BandyLiigaUutiset

Lauantain tulokset

OLS – WP 35 5-6 OLS ei kommentoinut ottelua WP 35 kommentoi ottelua seuraavasti: WP 35 päätti runkosarjan 6-5 (2-1) vierasvoittoon Oulussa OLS:n vieraana. WP 35:n maaleista pistepörssin kärki Niko Nissinen paukutti neljä ja Juho Holopainen ja Joona Pietikäinen yhdet mieheen. – Oli ihan niin vaikea peli, kun tiedettiin, OLS on hyvin valmennettu joukkue joka puolustaa organisoidusti ja tänään oli kaverin keskusta hyvin tukossa. Saatiin onneksi voitto tästä ja näin on hyvä jatkaa kohti jatkopelejä, summaa päävalmentaja Juha Järveläinen. WP 35 päätti runkosarjan vahvasti viiden pelin tappiottomaan putkeen ja aloittaa jatkosarjan kakkossijalta keskiviikkona Helsingissä Botnian vieraana. – Botnia-pelissä on heti isot panokset ja siihen on valmistauduttava huolella. Tänään puuttunut sivutuki Jukka-Pekka Hoffren saadaan vielä mukaan niin hyvillä mielin lähdetään Helsinkiin. Botnia – Narukeä 1-2 Botnia kommentoi ottelua seuraavasti: Botnian runkosarjan viimeisessä ottelussa Narukerää vastaan, kova puuskittainen tuuli ja lumipyry pitivät huolen siitä, ettei jääpalloilullisia hienouksia päästy näkemään. Botnia sai pari paikkaa heti alkuminuuteilla Juri Schreckin nostoilla linjan taakse. Ensimmäinen ei tuottanut tulosta, mutta jälkimmäisestä Jyrki Tauschi karkasi maalintekoon. Tämän jälkeen ottelu oli pitkälti myötätuuleen pelanneen Narukerän. Kahdesti Narukerän järjestämä hässäkkä Botnian maalilla tuotti tulosta maalin muodossa ja tauolle mentiin 1-2 tilanteessa. Tauon aikana ei jäätä hirveästi saatu putsattua ja pallon liike pysähtyi joka kerta tehokkaasti lumeen. Pitkien pallojen lyöminen ei tulosta tuottanut, kun ei kummankaan joukkueen puolustukset virheitä tehneet. Jokainen pitkä pallo katkottiin järjestäen, eikä maalipaikkoja syntynyt kuin aivan lopussa. Pari minuuttia ennen loppua Jyry Kortelainen pääsi läpiajoon, mutta kuljettaminen lumisella kentällä oli haastavaa ja yritys meni ohi. Aivan viimeisellä minuutilla Heikki Pesonen sai hyvän lyönnin vapaalyönnistä, mutta Iiro Nurmi torjui. Näin lopputulokseksi jäi 1-2. Narukerä kommentoi voittoa seuraavasti: Olosuhteet koettelivat jälleen. Viimeiseen viiteen peliin Kerä on pelannut yhden pelin kunnon jääpalloa. Tämän päivän voiton myötä Narukerä sijoittui runkosarjassa toiseksi ja aloittaa ylemmän jatkosarjan keskiviikkona kotikentällä. Vastustaja selviää huomenna. Kaikki mukaan kannustamaan Narukerä kohti ylemmän jatkosarjan voittoa, mikä on edelleen omissa käsissä. 🔴 JPS – Veiterä 7-4 JPS kommentoi ottelua seuraavasti: Ennen ottelua nähtiin hieno hetki, kun joukkueiden lisäksi jäällä olivat jääpallokoululaiset ja Jyväskylän kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jukka Hämäläinen onnitteli 60 vuotta täyttävää Jipsiä. Jukan tarkka syöttö JPS:n kapteenin Nikke Tuhkasen lapaan avasi pelin. JPS sai otteluun hyvän lähdön, kun Tuukka Ässämäki viimeisteli tilanteeksi 1-0 heti ensimmäisestä kulmalyönnistä. Samalla Tuukka ylitti 100 pisteen rajan bandyliigassa. Onnea Tuukka!!! Ensimmäistä puoliaikaa hallitsi kuitenkin kenttätapahtumien valossa Veiterä ja JPS oli jatkuvasti puolustuskannalla. JPS teki kuitenkin maalit. Tuukka Ässämäen komea läpiajo ja Kalle Pesosen viimeistely maalin edustalla sinkoilleesta pallosta vei JPS:n puoliajalle 3-0 johdossa. Toisella puoliajalla Veiterä jatkoi vyörytystä ja maali tuoksui ilmassa. Veiterän ensimmäinen tuli rangaistuslyönnistä ja Eetu Peuhkuri laittoi pallon sisään.   Veiterä jatkoi takaa-ajoa kahdella kulmalyöntimaalilla. Tilanteessa 3-3 alkoi näyttää siltä, että juhlapelistä tulee kunnon trilleri. JPS rimpuili kuitenkin eroon turhasta toista puoliaikaa vaivanneesta säheltämisestä (valmentaja Rytkösen termi tälle on “pipeltäminen”), lisäsi vauhtia ja otti uudestaan kuskin paikan Tuukka Ässämäen ja Jasu Koljosen maaleilla. Peli jatkui kuitenkin tasaisena. Tilanteita oli molemmin puolin ja penkkiväki potkiskeli lunta jännittyneenä.  