BandyLiigaUutiset

Helsingissä tärkeä päivä 26.10.2021

Helsingin Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta kokoontuu Tiistaina 26.10.2021 Kokouksen asialistalla on jälleen: Asia/7 Esitys kaupunginhallitukselle alueen varaamisen jatkamiseksi WasaGroup Oy:lle monitoimiliikuntakeskuksen suunnittelua varten Malmin Longinojalta (pdf) (html) Ensimmäinen hakemus jätettiin Helsingin kaupungille hallin rakentamisesta 1.12.2015, kuten voitte laskea on asiasta neuvoteltu Helsingin kaupungin kanssa viimeiset 6 vuotta. Nyt koko jääpallo- taitoluistelu-, voimistelu-, jääkiekko-, ja muu liikuntaväki toivoo Helsingin kaupungin myöntävän Wasa Group:ille tämän luvan, jotta hankkeessa voidaan edetä tontin vuokraan, rakennuslupaan ja rakentamiseen. Toiveita on, että jos hanke vihdoin etenee jouhevasti – rakentamista voisi käynnistää jo kevään 2022 aikana. Tämä taas tarkoittaisi sitä, että hallissa luisteltaisiin syksyllä 2023, mikä ainakin Helsingissä todella tulisi tarpeeseen. Te kaikki jotka tunnette poliittisia päättäjiä, liikuntaväkeä – Puhukaa nyt ehdottomasti hyvän hankkeen puolesta! Kuten voitte lukea itse esityksestä, on halliin suunniteltu rakennettavan tilat mahdollisuuksien mukaan seuraavasti. Luistelutilaa n. 7000m2 Pysäköintitilaa n. 3500m2 Liikuntatilaa n. 5000m2 Liiketilaa n. 6000m2 Kyseessä ei siis ole mikään pieni hanke, ja tiloja on todella suunniteltu useamman lajin ja tahon käyttöön. Halliin on jo ilmoittautunut halukkaita vuokralaisia, kunhan hanke vain etenee. Me kaikki uskomme, että tällaista ainutlaatuista hanketta todella kaivataan suomalaiseen ja varsinkin pääkaupunkilaiseen urheilukulttuuriin! Huomioitavaa esityksessä = ympäristöarvot ovat olleet keskeisessä roolissa hankkeen suunnittelussa. Jääkoneiden tuottaman hukkalämmön olisi suunnitelmien mukaan tarkoitus kattaa koko jäähallin tarvitseman lämmön, jääkoneiden, suihkujen, lämpimän veden, sekä myös lähes täysin kaikkien muidenkin lämpimien tilojen lämmitystarpeet. Tämä on todella ainutlaatuista, ja nykyisellä tekniikalla todellakin toteutettavissa.. Nyt siis kaikkia hyvän asian taakse, ja jakamaan hyvää eteenpäin! BandyliigaToimitus toivottaa hankkeelle, ja hankkeen taustoille tsemppiä! Alla vielä linkit:

