttaa? Helsingissä sataa koko päivän vettä, jos hyvin käy – loppuu sade ottelun alkuun – mutta millainen on jää? Kalliossa siipirikkoinen HIFK saa vieraakseen ottelusarjaa johtavan Akilleen. Akilles oli vahvempi keskiviikkona, mutta ei HIFK:n ensimmäisen jakson esitys jättänyt ketään kylmäksi. Porvoosta on ainakin bussilastillinen faneja tulossa Kallion vesisateeseen, HIFK:lla on jäähallissa samaan aikaan jääkiekko-ottelu, joten kaikki ne jotka eivät halua kastua pakenevat hallille “piiloon”. NYT kaikki katsomoon kannustamaan omia! Katsotaan mihin se sitten riittää? Rehdisti taistellen! Botnia vs Narukerä Klo: 19:00 Botnian kommentit: PERJANTAINA PELATAAN VÄLIERÄPAIKASTA Tule Ogelin tekojäälle perjantaina klo 19:00 alkavaan matsiin kannustamaan Botnia jatkoon! Narukerä vuorostaan kommentoi näin: Tänään jatketaan Oulunkylässä, ottelua pystyy seuraamaan Botnian YouTube-kanavalta. Kerän voittaessa Oulunkylässä jatketaan sunnuntaina Amiko-Areenalla. HIFK vs Akilles Klo: 19:00 HIFK kommentoi näin: Pelipäivä! 2. puolivälieräpeli Akillesta vastaan pelataan tänään Brakulla klo 19.00.Se on tulos tai ulos, tsemii Röda !! Akilles ei vielä aamulla ollut ottelua kommentoinut

BandyLiigaUutiset

Tänään todella Playoffs taistelua

Porvoossa Akilles, ja Porissa Botnia otti kiinnityksen välieräpaikkaan Akilles vs HIFK Voitot: 1-0 Lopputulos: 7-4 HIFK oli todella vahva ensimmäisellä jaksolla, ja jollei Kaipia olisi ollut sokea, olisi tilanne ehkä ollut 1-4 puoliajalle siirryttäessä, nyt niin ei ollut. Eilen juuri kehuimme tuomaritoimintaa kauden aikana, se kostautui heti – Nyt on vaikea sanoa, ettei pelin ratkeamiseen vaikuttanut Kaipian kyvyttömyys kommunikoida pelaajien, ja taustojen kanssa. Akilles tuli toiselle jaksolle todella uudella ilmeellä, Akilles halusi voittoa enemmän – ja se näkyi varsinkin toisella jaksolla. Toki HIFK:n Ilia Sokolov loukkaantui jälleen Akilles käsittelyssä (vahinko), ja näin joukkue joutui pelaamaan vajaa miehisenä. Ottelu päättyi lopulta 7-4 ja kumpikin joukkue taisteli hyvin. Ottelu kulki hienossa playoffs-hengessä aina ensimmäiset 45 minuuttia, mutta sen jälkeen päätuomari Sami Kaipia “paskansi housuunsa” ja peli meni vihellysten osalta enemmän metsään. Tämä ei mitenkään ollut Akilleksen tai HIFK:n aiheuttamaa, tai muutenkaan joukkueiden vika. On vaikea käsittää miten Kaipia sai taas kerran joukkueet ihmettelemään useaa seuraavaa tilannetta, tai lähinnä vihellyksiä tai viheltämättä jättöjä. Ohessa vain muutama video ihmettelyn aiheista, enempää emme pystyneet katsomaan koska tuli tunne, että pelaajat olivat kunnon playoffs-vireessä, mutta tämä yksi kaveri onnistui lähes tuhoamaan tapahtuman. Onneksi sentään peli saatiin kunnialla loppuun… Alla ensin viheltämättä jäänyt rankkari? Vai miten tuo pitäisi tulkita? Vai onko meillä taas punaiset lasit? HIFK:lle Jäähy heti yllä olevan tilanteen jälkeen… Oikein tai väärin? Riippuu lasien väristä 🙂 Vastaavasti rankkari vihelletään heti ensimmäisestä hyökkäyksestä toisella jaksolla? Akilles ihmettelee vihellystä – tähän otteluun todella kevyt syy rangaistukseen? Hyvitys? Videot: Itäväylä/Streamers Parempi voitti… Onnea Akilleks voitosta. Katsotaan miten käy perjantaina Kalliossa? Ottelun tehomiehet olivat Akilleksen Rasmus Kettunen 3+1, ja HIFK:n Aku Ojanen 3+0 Narukerä vs Botnia Voitot 0-1 Lopputulos: 2-3 Valitettavasti pystyimme seuraamaan ottelua vain hetkittäin, kun pääotteluna seurasimme Akilles vs HIFK ottelua. Sen verran kuitenkin näimme, että Porissa satoi lunta – eikä kenttä siis ollut täysin 100% kunnossa – mutta kuitenkin molemmille joukkueille tasapuolinen. Ensimmäiset 30 minuuttia mentiin täysin vierailija Botnian merkeissä, tämän jälkeen peli tasoittui playoffs-taisteluksi joka pallosta. Kuitenkin Botnia johti tuossa vaiheessa jo 2-0. Botnian Kaapo Schreck viimeisteli 2+0, ja oli näin ottelun kunkku. Onnea Botnialle voitosta. Perjantaina Oulunkylässä nähdään “yllättääkö” Botnia toistamiseen, ja marssii välieriin?