Veiterän työ palkittiin kolme minuuttia ennen loppua ja Veiterä tuli taas maalin päähän. JPS kuitenkin kuittasi tilanteen nopeasti jo seuraavalla minuutillla, kun Jarno Eronen teki maalin Kalle Pesosen syötöstä. Ottelun lisäajalla Jasu Koljonen viimeisteli kulmalyönnistä loppulukemiksi 7-4. JPS:n viimeinen runkosarjan peli on huomenna sunnuntaina 29.1. klo 15:00. Ottelu ei vaikuta enää JPS:n runkosarjan sijoitukseen, mutta siitä on edelleen napattavissa tärkeitä pisteitä mukaan ylempään loppusarjaan. Sunnuntaiksi on luvattu ihanteellista jääpallokeliä, joten tervetuloa! Veiterä kommentoi tappiotaan seuraavasti: Jyväskylän Viitaniemen montussa päästiin pelaamaan siedettävissä oloissa. Koko päivän Keski-Suomea piiskannut lumituisku taukosi sopivasti pelin alla. Jäämiehet olivat huoltaneet Viitaniemen tekojään siihen kuntoon kun se vain oli mahdollista. JPS:n juhlapeliä oli saapunut seuraamaan reilu 400 jääpallojännäriä, mukana muutama innokas myös Lappeenrannasta. Onneksi peliä saattoi seurata myös JPS:n youtube-kanavan kautta. Veiterä lähti peliin ehkä hienoisena ennakkosuosikkina, mutta pelin alku oli JPS:n: jo toisella minuutilla Suomen sarjoissa täysin ylivoimainen maaliruisku Tuukka Ässämäki sivalsi kotijoukkueen 1–0-johtoon kulmurista. Tämän jälkeen ote kääntyi Veiterälle. Korkea karvaus puri ja JPS:n keskikenttä oli helisemässä Santtu Nurmen ja muiden Veiterä-hyökkääjien paineessa. Se huomattiin myös JPS:n striimissä. Ainoa pulma Veiterän osalta oli, että maalit teki kotijoukkue: 26. minuutilla Ässämäki pääsi Veiterän hyökkäyspään pallon menetyksen jälkeen polkemaan yksi läpi ja sen jälkeen pallo vietiin keskiympyrään. Hieno 70 metrin spurtti. Ja aivan jakson lopussa Veiterässä jääpallo-opit saanut Kalle Pesonen – joka valittiin myös JPS:n parhaana tänään – teki maalin edustalta taukonumerot 3–0. Siis: näennäisesti peli oli Veiterän hallussa, mutta aivan terävin maalivainu oli kateissa. Tuomas Antikainen, Eetu Peuhkuri ja myös Matias Lehtonen pääsivät ajoittain vauhtiin, mutta Joni Vuopion johtama JPS-puolustus piti pintansa. JPS:n maaleille ei Veiterämokke Joonas Kankkunen mahtanut mitään. Toisella puolikkaalla Veiterä vahva ote jatkui: E. Peuhkuri tinttasi rankkarista avausmaalin (57. min) ja pian tultiin Joonas Peuhkurin (65. min) ja Christian Laibertin (70. min) kulumurimaaleilla on tasoihin. Ote pelistä oli kokonaan Veiterällä. Lisäksi kun JPS:n kansikuvapojaksi noussut Joonas Hiltunen (ToPV, LRK) oli tussannut oman rankkarinsa päätyverkkoon (60. min), niin ajatus oli selvä: Veiterä menee kohta menojaan. Niin ei käynyt vaan pelin 75. minsan kohdalla kotijoukkueen Jasu Koljonen kojautti JPS:n karkuun: 4–3 syntyi vastahyökkäyksestä ja Veiterän puolustus oli yllätetty. Samalla kotijoukkue sai hengen päälle ja pian Ässämäki vei JPS:n 5–3 -johtoon. Veiterän Matias Lehtonen murtautui 89. minuutilla läpi JPS-puolustuksen Niklas Valtasen esityöstä ja toi Veiterä vielä 5–4-tilanteeseen – näitä nousuja ja ratkaisuja Lehtoselta kaipaisi enemmänkin! Lopulta Jarno Eronen ja Jasu Koljonen huolehtivat siitä, että pisteet jäivät Viitaniemen monttuun: loppunumerot 7–4 kertoivat, kumpi oli parempi – jääpallo on maalintekopeli. Veiterälle tuli pelin lopulla hieman kiire saada peliä tasoihin ja hyökkäykset menivät ”yli”. Lisäksi aivan peli lopulla myös JPS-vahti Samuel Gerovoi venyi hyviin torjuntoihin ja piti Veiterän maalit neljässä. Nieminen: ”Ei hyvä.” Pelin jälkeen Veiterän päävalmentaja Tero Nieminen pohdiskeli nähdyn juhlapelin tapahtumia vakavin ilmein: – Meillä oli vähän pulmia kentän molemmissa päädyissä. Keskialuetta hallitsimme suhteellisen selvästi.– Isoimmat ongelmat heijastuivat hyökkäämisessä. Mentiinkö vähän yli hyökkäämisen kanssa, sitä pitää tässä matkalla Ouluun vielä pohtia.– Lähes kaikki Jipsin maalit syntyivät vastahyökkäyksistä, alakerta ei ollut valmiina ja heidän vaarallisuutensa toki oli tiedossa. Huomenna uusi päivä, uusi peli!, tyytyi Nieminen toteamaan.