WP35Uutiset

WP-35 julkaisee rosterinsa

Viimeisenä Bandyliigajoukkueena WP-35 julkaisee kokoonpanonsa WP 35:n nykyisessä sikariportaassa ilmeet synkkenivät, ja valmennusjohdossa vakavoituivat, kun liuta edustusjoukkueen viime kauden runkopelaajia kuten Aleksi Puustinen, Jooseppi Paasonen, Simo Heino ja Juho Holopainen ilmoittivat lopettavansa ja Niko Nissinen sekä Joona Pietikäinen vaihtoivat lajia jääpallosta jääkiekkoon ja pelaavat nyt Warkiksessa. Kaiken tämän päälle tuli vielä tieto Esu Rytkösen siirtymisestä takaisin kasvattajaseura Kamppareiden riveihin, ja jotta tämä ei olisi riittänyt vielä venäläiset Ivan Fedorkov ja Aleksei Gavrilov joutuivat jättämään seuran kiristyneiden korona-rajoitusten, ja maahanmuuttoviraston kielteisen kannan johdosta. Joukkueesta puuttui siis kaikkiaan Juha Järveläinen uskoo joukkueeseen – Ketään ei voi pakottaa urheilemaan ja ovet ovat auki molempiin suuntiin. Mielelläni olisin nähnyt kaikki lähteneet jäällä, muttemme jää itkemään heidän perään, WP 35:n päävalmentaja Juha Järveläinen ilmoittaa. Joukkueen toinen valmentaja-joukkueenjohtaja Ilkka Hoffren miettii, että edustusjoukkue on kokenut melkoisen nuorennusleikkauksen, Ari-Pekka Aho (17:s kausi WP-35:n veräjänvartijana) on oikeastaan Jyrki Tauschin ohella enää vanhan liiton miehiä. Lähtijöitä on paljon, joten menetyksiä on paikattu. – Saamme JPS:sta neljä poikamaajoukkueen pelaajaa 23-vuotiaan Arvi Lindlöfin ja 17-18-vuotiaat Leevi Lausannon, Topias Huotarin ja Joonatan Alhon, Hoffren luettelee. – Myös Mikkelin Kamppareista saamme käyttöömme kuusi pelaajaa tarvittaessa. Mikkeli-avut sovitaan ottelukohtaisesti. Kaikkiaan harjoitusvahvuudessa on 28 pelaajaa, joista nuorimmat 14-vuotias Santeri Heino ja 15-vuotiaat Ero Aho, Väinö Niiranen ja Juho Väänänen. Mielenkiintoinen uusi pelaaja joukkueessa on come backin luistimille tekevä jalkapalloilija Robert Ruippo. WP 35:n joukkue AHO Ari-Pekka TAUCHI Jyrki ALHO Joonatan TORVINEN Aatu RUOTSALAINEN Tatu PULKKINEN Mikko HEINO Santeri AHO Eero HUOTARI Topias ROPPONEN Jukka NYYSSÖNEN Benjami RUIPPO Robert LAUSANTO Leevi ERONEN Eetu NIIRANEN Väinö AHO Väinö KILPELÄINEN Onni SIITERI Jimi HOLOPAINEN Joel PÖLLÄNEN Jasper LINDLÖF Arvi NEUVONEN Sakke VÄÄNÄNEN Juho Neuvottelut vielä kesken: Torvinen Vertti ja Puustinen Eemeli Joukkueesta kauden 2020-21 jälkeen poistuneet: HOLOPAINEN Juho PUUSTINEN Aleksi SALMI Jalvar HEINO Simo PRIMOCHIN Alexey SALMI Eevert NISSINEN Niko RYTKÖNEN Esu PIETIKÄINEN Joona KAUHANEN Joni, Valmentaja HOKKANEN Ville PAASONEN Jooseppi SUONTAKANEN Eemeli ERONEN Juuso

