Lauantain tulokset

Kotijoukkueet tänään vahvempia – Katsomokäyttäytyminen…

Bandyliigassa pelit käyvät kiihkeinä, ja otteluiden tunnelma on ollut korkealla erityisesti viime aikoina, kun katsomot ovat saaneet lisää väriä ja kannatusta. Valitettavasti, samalla on tullut esiin myös huolestuttavia ilmiöitä katsomokulttuurissa, kuten mauttomia huutoja ja soihduttamista, jotka eivät kuulu urheilutapahtumiin – tilanne on ollut esillä myös poliisin kanssa.

Tapaninpäivänä keskusteltiin poliisin kanssa soihduttamisesta, ja yleisön käyttäytymisestä otteluissa. Viranomaiset ovat ilmaisseet selkeästi kantansa: mauttomalle huutelulle ja soihduttamiselle ei ole sijaa katsomoissa, erityisesti jos se aiheuttaa vaaraa muille katsojille. Poliisi on kuitenkin myös avoin mahdollisuudelle, että soihdut saattavat olla sallittuja rajoitetuilla alueilla, jos asiasta sovitaan etukäteen seurojen, turvatiimien ja poliisin kanssa.

– “On tärkeää, että kannattajat ja kaikki ottelutapahtumasta vastaavat tahot ymmärtävät vastuunsa. Turvallisuus ja hyvän katsomokäyttäytymisen varmistaminen ovat meidän kaikkien yhteinen etu”, kommentoi poliisin edustaja.

Yksi keskustelunaihe on ollut soihdut, joita on nähty useissa Bandyliigan otteluissa. Vaikka soihdutus on osa monien fanikulttuuria, on myös tunnistettu, että niiden käyttö katsomoissa voi aiheuttaa vaaratilanteita. Erityisesti, kun soihtujen polttaminen tapahtuu ahtaissa tiloissa tai yleisön keskellä, voi se aiheuttaa vakaviakin vaaroja. Poliisin ja tapahtumajärjestäjien mukaan soihdutus voisi olla mahdollisesti sallittua tietyin rajoituksin, jos se tapahtuu vain niille varatuilla alueilla ja turvallisuus on taattu. Tämä edellyttää kuitenkin hyvää yhteistyötä seurojen, kannattajien ja viranomaisten välillä, jotta saadaan luotua järjestelmä, joka takaa turvallisuuden kaikille.

Vaikka useimmat kannattajat nauttivat otteluista hyvän hengen ja urheilujuhlan hengessä, on valitettavasti joitakin poikkeuksia, jotka aiheuttavat häiriöitä. Erityisesti homovihamieliset huudot ja muu mauton huutelu on ollut nousussa, ja sen poliisi ja tapahtumajärjestäjät tuomitsevat jyrkästi. Tähän yhtyy myös BandyliigaToimitus – Joten uskotaan asia yhdellä uutisella, Lopetetaan tämä nyt ja heti – Kiitos!

– “Tällainen käyttäytyminen ei kuulu urheilutapahtumiin. Haluamme luoda ympäristön, jossa kaikilla on turvallista olla ja nauttia pelistä. On tärkeää, että kannattajat kunnioittavat toisiaan ja muistavat, että urheilu on yhteinen juhla”, muistuttaa poliisin edustaja.

Sitten palaamme asiaan, eli päivän peleihin….

Botnia vs Kampparit – Lopputulos: 3-2

Tasaisessa Bandyliigassa jokainen ottelu on äärimmäisen tärkeä, ja tänään Helsingissä pelattu Botnia-Kampparit-ottelu ei ollut poikkeus. Molemmat joukkueet kamppailivat tärkeistä pisteistä alemman jatkosarjan lähtöpaikkoja silmällä pitäen, ja ottelu tarjosi jännitystä alusta loppuun.

