Liikuntaneuvos Pekka Anttinen on ilmaissut mielipiteensä

“Iso halli Oulunkylään ratkaisisi jääpallon ja luistelun ongelmat”

Botnian kunniapuheenjohtaja Pekka Anttinen kirjoitti Helsingin Sanomissa seuraavan lukijan mielipiteen.

Kuten jo muutamalla uutisellamme kerroimme mikä Helsingin tilanne on. Tuolta löytyy myös pikaluistelijoiden mielipide nykytilasta, jonka on allekirjoittanut mm. kansanedustaja (kd) Mika Poutala.

Asia ei ole uusi sillä BandyliigaToimitus muistaa asiasta käydyn jo 2000-luvun alussa jääpalloväen, ja Helsingin kaupungin välisiä keskusteluja – tuolloin tosiaan nostettiin Oulunkylän valaistus, ja niiden betoniset jalustat suojelukohteiksi. Jos tietomme ovat oikeat, on myös nykyinen Luisteluareena Oy, ja sen hankkeen ihmiset kartoittaneet asiaa.

BandyliigaToimitus seisoo myös vahvasti asian takana, mutta me kyllä haluaisimme tarkat laskelmat, ja Helsingin kaupungin myötämielisyyden hankkeelle – ennen kuin juhlimme “läpimurtoa”

Sen verran tuohon Anttisen kirjoitukseen haluamme tarkennuksia, että Luisteluareena hankkeen kolmas vaihe lähti Malmin Longinojalle kaavaillusta hallista, jonka hinta arvio aikoinaan oli 10 miljoonaa euroa. Totuus siis on että Helsingin kaupungille, on esitelty erilaisia mahdollisuuksia, joiden hinnat ovat olleet 10 miiljoonan, ja useamman sadan miljoonan väliltä.

Toinen huomion kohde on Oulunkylän leveys & pituus. Kenttä on siis noin 180m pitkä, jolloin halli tuli lähes 200m pituiseksi. Leveyttä Oulunkylässä on noin 70 metriä, ja tulisiko tämän lisäksi jo olemassa oleva katsomo hallin sisälle? Nämä nyt ovat sivuseikkoja mutta vaikuttavat kattamisen hintaan. Tähän peilattuna BandyliigaToimitus ei aivan usko tuohon 4 miljoonan hintalappuun. Toki yksi mahdollisuus on myös ylipainehalli – Silloin hinta saattaisi jopa jäädä alle tuon 4 miljoonan. Niin tai näin Anttisen mielipide on varmasti jatkotutkimisen arvoinen – Eli hihat miehet & ja naiset heilumaan…..

Loppumietteet liittyen rakentamiseen…

Toivomme että tuo Oulunkylän mahdollisuus tutkitaan, ja jos se osoittautuu haasteelliseksi, onhan edelleen varasuunnitelmana myös Käpylän Velodromi mahdollista kattaa vaikka ylipainehallina, siitä onkin jo piirustukset olemassa…

Comments (2)

  1. 4-6 miljoonaa sisähallista ja se ei kelpaa Helsingin kaupungille,yksi asia on varma kaikki tehdään yhden lajin suojelemiselle(kaikki tietää mikä laji on kyseessä)ettei vain niille tule paha mieli.Tästä hyötyisivät jääpallo ja pikaluistelu ehkä myös taitoluistelu mutta kun ei,kaikki tekosyyt käydään läpi ettei voida rakentaa,ja jos syyt loppuvat niin keksitään uusia!.Helsingin kaupungille ainakin yksi laji on niille likaa ja mitä ilmeisemmin häpepilkku jolla ei ole mitään arvoa.

  2. Toimitus

    Tomppa,

    Jälleen aluksi kiitokset kommenteista…
    Valitettavasti kuten sinäkin asian ilmaiset Helsingin kaupungille ei kelpaa mikään ratkaisu – kun kyseessä on jääpallo/Pikaluistelu.
    Surullista, mutta esim. näillä meidän uutisilla yritämme herättää jääpalloilijoita esittämään vahvemmin asiat Helsingissä, tai missä tahansa kaupungissa
    jotta jossakin kohtaa se ensimmäinen halli nousee….

Leave a Reply