HIFKUutiset

HIFK julkaisi rosteriaan

HIFK Bandyliigaan nuorella joukkueella HIFK:n joukkue muuttuu aikalailla, jos katsoo heidän kotisivuilla julkaistuun rosteriin. Ensiksi mainittakoon joukkueeseen on kaudelle 2021-22 tullut Porista Juho Sirén, ja lainasopimusta Botnian kanssa Eelis Goebelistä ei HIFK jatkanut, joten Eelis palaa HIFK:n rosteriin. Huomioitavaa on myös se, että HIFK nostaa 3 omaa junioriaan edustukseen, Eelis Laitinen, Simo Vainikka, ja Atte Auvinen ovat ryhmässä mukana. HIFK:ta on pitkään parjattu joukkueen ikärakenteesta, joten nyt taitaa jalkeilla olla Bandyliigan yksi nuorimmista rostereista? Alla julkaistun nimet, listasta puuttuu alempana mainitut henkilöt. Suurin muutos tapahtuu valmennuksessa, kun pitkään HIFK:n valmennuksessa toiminut Juha Laitinen siirtyy monien vaiheiden jälkeen Akilleksen riveihin. Valmennusvastuun jatkossa kantaa Toni Saukkonen, Juuso Pyysing, ja Teemu Laitinen. Pelimiehiä siirtyi myös muihin Bandyliigaseuroihin: Joonas Peuhkuri Lappeenrantaan, Josua Eronen paikalliskilpailijan riveihin Oulunkylään, Richard Laibert Porvooseen, ja Santeri Laitinen takaisin Mikkeliin. Epäselviä nimiä vielä BandyliigaToimitukselle ovat: Pyry Kilpiö, Jaakko Liukkonen, Tino Antikainen, Tuomas Jalkanen, ja Petri Laakso. Onko vielä muutoksia tulossa, sen saamme kuulla, ja nähdä kauden ensimmäiseen otteluun mennessä. HIFK Rosteri 2021-22 PÄTTINIEMI Pete LAITINEN Eelis JANHUNEN Joonas NIITTYLÄ Tommi KUNNAS Pyry HUBER Patrik LAITINEN Leevi TASTÉN Tomi IKÄVALKO Otso OJANEN Aku SIRÉN Juho JÄRVINEN Tuukka BACKMAN Patrick VAINIKKA Simo HILMOLA Aleksi GOEBEL Eelis AUVINEN Atte SAUKKONEN Toni, Valmentaja PYYSING Juuso, Valmentaja LAITINEN Teemu, Valmentaja KUKKONEN Ari, Joukkueenjohtaja NIEMELÄ Veikko, Huoltopäällikkö KILPIÖ Jouko, Huoltaja JÄRVINEN Niko, Huoltaja HILMOLA Antti, Huoltaja Listasta puuttuvat kaudella 2020-21 rosterissa olleet: Seuraa vaihtaneet: Ei tietoa Seuran vaihto / Ei tietoa PEUHKURI Joonas – Veiterä ERONEN Josua – Botnia LAIBERT Richard – Akilles LAITINEN Santeri – Kampparit KILPIÖ Pyry LIUKKONEN Jaakko ANTIKAINEN Tino JALKANEN Tuomas LAITINEN Juha, Valm. – Akilles LAAKSO Petri

AkillesUutiset

Akilles kohtaa Motalan

Leiri Ruotsissa jatkuu Ensimmäisenä leiripäivänä treenattiin 2h Katrineholmin hallissa ja sieltä siirryttiin Nässjöhön kohtaamaan paikallinen Allsvenskan-joukkue. Illan pelissä ei ajatus ollut aivan mukana ja koko peli oltiin takaa-ajajana.Lopputulos Nässjö-Akilles 6-2. Tänään matka jatkuu Vetlandaan, jossa treenataan aamupäivällä ja illalla kohdataan Elitserien-joukkue Motala Huomioidaan myös syntymäpäiväsankari Raoul Karlqvist tässä kohtaa (36v). BandyliigaToimitus Onnittelee Raoulia!

NarukeräUutiset

Narukerä julkaisee uuden sopimuksen

Narukerä sopimukseen Paukkosen kanssa Kristian Paukkonen jatkaa Narukerässä myös tulevalla kaudella! Vauhtia ei siis tule hyökkäyksestä puuttumaan. (Viimekaudella pikakiituri iski tehot 9+6)