Avausjakso oli tasainen, ja hallinta vaihteli molempien joukkueiden kesken. Botnia aloitti hieman hallitsevampana, mutta Kampparit nousi peliin mukaan vahvalla jaksolaan, ja mikkeliläiset pääsivät uhkaamaan Botnian maalivahtia. Kummankin joukkueen onnistui maalata omalla hallintajaksonaan, ja ensimmäinen maali tuli Botnian Heikki Pesosen upeasta suorituksesta. Kamppareiden tasoitus syntyi Jaakko Järvisen kulmalyönnistä, joka nosti hänet yhdeksi liigan vaarallisimmista iskijöistä. Jakson loppupuolella Botnia otti taas otteen pelistä, mutta Kampparit puolusti tiukasti, eikä helsinkiläisten kulmalyönnit onnistuneet.

Kamppareille ei ollut pelkkää huolettomuutta avaustauon aikana, sillä joukkue sai huonoja uutisia. Karo Liimatainen loukkasi kätensä ja joutui jättämään kentän, ja aivan jakson loppupuolella maalivahti Eetu Sviilin loukkaantuminen pakotti Iivo Korhosen tolppien väliin. Tauolle mentiin tasatilanteessa 1-1.

Toiselle jaksolle Botnia tuli päättäväisesti. Vaikka Kampparit yritti purkaa painetta, sinipaitojen hyökkäykset alkoivat kantaa hedelmää. Useita kulmalyöntejä nähtiin, ja 58. minuutilla Pekka Niska onnistui iskemään Botnian johtoon kymmenennestä kulmasta. Kymmenen minuuttia myöhemmin Heikki Pesonen iski ottelun toisen maalinsa ja kasvatti Botnian johdon 3-1:een. Kamppareiden peli oli koko toisen jakson ajan hajanaista, eikä joukkue päässyt rakentamaan kunnollisia hyökkäyksiä. Mikkeliläiset joutuivat myös rikkomaan enemmän, osin omien pallonmenetystensä vuoksi.

Kampparit ei kuitenkaan antanut periksi, ja 85. minuutilla Jaakko Järvinen sai mahdollisuuden kaventaa ottelun tilanteeksi 3-2 rangaistuspotkusta. Kuitenkin Kamppareiden toiveet karisivat, kun Järvinen ei onnistunut viimeistelemään maalia. Lisäajalla Oskari Kokko iski vielä kavennusmaalin, mutta peli oli jo käytännössä ohi. Lopulta Botnia vei ansaitusti voiton 3-2.

Vaikka Kampparit kamppaili kovasti, Botnia oli tänään kokonaissuorituksellaan vahvempi ja vei tärkeät kolme pistettä kotiin.

JPS vs Veiterä – Lopputulos 3-3

Veiterä kohtasi sarjan kärjessä olevan JPS:n. Koko kauden ajan tasapelit ovat olleet Veiterän tavaramerkki, ja niin kävi myös tällä kertaa, kun pisteet jaettiin lukemin 3-3. Vastaavanlainen tulos nähtiin myös marraskuussa Lappeenrannassa, missä joukkueet taistelivat tasapelin 4-4.

Viitaniemen montussa pelatussa ottelussa nähtiin kaksijakoinen peli, jossa ensimmäinen jakso oli kotijoukkueen hallussa ja toinen jakso Veiterän. JPS pystyi avaamaan maalihanat jo kuuden minuutin kohdalla, kun Jarmo Eronen viimeisteli pelitilanteesta Elmeri Hämäläisen tarjoileman syötön päätteeksi. JPS hallitsi peliä ensimmäisellä jaksolla ja lisäsi johtoaan 39. minuutilla, kun Nico Nevalainen iski kotijoukkueen 2-0-johtoon. Tauolle mentiin kotijoukkueen kahden maalin etumatkalla.