BandyLiigaUutiset

HIFK vahvistaa joukkuetta

Varustelu jatkuu siis vielä runkosarjan viime metreillä Ilari Nikula on pelanut 2 vuoden tauon jälkeen HIFK:n kakkosjoukkueessa, ja nälkä kasvoin Suomi-Sarjan peleissä niin paljon, että HIFK:n johto oli yhteydessä Jyväskylään. Nikulan sopimuspaperit ovat edelleen kahden vuoden pelitauon jälkeen Jyväskylässä. Jyväskyläläiset kuitenkin ymmärsivät Helsingissä asuvan Nikulan “kipinän” ja myönsivät loppukauden kestävän lainan Nikulalle HIFK:n riveihin hienoa urheiluhenkeä osoittaen. Samanlaisen lainasopimuksen HIFK teki juuri Botnian kanssa, kun maalivahti Ville-Matias Lampi täydentää Botnian maalivahtiosastoa. BandyliigaToimitus ei saanut vahvistusta pelaako Nikula jo huomenna entistä seuraansa vastaan, kun HIFK pelaa viimeisen runkosarjan ottelunsa Jyväskylässä. Ilari Nikula Pääsarjakaudet: 13 Pääsarjaottelut: 237 Pääsarjamaalit: 45 Syöttöpisteet pääsarjassa: 45

BandyLiigaUutiset

Päivän ottelut

OLS – WP 35 Klo: 15.00 Ols kommentoi ottelua: OLS päättää liigan runkosarjan kotonaan otteluilla Varkauden WP:tä ja Lappeenrannan Veiterää vastaan.Otteluilla ei ole juurikaan merkitystä kuin Veiterän osalta, joka tavoittelee runkosarjassa nousua paremmille sijoille. WP35 kommentoi ottelua seuraavasti: Huippuvireinen WP 35 matkustaa lauantaina Ouluun OLS:n vieraaksi runkosarjan päätösotteluun. Varkautelaisilla ei ole enää kamppailussa muuta panosta kuin jatkaa hyvää pelivirettään. – Vaikka ottelussa ei sarjatilanteen takia ole enää panosta niin samalla asenteella lähdetään kuin muihinkin peleihin, on tärkeää säilyttää hyvä vire päällä, kun kauden ratkaisupelit ovat ovella, lupaa päävalmentaja Juha Järveläinen. WP 35 joutuu lähtemään Ouluun ilman vakiosivutkiaan Aleksi Puustista ja Jukka-Pekka Hoffrenia. – Jukilla on työeste ja Allulla on vamma ja hän huilaa ainakin Oulun reissun. Meillä on kuitenkin sivutuen paikalle vaihtoehtoja eli ei siten mitään hätää. Kokoonpanoon nousee junioreista Väinö Aho ja Juho Väänänen ja annetaan pojille arvokkaita minuutteja, tuumii Järveläinen OLS:lla tiedettiin olevan vaikea kausi kuten WP 35:llä oli viime kaudella, mutta joukkue on taistellut miehekkäästi, tästä osoituksena 4-1 vierasvoitto Lappeenrannasta. – Kenenkään on turha kuvitella, että on helppo peli tulossa. OLS on hyvin valmennettu joukkue ja on erityisen vaarallinen kotikentällään. Voitto pitää olla silti tavoitteena, päättää Järveläinen. Alta voit seurata ottelua suorana (ilmainen) Botnia – Narukerä Klo. 15.00 Botnia kommentoi ottelua niukasti: Botnian osalta tänään klo 15.00 Ogelissa. Vastaan tulee Narukerä. Narukerä ei kommentoinut ottelua Alla linkki ottelun suoraan lähetykseen (ilmainen) JPS – Veiterä Klo: 17.00 JPS kommentoi juhlapeliään seuraavasti: Tervetuloa katsomaan, kun sarjataulukon kolmantena oleva JPS ja neljäntenä oleva Veiterä ratkovat runkosarjan lopullisia sijoituksia ja asetelmia jatkosarjaan! Otteluun on vapaa pääsy, jonka tarjoaa Clever Consulting. Otteluisäntänä toimii RTV. Asetelmat runkosarjan viimeisiin otteluihin ovat jännittävät. Molemmilla joukkueilla on vielä mahdollisuus parantaa ja varmistaa asemiaan ennen kevään loppusarjaa ja pudotuspelejä. JPS on jo raivannut tiensä neljän parhaan joukkoon, mutta voitolla JPS päätyisi runkosarjassa vähintään kolmanneksi ja kolkuttelisi sijaa kaksi.  Veiterän näkökulmasta asetelma on sama. Joukkueiden edellinen kohtaaminen Lappeenrannassa päättyi Veiterän niukkaan 6-5 voittoon, joten tiedossa on varmasti tasainen ja jännittävä ottelu. Otteluun on vapaa pääsy kaikilla, tervetuloa! Ottelu pelataan JPS 60 vuotta juhlagaalan jälkeen. Gaalaan on lipunmyynti auki enää hetken, joten jos haluat mukaan, niin osta lippu Livetosta. BandyliigaToimitus onnittelee koko JPS:n organisaatiota! Veiterän valmentaja kommentoi videolla runkosarjan viimeisiä pelejä seuraavasti: Tässä linkki videoon.