OLSUutiset

OLS:n otteluita netinvälityksellä

Kalevan tilaajana pääset aitiopaikalle todistamaan OLS:n ja talviurheilukauden muitakin Oululaisia kohokohtia Kaikille teille jotka haluatte seurata OLS:n otteluita tulevalla kaudella, on nyt mahdollisuus seurata “Kaleva Liven” kautta talvikauden ohjelmistosta myös jääpalloa. Kalevan tilaajana näkemään Raitista ulkoilmaa voi aistia jääpallon Bandyliigan otteluiden kautta. Suurin osa tulevista lähetyksistä toteutetaan tuttuun tapaan selostettuina monikameralähetyksinä. Mikäli et ole vielä Kalevan tilaaja, sinulla on mahdollisuus kokeilla Kaleva Liveä kuukauden ajan euron tutustumistilausta vastaan. Ohjelman muutokset ovat mahdollisia. Listaa päivitetään sitä mukaa, kun uusia lähetyksiä varmistuu. Ohjeet lähetysten katsomiseen löydät tämän uutisen alaosasta. Joulukuu 5.12. klo 13 OLS–Veiterä 19.12. klo 13 OLS–Narukerä Tammikuu 2.1. klo 13 OLS–HIFK 30.1. klo 13 OLS–Botnia Miten pääsen katsomaan Kaleva Liveä? Tuleva striimi julkaistaan Kalevan nettisivuilla noin puoli tuntia ennen lähetyksen alkua. Klikkaamalla juttua pääset näkemään videosoittimen ja aikalaskurin, joka ilmoittaa, koska suora lähetys käynnistyy. En ole vielä Kalevan tilaaja, mutta haluaisin kokeilla digipalvelua ja katsoa live-lähetyksiä. Kuinka toimin? Pääset katsomaan live-lähetyksiä euron hintaisen tutustumistilauksen kautta. Eurolla saat tutustua palveluun kuukauden ajan, jonka jälkeen palvelu muuttuu normaalihintaiseksi. Voiko lähetyksiä katsoa jälkikäteen? Kaikista live-lähetyksistä tulee katsottavaksi tallenne pian tapahtuman päätyttyä, jonka pääset katsomaan haluamanasi ajankohtana. Tallenteet löydät osoitteesta kaleva.fi/live.