Toiselle jaksolle Veiterä tuli kuitenkin täysin uudella ilmeellä. Vierasjoukkue lisäsi aktiivista pallollista peliään, mikä yllätti JPS:n puolustuksen. Veiterän kulmakikka tuotti tulosta 55. minuutilla, kun Aleksi Seppänen syötti ja Esko Liukkonen iski kavennusmaalin 2-1:een.

JPS ei kuitenkaan antanut periksi ja sai jälleen etumatkansa takaisin. Vain viitisen minuuttia myöhemmin kotijoukkue sai kulmatilanteen, ja jälkitilanteesta Hämäläinen päätti siirtää JPS:n jälleen kahden maalin johtoon, 3-1.

Veiterä ei kuitenkaan lannistunut. Se otti pelin hallintaan ja haki aktiivisesti maalia. 72. minuutilla JPS:n puolustuksessa tapahtui virhe, kun Veiterä-hyökkääjä rikottiin rangaistusalueella. Janne Hauska astui pilkulle ja viimeisteli sen varmasti ohi JPS:n maalivahdin, kaventaen lukemiksi 3-2.

Vain kolme minuuttia myöhemmin Veiterän kahdeksas kulmalyönti tuotti tasoitusmaalin. Tomi Hauska antoi kulman, jonka Ere Verhelä iski suoraan maaliin ja tasoitti ottelun 3-3:een.

Molemmilla joukkueilla oli vielä paikat ratkaista ottelu, mutta maaleja ei enää nähty. Veiterä onnistui puolustamaan tiukasti ja välttämään kotijoukkueen loppukirin. Näin ollen tasapeli tuntui oikeudenmukaiselta lopputulokselta.


Veiterän päävalmentaja Joonas Ylä-Outinen oli tyytyväinen joukkueensa toisen jakson peliin, vaikka ensimmäinen jakso oli selkeästi JPS:n hallintaa. “Avausjaksolla JPS oli meitä parempi ja pystyi luomaan paremmat maalipaikat. Ansaittu johto heille siinä kohtaa”, Ylä-Outinen kommentoi pelin ensimmäistä puoliaikaa.

“Toiselle jaksolle teimme muutaman pienen muutoksen hyökkäyspeliin ja puolustuspelaamiseen, ja tällä kertaa se toi tulosta. Ensimmäiset 35 minuuttia oli selkeästi meidän. Kaiken kaikkiaan oli todella hyvä jääpallo-ottelu, jossa molemmat joukkueet joutuivat laittamaan parastaan. Lopputulos oli mielestäni aika oikeudenmukainen”, päävalmentaja summasi.

Akilles vs HIFK – Lopputulos 4-1

HIFK:n voittoputki katkesi lauantaina, kun joukkue kohtasi Akilleksen vieraskentällä Porvoossa. Akilles otti ottelusta 4-1-voiton, ja Helsinkiläisten ainoan maalin teki Aaro Kivenjuuri. Vaikka HIFK hallitsi peliä ensimmäisellä puoliajalla, toisen jakson aikana joukkue ei onnistunut säilyttämään samaa otetta, ja Akilles käytti paikkansa hyväkseen.

HIFK:n kapteeni, Tommi Niittylä, kommentoi pelin jälkeen joukkueen suoritusta ja myönsi, että toisella puoliajalla peli ei mennyt suunnitelmien mukaan. “Ei todellakaan ollut mikään katastrofi. Oltiin hyvin pelipäällä, alussa varsinkin. Sitten keli meni vähän huonoksi, jää meni huonommaksi, ehkä olisimme voineet tunnistaa sen paremmin ja vähän turhaan annettiin Akillekselle pienimuotoista hallinnan tunnetta”, Niittylä pohti.

BandyliigaToimituksen tietojen mukaan ottelussa tuomaristolla olisi ollut parannettavaa – Ensin tilanne jossa porvoolaisyleisöstä joukko katsojista huuteli Pyry Kunnakselle homovihamielisiä huutoja. Tilanne herätti kummastusta, mutta peli jatkui normaalisti. Tuomariston olisi pitänyt Bandyliigan sääntöjen mukaan puuttua tähän, eipä puututtu.

