Varkaudesta hiukan valoa?

WP 35 taistelee edelleen Bandyliigapaikan puolesta…

Kuten jo aikaisemmin uutisoimme WP 35:n tilanteesta, ja haasteista. Tuli siinä kerrottua, että 2.9.2024 on seuran kannalta ratkaiseva päivä.

Nyt tilanne on se, että eilisessä hyvässä hengessä käydyssä seuran tapaamisessa on päädytty jatkamaan työtä asian eteen. On kuulunut myös aputarjouksia ainakin Mikkelistä, ja Jyväskylästä. Toivotaan todella, että vanhat Varkauden pelimiehet jatkavat, ja muutamia vahvistuksia saataisiin näiltä “apupaikkakunnilta” rosteriin.

Talous?

Varkauden kaupunki antoi juuri WP 35:n edustukselle 1000 euron avustuksen, se sinänsä on hyvä – mutta toki kyllä niin pieni, että tukea tarvitaan lisää.

NYT Varkauden, ja lähialueen yritykset- ja yhteisöt ojentakaa auttava käsi perinteikkäälle seuralle – kuten jo aikaisemmin uutisessa mainitsimme VARKAUS ei ole sama ILMAN WP 35:n Edustusjoukkuetta!

Me kaikki jotka voimme auttaa, nyt se käsi taskuun – Varkauden, ja WP 35:n pitää näkyä suomalaisella urheilukartalla!

Palaamme tähän WP 35:n tilanteeseen ensiviikolla!

Suomen Cup, Pori

Lopuksi vielä se, että sen verran tämä kaikki vaikuttaa jo seuran edustuksen toimintaan, etteivät he ehdi saamaan rivejään, ja taloutta siihen kuntoon, että kannattaa lähteä Suomen Cuppiin Poriin. Tilanne juuri nyt on se, että WP 35:ttä ei siis nähtäisi kauden avauksessa Porissa – mikä jo sinällään on todella ikävä uutinen, mutta ymmärrettävä tässä “rakennus” tilanteessa.

Kiitos Lasse Karppinen työstäsi WP 35:n eteen – me BandyliigaToimituksessa nostamme hattua – ja olemme valmiit auttamaan missä vain pystymme!?

Comments (4)

  1. Oulun näädät

    Mitä arvoa juuri ja juuri kasattu heittopussi joukkue antaa:D

  2. Toimitus

    Näätä,

    Kiitos viestistäsi…
    Oulussakin täytyy ymmärtää Bandyliigan kokonaisuus…
    Eikä WP 35 ole ollut mikään heittopussi, siksi emme heti Näätä BandyliigaToimituksessa allekirjoita mielipidettäsi.
    Muistaa täytyy, että esim. OLS oli myös avun kohteena taannoin, toivokaamme näiden tukitoimien auttavan pahempien aikojen ylitse.
    Toivossa on hyvä elää, sanoi lapamato….
    Helppoa ei kellään ole, ja toivokaamme ettei pahimmat skenaarit toteudu – Lisäksi mielummin positiivisten ajatsten kanssa kohti tulevaa…

  3. Tomppa

    Suomen jääpallokartalta ei saa hävitä enää yhtäkään seuraa,hienoa että Wp vielä yrittää.Lajina jääpallo on kaiken arvotuksen alapuolella ja jos vielä seuroja tippuu niin arvotus lajia kohtaan sukeltaa vielä enemmän.Ihmettelen kyllä Oululaisten kantaa lajissa joka Oulussa ymmärtääkseni on surkeassa jamassa,vähän yleisöä kait jotain 100 per peli,ja junioreita vähän.Ja onhan Ols myös ollut välillä aikamoinen heittopussi tulosten perusteella.Tulevaa bandyliigaa odotellessa.

  4. Toimitus

    Tomppa,

    Kuten aina sieltä tulee asiaa, me emme lähde BandyliigaToimituksessa ketään arvostelemaan 🙂
    Kuitenkin kiva että jääpallo herättää keskustelua – Vaikka valitettavasti usein negatiivisin sävyin..
    Jokainen voi auttaa “oman kylän” seuraa, varmasti jokaisen kotisivuilta löytyy lisätiedot!
    Nyt esim. Jääpallon Ystävät facebook-sivusto on haastanut ihmiset auttamaan WP 35 ryhmää!!
    Otetaan yhdessä osaa tuohon, eikö?!

Leave a Reply