BandyLiigaUutiset

Suomen Cup voittaja – Veiterä

Kotijoukkue vahvempi luvuin 6-2 Valitettavasti Bandyliigatoimituksen henkilöt olivat työtehtävissä muualla, jäi ottelu näkemättä. Alla kuienkin seurojen uutisointia ottelusta….. Veiterä uutisoi sivuillaan: Ottelun jälkeen valmentajat Joonas Ylä-Outinen Veiterästä ja Topi Rytkönen JPS:sta kertasivat sopuisasti illan peliä: – Ensimmäinen puolikas oli tarkkaa peliä. Molemmilta. Hyvin tarkasti pelattiin keskialueella ja molemmissa alakerroissa. JPS:n maalivahti Gerovoi oli todella hyvä, totesi Ylä-Outinen. – Täsmälleen näin. Oli tiedossa, että tarkkana pitää olla. Veiterän alun korkea karvaus oli meille pieni ylläri ja kotijoukkue hallitsi jakson alkua. Gerovoi piti meitä pystyssä ja en aina tajua miten saa pallot kiinni, äimisteli Rytkönen. Tämä oli molemmille valmentajille ensimmäinen kerta päävalkkana Cupin finaalissa. He pitävät kilpailua muotoa hyvänä: – Vaikka niiden karsintapelien rooli enemmän harjoitusotteluiden kaltainen, niin tällainen puolikauden huipentuma on aina tärkeä tapahtuma. Tämä oli meille kahdeksas kerta peräkkäin Cupin finaalissa ja tämä kyllä sytyttää joukkueen, totesi Ylä-Outinen. – Cup ja finaali on hyvä puolivälin tavoite kauden tässä vaiheessa. Ja oikeat joukkueet olivat finaalissa, runkosarjan ykkönen ja kakkonen. Tässä kävi nyt näin, että toinen voitti, totesi Rytkönen. Toisen jakson vauhti oli parasta bandyä tällä kaudella, näin valmentajat: – Puoliajalla ei tarvinnut muuttaa mitään taktisesti. Pysyimme omassa pelisuunnitelmassamme. Tammilehdon pikamaali sai meidät pelaamaan ja lisättiin tempoa. Se tepsi ja saatiin onnistumisia, kertasi Ylä-Outinen. – Kyllä. Toinen puolikas oli vauhdikasta. Saimme hyvä startin, mutta Veiterän vahva esitys tuli esiin. 3–2-maali oli meille hyvä, mutta Hauskan iskemä kulmamaali lopetti pelin, kertoi Rytkönen. Molemmat valmentajat olivat sitä mieltä, että Cup-finaali pitää sitenkin paikkansa, että siinä otetaan askelmerkkejä myös kevään jatkopeleihin, ylempään jatkosarjaan sekä pudotuspeleihin. JPS uutisoi niukemmin: Suomen Cupin finaali oli tasokas ja tasainen peli. Ottelun lopussa Veiterä oli selvästi vahvempi. Loppua lukuunottamatta tasainen ottelu päättyi Veiterän voittoon 6-2. JPS:n arvokkaimpana pelaajana palkittiin hienoja torjuntoja tehnyt Samuel Gerovoi!  BandyliigaToimitus onnittelee Suomen Cupin voitosta Veiterää!

