Pori kantoi viikon

Finaalissa Suomi ei saanut otteesta kiinni

Porin MM-kotikisoista oli jo ehtinyt tulla tarina: täysiä katsomoita, vauhdikkaita iltoja ja tunne, että jääpallo sai Suomessa pitkästä aikaa ison näyttämön. Sunnuntain finaali ei kuitenkaan kasvattanut sitä tarinaa, vaan särki sen – Ruotsi vei mestaruuden tylysti 9–1, ja Suomen peli jäi kauas siitä tasosta, jota joukkue oli väläytellyt aiemmin viikolla.

Avausminuutti asetti sävyn. Ruotsi iski heti alussa, ja Suomi joutui jälleen kerran tilanteeseen, jossa piti jahdata peliä sen sijaan, että olisi saanut rakentaa sitä rauhassa. Kun päälle tuli katkonaisuutta, kuohuntaa ja avausjakson lopun ulosajo, finaali alkoi karata käsistä jo ennen taukoa.

Mitä oikein tapahtui? Tätä kysyi myös päävalmentajamme hölmistyneenä

1) Ruotsi voitti rytmin – ja Suomi jäi askeleen myöhään.
Päävalmentaja Ari Holopainen kuvasi Ylelle, että Suomi oli “askeleen ja kaksi jäljessä” jo ensi minuuteista, eikä hän osannut heti selittää miksi. Hyökkääjä Tuukka Ässämäki sanoi suoraan, ettei mikään oikein onnistunut ja nimitti esitystä katastrofiksi. Kun pallollinen peli ei kanna ja kaksinkamppailuista jäädään, finaali muuttuu nopeasti selviytymiseksi.

2) Kurinalaisuus petti pahimmalla hetkellä.
Ville Hämäläisen punainen kortti avausjakson lopussa jätti Suomen vajaalle, ja Ruotsi pääsi iskemään toisen jakson alussa nopeasti lisää taululle. Samalla ottelun tunnekuorma kasvoi: tilanteiden ympärillä kuohui jo aiemmin, ja Ruotsi sai myllerryksestä enemmän itselleen.

3) Olosuhdekin saattoi kääntyä vastaan.
Ylen mukaan Porin plussakeli pehmensi tekojäätä ja teki jäästä “tahmeaa” – kapteeni Samuli Helavuori kuvaili, ettei jää kestänyt odotetulla tavalla. Tällaisessa kelissä pienetkin puolenvaihdot, käännöt ja syöttöjen pituudet muuttuvat – ja se suosii usein joukkuetta, joka saa pelin yksinkertaiseksi ja jalat liikkeelle ensimmäisenä.

Miksi romahdus tuli juuri finaalissa – perjantain huipun jälkeen?

• Perjantaina Suomi pelasi turnauksensa tunteikkaimman ja terävimmän ottelun ja voitti Ruotsin 4–3. Se oli tulos, joka sytytti kisat Suomessa ihan uudelle tasolle: “me voidaan oikeasti voittaa nämä”.
• Lauantaina välierissä Suomi hoiti työnsä ja voitti Yhdysvallat selvin numeroin, mikä näytti vahvistavan sen, että peli on uomissaan ja finaaliin mennään nousukiidossa.

Finaali on kuitenkin eri laji kuin välierä, ja vastustaja vielä eri mittaluokkaa. Ruotsi rankaisee nopeammin pallonmenetyksistä, erikoistilanteista ja henkisestä haparoinnista – ja kun Suomi joutui heti takaa-ajoon, “hyvä vire” ei ehtinyt muuttua hallinnaksi. Yksi aikainen osuma voi olla pelissä pieni asia, mutta finaalissa se voi kasvaa hetkessä isoksi: se alkaa ohjata valintoja, riskitasoa ja tunnetta siitä, että nyt pitää tehdä liikaa liian nopeasti.

Lisäksi perjantain iso onnistuminen voi joskus jättää finaaliin huomaamattoman tyhjiön. Ei niin, että joukkue olisi “luovuttanut”, vaan niin, että keho ja mieli ovat jo käyneet valtavan piikin – ja finaalissa pitäisi kyetä samaan uudestaan, vielä kovempaa, vastustajaa vastaan, joka on valmistautunut juuri sinuun.

1) Voitto Ruotsista voi olla sekä siunaus että taakka.
Perjantain 4–3 oli iso tunnevoitto. Se antaa itseluottamusta, mutta samalla se voi jättää finaaliin salakavalasti “tyhjiön”: valtava lataus on jo käytetty, ja finaalissa pitäisi löytää se sama – vielä kovempana – uudelleen.

2) Finaali alkoi väärästä päästä: Ruotsi sai heti otteen pelin rytmistä.
Kun vastustaja osuu aikaisin, finaalissa se ei ole vain maali. Se on viesti: me määrätään tempo. Sen jälkeen Suomi joutui jahtaamaan, ja jokainen pieni epäonnistuminen kasvoi isommaksi.

3) Pieni paine kasvoi suureksi painoksi.
Kotiyleisön tuki oli viikon kaunein asia — mutta finaalissa, kun alku karkaa ja peli ei lähde, sama näyttämö voi alkaa tuntua myös velvollisuudelta. Pelaaja ei “petä yleisöä”, mutta hän voi alkaa yrittää liikaa, liian nopeasti: ratkaisua yhdellä suorituksella, kun peli vaatisi viisi peräkkäistä pientä onnistumista.