BandyLiigaUutiset

Perjantain tulos

Kampparit – Akilles 3-3 Kampparit kommentoi ottelua seuraavasti: Yhden pisteen menetys tasapelin vuoksi jäi kaivelemaan Kamppariryhmää perjantaina runkosarjan päätteeksi. Kampparit ja Porvoon Akilles jauhoivat 3-3 (2-2) tasapelin kauden viimeisessä runkosarjan ottelussa Hänskissä. Kampparit oli jo runkosarjan käytännössä voittanut, mutta pisteitä olisi kaivattu ylemmässä jatkosarjassa. -Tasapeli on pettymys. Kaksi pistettä olisi tarvittu tässä vaiheessa jatkoa ajatellen, tuumii päävalmentaja Olli Manninen ottelun jälkeen. Akilleksen luotsi Juha Laitinen sen sijaan oli perjantaina illalla tyytyväinen. Akilleksella on edessä oli alempi jatkosarja. Laitinen tuumi, että oli mukava käydä pelaamassa Mikkelissä Hänskissä. -Nousujohteinen peli ja tasoitus oli ihan kiva tuossa lopussa. Manninen oli ottelun jälkeen paljon vakavampi kuin porvoolaisten valmentaja. -Otteissa, maalinteossa ja muutenkin, on tuskaisuutta ja väkinäisyyttä. Syytä pitää nyt miettiä, pohti Manninen. Kamppariryhmällä oli hyvätkin hetkensä. Ensimmäiset parikymmentä minuuttia oli hyvää jääpalloa, ja peli toi kaksi maalia eteen. Maalintekijänä Elmeri Hämäläinen ja syöttäjänä Tomi Hauska pelasivat Akilleksen alakerran auki. Toinen maali syntyi Tuomas Liukkosen hyvällä laukauksella. Syötön tarjoili Rasmus Kettunen. Rasmus Kettunen oli hankala pidettävä entiselle joukkueelleen Akillekselle Akilles ei alussa pystynyt oikein mihinkään, mutta mitä pitemmälle peli eteni, sen paremmin Akilles pääsi mukaan. Akilles kiri tasoihin kahdella maalilla, jotka molemmat syntyivät Kampparien alakerran haparoidessa. -Puolustusalueella ei saa herpaantua. Tästä on puhuttu, harmitteli Manninen. Kampparien peli ei silti ollut mitenkään huonoa. Pallollisella pelillä joukkue kasasi ison tukun maalintekopaikkoja, joista ei vain saatu maalia aikaiseksi. Pallo pomppi Akilleksen maaliviivalla, mutta taululla numerot eivät muuttuneet. Illan parhaana palkittu nuori Simo Huotelin,  huokaili, että ”mullakin oli unelmapaikkoja”. -Pari maalia piti ehdottomasti saada sisään, mutta ei vain onnistunut. Sellaista se on välillä. Nyt ei muuta kuin katse eteenpäin, tuumi Simo Huotelin. Ikäluokkaa vanhempi Huotelin oli poika-Huotelinin kanssa samoilla linjoilla. Joukkueen kapteeni Kimmo Huotelin ei suoralta kädeltä lähtenyt arvioimaan, miksi viimeistely hyvistäkin paikoista ei uponnut. -Tänään vain ei mennyt. Paikkoja oli. Kaiken lisäksi harmittaa tuollainen viime hetken tasoitus. Mustat oli kahdessa pisteessä kiinni vielä minuuttia ennen loppua. Toisen jakson 79. minuutilla Rasmus Kettunen näytti nopeuttaan ja ajoi soolon maaliin saakka. Epäonninen toinen jakso päättyi kuitenkin mikkeliläiskatsomon järkytykseen. Lisäajalla kolmannella minuutilla Akilles sai kulmurin, jonka jälkitilanteesta Andreas Flinck suti pallon maaliin. -Kyllä tästä jäi karvas maku. Voittoa haettiin ja se oli todella lähellä, sanoi Kimmo Huotelin. Akilles ei kommentoinut tasapeliä