BandyLiigaUutiset

Playoffs – Tänään se alkaa!

Porvoossa & Porissa tiukat kamppailut Ennakkoon kun katsoo Poriin, on edelliset ottelut vienyt kuitenkin vierailija Botnia. Tämän jälkeen kumpikin on vielä parantanut peliä, joten varmasti näemme mehukkaan ensimmäisen Playoffs-ottelun. Nyt kaikki Porilaiset katsomoon, ja miksi ei myös autot Oulunkylästä kohti ottelun päänäyttämöä… Porvooseen matkustaa varmasti HIFK:n joukkueen lisäksi kymmeniä HIFK:n kannattajia. Tässä ottelusarjassa niskan päällä on Akilles, mutta tutusti HIFK on ollu kevään joukkue. Mitä tämä tässä ottelusarjassa merkkaa, jää nähtäväksi? Veljekset valmentavat seuroja, joten myös molemmat tuntevat toisensa normaalia vielä vahvemmin. Porvoossa varmasti kotiyleisöä riittää niin paljon, ettei tässä erikseen heitä tarvitse otteluun kutsua.. Tsemppiä kaikille 4 joukkueelle, ja rehdisti taistellen etsitään jatkoon menijät Akilles vs HIFK Klo: 19.00 Akilles kommentoi: Puolivälierä vastus on HIFK. Puolivälierät pelataan paras kolmesta. Ensimmäinen ottelu pelataan tänään keskiviikkona kello 19.00 Porvoon Pallokentällä. Tervetuloa kannustamaan Akilles voittoon. HIFK kommentoi näin: Mitä joukkue on juoninut puolivälieräpeleihin Akillesta vastaan? Se nähdään tänään, kun pelataan Porvoossa ja heti perään perjantaina, kun joukkueet kohtaavat Brakulla. Meillä on Akillesta vastaan ollut aina tiukkoja, railakkaita pelejä. Innolla odotan Akilleksen ja veljeni kohtaamista, HIFK:n päävalmentaja Teemu Laitinen toteaa. Narukerä vs Botnia Klo: 19:00 Narukerä kommentoi: Tänään ne alkaa, nimittäin playoffit! Jos et vielä tällä kaudella ole käynyt Amiko-Areenalla niin viimeistään nyt kannattaa tulla seuraamaan pitääkö Santeri Rantanen Botnian hyökkääjät kurissa ja ottaako Kerä ensimmäisen kiinnityksen välieräpaikkaan! Botnian kommentit: Kohtaamme puolivälierässä Porin narukerän. Botnia voitti runkosarjassa Narukerän kahdesti, ja samaa lähdetään hakemaan tulevalla viikolla. Puolivälierä-sarja pelataan paras kolmesta ottelusta periaatteella, ja voittaja etenee välieriin.