BandyLiigaUutisetJääpalloliitto tiedottaa

Suomen Cupin Finaali Tänään Klo: 16:00

Tule katsomoon tai seuraa Finaali linkistä… Tänään ratkaistaan jääpallon miesten Suomen Cupin kohtalo, kun Lappeenrannan Veiterä saa kotikentällään Kisapuistossa vastaansa Jyväskylänseudun Palloseuran. Joukkueet voittivat oman lohkonsa Oulussa lokakuun lopussa pelatussa Suomen Cupin alkuturnauksessa ja majailevat myös kotimaisessa Bandyliigassa sijoilla yksi (Veiterä) ja kaksi (JPS). Sarjassa (miesten Bandyliiga) joukkueet ovat kuluvan kauden aikana kohdanneet toisensa kertaalleen. Joulukuun alussa Jyväskylässä pelatussa ottelussa Veiterä oli niukasti parempi lukemin 3-4 (0-3). – Se oli melko kaksijakoinen kamppailu. Me hallitsimme ensimmäistä puoliaikaa, kun taas JPS oli toisella puoliskolla selvästi parempi. Onnistuimme kuitenkin lopussa kääntämään ottelun meidän eduksemme, sanoo Veiterän päävalmentaja Joonas Yläoutinen. – Tuolla kamppailulla ei kuitenkaan nyt ole mitään merkitystä – lauantaina taistellaan vain ja ainoastaan Suomen Cupin voitosta, sanoo Yläoutinen. Veiterän valmentaja tiedostaa, että vastassa on erittäin hyvä jääpallojoukkue. – JPS on vähän samantyyppinen ryhmä kun Veiterä, eli pallollisesti taitava ja lisäksi heillä on Tuomas Liukkonen pelintekijänä ja hyökkäyksessä alati vaaralliset Tuukka Ässämäki ja Jasu Koljonen. Näkisin että siinä suhteessa puntit ovat aika tasan, ja tulemme varmasti näkemään vauhdikkaan ottelun. Vastustajajoukkue Jyväskylänseudun Palloseura on ollut erittäin hyvä koko alkukauden, ja menestyksen nälästä homma ei ainakaan jää kiinni. – Pytty on aina pytty ja sitä lähdetään hakemaan. Jos ja kun me onnistumme ottamaan Veiterän kaatamaan, niin saamme siitä kaivattua uskoa ja luottamusta loppukautta ajatellen, sanoo JPS:n luotsi Topi Rytkönen. Hän povaa finaalista melko tarkkaa ja puolustusvoittoista. – Veikkaan että ottelusta tulee tasainen ja tiukka enkä jaksa uskoa retkahduksiin suuntaan tai toisiin. Ottelu tulee todennäköisesti ratkeamaan pieniin seikkoihin kuten erikoistilanteisiin, Rytkönen sanoo. Vastustajan kokenut joukkue herättää kunnioitusta JPS-leirissä. – Heillä on monta kokenutta pelaajaa joilla on paljon kokemusta voittamisesta, joten voittaminen vaatii varmasti täyden päivätyön. Olemme kuitenkin valmiita ja otamme haasteen vastaan. Lähtökohdat lauantain loppuotteluun ovat näin ollen mitä mainioimmat – ehkä tulevassa koitoksessa haetaan jo askelmerkkejä ja mahdollista niskaotetta kevään mitalipelejä ajatellen. Suomen Cupin loppuottelu Kisapuistossa alkaa klo 16.00. – Mukava päästä kotikentälle jahtaamaan kauden ensimmäistä titteliä. Kaikki ainekset huippuotteluun ovat olemassa ja toivottavasti onnistumme saamaan mukavasti yleisöä kentän laidalle, sanoo Joonas Yläoutinen. Jos et pääse katsomoon, Finaalin striimi alla

