Kämäri käyttökiellossa
Salaojat romahtaneet
Kämärin kenttä Varkaudessa käyttökiellossa. – Kentälle tilattiin salaojien puhdistus ja silloin huomattiin, että koko kentän salaojat ovat kauttaaltaan romahtaneet, liikuntapaikkapäällikkö Marko Kukkonen kertoo.
– Tämä tarkoittaa sitä, että kenttä on kauttaaltaan epätasainen. Tämä on niin suuri turvallisuusriski, joten joudumme laittamaan kentän käyttökieltoon, Kukkonen kertoo.
Kentän vauriot ovat sen verran isot, että Kukkonen arvelee korjaamisen kestävän, ja maksavan. – Vielä on vaikea arvioida kuinka paljon korjaaminen tulee maksamaan, mutta summa voi kohota sen verran isoksi, että investointi pitää viedä kaupunginvaltuustoon.
Lisäksi kentän remonttiin täytyy löytyä ammattilaiset. Kämärin kenttä ei ole mikään tavallinen tekonurmi, sillä pohjalla kulkevat myös jäädytysputket. – Tällaiset kahden lajin, ja vielä kesä- ja talvilajin, kaksoiskäyttökentät vaativat ammattimaista korjausta.
Nyt kun juuri saimme lukea uutisen WP 35:n paluusta Bandyliigaa, koko jääpalloväki toivoo kentän kunnostuksen alkava pian, ja kaiken menevän nappiin, jotta Varkaudessa pääsään heti alusta alkaen Bandyliigaa pelaamaan…