Vaikuttiko koko viikon kannustus ja media huomio? Mielestämme kyllä — mutta kahdella tavalla:

• Se nosti Suomen perjantaina Ruotsia vastaan: energia, rohkeus, tunne että “tämä on meidän hetki”.
• Se saattoi tehdä finaalista henkisesti raskaamman, kun peli ei lähtenytkään: pettymys alkoi hiipiä katsomoon, ja sen kyllä aistii kentällekin, vaikka yleisö yrittää kannustaa.

Porin yleisö oli viikon iso voima: täysi katsomo, näkyvyys ja tunne siitä, että tämä merkitsee. Ruotsi pelasi mestaruutensa myös täpötäyden yleisön edessä.

Ässämäen sanat “emme halunneet voittoa tarpeeksi kotiyleisön edessä” ovat raakoja, mutta niiden takana on usein juuri finaalin psykologinen ero: halu ei aina näy vain tunteena, vaan tekoina – kaksinkamppailuina, palautumisina, pieninä puolustuspään valintoina.

Mitä tästä jää käteen?

Tappio sattuu, etenkin kotona ja näin rumilla numeroilla. Silti viikon kokonaiskuva ei ole pelkkä finaali: Suomi eteni loppuotteluun, voitti aiemmin turnauksessa Ruotsin (alkulohkossa) ja toi lajin taas ison yleisön eteen. Ehkä tärkeintä: nyt ei tarvitse selitellä hopeaa sankaritarinaksi. Sen saa antaa olla sitä mitä se on – iso pettymys – ja silti nähdä, että tapahtuma, yleisö ja viikon yhteinen kokemus olivat suomalaiselle jääpallolle askel eteenpäin.

Jotta Porin kisaviikon innostus ei valu hukkaan, meidän jääpalloilijoiden kannattaa ajatella itseään vähän myös lajin kasvattajina – ei vain pelaajina. Ei mitään päälle liimattua markkinointia, vaan pieniä, toistuvia tekoja, jotka tekevät lajista helpommin lähestyttävän.

Mitä voimme tehdä?

1) Pidä ovi auki uusille ihmisille

Moni innostuu kerran – ja sitten ei tiedä, mihin mennä seuraavaksi.

• Sovi seuroihin “Tule kokeilemaan” -treenejä (1–2 krt/kk), joissa pelaajat ovat paikalla opastamassa.
• Tee yhden sivun “Miten pääsen mukaan?” -ohje (juniorit, harraste, naiset/miehet, varusteet, hinnat, lähikentät).

2) Ole näkyvä kasvona, älä vain tuloksena

Ihmiset kiinnittyvät tarinoihin ja persoonaan.

• Pelaajat: yksi postaus / viikko: treeni, arki, pelimatka, “mitä opin tänään”.
• Faneille: näytä myös miksi laji on siisti: vauhti, äänet, taito, yhteisö.

3) Tee kohtaamisesta helppoa

Kisaviikko muistutti, että yleisö tykkää, kun saa olla lähellä.

• Pelien jälkeen 5–10 min hallittu meet & greet: nimmarit, kuvat, lasten mailat käteen.
• “Kysy pelaajalta” -hetket junioreille: 15 min ennen treenejä tai ottelua.

4) Junioripolku kuntoon: “tänne on turvallista tulla”

Kasvu tulee lapsista ja vanhemmista.

• Pelaajat käyvät kouluissa ja luistelukouluissa 2–3 kertaa kaudessa (lyhyt demo + kutsu kokeiluun).
• Seurat varmistavat matalan kynnyksen varustelainauksen (mailat/kypärät) ja selkeän hintaviestinnän.

5) Tee ottelutapahtumasta pieni elämys

Kaikki ei tule “lajin vuoksi” – moni tulee “illan vuoksi”.

• Selkeä aloitusaika, kuulutus joka opettaa peliä, musiikki tauoilla.
• Yksi “koukkutuote”: perhelippu, opiskelijalippu, paikalliset yhteistyöt (kahvi/pulla/ruoka).

6) Yksi yhteinen viesti: mitä jääpallo tarjoaa?

Tarvitaan lause, jonka jokainen pelaaja osaa sanoa.
Esim.:

• “Jääpallo on nopein pallopeli jäällä – ja samalla yhteisöllisin.”
• “Täällä opit luistelun, pelisilmän ja rohkeuden – ja saat porukan.”

7) Pidä momentum käynnissä nyt, ei “ensi kaudella”

Se ratkaiseva ikkuna on lyhyt.
Seuraavat 30 päivää (konkreettiset teot):

1. Seurat julkaisee: “Tule kokeilemaan” -päivät + linkki ilmoittautumiseen
2. Pelaajat sopii: 2 koulukäyntiä / seura
3. Yksi avoin treeni yleisölle + kuva- ja nimmaushetki
4. Koostevideo Porin tunnelmasta + kutsu paikallispeleihin

8) Pitkän aikavälin kasvu: jäät ja olosuhteet

Jos halutaan oikeasti kasvattaa lajia, harjoitus- ja pelivuorojen varmuus on kaikki kaikessa.

• Pelaajat voivat olla tässä iso ääni: puhua asiallisesti siitä, miksi jääpallon olosuhteet (kentät/hallit) ovat koko yhteisön etu – juniorit, harrastajat ja huippu.

Loppusanat

Suuret kiitokset kisojen järjestäjille, kaikille vapaaehtoisille, joukkueille, tuomareille ja taustavoimille – sekä ennen kaikkea yleisölle, joka kantoi tunnelmaa päivästä toiseen ja teki Porista jääpallokaupungin koko viikoksi.

“Pori 2026 – Koko kansan jääpallojuhla.”