BandyLiigaUutiset

Stadin Derbyn vei HIFK

Botnia vs HIFK Lopputulos: 1-4 Pakkasta -17, lumisade ja tuuli olivat sekä pelaajien että katsojien harmina. Varsinkin pelin lopussa oli todella vaikea erottaa kenttämerkintöjä. BandyliigaToimitus oli paikalla ensimmäisen puoliajan, ja seurasi toisen jakson Botnia TV:n kautta. Kovaa kamppailua, mutta HIFK onnistui maaleissa paremmin Ottelu alkoi HIFK:n nopeilla 2 maalilla, kummatkin viimeisteli nuori Iiro Väkiparta. Hän on parantanut otteitaan joka kerta kun saa peliaikaa, ja hänestä on varmasti myös HIFK:lle paljon hyötyä loppukauden aikana. Ottelua käyty siis vajaa vartti ja taululla 0-2. Seuraavaksi HIFK:n Atte Auvinen siirtää HIFK:n jo 0-3 johtoon, taululla kimmelsi tuolloin peliaikana 30 minuuttia. Kuitenkaan Botnia ei taipunut vaan juuri ennen ensimmäisen jakson loppua pääsi Markus Kumpuoja kaksin Eelis Laitisen kanssa, ja Kumpuoja harhautteli pallon maaliin, joten tauolle siirryttiin lukemin 1-3. Tuossa ehkä piilee kahden paikalliskamppailun suurin yksittäinen asia?. HIFK pystyi kahdessa ottelussa eliminoimaan lähes täysin Markus Kumpuojan, joka on kuitenkin tällä kaudelle ollut “SE” Botnian pelaaja joka on Botniaa pitänyt pystyssä. Nyt Kumpuoja jo huuteli turhautuneena omille pelaajille, kun he eivät menneet palloon kuten hän olisi halunut. Ehkä myös HIFK:n miesvartiointi sai Kumpuojan hetkellisesti hermostumaan, kun vierailija selvästi iski tähän kohtaan, eikä Botniasta noussut muita korvaamaan Kumpuojaa. Toinen jakso enempi pelailua… Toinen jakso meni ainakin Botnia TV:stä katsottuna enemmän ja vähemmän pelailuksi. Botnia yritti päästä HIFK:n 16 metrin alueelle, ja HIFK:n puolustus onnistui yhtenäisesti pitämään kuitenkin nämä yritykset aisoissa. Koko HIFK puolusti tänään hyvin, ja ehkä jos joku pitää mainita on se Richard Laibert. Hän taisteli ja katkoi hyvin, useita Botnian yrityksiä. Botniasta jos etsitään onnistujaa oli se hyviä torjuntoja esittänyt Topi Pihlajamaa. Pelailun keskellä HIFK:n nuorisokaarti iski jälleen, kun Juuso Partanen siirsi jo 1-4 turvalliseen johtoon ottelun 66 minuutilla. Ottelun lopussa Botnia sai vielä rankkarin, kun Patrik Huber taklasi selästä Botnian peluria. Kuitenkin Kumpuojan turhautumisen kruunasi rankkarin tuhlaaminen. Kuten ottelun omat Botnian selostajat totesivat, Botniaa vaivaa rankkaripeikko – Harvat rankkarit löytävät tiensä maaliin – Miksi näin? Lopputulos 1-4, ja tuomaristokin tänään paremmin mukana ottelussa kuin viimeksi, vaikka katsomosta kuului useammankin kerran esim. “Vedätkö hyvin omasta mielestä”?, tai “ettekö te näe mitään”? No eivät he ehkä joka tilanteessa väärässä olleet, mutta kuitenkin ottelu oli siisti. Ylilyöntejä ei nähty kentällä, eikä katsomossa. Poliisikin pääsi helpolla – he kun tarkkailivat ottelua hiukan syrjempää. HIFK oli saanut useamman ottelun poissa olleen Patrik Huberin takaisin kokoonpanoon, ja se näkyi kyllä HIFK:n kokonais otteissa. Lisäksi Huber oli syöttäjä HIFK:n 2 maaliin. No lopuksi voi vain todeta, että HIFK on Stadin hallitseva Bandyjengi, mutta kyllä Botnia osaa aina antaa hyvän vastuksen, oli sarjatilanne mikä tahansa – nyt näin… Botnian ei vielä ehtinyt ottelua kommentoimaan. HIFK:n kommentit ottelusta: Pisteet kotiin Ogelista ! Pakkaspeli päättyi HIFK:n voittoon 1-4. Maalintekijät tänään: Iiro Väkiparta , Atte Auvinen , Juuso Partanen Alla ottelun tilastot, käy tsekkaa

