JPS SOLMI LISÄÄ PELAAJASOPIMUKSIA

    Manninen ja Penttinen Sopimuksiin…

    Bandyliigan kauteen 2021-2022 valmistautuva JPS:n edustusjoukkueen kaksi uusinta jatkosopimusta ovat alakerran pelaajia. Uusimpina nimensä jatkosopimuksiin ovat laittaneet Jaakko Manninen ja Miikka Penttinen.

    Vuonna 2001 syntynyt Penttinen on JPS:n kasvatti. Juniori-ikäluokat Penttinen vietti Jipsin ikäluokissa, kunnes siirtyi nuorena Botniaan. Helsinkiläisten riveissä tapahtui murtautuminen Bandyliiga-tasolle, ja paluu kasvattiseuraan oli edessä vuosi sitten. Jipsin riveissä vastuuta tarttuikin heti mukavasti, ja sen lisääminen on Penttisen tavoitteena ensi kaudella.

    – Viime kausi meni hyvin ja pääsin hyvään rooliin joukkueessa, ja sitä lähden tehostamaan ensi kaudelle. Odotan, että joukkueemme on ensi kaudella luisteleva ja kilpailukykyinen.

    26-vuotias Manninen kuuluu jo joukkueen kokeneimpiin pelaajiin. Kampparien kasvatti on pelannut Jyväskylässä jo useamman kauden ajan. Välivuoden jälkeen paluu kentille tapahtui pari kautta sitten, ja rooli alakerrassa on ollut jälleen merkittävä. Myös Manninen uskoo Jipsin olevan vahva joukkue tulevallakin kaudella.

    – Hyvällä fiiliksellä ensi kauteen. Jipsissä on aina ollut mahtavaa olla mukana niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin. Omat tavoitteet tulevalle kaudelle menevät joukkueen tavoitteiden mukaan ja uskon, että JPS on jälleen kevään kovissa peleissä mukana.

    – Viitaniemeen valmistuvat uudet puitteet tuovat mukavan lisän niin meille pelaajille kuin katsojillekin, ja toivottavasti ensi kaudella Montussa nähdään taas mukavasti yleisöä!

    Jipsin harjoittelu tiivistyy syksyä kohti, ja jääharjoituksetkin pyörähtävät nyt käyntiin. Julkaisematta on vielä muutamia vanhoja ja uusia sopimuspelaajia, joten pysykää kuulolla!

    Leave a Reply