BandyLiigaUutiset

Tänään pelataan Mikkelissä

Kampparit – Akilles Klo: 18:30 Kampparit kommentoi ottelua seuraavasti: Kampparien edustusjoukkue pelaa runkosarjakauden viimeisen ottelunsa perjantaina kotona Hänskissä iltaotteluna, kun vastaan saapuu Porvoon Akilles. Kampparit on jo käytännössä voittanut runkosarjan. Ennen perjantain ottelua joukkueella on 24 pistettä. Pahimmat uhkaajat JPS ja Porin Narukerä runkosarjan kärjessä yltävät korkeintaan tasapisteisiin, ja Kampparit on vahvemmilla seurojen keskinäisten ottelujen vuoksi. Akilles-ottelu ei ole kuitenkaan mitenkään läpihuutojuttu. -Ottelulla on merkitystä, sillä on hyvä saada pisteet tästä ottelusta. Runkosarjan pisteet jäävät voimaan ja ne lasketaan mukaan jatkossa, sanoo päävalmentaja Olli Manninen. Runkosarjan lopullinen tilanne ratkeaa viikonvaihteessa, sillä Kampparien ja Akilleksen lisäksi ottelunsa on myös JPS:llä, Narukerällä ja Veiterällä. Runkosarjan jälkeen alkaa ylempi jatkosarja, jossa neljä parasta pelaa yksinkertaisen sarjan keskenään jokainen jokaista vastaan. Kampparien perjantain vastustaja Akilles on runkosarjassa viidentenä ja pisteissä kaukana Kamppareiden takana. Silti erityisen helpoksi vastustajaksi Manninen ei Akillesta koe. -Kyllä meidän on pelattava tosissaan. Akilles on hyvä joukkue, joka on saanut vahvistuksia ja jota täytyy kunnioittaa. Kampparit hävisi keskinäisen ottelun Porvoossa. -Akilles kykenee rokottamaan nopeasti. Porvoossa se nähtiin. Manninen tuumii, että Akilles saadaan kuriin pelaamalla ensiksikin hyvää puolustuspeliä ja keskittymällä sitten huolelliseen pallolliseen peliin. -Ei ole mitään sen kummempia kikkoja. Tärkeä on pitää oma pää puhtaansa. Pallollisella pelillä saamme kyllä maalintekopaikat luotua, sanoo Manninen. Akilles ei ottelua kommentoinut ennen uutista Alta pääset seuraamaan ottelua suorana (Ilmainen/Vaatii kirjautumisen)

BandyLiigaUutiset

Maailmalla tapahtuu

Emme julkaise ulkomaisia uutisia normaalisti, mutta nyt teemme poikkeuksen NK BANDY Lauantaina 28. tammikuuta klo 12.30-18.30 Historia toistaa itseään, vanha urheilulaji Bandy palaa Museumpleinille, Amsterdamiin! Hollannin Jääpallon mestaruudesta pelataan lauantaina 28. tammikuuta.Jos olet sattumalta Amsterdamissa, mene paikalle! Pääsy NK Bandyyn on ilmainen ! Luistinrata on avoinna yleisölle klo 10.00-12.30 ja 19.00-23.00, joten voit myös itse käydä piirtämässä kuviot jäähän, Amsterdamin keskustassa. Lohkot ja otteluohjelma Lohko 1: AH&BC, Nijmegen, BH&BCLohko 2: Utrecht, Eindhoven, Haarlem Aikataulu (Hollannin aika) 13.00 – 13.40 | AH&BC – Nijmegen13.50 – 14.30 | Utrecht – Eindhoven14.40 – 15.20 | BH&BC – AH&BC15.30 – 16.10 | Haarlem – Utrecht16.20 – 17.00 | Nijmegen – BH&BC18.00 – 18.40 | Finaali 18.45 – 19.00 | Palkintojenjakotilaisuus

BandyLiigaUutiset

Suomen Cup Finalistit selvillä

Finalisti selvisi – Finaali Lappeenrannassa 4.2.2023 Klo: 16.00 Jääpallon miesten Suomen Cup-turnaus on tällä kaudella jouduttu toteuttamaan vähän normaalia poikkeavalla kaavalla leudon alkutalven ja siitä johtuvan huonon jäätilanteen takia. Ensimmäinen osaturnaus Oulussa saatiin pelattua suunnitelmien mukaisesti. Ykkössijan Oulussa ja paikan Suomen Cupin loppuottelussa otti Porin Narukerä. Toinen osaturnaus jouduttiin kuitenkin perumaan kahteen otteeseen ja lopulta päädyttiin ratkaisuun, jossa Bandyliigan ottelut toimivat myös Suomen Cupin peleinä. Narukerän finaalivastustajaksi selvisi eilen pelatussa Bandyliigaottelussa Lappeenrannan Veiterä lukemin 6-2. Suomen Cupin finaali pelataan lauantaina 4.2.2023 klo: 16:00, pelipaikkana joko Pori tai Lappeenranta.

