Jääpalloliiton toimisto vahvistuu

Liiton toimisto saa tervetulleen vahvistuksen

Suomen Jääpalloliiton uudeksi kilpailu- ja koulutuskoordinaattoriksi on valittu imatralainen Anna Tiippana. Hän aloittaa tehtävässään ensi viikolla.

Mikäli nimi kuulostaa tutulta niin siihen on syynsä.

Anna Tiippana on nimittäin Wiipurin Susien riveissä voittanut lukuisia SM-kultamitaleja ja kuuluu myös naisten maajoukkueen runkopelaajiin. Hänellä on myös kokemusta Ruotsissa pelaamisesta kahden kauden ajalta (HT Bandy 2014, Tukholman AIK 2019).

– Taisin olla noin 8-vuotias kun aloitin jääpallon pelaamisen. Päällimmäisenä syynä oli kaksi vanhempaa veljeä ja yksi nuorempi veli jotka kaikki pelasivat jääpalloa, kertoo Anna Tiippana, joka myös pelaa jalkapalloa harrastusmielessä.

Anna Tiippana tulee Jääpalloliittoon lähinnä Saimaa Geoparkista, jossa hän on työskennellyt yritysyhteistyöhön liittyvän hankkeen projektipäällikkönä.

Uuteen tehtäväänsä Jääpalloliiton kilpailu- ja koulutuskoordinaattorina hän suhtautuu suurella mielenkiinnolla.

– Olen todella innoissani. Olen ollut jääpallon parissa todella kauan ja on hienoa, että pääsee työkseen tekemään asioita rakkaan lajin eteen, Tiippana sanoo.

Suomen Jääpalloliiton puheenjohtaja Jari Kettunen näkee toimiston vahvistumisen erittäin positiivisena asiana.

– On hienoa että löysimme aktiivisen ja osaavan henkilön jääpallon parista. Vahvistuneella toimistolla luomme mahdollisuuden kehittää toimintaa eteenpäin strategian mukaisesti. Toivotan Anna Tiippanan lämpimästi tervetulleeksi, sanoo Jari Kettunen.


BandyliigaToimitus onnittelee Annaa, ja toivottaa tsemppiä tärkeään tehtävään…

Leave a Reply