BandyLiigaUutiset

Sunnuntain tulokset

Jatkosarjat saatiin päätökseen sekavissa tunnelmissa Pelit on pelattu, tulokset on vahvistettu, ja PLAYOFFS-ottelut odottavat…. WP 35 vs HIFK Lopputulos: 3-3 Ottelu oli todella tasainen ja voidaan sanoa, että peliä voidaan pitää hyvänä Playoffs-otteluna. WP 35 oli menossa Playoffs otteluihin aina siihen asti kun pelikello näytti tuntia. Sen jälkeen HIFK oli niskan päällä, mutta kuitenkin vielä kerran WP 35 nousi Playoffs paikalle – Lasse Karppisen viimeistellessä 3-2 osuma, kun peliä oli pelattu 85 minuuttia. HIFK ei kuitenkaan lannistunut, ja reilu 2 minuuttia myöhemmin HIFK:n selkäranka, ja Bandyliigan “otteluhirmu” Tommi Niittylä syötti pallon Richard Laibertille, joka iski yhden uransa tärkeimmistä maaleista – tasoittaen ottelun 3-3 tilanteeseen – mikä tarkoitti jälleen HIFK:n Playoff-unelman olevan lähellä. Loppuvihellys toi toiselle pettymyksen ja toiselle onnen – tätä on urheilu, ja hyvä henki kummankin joukkueen puolella. Ikävää oli kuulla että hyvä ystävämme Ilkka Hoffren ilmoitti ottelun jälkeen vetäytyvänsä jääpallon parista. Toivotamme Ilkalle hyvää jatkoa, ja hän on aina tervetullut takaisin…. Botnia vs OLS Lopputulos: 4-1 Botnia ei antanut OLSlle mahdollisuuksia, vaikka Eemi Dolk vei Oululaiset 0-1 johtoon, ja paikkaan Plauofssiin. Vain 10 minuuttia myöhemmin Botnia iski tasoituksen, ja vielä varmuudeksi 3 osumaa – varmistaen myös paikkansa HIFK:n kanssa alemmasta jatkosarjasta Playoffs peleihin. Akilles vs Narukerä Lopputulos: 5-3 Akilles pelasi pirteästi “levätyn” pelipäivän jälkeen. 5-3 voitto varmisti Akillekselle sijoituksen 3, ja vastustajaksi puolivälieriin HIFK:n. Narukerä jäi sijalle 4, ja kohtaa puolivälierissä toisen Helsinkiläis joukkue Botnian. Nämä ottelut alkavat keskiviikkona…. Veiterä vs JPS Lopputulos: 7-3 Lappeenrannassa käytiin taistelu Ylemmän jatkosarjan voitosta, sen vei Veiterä nimiinsä. JPS oli terävä ensimmäisellä jaksolla, mutta kuten JPSN valmentaja sanoi – tuli täydellinen sulaminen ja veiterä iski toisella jaksolla 6 osumaa. JPS ei saanut palloa kertaakaan Veiterän maaliin, ja näin tulos oli selkeä 7-3 Veiterälle. Kumpikin lepää puolivälierät, ja odottavat sen voittajia välierävastustajiksi – heillä on siis viikko aikaa solmia kuvioita, kun heidän vastustajat pelaavat 2 tai 3 ottelua ennen välierää. Lauantain JPS vs Akilles Lopputulos: 5-0 (Luovutusvoitto) Surullinen tapaus, ja siihen liittyvä osapäätös alla…

BandyLiigaUutiset

Nyt sijoitukset ja Playoff-ottelut ovat selvillä

Näin siinä kävi Tiukkojen otteluiden kautta 6 jatkajaa on selvillä = Veiterä, JPS, Akilles, Narukerä, Botnia ja HIFK. Kausi päättyi Kamppareilla, OLS:llä, ja WP 35:llä. Palataan huomenna vielä lisää asiaan, mutta alla jatko-ohjelma: PUOLIVÄLIERÄT Akilles vs HIFK Narukerä vs Botnia VÄLIERÄT Veiterä vs Narukerä/Botnia JPS vs Akilles/HIFK Pronssiottelu Finaali  