BandyLiigaUutiset

Sunnuntain OLS – HIFK siirtyy

Oulun kaupunki on viivytellyt korjauksia? Miksi? Bandyliigan sunnuntain 7.1. OLS-HIFK ottelu siirtyy, koska Raksilan tekojää ei ole pelikuntoinen. Oulun kaupungin liikuntatoimi, tekojään kenttähenkilökunta ja tuomariston edustaja kävivät tutkimassa kentän kunnon perjantaina yhdessä OLS:n edustajien kanssa.Päätös oli selkeä, kenttä on valitettavasti pelikelvoton ja sitä on mahdotonta kunnostaa sunnuntaille. Pitkä ja kova pakkasjakso on aiheuttanut jäähän erittäin paljon pahoja railoja.Raksilan tekojään pohja ja asfalttipinnoite ovat olleet jo pitkään huonossa kunnossa ja jääongelmat ilmenevät varsinkin pakkaskeleillä. Ongelmien aiheuttaja on ollut jo kauan tiedossa, mutta jostain syystä kentän pohjia ja pinnoitetta ei ole korjattu. Oulussa ei ole toista jääpallon pelaamisen mahdollistavaa kenttää ja ottelu siirtyy pelattavaksi myöhemmin päätettävänä ajankohtana. Tämä on hyvin surullista jääpallon näkökulmasta – BandyliigaToimitus lähettää tsemppiviestit Ouluun.

BandyLiigaUutiset

Vuoden 2024 ensimmäinen Bandyliigaottelu tänään klo: 19:00

Kausi jatkuu Stadin Derbyllä Ogelissa Tänään oulunkylässä kohtaavat kotijoukkue Bptnia, ja vierailija HIFK kello: 19.00. Tapanina päädyttiin tasuriin, miten käy tänään? Jos et pääse katsomoon on juttumme lopussa linkki, josta näet ottelun suorana… Botnia kommentoi ottelua näin: Perjantaina päästään vääntämään Helsingin herruudesta toistamiseen tällä kaudella🔥 Edellisessä kohtaamisessa HIFK:n kanssa jaettiin pisteet. Tuu perjantaina Ogeliin katsomaan🔵⚪️ #bandyliiga #botniabandy #oulunkylä HIFK kommentoi ottelua näin: Tapaninpäivän pelissä molemmilla oli vahvat jaksonsa ja vastaavasti osan ajasta peli sekaisin. Avaimet voittoon löytyvät siitä, että tällä kertaa maltetaan tehdä sovittuja asioita 90 minuuttia eikä sorruta tyhmiin virheisiin joukkueena, HIFK:n keskikentän pelaaja Pyry-Peetri Piironen toteaa. Kuten arvata saattaa, on paikallispeleissä aina omanlaisensa tunnelma, kun pelataan kaupungin herruudesta. Tunnetta ei ottelusta tule puuttumaan ja joskus se saattaa ottaa myös ylivallan pelikirjasta. – Paikallispelit sytyttävät, varsinkin nyt, kun taistellaan samoista sarjasijoituksista pudotuspeliviivan tuntumassa. Odotan viime vuosien tapaan vauhdikasta ja tasaista peliä, jossa ajoittain tunne vie ja pelikirja vikisee, Piironen arvelee. Tunnetta oli katsomossa jo mukana Tapaninpäivän ottelussa, fanien kannustaessa omiaan. Vieraspeleissäkin HIFK:n peleissä on kauden aikana laulu raikunut ja odotettavissa on, että tälläkään kertaa ei punaisten katsomo hiljaiseksi jää. – Jatkakaa samaan malliin kotimaisen kannattajakulttuurin dominoimista, Piironen lähettää terveisensä kannattajille. Alta ottelun sriimiin