AkillesUutiset

Akilles uutisoi sopimuksesta

Juuso Johansson liittyy Akilles Bandyn pelaajaryhmään Akilles Bandy on tehnyt jatkosopimuksen viime kauden Suomen mestarijoukkueen 29-vuotiaan luottopelaaja Juuso Johanssonin kanssa. Juuso on harjoitellut kesän ja syksyn työ- ja perhesyiden vuoksi itsenäisesti ja palo jatkaa uraa on ollut kova. Työ- ja perheasioiden järjestelyt mahdollistavat nyt kauden kynnyksellä paluun mukaan joukkueen riveihin. Juuso odottaa innolla kauden alkua ja on valmis muutaman jääharjoituksen jälkeen kilpailemaan peliajasta Akilleksen keskikentällä jo viikonvaihteen Ruotsin leirillä. ”Olen innoissani liittymään mukaan joukkueeseen ja halu jatkaa uraa on kova. Olen harjoitellut kesän itsenäisesti ja ollut nyt joukkueen mukana muutaman harjoituksen kaukalossa. Odotan innolla pääsyä isolle jäälle ja tositoimiin joukkueen kanssa.” Juuso jatkaa. Akilles Bandyn päävalmentaja Jari Hyttinen on erittäin tyytyväinen Juuson liittymisestä mukaan joukkueen vahvuuteen. ”On erittäin hienoa, että asiat järjestyivät ja parhaassa iässä oleva huippu-urheilija jatkaa uraansa. Joukkue on erittäin tyytyväinen, että Juuso tulee mukaan vahvuuteemme. Juuson fyysinen vahvuus ja peräänantamattomuus tuo joukkueemme puolustuspelaamiseen lisää leveyttä ja muutaman jääharjoituksen jälkeen odotan hänen olevan valmiina Ruotsin leirille ja kauden haasteisiin, varsinkin kun hän on harjoitellut itsenäisesti koko kesän erittäin hyvin.” Hyttinen jatkaa. Akilleksen joukkue lähtee toiselle Ruotsin leirille tulevana viikonloppuna. Leirin aikana Akilles kohtaa Allsvenskanin kärkijoukkueisiin kuuluvan Nässjö IF:n perjantaina. Lisaksi lauantaina on vastassa Elitserienin IFK Motala ja sunnuntaina myös Elitserienin Örebro SK. Leiri on viime kauden Suomen mestareille todellinen tasonmittaus, sillä vastustajat ovat erittäin laadukkaita. ”On mukava kohdata ja mitata tasoamme Ruotsin Elitserienin keskikastin joukkueiden kanssa, tosin ajankohta antaa niille tasoitusta olosuhteiden osalta, sillä ne ovat päässeet harjoittelemaan säännöllisesti isolla jäällä jo elokuusta alkaen. Odotan mielenkiinnolla otteluita ja uskon, että nykyinen ryhmämme olisi kilpailukykyinen myös naapurin korkeimmassa sarjassa. Pelaamme kolme kovaa peliä kolmessa päivässä, ja tämä on tärkeä leiri meille valmistautuessamme kohti Suomen Cupia ja alkavaa Bandy-liigaa,” lausuu Akilleksen päävalmentaja Jari Hyttinen leirin tavoitteista. * * * Juuso Johansson ansluter till Akilles Bandys spelartrupp Akilles Bandy har tecknat fortsatt kontrakt med Juuso Johansson. Juuso är 29 år och var en av nyckelspelarna i det förra säsongens mästerskapslag. Juuso har av arbets- och familjeskäl tränat självständigt under sommaren och hösten, men passionen för att fortsätta karriären har varit stark. Arbets- och familjearrangemang gör det nu på tröskeln till säsongen möjligt för Juuso att återvända till leden. Juuso ser ivrigt fram emot säsongsstarten och är efter några isövningar redo att tävla om speltid på Akilles mittfält, redan under kommande helgens Sverigeläger. ”Jag är glad över att gå med i laget och viljan att fortsätta karriären är stark. Jag har tränat självständigt under sommaren och har nu varit med laget på is i rink, några gånger. Jag ser fram emot att komma på stor is och spela på riktigt med laget,” fortsätter Juuso. Huvudtränaren för Akilles Bandy, Jari Hyttinen, är mycket nöjd med att Juuso kommer med i laget. ”Det är fint att saker och ting ordnade sig och att en toppidrottare i sin bästa ålder fortsätter sin karriär. Alla i laget är väldigt nöjda över att Juuso kommer att ingå i vår uppsättning. Juusos fysiska styrka och obeveklighet ger bredd till lagets försvarsspel och efter några isövningar förväntar jag mig att han är redo för lägret i Sverige och säsongens utmaningar, särskilt eftersom han har tränat mycket bra på egen hand hela sommaren,” menar Hyttinen. Akilles åker inkommande helg på ett ytterligare läger i Sverige. Under lägret kommer Akilles på fredag att möta Nässjö IF, ett av Allsvenskans topplag. På lördag möter man elitserielaget IFK Motala och före hemresan hinner borgålaget ännu på söndag spela mot Örebro SK, även de i elitserien kommande säsong. Lägret utgör en verklig nivåmätning för de regerande finländska mästarna, eftersom motståndarna håller mycket hög kvalitet. ”Det är trevligt att möta lag från Elitseriens mittenkast och mäta vår nivå med dem, även om tidpunkten kommer att ge dem en fördel, eftersom de har kunnat träna regelbundet på stor is sedan augusti. Jag ser fram emot matcherna och tror att vår nuvarande trupp också kunde vara konkurrenskraftiga i grannlandets högsta serie. Vi spelar tre tuffa matcher på tre dagar och detta är ett viktigt läger för oss i våra förberedelser inför finländska cupen och den kommande bandyligasäsongen,” fortsätter Akilles huvudtränare Jari Hyttinen om målen inför lägret.Tags: No tags

