Satakunnan vuoden tapahtumatekona – mutta mitä upeasta kisahuuman perinnöstä jäi koko Suomelle? Tammikuussa 2026 Pori näytti koko Suomelle, mihin jääpallo parhaimmillaan pystyy. Nyt tuo valtava työ, yhteisöllisyys ja onnistunut kansainvälinen urheilujuhla ovat saaneet ansaitsemansa tunnustuksen. Samalla palkinto herättää kysymyksen, jota meidän kaikkien jääpalloihmisten olisi hyvä pohtia: onnistuimmeko muuttamaan yhden upean kisaviikon koko suomalaisen jääpallon pysyväksi menestystarinaksi? Palkinto kuuluu koko jääpalloperheelle Porissa 12.–18. tammikuuta järjestetyt miesten ja naisten jääpallon maailmanmestaruuskilpailut on palkittu Satakunnan Vuoden 2026 tapahtumateko -palkinnolla. Palkinnon myönsi Prizztech Oy koordinoima Satakunnan tapahtumateollisuusklusteri Eventcoast. Tunnustus jaettiin nyt viidettä kertaa. Palkintoraati nosti erityisesti esille kisojen merkityksen Satakunnan elinvoimalle, kansainväliselle näkyvyydelle ja tapahtuma-alan kehittämiselle. Kiitosta saivat myös laaja yhteistyöverkosto ja poikkeuksellisen hienosti onnistunut vapaaehtoistoiminta. Kisojen arvioidaan tuoneen Porin alueelle lähes 900 000 euroa majoituksen, ravintolapalveluiden ja muiden paikallisten palveluiden kautta. Palkinnon vastaanottivat Suomen Jääpalloliiton varapuheenjohtaja Carla Björndahl ja Porin Narukerän puheenjohtaja Jani Raukko. Mutta tämän palkinnon todellisia vastaanottajia on paljon enemmän. Heitä ovat kentän laidalla pakkasessa työskennelleet vapaaehtoiset, ottelutapahtumista vastanneet ihmiset, yhteistyökumppanit, kaupungin työntekijät, joukkueet ja kaikki ne jääpallon ystävät, jotka antoivat tapahtumalle aikaansa ja sydämensä. Porissa ei rakennettu vain MM-turnausta. Siellä rakennettiin yhteinen unelma, joka onnistuttiin toteuttamaan. Siitä kuuluu suuri kiitos Porin kaupungille, Suomen Jääpalloliitolle, Kansainväliselle jääpalloliitolle, Porin Narukerälle ja ennen kaikkea koko talkooväelle. Pori osoitti, että jääpallo kiinnostaa – luvut puhuvat puolestaan MM-turnauksen onnistuminen ei jäänyt pelkkien juhlapuheiden varaan. Porin kaupungin huhtikuussa julkaisemien tietojen mukaan kisaviikon aikana tapahtuma-alueella vieraili noin 16 000 ihmistä. Kävijätutkimuksen suositteluhalukkuutta kuvaava NPS-luku oli erinomainen 70. Myös medianäkyvyys oli suomalaisen jääpallon mittakaavassa poikkeuksellista. Ylen televisiolähetyksissä miesten Suomi–Ruotsi-finaalia seurasi keskimäärin 190 000 katsojaa. Parhaimmillaan lähetyksellä oli samanaikaisesti peräti 387 000 katsojaa. Satakunnan Kansa julkaisi kisoista 46 uutista, jotka keräsivät noin 300 000 käyntiä. Kisojen sosiaalisen median kanavat saavuttivat yhteensä lähes 1,7 miljoonaa näyttökertaa ennen turnausta, sen aikana ja välittömästi sen jälkeen. Luvut ovat vaikuttavia. Ne osoittavat, ettei jääpallon tarvitse tyytyä pienen piirin urheilulajiksi. Kun tapahtuma tehdään kiinnostavasti, ottelut tuodaan laadukkaasti katsottaviksi ja pelaajien tarinat saavat kasvot, yleisöä löytyy. Mutta mitä tapahtui kisojen jälkeen? Tässä kohtaa meidän on uskallettava kysyä myös vaikeampia kysymyksiä. Ennen MM-kisoja jääpallon näkyvyys alkoi kasvaa. Porissa tehtiin pitkäjänteistä työtä tapahtuman tunnettuuden lisäämiseksi, ja erityisesti paikallinen media oli hienosti mukana. Kisaviikolla näkyvyys nousi aivan uudelle tasolle. Jääpallosta puhuttiin valtakunnallisissa uutisissa, televisiossa, lehdissä ja sosiaalisessa mediassa. Laji tavoitti ihmisiä, jotka eivät välttämättä olleet koskaan aikaisemmin seuranneet jääpallo-ottelua. Mutta kun viimeinen ottelu päättyi, alkoiko myös näkyvyys vähitellen hiipua? Valitettavasti näin näyttää pitkälti tapahtuneen valtakunnallisen median osalta. Jo helmikuussa Bandyliiga.fi nosti esille huolensa siitä, kuinka nopeasti MM-kisojen synnyttämä mediabuumi oli laantunut. Kotimaisen Bandyliigan tärkeimmät ottelut jäivät jälleen huomattavasti vähäisemmälle huomiolle. Tämä ei tarkoita, etteikö turnauksesta olisi jäänyt mitään pysyvää. Porissa kiinnostus lajia kohtaan kasvoi, uusia harrastajia tuli mukaan ja lasten sekä nuorten yhteydenotot lisääntyivät. Koululaisten pääsy MM-katsomoihin oli erityisen arvokas teko. Mutta voimmeko sanoa, että vastaava vaikutus näkyi Porvoossa, Helsingissä, Jyväskylässä, Mikkelissä, Lappeenrannassa, Oulussa tai Varkaudessa? Siitä ei ole vielä riittävästi