BandyLiigaUutisetWP35Uutiset

Ottelumuutos – Varkaudessa

Varkauden jää edelleen surkea! WP 35 tiedotti muutama tunti sitten seuraavaa: Kotipeli Akillesta vastaan siirtyy lauantailta WP 35:n piti kohdata Akilles lauantaina Kämärillä ja sunnuntaina Porvoossa, mutta pakkaset ovat tehneet tehtävänsä Kämärin jäälle. – Eilen saatiin ilmoitus kenttävastaavilta, että kenttä ei ole pelikunnossa. Neljä meidän kaveria kävi siellä eilen luistelemassa ja kenttä ei todellakaan ole pelikunnossa ja se on taas kerran iso pettymys meille. Muualla ei pakkasten takia ainakaan eiliseen mennessä ole jouduttu pelejä siirtämään, mutta näillä se on mentävä. Paljon tämä vaatii henkisesti pelaajilta ja muulta joukkueelta, mutta tämäkin on vaan siedettävä, toteaa valmentaja Ilkka Hoffren. Uusi pelipäivä tiedotetaan , kun se selviää. Jää e ole tälle kaudelle onnistunut Varkaudessa – Vahinko! On valitettavaa, että Varkaudessa on epäonnistuttu jään valmistamisessa. Useat seurat ja tuomarit ovat kritisoineet kentän kuntoa, ja nyt vielä tämä – ei hyvä. Tsemppiä sinne!