BandyLiigaUutiset

Tänään ratkeaa Playoff-joukkueet

Vai ratkeaako? Tänään on sitten suuri päivä monelle jääpallon ystävälle, ja varsinkin pelaajille. Jatkuuko kausi, mikä on sijoitus? Kuka pelaa jatkossa ketäkin vastaan? Kärjessä Veiterä ja JPS taistelevat piikki paikasta, tosin nämä joukkueet ovat myös varmistaneet jo välieräpaikat. Narukerä ja Akilles taistelevat sijoista 3 ja 4, ja he aloittavat puolivälierät keskiviikkona kotikentillään. Ainoa epäselvyys on, mitä eilisestä jyväskylän tapauksesta on päätös? Alemmassa kilpailu käy kiihkeänä, ja Playoff-paikasta taistelevat vielä HIFK, Botnia, OLS, ja WP 35. OLS ja Botnia ovat nousseet kauden viime metreillä mukaan Playoff-paikkojen metsästykseen. HIFK on myös esitellyt hyviä otteita, sen sijaan WP 35:llä on ollut loukkaantumisien myötä vaikeaa. He lähtivät alempaan jatkosarjaan piikki paikalta, mutta ovat nyt valuneet neljänneksi. Mahdollisuudet siis kaikilla on, ja tänään me sitten saamme vahvistuksen ennen kello 18 mikä on tilanne? WP 35 vs HIFK klo: 13:00 WP 35 uutisoi: Päivän ottelussa on siis isot panokset, muulla kuin voitolla WP 35:n kausi päättyy jatkosarjaan. Pelaajistahan tämä lähtee, on oltava valmiina, laitettava kaikki peliin. Positiivista, että vaikeuksista huolimatta kaikki on omissa käsissä vielä päätöspelissä, päättää Hoffren. HIFK kommentoi: Tilanne on siis hyvin kiharainen ja lisää jännitystä ottelua kohtaan. Ottelun tulos on sen verran tärkeä, jonka vuoksi helsinkiläisryhmä matkusti Varkauteen jo eilen. Joukkue pääsee hyvin levänneenä aamulla otteluun, sillä edellinen peli on ollut keskiviikkona, kun taas WP-35:lle sunnuntain kamppailu on kolmas neljään päivään. Botnia vs OLS klo: 13:00 Botnia ei kommentoinut OLS kommentoi: Oulunkylässä sunnuntaina klo 13 pelattavasta ottelusta voittaja jatkaa pelejään puolivälierissä. Tasapelin sattuessa Botnia on maalieronsa turvin vahvemmilla ja etenee jatkoon.Toki tällöin katseet kääntyvät myös Varkauden suuntaan otteluun WP-HIFK.Mikäli OLS, Botnia ja HIFK tai OLS, Botnia ja WP ovat viidessä pisteessä on näissä molemmissa vertailuissa Botnia vahvoilla keskinäisten pelien vertailuissa. Akilles vs Narukerä klo: 13:00 Akilles ei kommentoinut ottelua Narukerä ei kommentoinut ottelua Veiterä vs JPS klo: 16:00 Veiterä kommentoi: Voitolla tänään Vihreät voittavat ylemmän jatkosarjan! Tule Kisapuistoon nauttimaan laadukkaasta jääpallosta, hyvästä kelistä, lämpimästä makkarasta ja mehusta JPS kommentoi: Eilen Lumimyräkkä haastoi alun perin klo 15 alkavaksi suunniteltua ottelua. Matsi suunniteltiin pelattavaksi klo 19. Valitettava lopputulema kuitenkin oli, ettei ottelua pelattu. Tilannetta selvitellään yhteistyössä Jääpalloliiton kanssa. Persoonallinen Palloseura jatkaa matkaansa kohti Lappeenrantaa, sunnuntaina haastetaan runkosarjan kärkijoukkue Veiterä! 