BandyLiigaUutiset

Bandyliigan otteluohjelma julkaistu

Bandyliigan otteluohjelma julkaistu jääpalloliiton sivuilla, ja se on seuraava: 2021 NRO SARJA PÄIVÄ KENTTÄ KOTI AIKA VIERAS 1 BL 17.11 Hänni Kampparit 18:30 WP 35 5 BL 20.11 Oulunkylä Botnia –:– Kampparit 4 BL Amiko Areena Narukerä 15:00 JPS 3 BL Oulu OLS 15:00 Akilles 2 BL Kisapuisto Veiterä 16:00 HIFK 7 BL 21.11 Kallio HIFK –:– JPS 8 BL Kisapuisto Veiterä 13:00 Botnia 6 BL Kämäri WP 35 16:00 Akilles 10 BL 26.11 Kämäri WP 35 19:00 Veiterä 9 BL Pallokenttä Akilles 19:00 Botnia 11 BL Viitaniemi JPS 19:00 HIFK 13 BL 27.11 Viitaniemi JPS 15:00 OLS 12 BL Kisapuisto Veiterä 16:00 Narukerä 14 BL 28.11 Oulunkylä Botnia –:– HIFK 15 BL Hänni Kampparit 13:00 Narukerä 16 BL Pallokenttä Akilles 13:00 OLS 17 BL 3.12 Viitaniemi JPS 19:00 WP 35 20 BL 4.12 Amiko Areena Narukerä 15:00 HIFK 19 BL Oulu OLS 15:00 Kampparit 18 BL Viitaniemi JPS 15:00 Veiterä 22 BL 5.12 Amiko Areena Narukerä 13:00 Akilles 21 BL Oulu OLS 13:00 Veiterä 23 BL 6.12 Oulunkylä Botnia –:– WP 35 24 BL 10.12 Pallokenttä Akilles 19:00 HIFK 28 BL 11.12 Hänni Kampparit 15:00 Botnia 26 BL Viitaniemi JPS 15:00 Narukerä 25 BL Kämäri WP 35 16:00 OLS 27 BL Kisapuisto Veiterä 16:00 Akilles 31 BL 12.12 Kallio HIFK –:– Kampparit 29 BL Oulunkylä Botnia –:– OLS 30 BL Kämäri WP 35 13:00 Narukerä 33 BL 17.12 Kisapuisto Veiterä 18:30 WP 35 32 BL Pallokenttä Akilles 19:00 Kampparit 36 BL 18.12 Oulunkylä Botnia –:– Veiterä 35 BL Kämäri WP 35 15:00 HIFK 34 BL Oulu OLS 15:00 JPS 37 BL 19.12 Oulu OLS 13:00 Narukerä 38 BL Hänni Kampparit 15:00 HIFK 40 BL 26.12 Kallio HIFK –:– Botnia 41 BL Kisapuisto Veiterä 13:00 Kampparit 42 BL Kämäri WP 35 15:00 JPS 39 BL Pallokenttä Akilles 15:00 Narukerä 43 BL 29.12 Amiko Areena Narukerä 19:00 Kampparit 2022 44 BL 2.1 Oulu OLS 13:00 HIFK 47 BL Pallokenttä Akilles 13:00 WP 35 46 BL Hänni Kampparit 15:00 Veiterä 45 BL Viitaniemi JPS 15:00 Botnia 51 BL 8.1 Kallio HIFK –:– Akilles 50 BL Oulunkylä Botnia –:– JPS 49 BL Amiko Areena Narukerä 15:00 WP 35 48 BL Hänni Kampparit 16:00 OLS 53 BL 9.1 Kallio HIFK –:– WP 35 55 BL Amiko Areena Narukerä 13:00 Botnia 52 BL Kisapuisto Veiterä 13:00 OLS 54 BL Pallokenttä Akilles 13:00 JPS 56 BL 12.1 Hänni Kampparit 18:30 Akilles 57 BL 14.1 Kisapuisto Veiterä 18:30 JPS 61 BL 15.1 Kallio HIFK –:– Veiterä 60 BL Kämäri WP 35 15:00 Botnia 59 BL Viitaniemi JPS 15:00 Kampparit 58 BL Amiko Areena Narukerä 16:00 OLS 62 BL 16.1 Kallio HIFK –:– OLS 63 BL Oulunkylä Botnia –:– Narukerä 64 BL 26.1 Oulunkylä Botnia –:– Akilles 67 BL 29.1 Kallio HIFK –:– Narukerä 68 BL Hänni Kampparit 14:00 JPS 65 BL Oulu OLS 15:00 WP 35 66 BL Pallokenttä Akilles 16:00 Veiterä 70 BL 30.1 Amiko Areena narukerä 13:00 Veiterä 69 BL Oulu OLS 13:00 Botnia 71 BL Kämäri WP 35 15:00 Kampparit 72 BL Viitaniemi JPS 15:00 Akilles Tämän jälkeen jatko-ottelut

