Katrineholm vs HIFK kello: 17:00

Jonathan Hyttinen odottaa jo kamppailua

Tänään Suomen aikaan klo: 17:00 Kronfågel Arenalla vierailee HIFK. Ottelua jo mielenkiinnolla odottaa kotijoukkueen Jonathan Hyttinen.

“IFK on emäseurani. Siellä pelasin jääpalloa kaikki juniorivuoteni ennen kuin menin edustusjoukkueeseen valikoitui joukkueeksi kotipaikkakunnan akilles. Pelasin myös jalkapalloa HIFK:ssa korkeimmalla junioritasolla, Jonttu kertoo”.

Molemmissa lajeissa hän oli hyökkääjä, jonka motivaationa oli, että “on hauskaa tehdä maaleja”.

Hän odottaa lauantain ottelua erityisen tunteellisena. Osa pelaajista, joiden kanssa hän pelasi IFK:ssa – pelaa edelleen joukkueessa.

“Kuten maalivahti Elis Laitinen, jonka kanssa pelasin myös Suomen maajoukkueessa. Olemme yhteydessä Facebookissa ja soittelemme toisillemme. Nyt on hauskaa pelata vastakkain. Laitinen lupasi ettei hän päästä yhtään minun tekemää maalia. Olen kuitenkin varma, että hän on tuossa väärässä, Jonathan sanoi”

Kotijoukkue esittelee kokoonpanon tunti ennen ottelun alkua (eli Suomen aikaa Klo:16:00) heidän sosiaalisessa mediassaan. HIFK:n kokoonpanon löydätte ottelun alkuhetkillä täältä.

Ottelu alkaa siis tänään muutaman tunnin päästä, eli Klo: 17:00 Kronfågel Arenalla ja sisään on vapaa pääsy. Ottelu lähetetään maksullisella bandyplay-kanavalla ilman selostajaa tästä.

Alla vielä ennakkomietteet HIFK:n leiristä, kun Juuso Partanen kommentoi ottelua näin:

Leave a Reply