BandyLiigaUutiset

Varustelu jatkuu, Akilles sopimukseen Juuso Johanssonin kanssa.

Nyt vahvistui Akilles, kuka seuraavaksi? Akilles Bandy on tehnyt loppukautta koskevan jatkosopimuksen kokeneen luottopelaaja Juuso Johanssonin kanssa. Juuso on harjoitellut kesän ja syksyn työ- ja perhesyiden vuoksi itsenäisesti ja palo jatkaa uraa on ollut kova. Työ- ja perheasioiden järjestelyt mahdollistavat paluun loppukaudeksi mukaan joukkueen riveihin. Juuso on valmis muutaman jääharjoituksen jälkeen kilpailemaan peliajasta Akilleksen keskikentällä. ”Olen innoissani liittymään mukaan joukkueeseen ja halu auttaa joukkuetta loppupeleissä on kova. Olen harjoitellut koko ajan itsenäisesti ja odotan innolla pääsyä isolle jäälle ja tositoimiin joukkueen kanssa.” Juuso jatkaa. Akilles Bandyn päävalmentaja Juha Laitinen on tyytyväinen Juuson liittymiseen joukkueen vahvuuteen loppukaudeksi. ”Olemme pelanneet koko kauden hieman kapealla materiaalilla ja loukkaantumiset, työesteet sekä maajoukkuekomennukset ovat vaikeuttaneet harjoittelua ja luoneet haasteen parhaan kokoonpanon löytämiseen. Nyt Juuson tulo lisää leveyttä ja uskon, että saamme erittäin kilpailukykyisen ryhmän jalkeille loppukauden tärkeisiin otteluihin. Myös joukkueen pelaajat ovat erittäin tyytyväisiä, että Juuso tulee mukaan vahvuuteemme. Juuson fyysinen vahvuus ja peräänantamattomuus tuo joukkueemme puolustuspelaamiseen lisää leveyttä ja muutaman jääharjoituksen jälkeen odotan hänen olevan valmiina loppukauden haasteisiin myös otteluissa, varsinkin kun hän on harjoitellut itsenäisesti koko ajan erittäin hyvin.” Laitinen jatkaa. Akilleksen kausi jatkuu yksinkertaisessa viiden joukkueen alemmassa loppusarjassa. Jatkosarjaan Akilles lähtee kolme lähtöpistettä mukana, WP35 on kaksi, HIFK yksi ja Botnialla sekä OLS:lla molemmilla nolla lähtöpistettä. Alemman jatkosarjan kaksi parasta jatkavat kauttaan pudotuspelien puolivälierissä kohdaten ylemmän jatkosarjan kolmosen tai nelosen. Jatkosarjan lopullista ohjelmaa ei ole vielä julkaistu, mutta se alkaa keskiviikkona 1.2.2023. * * * Juuso Johansson ansluter till Akilles Bandys spelartrupp Akilles Bandy har tecknat kontrakt för den resterande säsongen med Juuso Johansson. Juuso har av arbets- och familjeskäl tränat självständigt under sommaren och hösten, men passionen för att fortsätta karriären har varit stark. Arbets- och familjearrangemang möjliggör det nu för Juuso att återvända till laget. Juuso ser ivrigt fram emot säsongsstarten och är efter några isträningar redo att tävla om speltid på Akilles mittfält under den återstående delen av säsongen. ”Jag är glad över att åter komma med och viljan att hjälpa laget är stark. Jag har tränat självständigt hela tiden och ser fram emot att komma på stor is och spela på riktigt med laget,” fortsätter Juuso. Akilles Bandys huvudtränare är naturligtvis nöjd med Juusos beslut. ”Vi har gått runt hela säsongen på en lite tunn trupp och den senaste tiden har skador, arbetsförhinder och landslagskommenderingar försvårat situationen på träningar och i att forma en bästa matchtrupp. Juuso ger oss mer bredd och jag tror att vi kan ha en konkurrenskraftig grupp på isen i de avgörande matcherna mot slutet av säsongen. Även spelarna i laget välkomnar Juuso. Hans fysiska styrka och uthållighet ger defensiven bredd och jag förväntar mig att han är redo att matchas och anta de utmaningar som kvarstår denna säsong, då han konstant tränat hårt på egen hand” avslutar Laitinen. Akilles säsong fortsätter i en enkel nedre fortsättningsserie för fem lag. Akilles tar med sig tre poäng till fortsättningsserien, WP35 två och HIFK en, emedan Botnia och OLS startar med noll poäng. De två främsta lagen från nedre fortsättningsserien kvalificerar sig till kvartsfinal mot lag tre eller fyra i den övre fortsättningsserien. Spelschemat för fortsättningsserierna är inte ännu fastslaget, men matcherna inleds 1.2.