BandyLiigaUutiset

Kotijoukkueet vahvoja

Kaikki kolme ottelua päättyi kotivoittoon Vahvassa vireessä olleet kotijoukkueet iskivät peräti 22 maalia. JPS, Veiterä, ja HIFK hoitivat ottelunsa varmuudella, sillä vierailijat saivat yhteensä 8 maalia. Veiterän kova vire jatkuu, siitä osoituksena jälleen yli 10 maalia. Vastus oli kuitenkin top 4 joukosta Akilles. Alla otteluiden tulokset ja tilastot. Veiterä vs Akilles Lopputulos: 11-5 Ottelussa “vanha herra” Janne Hauska iski peräti 4 maalia, 2 niistä rankkareista. Vierailija Akilleksen Iisakki Kaivola iski myös 2 rankkari-osumaa. Veiterä onnistui myös 3 kertaa kulmalyönneistä heiluttamaan Akilleksen maaliverkkoa. Akilles onnistui tässä vain kerran. Jäähyt meni koko Bandyliigan jäähytilaston kärjelle, eli Veiterälle 40-30. JPS vs Narukerä Lopputulos: 4-1 Jyväskylässä Narukerä edelleen jatkoi hyviä otteita, mutta ei voinut mitään vahvemmalle kotijoukkue JPS:lle. Elmeri Hämäläinen 1+1 tilastolla oli ottelun tähtiä. Narukerä ei onnistunut kuin rankkarissa, jonka iski Eero Paavola sisään. HIFK vs Kampparit Lopputulos: 7-2 Helsingissä Aku Ojanen on päässyt hirmu kuntoon, ja siitä osoituksena 5 maalia, joista 4 kulmalyönneistä. Ei kyllä taida Ojasen uralta tällaisia lukemia aikaisemmin löytyä. Myös Jaakko Liukkonen on nostanut pistetahtia, ja tänään 4 maaliin johtanutta syöttöä. Kun katsotaan tilastoja, on ottelu siinä valossa täysin kotijoukkueen dominointia… Muuten jos katsotaan, on Aku Ojanen tehtaillut kolmessa viimeisimmässä ottelussa 11 maalia…

BandyLiigaUutiset

Illan kiihkeät kamppailut

Ratkeaako tänään, vai ei? Veiterä ja JPS kamppailevat kärkipaikasta, ja Narukerä vaanii jo Akilleksen niskassa. Miten käy ylemmän jatkosarjan otteluisssa? Nouseeko HIFK alemmassa jatkosarjassa 5 pisteeseen, ja kärkipaikalle? Vai yllättääkö Kampparit, ja he siirtyvät 4 pisteellä WP 35:n rinnalle kärkeen? Tasurikin saattaa olla mahdollinen? Nyt kuitenkin kannattaa suunnata katsomoon, kannusta omia! Veiterä vs Akilles Klo: 18:30 Veiterä hehkutteli vielä JPS voittoa, ja näin illan ottelua ei keritty kommentoimaan. Akilles keskittyy myös otteluun, kommentteja ei herunut JPS vs Narukerä Klo: 19:00 JPS uutisoi: Hyvää ystävänpäivää! Jos oot tänään vailla tekemistä, niin nappaa kaveri mukaan ja tulkaa Monttuun katsomaan huippu jääpalloa Narukerä kommentoi: Tänään jatketaan ylemmän jatkosarjan otteluita Jyväskylässä, kun vastaan luistelee JPS. Kotijoukkue on totutusti ollut Jyväskylässä vaikea vastustaja, mutta viime peleissä kerän otteista on alkanut näkyä alkukaudesta tuttua iloisuutta ja taisteluhenkeä. HIFK vs Kampparit Klo: 19:00 HIFK kommentoi: Jatkopaikka on edelleen helsinkiläisten omissa käsissä, sillä voitoilla lopuista otteluista, joukkue on varmuudella pudotuspeleissä. Sen takia keskiviikon ottelu on tärkeässä roolissa. Tappio taas tekisi tien hyvin kiharaiseksi. HIFK ja Kampparit ovat kohdanneet tällä kaudella kahdesti, Mikkelissä pelattu ottelu päättyi HIFK:n voittoon, kun taas Kampparit onnistui nousemaan tasapeliin Helsingissä. Luvassa on siis tälläkin kertaa varmasti tiukka kamppailu. Kampparit ei ehtinyt kommentoimaan ottelua…