Bandyliigan näkyvyys herättää huolta

Mitä kertoo seurojen hiljaiset kotisivut?

Jääpallon kannattajat ja laji-ihmiset ovat pitkään käyneet vilkasta keskustelua lajimme näkyvyydestä mediassa. Huoli ei koske ainoastaan valtakunnallista mediahuomiota, vaan myös sitä, miltä lajin oma viestintä näyttää ulospäin.

Kun teimme tänään kierroksen Bandyliigajoukkueiden kotisivuilla, havainto oli pysäyttävä: vain osalla joukkueista löytyivät ajantasaiset uutiset. Muutamalla seuralla kuten Akilleksen viimeisin uutinen oli päivätty tammikuulle ja Narukerän peräti joulukuulle.

Herää kysymys – miten tämä on mahdollista sarjassa, jossa pelataan, harjoitellaan, kehitetään junioritoimintaa ja rakennetaan yhteisöllisyyttä lähes ympäri vuoden?

On selvää, että viestintäympäristö on muuttunut. Sosiaalinen media on monille seuroille ensisijainen kanava: Instagram, Facebook ja muut alustat tarjoavat nopean, visuaalisen ja vuorovaikutteisen tavan tavoittaa yleisöä. Otteluraportit, kuvat ja videot julkaistaan usein siellä, missä seuraajat jo valmiiksi ovat. Tämä on ymmärrettävää ja osin myös tehokasta.

Silti seuran omat kotisivut ovat enemmän kuin pelkkä tiedotuskanava. Ne ovat käyntikortti. Ne ovat paikka, jonne uusi yhteistyökumppani, juniorin vanhempi, potentiaalinen pelaaja tai lajin pariin vasta tutustuva ihminen ensimmäisenä päätyy. Hiljainen etusivu ja kuukausia vanhat uutiset eivät kerro aktiivisesta, elävästä ja kehittyvästä liigatoiminnasta – vaikka todellisuus kentällä olisikin aivan toinen.

Kyse ei ole syyllistämisestä. Useimmissa seuroissa viestintä tehdään pienillä resursseilla, usein vapaaehtoisten voimin. Arjen kiireessä kotisivujen päivittäminen voi jäädä taka-alalle, kun huomio keskittyy harjoituksiin, otteluihin, varainhankintaan ja junioritoimintaan. Mutta juuri siksi asiasta on tärkeää puhua rakentavasti.

Jääpallo elää vahvasti perinteestä, yhteisöllisyydestä ja sitoutuneista tekijöistä. Jos haluamme lajin kasvavan ja säilyvän elinvoimaisena, meidän on huolehdittava myös siitä, miltä näytämme ulospäin. Ajantasainen verkkosivu ei yksin ratkaise näkyvyyskysymystä, mutta se on osa kokonaisuutta. Se viestii ammattimaisuudesta, aktiivisuudesta ja siitä, että lajilla on suunta.

Ehkä nyt on hyvä hetki pysähtyä ja kysyä: miten voimme yhdessä vahvistaa Bandyliigan näkyvyyttä? Voisiko liigan tasolla tukea seurojen viestintää? Löytyisikö nuorista harrastajista tai opiskelijoista uusia tekijöitä viestinnän tueksi? Voisiko kotisivujen päivittämisestä tehdä osan seuran yhteistä vastuuta?

Huoli kertoo välittämisestä. Se, että lajin ihmiset nostavat asian esiin, on jo merkki siitä, että jääpallolla on sydän, joka sykkii vahvasti. Nyt tarvitaan yhteistä tahtoa varmistaa, että tuo syke näkyy ja kuuluu myös niille, jotka etsivät lajia verkosta.