BandyLiigaUutiset

Alkukaudet yhteenveto BandyliigaToimituksen näkökulmasta

Kertooko sarjataulukko kaiken? Lähdimme pisteyttämään suoritukset, ja päädyimme alla olevaan listaukseen. Listaus on BandyliigaToimituksen virallisiin Bandyliigan tilastoihin perustuva, eli pyrimme mahdollisimman vähän antamaan “meistä tuntuu” pisteitä. Kymmenen arvoa on annettu, ja niiden näyttämä tulos on alla… Tilastot kertovat siis suoraan näin: Sijoitus: Seura: Pisteet: Sijoitus virallisessa sarjataulukossa: 1. JPS 67 2 2. Veiterä 65 1 3. Akilles 58 4 4. WP 35 51 5 5. Narukerä 45 3 6. HIFK 35 7 7. Botnia 34 6 8. Kampparit 26 9 9. OLS 8 8 BandyliigaToimituksen tilastoihin perustuva onnistumislista on siis hiukan eri kuin virallinen sarjataulukko näyttää. Suuria eroja siinä ei sijoituksiin nähden ole. JPS on onnistunut kokonaisuudessaan joukkueena parhaiten, ja tätä odotettiin yleisesti jo ennen kauden alkua monelta suunnalta. VEITERÄ on myös onnistunut ehkä jopa paremmin kuin uskallettiin odottaa. Meillä tuo 2 sija, mutta tulostaulukossa kärjessä – joten Lappeenrannassa ollaan myös tehty hyvää duunia. Akilles on heilahdellut edes takas, mutta sijoitus kolmanneksi, nostaa sen vielä niukasti onnistujien puolelle. WP 35 oli ennakkoon odotetuin joukkue, meillä sijoitus 4 ei ole huono, mutta ehkä jopa hiukan terävämpää WP 35:ttä odotettiin. Kuitenkin luetaan onnistujiin. Narukerä on sarjataulukossa kolmas, mutta meillä vasta viides, koska tasaisuutta ei ole löytynyt. Myöskään joukkue ei ole mestaruus kelpoinen vielä, nuoret ovat kuitenkin onnistuneet hyvin paikkaamaan menetyksiä. HIFK on sarjataulukossa sijalla 7, meillä sijoitus on kuudes, tosin todella niukasti ennen Botniaa. Joukkuetta ennustettiin mustaksi hevoseksi, mutta vielä ei ole HIFK noussut odotusten tasolle, joten seura ei ole onnistunut, mutta ei myöskään epäonnistunut. Botnia on sarjataulukossa kuudes, mutta meillä seitsemäs, koska joukkue on ollut vahvasti yhden pelaajan varassa, ja ainakin me odotimme tasaisemmin suorittavaa Botniaa tälle kaudelle. Hekään eivät ole onnistuneet, mutta eivät myöskään epäonnistuneet. Kampparit on sarjataulukossa hännän huippu, eli yhdeksäs – me nostamme heidät kuitenkin yhdellä sijoituksella ylöspäin eli sijalle 8. Nuori joukkue on välillä väläytellyt, mutta nuoruus, ja ei fyysinen joukkue on siellä mihin se kuuluu. OLS on meillä viimeisenä, vaikka tulostaulukossa sijalla 8. Tilastoissa onnistuminen on ollut heikkoa, ja ainakin me odotimme Oululaisilta vihdoin kokonaisvaltaisempaa pelaamista, omilla pelaajillaan. Nyt vielä homma piipussa, ja meille ainakin hieman pettymys. Onneksi kausi jatkuu ja uskomme vielä OLSinkin nousevan tasolleen….. Mihin perustuvat BandyliigaToimituksen antamat pisteet? Annoimme 10:lle eri osa-alueen piste arvosanaa oli 8-0, paras sai 8 ja huonoin sai 0. Näiden kymmenen osa-alueen yhteen laskettu summa, on joukkueiden