KampparitUutiset

Kampparit jäi ilman voittoja

Kamppareiden turnaus päättyi niukkaan tappioon Ljusdalin ExTe-Cupen-turnauksen viimeinenkään ottelu ei tuonut Kamppareille arvokasta kokemusta ja jääminuutteja enempää. Ottelu oslolaisjoukkue Stabaekia vastaan käynnistyi tasaisena ja ensimmäinen puolituntinen pelattiin maaleitta. Toisen puoliajan 8. minuutilla siirtyi Stabaek rangaistuslyönnillä johtoon. Kovasta yrityksestä huolimatta Kampparit ei onnistunut tasoittamaan ottelua. Stabaek puolestaan teki voittomaaliksi jääneen 2-0-osuman vajaa 10 minuutia ennen peliajan päättymistä. Voittoja ei  turnauksen neljästä ottelusta saatu, mutta jonkin verran loukkaantumisista kärsivä Kampparit sai arvokasta ison jään tuntumaa. Avauksen miehistä reissun joutuivat haavereidensa takia väliin  jäämään maalivahti Eetu Sviili, Valtteri Hauska ja mustaan paitaan alkavalle kaudelle palaava Santeri Laitinen. Toivottavasti herrat saadaan pian riviin! Taas kerran jouduttiin varsin konkreettisesti toteamaan myös olosuhteiden merkitys. Tehokaskin kotimainen kesätreeni kaukalojäineen antaa turhan paljon eteen niille jotka pääsevät hiomaan kuntoa ja kuvioita isojen hallien jäillä. Suomalainen jääpalloväki pitää tiukasti peukkuja kotimaisten hallihankkeiden puolesta – Tsemppiä ja onnea projektien toteutumiseen Lappeenranta ja Helsinki! Hänskin jäitä odotellessa treenataan tiukasti ja haetaan mahdollisuuksien mukaan isoakin jäätä luistinten alle. Suomen Cup käynnistyy Kamppareiden osalta perjantaina 12.11. Jyväskylässä (JPS) ja Bandyliiga pyörähtää käyntiin jo seuraavana keskiviikkona, 17.11. kun klo 18.30 alkavaan sarja-avaukseen saadaan vieraaksi WP35 Varkaudesta! Alkulohko: 14.10 21:40 Kampparit – Bollnäs GIF 1 – 5 (1-3) 15.10 15:00 Team Sweden U21 – Kampparit 6 – 1 (3-0) 22:40 Kampparit – Staebaek 1 – 5 (0-1) Ottelut: Tehdyt: Päästetyt: +/- Pisteet: Kampparit 3 3 16 -13 0 Sijoitusottelu: 16.10 11:00 Stabaek – Kampparit 2 – 0 (0-0) Turnauksen joukkueet, ja sijoitukset: Hammarby Bollnäs Team Sweden U21 Ljusdals BK Stabaek Kampparit

BandyLiigaUutiset

Lappeenrannan kaupunki sai jääpallohallista yhden tarjouksen

Yle Uutisoi seuraavaa: Jääpallohalli toteutetaan rakentamalla nykyiselle Kisapuiston jääpalloareenalle seinät ja katto sekä tuhannen hengen katsomo. Lappeenrannan jääpallohallin tarjouskilpailu on päättynyt tänään. Jääpallohallista on jätetty ainoastaan yksi tarjous. Tarjouksen jätti Aviasport Areena -yhtiö, jonka kanssa Lappeenrannan kaupunki on tehnyt jääpallohallista aiesopimuksen. Tarjouskilpailulla haettiin yritystä, joka rakennuttaa hallin ja vastaa myös jääpallohallin toiminnasta. Lappeenrannan kaupunki sitoutuu ostamaan jääaikaa samalla summalla, mikä kaupungilta nykyisin menee tekojääradan ylläpitoon ja huoltoon. Jääpallohalli toteutetaan rakentamalla nykyiselle Kisapuiston jääpalloareenalle seinät ja katto sekä tuhannen hengen katsomo. Tarjoukseen perehdytään tarkasti ensi viikolla.