Veikko “Veka” Niemelä 80-vuotta
Suomen Cup & Veikko Niemelä
Suomen Cupin ottelut käyvät kiihkeinä Oulussa. Valitettavasti sairastumisen takia toimituksemme ei Oulussa ole loppupeleissä paikan päällä, mutta seuraamme otteluja, ja mediaa sen minkä pystymme.
Huoltaja jo yli 50 vuotta…
Nyt on kuitenkin hetki aika rauhottua, ja juhlia päivän sankaria Veikko Niemistä. Kaikki suomalaiset jääpalloihmiset tuntevat Vekan. Pelaajat & taustat jotka ovat pelanneet Helsingissä ovat 100% varmuudella tavanneet, ja tutustuneet Vekaan.
Veikko historiaan kuuluu KUV, HIFK – ja Veikko Niemelän teroituspalvelu
Veikko Niemelä tuli jääpalloon mukaan maineikkaan Käpylän Urheilu-Veikkojen kautta. Kun KUV:n pelaajat sittemmin siirtyivät HIFK:n paitaan 1970-luvun alussa, Käpylässä huoltajan töitään aloitellut Veka vaihtoi hänkin HIFK:n väreihin.
Siitä lähtien HIFK on ollut Niemelälle henki ja elämä, eikä hän ole seuran edustusjoukkueen tehtävistä luopunut. Hän lienee suomalaisen jääpallon kautta aikojen pitkäaikaisin huoltaja.
Oulunkylän kentällä Veka on pitänyt teroitus & korjaupalvelu jo lähes kolmisenkymmentä vuotta. Kaikki Oulunkylän tekojäällä tietävät Vekan teroituspalvelun.
Veka tunnetaan myös jääpallon museoesineiden keräilijänä.
Kunnia olla Veikon ystävä
BandyliigaToimituksen päätoimittajalla on ollut Veikko Niemelän kanssa jo yli 16 vuoden ystävyys. Veikko on jämpti, ja tekee varmasti sen minkä lupaa kertoo Virtanen. Virtanen jatkaa iloisena kertomista Niemelän perheestä. Vekan vaimo “Tepa”, ompeli vuosia HIFK:n edustusjoukkueen tarvittavat asukorjaukset, pelaajanimet, ja mainokset. Jokaisella HIFK:n vierasottematkalla pelaajat myös nauttivat Tepan uunin lämpimistä. On ollut ilo ja kunnia saada tuntea tämä Niemelän perhe henkilökohtaisesta, ja on sitä käyty heidän kodissaan joskus esim nettiongelmissa auttamassa Virtanen jatkaa.
Kiitos Veka kaikesta, tänään on sinun 80-vuotis syntymäpäiväsi – Minä nostan hatun päästä, ja kumarran – Onnea Veka jatkaa vielä lopuksi Virtanen.
Koko BandyliigaToimitus ja suomalainen jääpalloväki onnittelee Veikkoa!
Kentän reunalla tapaamme…