Hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille!

Bandyliigaa luvassa 2 paikkakunnalla

Joulukuun 6. päivää on vietetty itsenäisyyspäivänä vuodesta 1919 lähtien. Valtioneuvosto määräsi päivän tuolloin vapaapäiväksi valtion virastoissa, kouluissa, ja tuomioistuimessa. Vuonna 1929 päivä säädettiin lailla yleiseksi palkalliseksi vapaapäiväksi. Vuonna 1937 säädettiin laki itsenäisyyspäivän viettämisestä yleisenä juhla- ja vapaapäivänä. Sen mukaan itsenäisyyspäivän tuli olla palkallinen vapaapäivä tai siitä on maksettava korotettua palkkaa, kuten sunnuntaityöstä, jos ei ole mahdollista antaa vapaapäivää.

Itsenäisyyspäivä on virallinen liputuspäivä.

Liputus päättyy muista talven liputuspäivistä poikkeavasti vasta kello 20.


Botnia – Akilles Klo. 13.00

Kotijoukkue Botnia haastaa hyvin sarjakauden aloittaneen Porvoon Akilleksen. Näin itsenäisyyspäivänä saatetaan Oulunkylässä nähdä kummankin joukkueen kannattajia lähes sama määrä? Toivotaan kuitenkin, on huivi sininen tai vihreä, että kuitenkin katsomoon löytää mahdollisimman moni kannustamaan joukkueita. Jos kuitenkin velvollisuudet ovat niin kovat, ettei paikalle pääse – voi ottelua seurata alla olevasta linkistä.


Veiterä – HIFK Klo. 17.00

Veiterä kärsi shokkitappion OLS:lle kotonaan sunnuntaina, ja varmasti valmennus on antanut pelaajien kuulla kunniansa. Tänään nähdään mitä joukkue tekee suunnan muuttamiseksi?

Alla Veiterän kotisivuilta valmentaja Tero Niemisen haastattelu eilisien harjoitusten lomassa.

HIFK leiristä Pyry Kunnas kommentoi ottelua seuraavasti


Sunnuntaina otettiin tärkeä voitto ja näytettiin miten HIFK taistelee. Koko joukkueella oli asenne kunnossa ja Pete Pättiniemellä maalissa aivan huikea peli. Hyvillä fiiliksillä siis eteenpäin ja haastamaan Veiterää. Mukava mennä pelaamaan tuttuun ympäristöön ja kyllähän se vielä oman lisäfiiliksen antaa, kun vastassa on useita vanhoja pelikavereita.

Ottelussa on mielenkiintoiset asetelmat. Me saatiin käännettyä kurssia parempaan ja Veiterällä taas pari haastavaa matsia alla. Kaverilla kova rutiinitaitotaso, josta kertoo lukuisat perättäiset Bandyliigan finaalipaikat, eikä tämä osaaminen sieltä varmasti ole nyt parissa viikossa mihinkään hävinnyt. Varmasti siis tiukka peli tulossa, joka vaatii meiltä onnistunutta suoritusta.


Odotamma tietoa näkyykö ottelu, jollakin Live-Kanavalla? Lisäämme linkin tähän alle, jos onnistumme sen ennen ottelua saamaan – Joten käykää täällä katsomassa ennen klo. 17.00!

Ottelu näkyy ainakin HIFK Live-Lähetyksenä, mutta tähän täytyy ladata puhelimelle, tai tablettiin app! Lisäksi sinun tulee valita seura: HIFK Bandy, ja rekisteröityä palveluun – Maksuton!

Hyvää itsenäisyyspäivää Teille kaikille!


Leave a Reply