tietoa, mutta ne henkilöt joiden kanssa olemme puhuneet muilla paikkakunnille eivät ole nähneet kasvua. Porin ulkopuolella ei siis uusia harrastajia ole tullut mukaan tai lasten sekä nuorten yhteydenotot lisääntyneet. Paikallisesti kisat olivat kiistaton menestys. Valtakunnallisesti ne olivat valtava mahdollisuus – mutta mahdollisuuden muuttuminen pysyväksi kasvuksi on edelleen kesken. Miten saisimme saman innostuksen jatkumaan? Ehkä tärkein oppi Porista on se, ettei jääpallon kiinnostavuudesta ole pulaa. Meidän täytyy vain osata kertoa siitä ihmisille. Jääpallolla on hienoja pelaajia, persoonia, perinteitä ja uskomattoman sitoutuneita seuratoimijoita. Meillä on pakkasiltojen tunnelmaa, vauhdikkaita otteluita, paikallisylpeyttä ja urheilutarinoita, joita muissa lajeissa ei ole. Nyt tarvitsemme yhteisen suunnan. Suomen Jääpalloliiton, seurojen, median ja yhteistyökumppaneiden olisi löydettävä tapa tehdä jääpallosta näkyvää joka viikko, ei ainoastaan arvokilpailujen aikana. Ottelulähetysten pitää olla helposti löydettävissä ja seurattavissa. Pelaajista on tehtävä kiinnostavia henkilöjuttuja. Otteluiden parhaat hetket on saatava nopeasti sosiaaliseen mediaan. Paikallislehtien rinnalle tarvitaan myös valtakunnallisia mediakumppaneita. Ennen kaikkea meidän on päästävä lasten ja nuorten luokse. Se tarkoittaa koululaisotteluita, lajikokeiluja, avoimia harjoituksia ja mahdollisuutta tavata omia urheilullisia esikuviaan. Porissa nähtiin, kuinka valtava vaikutus yhdellä onnistuneella urheiluelämyksellä voi olla. Olisi myös tärkeää selvittää, kuinka moni MM-kisoissa lajista innostunut todella löysi myöhemmin paikallisen seuran, ottelutapahtuman tai harrastusryhmän. Sillä todellinen onnistuminen mitataan lopulta siinä, mitä tapahtuu juhlan jälkeen. Pori antoi meille enemmän kuin palkinnon Satakunnan Vuoden tapahtumateko -tunnustus on hieno kunnianosoitus kaikille, jotka olivat mukana rakentamassa tammikuun MM-kisoja. Samalla se on muistutus suomalaisen jääpallon mahdollisuuksista. Meillä ei ehkä ole suurimpia budjetteja, valtavia organisaatioita eikä jatkuvaa valtakunnallista medianäkyvyyttä. Mutta meillä on jotakin, mitä rahalla ei voi ostaa: intohimo lajia kohtaan ja ihmiset, jotka ovat valmiita tekemään sen eteen valtavasti työtä. Pori todisti, että yhdessä pystymme suuriin asioihin. Nyt pitäisi uskaltaa tehdä niistä myös pysyviä. Emme tarvitse uusia MM-kisoja joka vuosi pitääksemme jääpallon näkyvillä. Tarvitsemme samaa rohkeutta, yhteishenkeä ja ylpeyttä, jota Porissa nähtiin. Ja ehkä kaikkein tärkeimpänä tarvitsemme uskoa siihen, että oma lajimme ansaitsee näkyvyyttä myös tavallisena marraskuisena sarjakierroksena. Lopuksi BandyliigaToimitus haluaa esittää lämpimät onnittelut koko Porin MM-kisaorganisaatiolle. Te ette ainoastaan järjestäneet onnistunutta urheilutapahtumaa. Te näytitte koko jääpallo-Suomelle, mikä kaikki on mahdollista. Kiitos Pori. Kiitos Narukerä. Kiitos koko talkooväki. Ja meille muille jää yksi tärkeä tehtävä: Pidetään huolta, ettei Porin MM-kisojen sytyttämä liekki sammu – vaan että se sytyttää uusia jääpallotulia ympäri Suomen. Lopuksi vielä pohdintaa “Yhteiseen hiileen” – ei vain juhlapuheissa, vaan myös teoissa Viimeisen viikon aikana olemme keskustelleet jääpallon tilanteesta eri puolille Suomea. Yksi asia on noussut keskusteluissa esille yhä uudelleen: miksi emme oikeasti osaa puhaltaa yhteiseen hiileen? Miksi oma etu tai oman seuran etu menee niin usein koko lajin yhteisen tulevaisuuden edelle? Me kaikki näemme ongelmat. Lisenssipelaajien määrä vähenee, erotuomareita on vuosi vuodelta vähemmän, juniorijoukkueiden määrä huolestuttaa ja yhä useampi seura joutuu taistelemaan olemassaolonsa puolesta. Silti tuntuu, että liian usein katsomme asioita vain oman seuramme näkökulmasta. Mutta mitä hyötyä on siitä, että oma seura pärjää tänään, jos huomenna ei enää ole muita, joita vastaan pelata? Jääpallon tulevaisuutta ei pelasta yksikään seura yksin. Ei Pori, ei Helsinki, ei Porvoo, ei Lappeenranta eikä mikään muukaan jääpallopaikkakunta. Me tarvitsemme toisiamme, myös silloin, kun olemme kentällä pahimpia kilpailijoita. Jos emme nyt löydä aitoa yhteistä tahtoa, vaarana on, että jonakin päivänä jäljellä on vain pari seuraa. Heidänkö harteilleen silloin jätämme koko suomalaisen jääpallon tulevaisuuden? Heidänkö pitäisi yksin…