Malmin Luisteluareenahanke etenee

Helsingin Luisteluareena Oy:n (HIFK Bandy ja Vesta ry) ja WasaGroup Oy:n yhteishankkeen, Malmin Luisteluareenan, suunnitelmat ovat tarkentuneet.

Alkuvuoden aikana tehdyt selvitykset ovat johtaneet toteutusmalliin, jossa rakennetaan kaksikerroksinen monitoimihalli.

Moderni ja energiatehokas monitoimihalli yhdistää liikunnan ja liiketilat saman katon alle. Malmin Luisteluareena -hankkeen budjetti on arviolta 37 miljoonaa euroa, ja halli on kooltaan noin 20 000 neliötä, ja noin 9 000 neliön jääalueelle mahtuu täysimittainen jääpallokenttä. Liiketiloja halliin tulee noin 6 000 neliötä ja seuraavaksi niihin haetaan toimijoita.

Malmin Luisteluareenalle tavoitellaan noin 100 000 käyttäjää vuosittain, mikä vastaa Brahen kentän käyttäjämääriä. Sijainti Suomen vilkkaimmin liikennöidyn tieosuuden, Kehä 1:n, varrella ja aivan Malmin liityntärampin läheisyydessä tekee saapumisen uudelle hallille helpoksi.

Hankkeen tonttivaraukselle on haettu jatkoa Helsingin kaupungilta. Keskustelut ovat sujuneet hyvässä yhteishengessä.

”Olemme iloisia, että hanke kehitysvaiheen ja hyvän yhteistyön, kaupungin, ja WasaGroupin kanssa, alkaa muotoutua, ja hankkeen valmistuminen on jälleen lähempänä”, Helsingin Luisteluareena Oy:n Markus Larsson toteaa.

Tämän hetken arvion mukaan hallin rakentaminen voi alkaa vuoden 2022 ensimmäisellä vuosipuoliskolla, jolloin halli valmistuu syksyllä 2023.

”On hienoa, että olemme löytäneet toimivan konseptin hallille, jolle tulee olemaan huomattava tarve. Keskustelut kaupungin kanssa ovat sujuneet hyvässä yhteishengessä. Tällä hetkellä käydään neuvotteluja mahdollisten liiketilojen käyttäjien kanssa, mutta neliöitä riittää täytettäväksi. Kunhan viimeiset päätökset ja asiat saadaan kuntoon, hallin rakentaminen voidaan aloittaa”, WasaGroupin hankekehitysjohtaja Timo Pahkala kertoo hankkeen etenemisestä.

BandyliigaToimituksen saamien tietojen mukaan on halliin halukkaita vuokralaisia liikuntatiloihin jopa tunkua, eli jos jollakin löytyy tarvetta, kannattaa nopeasti ottaa yhteyttä Markus Larssoniin! Myös liiketiloja on kyselty, ja neuvotteluja on käynnissä – Jos tiedät yrityksiä, jotka haluaisivat tilansa uuteen ja moderniin halliin, jälleen on pyydetty välittämään Markus Larssonin yhteystiedot – ne löytyvät tämän uutisen lopusta!

BandyliigaToimituksen ajatuksia uutisesta…

BandyliigaToimitus on useasti kuullut Helsingin hankkeen vetäjiltä, että he toivovat koko suomalaisen jääpalloväen saavan Helsingin hankkeesta voimia, ja viedä omilla paikkakunnillaan niihin sopivat halliratkaisut kaupunkien ja kuntien kanssa yhdessä maaliin. Viimeksi eilen YLE:n tiloissa kuulin kuinka jääpalloa kehuttiin hienoksi urheilulajiksi. Meidän jääpalloväen on itse nostettava olosuhteet sellaisiksi että saamme kasvatettu harrastajamäärää, ja varsinkin olosuhteita 2000-luvulle. Media kiinnostuu aivan varmasti lajistamme, nyt on jo halukkaita mediataloja ilmoittanut halukkuutensa välittää otteluja Helsingin hallista. Vain yhdessä, yhteistyöllä voimme viedä näitä suuria hankkeita eteenpäin, ja jatkaa jo yli 100 vuotista jääpalloperinnettä Suomessa. Olen varma, että halukkaat saavat tietoa Luisteluareena Oy:n ihmisiltä, jos tietoa tarvitsevat hankkeesta, rahoituksesta, erilaisista vaihtoehdoista yms.. Vaikka Luisteluareena tulee Helsinkiin, palvelee halli koko Suomen jääpalloväkeä, kohta voimme suunnitella jo kesäleirejä, ja turnauksia ympäri vuoden. Nyt maaliskuun 14 päivän ja marraskuun alun yli 7 kuukauden pelitauko ON LIIAN PITKÄ, jotta laji olisi kenellekkään mieleinen, ja kiinnostava.

Taikakeinoja ei tarvitse käyttää, ainoastaan mahdollistaa harjoittelu ja pelaaminen oikean kokoisella jäällä ympäri vuoden.. On ilo lukea tämä uutinen, ja välittää se tällä sivustolla Teille kaikille…

BandyliigaToimitus / Pasi Virtanen Päätoimittaja

Hanke lyhyesti:

– Kaksikerroksisessa hallissa on noin 20 000 neliötä, josta 2/3 liikuntaa ja 1/3 liiketilaa

– Jääalue noin 9 000 neliötä, jossa täysimittainen jääpallokenttä

– Katsomopaikkoja noin 1 500, tapahtumissa ja messuissa 3 000–4 000 henkeä.

– Sijainti Malmin jäähallin vieressä

– WasaGroup toimii Luisteluareenan hankekehittäjänä, suunnittelijana ja rakennuttajana

– Hallin omistajaksi tulee WasaGroupin rahoituskumppani Tuohex Kiinteistörahasto I

– Helsingin Luisteluareena Oy toimii hallin operaattorina ja jääkerroksen päävuokralaisena

Tiedustelut:

Timo Pahkala, hankekehitysjohtaja, WasaGroup Oy, p. 050 361 4664

Markus Larsson, Helsingin Luisteluareena Oy, p. 050 308 8700

Leave a Reply