BandyLiigaUutiset

Tiistain tulokset

Veiterä – Kampparit 6-2 Veiterä kommentoi ottelua seuraavasti: Ottelun alku oli tasainen ja tilanteet vaihtelivat päädystä toiseen. Ottelun tärkeys korostui myös varoivaisuutena ja huolellisuutena erityisesti keskialueen puolustuspelissä. Peliä pelattiin hieman alle puoli tuntia, niin Tuomas Antikainen pääsi iskemään kotijoukkueen 1–0-johtoon. Tätä ennen ottelun maalipaikat olivat varsin tasan, molemmilla joukkueilla oli tähän mennessä mm. kaksi kulmalyöntiä. Kamppareiden kuittaus tuli nopeasti: Tomi Hauska passasi ja Janne Hauska iski kulmasta 1–1:teen. Tämän jälkeen Kampparit saivat vielä toisen kulmurin, mutta se meni ohi. Pelin 38. minuutilla Kamppareiden huippumaalivahti Lasse Korhonen joutui kaatamaan Veiterän hyökkääjän jäähyn arvoisesti ja pallo pilkulle. Viime peleissä rankkareissa onnistunut Eetu Peuhkuri tälläsi pallon reppuun ja vei kotijoukkueen jälleen johtoon. Paljon puhutaan pukukoppimaaleista – ja sellainen myös nähtiin. Lehtosen Matiaksen taitavasta esityöstä joukkueen kippari Ere Verhelä iski sellaisen: 3–1-numeroissa mentiin tauolle. Toisella jaksolla tarkka pelaaminen jatkui pienellä Veiterä-painostuksella. Kotijoukkue sai kulmalyönnin ja sen jälkitilanteesta Joonas Peuhkuri vei kotijoukkueen turvallisen oloiseen 4–1-johtoon. Kampparit kuitenkin kavensi taas viiden minuutin jälkeen, kun ikäluokkansa maailman parhaimmistoon kuuluva nuori Simo Huotelin ohjasi, Veiteränkin paidassa junnuvuosina pelanneen, Elmeri Hämäläisen keskityksen maaliin: 4–2. Tämän jälkeen pelattiin hieman enemmän Kamppareiden merkeissä noin 20 minuuttia ja vieraat saivat laukauksia maalia kohden ja myös pari kulmuria, mutta Joonas Kankkunen osoitti, että hän ei kahta kertaa pelissä haparoi. 70. minuutilla E. Peuhkuri toi palloa vahvasti ylös ja löysi paluumuuttaja Santtu Nurmen, jonka lyöntilaukaus painui maaliin. Nyt jälleen kolme maalia eroa ja ote siirtyi lopullisesti Veiterälle. Sitten kului noin 10 minuuttia, niin E. Peuhkuri pääsi mielipaikkaansa, kaaren päälle hyvästä luistelusta ja siitä pallo ohi Korhosen ja loppunumerot oli paketoitu – syötön tarjoili hyvin peliä rakentanut Niklas Valtanen, jolla oli hetkeä aiemmin oma paikkansa pilkulta. Kotijoukkueen parhaana palkittiin vaarallisesti ja kertaalleen osunut Santtu Nurmi sekä vieraiden osalta vahvoja nousuja tehnyt, mutta ilman merkintöjä jäänyt Rasmus Kettunen. Tero Niemisen kommentit Ottelun jälkeen tavoitettu päävalmentaja Tero Nieminen kertasi lyhyesti pelin ratkaisuja näin:– Olin luottavainen, että pystymme voittamaan. Kaikki valmistautuminen meni hyvin ja tämän pelin tärkeys ja aiemmat keskustelut kyllä herättelivät joukkuetta riittävästi. Oikeastaan mitään erityistä ei tarvinnut tehdä.– Toisella puolikkaalla huomattiin, että jää ei ollut aivan ihanteellinen ja sovittiin, että pelataan suoraviivaisesti keskialueen yli. Ekalla jaksolla pidettiin palloa ehkä liikaa alakerrassa, Nieminen kertoi. Myös vastapuolen vahvat pallolliset pelimiehet saatiin pidettyä pimennossa. Näin Nieminen:– Tuomas Liukkonen ja Tomi Hauska saatiin pidettyä pois pallosta ja se hyydytti Kamppien peliä toisella jaksolla. Toisaalta Sane Nurmi toi meille kaivattua luisteluvoimaa kärkeen ja otimme ehkä normaalia korkeammalta mikkeliläisten pelinrakentelun kiinni.