Porvoosta taas on tullut viestejä HIFK:n kannattajien sohduttaneen ottelussa, käsittääksemme ottelu oli hetken tämän johdosta myös poikki – Nähtäväksi jää kirjoittavatko ottelun tuomaristo Malaska – Turpeenniemi – Kaipia asioista raporttia kurinpidolle, ainakaan liiton pöytäkirjassa asioista ei ole mitään mainintaa…

BandyliigaToimitus ei voi ottaa kantaa sen enempää, koska olimme samaan aikaan tekemässä mäkihyppylähetystä, joten olemme näiden saamiemme raporttien varassa – ja ainoastaan Suomen Jääpalloliitossa voidaan asiaan palata – Piste!

Comments (5)

  1. Turisti

    Hyvä kuvaus Porvoosta. Soihtuja oli molemmilla puoliajoilla ja toisen puoliajan savu katkaisi pelin parin minuutin ajaksi.

    Paikkansa pitää myös porvoolaisten verbaliikka. Tänään oli homottelua, aiemmilla kerroilla ollut mm. ryssittelyä. Enemmän tai vähemmän joka kerta näissä peleissä. Nyt oltiin jopa pallopojat/-tytöt opetettu sanomaan pissa på -juttuja vieraskatsomoon. Näihin eivät vieraat reagoineet.

  2. Gamla gubbe

    Itselläni jäi myös katsojana erikoinen fiilis tästä porvoolaisten kannattajien toiminnasta. Todella törkeää huutelua lapset vieressä ja heillekin varmaan ainoita pelejä kaudella kun tulee hyvin väkeä (ja myyntiä). Akilles tykkää kehua itseään hienoksi seuraksi, niin se kuva sai kovan iskun lauantaina. Toivottavasti seura ottaa tästä koppia jatkotoimenpiteitä ajatellen.

  3. Toimitus

    Turisti,
    Soihdut katsomoista pitäisi saada pois, ja sopia miten asia voitaisiin hoitaa järkevämmin.
    Nuo huutelut ovat olleet Porvoossa tavaramerkki, johon kukaan ei ole puuttunut – Miksi?
    No kyllä huutelua kuulee muuallakin, mutta Porvoossa se on jotenkin juurtunut jopa sallituksi
    tai Akilles ei näe asiaa samoin kuin vierailijat?

    Gamla gubbe,
    kirjoitat sinäkin asiaa.. Toivomme Akilleksen edustajien lukevan nämäkin palautteet..
    Kiitos viesteistä…

  4. Ja Stadin pulmuset oli tietenkin täysin syyttömiä soihtuihin jne.On niin helppoa olla täydellinen.

  5. Pasi Virtanen

    Tomppa,
    Miten siellä Porvoossa ei osata lukea tekstiä?
    Tuossahan kerrottiin HIFK:n kannattajien sohduttaneen ottelussa!

    BandyliigaToimitus ei ollut ottelussa Akilles – HIFK paikalla, mutta kymmenien palautteiden, soittojen jälkeen ME tuomitsemme AINA:
    – Rasistisen huutelun
    – Soihduttamisen katsomossa
    – Häiriökäyttäytymisen
    Oli näiden tekijä punainen, sininen, keltainen, vihreä tai ihan minkä paitavärin kantaja!

    Eli lauantaina kaikki ei mennyt hyvin, ja hölmöilyä on tehty niin Stadilaisten kuin Borgålaisten toimesta – JA NE KAIKKI ON TUOMITTAVAA!
    https://bandyliiga.fi/lausunto-koskien-28-12-2024-tapahtumia/ tuosta voi vielä lukea, että todellakin hölmöilyä on tapahtunut puolin sun toisin….

Leave a Reply