sijoitus taulukossa. Alla pureudumme vielä hiukan muutamaan näistä osa-alueista… Laukaukset Laukaukset – Eniten on ampunut Veiterä, 198 laukausta. Toisena on JPS, heidän laukaisu määränsä on 197. Kolmantena ehkä yllättäjä WP 35 189 laukauksella. Jos katsotaan laukaukset per ottelu on ykkösenä JPS 21,9 laukausta per ottelu. Toisena on yllättäjä WP 35, heidän lukunsa on 20,9 laukausta per ottelu. Kolmantena tulee Veiterä karvan alle 20 laukausta per ottelu. Vähiten laukaissut joukkue on OLS, 106 laukausta, mikä tekee vähän yli 11 laukausta per ottelu. Ohi ammutut Laukaukset – Eniten ohi on ampunut Veiterä, 75 laukausta. Toisena on WP 35, heidän laukaisu määränsä ohitse on 73. Kolmantena JPS 58:lla ohi laukauksella. Jos katsotaan ohi ammutut laukaukset per ottelu on ykkösenä WP 35 8,1 laukausta ohi per ottelu. Toisena on Veiterä, heidän lukunsa on 7,5 laukausta ohitse per ottelu. Kolmantena tulee JPS 6,4 ohitse ammuttua laukausta per ottelu. Vähiten ohi ammuttuja laukauksia on Botnialla, 40 – mikä tekee vähän yli 4 ohi laukausta per ottelu. Kulmalyöntimaalit Tehdyt kulmalyöntimaalit – Eniten on kulmamaaleja tehnyt JPS, 14 maalia. Toisena on kaksi joukkuetta 10 maalilla Akilles & Botnia JPS Jos katsotaan kulmamaalit per ottelu on ykkösenä JPS 1,5 kulmamaalia per ottelu. Toisena on kaksi joukkuetta edelleen eli Akilles & Botnia 1,1 kulmamaalia per ottelu. Vähiten kulmamaaleja on tehnyt OLS 5 kulmamaalia, mikä tekee vähän yli 0,5 kulmamaalia per ottelu. Päästetyt kulmalyöntimaalit – Eniten kulmalyöntimaaleja on päästänyt Kampparit 18 päästettyä kulmamaalia. Toisena on OLS, heidän päästetyt kulmamaali määränsä on 13. Kolmantena ehkä hiukan yllättäen Narukerä 10 päästetyllä kulmamaalilla. Jos katsotaan päästetyt kulmamaalit per ottelu on ykkösenä on Kamppait 2:lla päästetyllä kulmamaalilla per ottelu. OLS tulee toisena 1,4 päästettyä kulmamaalia per ottelu. Kolmantena tulee useampi 1 kulmamaalin per ottelu päästäneet Narukerä, Botnia, HIFK. Vähiten kulmalyöntimaaleja on päästänyt WP 35, vain 4 kulmamaalia, eli vain alla 0,5 päästettyä kulmamaalia per ottelu. Jäähyt Seuran jäähyminuutit – Eniten on jäähyjä on kerännyt Veiterä 275 minuuttia. Toisena tulee OLS 240 minuuttia. Kolmantena listalla on Botnia 215 jäähyminuutillaan. Jos katsotaan jäähyt per ottelu on ykkösenä veiterä 27,5 jäähyminuuttia per ottelu. Toisena tulee OLS 26,7 jäähyminuuttia per ottelu. Kolmantena Botnia 23,9 jäähyminuuttia per ottelu. Vähiten Jäähyminuutteja – Ensimmäisen sijan jakaa JPS & Narukerä 100 jäähyminuuttia, Kolmantena vuorostaan Kampparit 160 jäähyminuutillaan. Jos katsotaan jäähyt per ottelu, vähiten on jäähyjä ottanut Narukerä 10 jäähyminuuttia per ottelu. Seuraavana eli toisena JPS 11,1 jäähyminuuttia per ottelu. Kolmantena Kampparit 16 minuutilla per ottelu. Siinä osa tilastoista, eli kaikkea mielenkiintoista ne myös kertovat…