– Samalla kun karvauksemme toimi, myös meidän hyökkäyksemme olivat tasapainoisia ja fiksuja. Emme ylihyökänneet ja ratkaisut syntyivät hyvistä yksilösuorituksista, kuten Sanen kohdalla, Nieminen summasi. Pelit jatkuvat siis Bandyliigassa kahdella vieraspelillä Jyväskylässä ja Oulussa. Nieminen on varovainen ennakoidessaan loppukauden tilannetta:– Askel ja peli kerrallaan mennään. Paljon voidaan vielä parantaa omaa pallollista pelaamista. Parasta Veiterää ei ole vielä nähty. Sunnuntain jälkeen sitten nähdään, miten runkosarja kohdaltamme asettuu.– Toivottavasti Suomen Cupin finaalissa on vielä enemmän yleisöä paikka, on hienoa, että lappeenrantalaisyleisö on löytämässä Kisapuistoon. Tänään oli hyvä tunnelma ja joukkue arvostaa paljon sitä, että tulee vahvaa kannustusta kauden tärkeimmillä hetkillä, Nieminen kiitteli. Kampparit Kommentoivat seuraavasti: Hyvää peliä, mutta maalinteko kangerteli – Kampparit ei saanut vieraspisteitä Lappeenrannasta Olli Manninen: Molemmilta joukkueilta parasta Bandyliigaa koko kaudella Kampparien ja Veiterän hienoista kohua herättänyt Bandyliigan siirto-ottelu päättyi tiistaina Lappeenrannassa Veiterän voittoon. Kampparien päävalmentaja Olli Manninen ei ottelun jälkeen erityisemmin selitellyt tappiota. Manninen oli oikeastaan jopa verrattain tyytyväinen joukkueensa peliin. -Tulos oli nyt se mikä oli, mutta mielestäni Lappeenrannassa nähtiin parasta Bandyliigan jääpalloa tällä kaudella. Me pelasimme hyvin ja hyvin pelasi myös Veiterä. Tällä kertaa Veiterä oli parempi ja voitti. Joukkueiden kohtaaminen piti olla viime vuoden lopulla, mutta erilaisten episodien jälkeen ottelua ei pelattu, vaan sille määrättiin uusi ottelupäivä. Ottelusiirtoa Manninen ei sen enempää enää tiistaina spekuloinut. -Ei sitä kannata dramatisoida. No ehkä Veiterä sai asetelmasta meitä enemmän virtaa, mietti Manninen. Veiterä voitti ottelun 6-2 (3-1). Kotijoukkue pääsi 28. minuutilla maalin johtoon ennen kuin Kampparit tasoitti. Janne Hauska tälläsi kulmurin sisään. Veiterä sai rankkarin 39. minuutilla, kun Kampparivahti Lasse Korhonen pysäytti Veiterän läpiajon.  Rankkari oli Mannisenkin mukaan kiistaton, ja Veiterä meni maalin johtoon. Korhonen kuittasi rankkarimaalin toisella jaksolla torjumalla 72. minuutilla Veiterän rankkarin. Veiterä ehti 4-1 -johtoasemaan ennen kuin Kampparien nuori Simo Huotelin onnistui kaventamaan. Kampparimaalit jäivät siihen, mutta Veiterä onnistui vielä kahdesti. Tehokkuus maalinteossa oli kahden joukkueen hyvässä peliesityksessä se, joka jätti pisteet Lappeenrantaan. Hyvänä kotijoukkueena tunnettu Veiterä käytti paikkansa paremmin. -Veiterä tuli voimalla ja survoi maalit sisään. Ehkä annoimme vähän helppoja maaleja vastustajalle, tuumi Maninen. -Me puolestamme emme vain saaneet palloa maaliin. Laukaukset jäivät piippuun. Tappio tiistaina tiesi samalla sitä, että Kampparit menetti mahdollisuuden jääpallocupin loppuotteluun. Paikka meni Veiterälle. Kamppareilla on runkosarjassa jäljellä enää yksi ottelu, joka pelataan perjantaina 27. tammikuuta Hänskissä iltaotteluna. Tiistain jälkeen joukkueella on 24 pistettä. Uhkaajia ovat Narukerä ja JPS, joilla kummallakin on ottelut tulevana viikonvaihteena. Kampparit on käytännössä voittanut runkosarjan. JPS ja Narukerä voivat päästä tasapisteisiin, mutta niiden ja Kampparien keskinäiset ottelut kääntyvät Mustien eduksi. Manninen laskee, että Lappeenrannasta olisi tarvittu sarjapisteet mukaan jatko-otteluihin. -Perjantaina on vain kaadettava Akilles. Se on tärkeä ottelu, sanoo Manninen.

BandyLiigaUutiset

Viimeisimmät merkkipaalut

On jälleen aika juhlia erilaisia merkkipaaluja Runkosarjaottelut Bandyliigaottelut Bandyliigamaalit BandyliigaToimitus onnittelee jokaista merkkipaalun saavuttajaa!