BandyLiigaUutiset

2023 vuoden viimeiset merkkipaalut

Jälleen on aika nostaa merkkipaaluja rikkoneet pelaajat esille Vuoden 2023 viimeisissä Bandyliiga-otteluissa rikottiin pelaajien merkkipaaluja, ja nostamme alle esille rikotut merkkipaalut, ja pelaajat jotka ovat nämä eri merkkipaalut rikkoneet. On hienoa saada nostaa esille uran alussa olevia pelaajia, ja kunnioittaa myös jo “seniori-ikäisiä” Bandyliigapelaajia. Käymme vielä lävitse seuratilastot, ja niistä tulee uutista viikonloppuun mennessä. Jatkamme myös pelaajien merkkipaalujen tilastointia, joten niitäkin on aika ajoin luvassa….. Nyt itse asiaan, ja Gladiaattorit esille saavutuksineen…. Merkkipaalut BandyliigaToimitus onnittelee kaikkia merkkipaalujen rikkojia – Onnea!

BandyLiigaUutiset

Uunituore uutinen Helsingistä

Onko jääpallolla sittenkin tulevaisuutta? Helsingistä kuuluu todella hyviä uutisia! Luistelijoiden kanssa yhteistyössä käyty Roihupellon luisteluareena, on vahvassa myötätuulessa. TONTTI EI TARVITSE KAAVAMUUTOSTA! Tämä tarkoittaa sitä, että suunnitelmat hallin rakentamiseksi, ja suunnitelmat yhteisestä areenasta on Suomen luisteluliiton, Luisteluareena Oy:n, ja WasaGroupin yhteisissä palavereissa sovittavissa. Miten hanke etenee on myös pitkälti kyseisten tahojen käsissä. WasaGroup on saanut suunnitteluvarauksen kyseiselle tontille jo vuonna 2019. Se tosin myös raukesi 2022 lopussa, kun silloin ei ollut konkreettista mallia areenan rakentamiseen. NYT on mahdollisuus suunnitella areena yhteistyössä kaikkien kanssa, ja juuri tuohon Rouhupeltoon sopiva, tai lähinnä sen antamiin rakennusneliöihin sopiva. Luistelijoiden edustaja Janne Hänninen kertoo että kun suunnitelmat ovat rakennusteknisesti hyväksytty, tontin haetaan kehittämisvarausta tai mahdollisesti jo suoraan kaupungin lainaosuutta, ja vuokrasopimusta. Nämä valmistunee jo kevään 2024 aikana! Pieni huoli uutisesta löytyy… Hänninen jatkaa uutisessa, että jääpallokenttä on yksi vaihtoehto, eli ei varma hankkeen osapuoli? Nyt Luisteluareena Oy:n edustajien Markus Larssonin johdolla on yhteistyössä hiottava hanke maaliin myös jääpalloilijat huomioiden – tästä ei ole epäselvyyttä kellään ainakaan jääpalloväessä ole. Hänninen jatkaa, että heidän kannan ratkaisee miten talousyhtälö parhaiten ratkaistaan. Areenan hinta säilynee siellä 26 miljoonan euron hujakoissa, vaikka esim. luistelijoiden hankkeen louhiminen jäisi tässä kohteessa pois. Hinnan nousut, korot yms vaikuttavat asiaan – mutta katsotaan ja seurataan tilannetta. BandyliigaToimitus ei aivan täysin tajua miksi hanke odottaa ja hakee Kulttuuriministeriön liikuntapaikka-avustusta, mikä on todella vaikea saada kuten Mikkelissä nähtiin. Tämän lisäksi tuen saaneet yksityiset tahot ovat aikaisemmin kertoneet, että myös tämän tuen määräykset ja asetukset nostaisivat hankkeiden loppusummaa, niin ettei tuki ole aina niin suuri apu hankkeelle kun on ajateltu. Käsittääksemme alunperin tuet on tarkoitettu kaupungeille, ja niissä on hieman eri lainalaisuudet, kuin yksityisissä hankkeissa. Tätä emme voi BandyliigaToimituksessa vahvistaa, koska nämä ovat täysin hankkeen avaintahojen sisäisiä päätöksiä – eli ei lähdetä sen enempää arvostelemaan – Tsemppiä sinne kaikille neuvotteluihin! Jos ja kun tämä hakemus kuitenkin jätetään, siitä päätös tulee huhti- toukokuussa 2025. Areenan avajaiset pidettäisiin Hännisen suunnitelmien mukaan 2026-2027 vuodenvaihteessa. Tämä monesti siirtyy erilaisten syiden takia, ja BandyliigaToimitus pohtii, että jääpalloa pystyttäisiin varmasti pelaamaan syksystä 2027 alkaen Helsingissä myös siis sisällä, ja se antaisi mahdollisuuden kehittää suomalaista jääpalloa aivan erilaisella sykkeellä! Tuo yllä oleva tarkoittaisi, että vielä 3 seuraavaa kautta (2024-25, 2025-26, ja 2026-27) olisivat luomujääpalloa vesisateineen, ja ulkoisin ääri-olosuhtein. Jaksaako jääpallo kannatella toimintaa tämän ajan? Kyllä, jos lopullinen rakennusuutinen tulee ennen kesäkuuta vuonna 2025! Jos asiat venyvät pidempään on riski, ettei Suomessa jääpalloa pelata Bandyliigassa 9 joukkueen voimin Tämä ei saa tapahtua, eli kaikki suomalaiset jääpallon ystävät NYT on aika tukea hanketta kaikin keinoin!!!! YHTEISTYÖLLÄ voimme saada ihmeitä aikaan!!! BandyliigaToimitus auttaa kaikin keinoin tätä hienoa hanketta, sitten seuraavaksi Lappeenranta?, Pori?, Jyväskylä? tai ihan mihin tahansa….

BandyLiigaUutisetJääpalloliitto tiedottaa

Joulukuun pelaaja – Aleksi Seppänen

Aleksi Seppänen, Veiterä – Bandyliigan joukukuun pelaaja Lappeenrannan Veiterää edustava Aleksi Seppänen on valittu miesten Bandyliigan joulukuun pelaajaksi. Kolme edelliskautta Ruotsissa pelannut Seppänen on omalla panoksellaan ollut nostamassa Veiterää miesten Bandyliigan piikkipaikalle. Joulukuun aikana Veiterä pelasi kuusi ottelua ja saldona oli yhtä monta voittoa. Esimerkillisenä urheilijana ja joukkuepelaajana tunnettu Seppänen, 31, on puolestaan kauden kymmenessä ottelussa summannut komeat tehopisteet 20 (10 maalia ja 10 maalinjohtanutta syöttöä), millä heltiää pistepörssissä neljäs sija. Valinnan kuukauden pelaajasta tekee Suomen Jääpalloliiton viestintävaliokunta. Viestintävaliokunta Puheenjohtaja: Joni Hildén Jäsenet: Pasi Kokko Riku Rinnekangas Andreas Sjöblom BandyliigaToimitus onnitelee Seppästä valinnasta – Onnea!