Kohta mennään taas
Tänään kolme ottelua
Muutama tunti, niin käynnistyy Porissa ja Oulussa Bandyliigaottelut. Luvassa varmasti tiukempia tuloksia, kuin eilen. Vielä kello 15 pelataan Lappeenrannassa yksi ottelu – ja sen jälkeen tiedämme mitkä sijoitukset kelläkin on tämän viikonlopun jälkeen.
Nyt kaikki jääpallonystävät kipin kapin katsomoon, ja oman joukkueen väriä päälle – Kuten niin monesti on sanottu Jääpallo on parasta paikan päällä!
Narukerä vs JPS Klo: 13.00
Narukerä kohtaa tänään JPS:n. Sääennusteiden mukaan Porissa on hyvä keli seurata huippujääpalloa. Etukäteen on luvassa hyvä ottelu, koska molempien joukkueiden merkki on hyvä luistelu.
Eilen JPS pöllytti HIFK:n 12-2, ja valmentaja Topi Rytkönen lausui JPs:n säästelleen ottelun toisellajaksolla tähän otteluun. Oli tuo sanottu kuinka tosissaan, nähdään JPS:n vire muutaman tunnin päästä.
Kotijoukkue on osoittanut toisten mielestä hyviä otteita, ja epäonnistunut vain maalin teossa, toiset ovat taas nähneet pelissä hiukan sekavuutta. No tänään näemme kun kärkiporukat ottavat yhteen – missä kumpainenkin menee?
Lopuksi huomioitavaa on myös se ettei Narukerä ole vielä kotonaan hävinyt – Miten käy tänään? Suuntaa siis katsomoon, ja jos et sinne pääse, seuraa ottelua alla olevasta linkistä…
OLS vs HIFK Klo: 13.00
Oulussa OLS lähtee perjanainen tasapeli taskussaan haastamaan vierailija HIFK:ta. Perjantaista jäi Oululaisille varmasti paljon hyvää taskuun, kun Narukerä joutui matkustamaan kotiinsa vain yhden pisteen kanssa. Miten tämä näkyy päivän ottelussa?
HIFK murskattiin eilen, ja kuten joku sanoi “köli osui pohjaan”. Miten valmennus on saanut pelaajat unohtamaan eilisen, ja keräämään itsensä taisteluun Oululaisia vastaan. Varaa ei todellakaan ole eilisen kaltaisiin otteisiin, koska OLS pelaa tällähetkellä hyvää jääpalloa. Heidän sarjasijoitus ei näytä kyllä joukkueesta koko totuutta. HIFK:n valmentaja Teemu Laitinen pitää hyvänä, että seuraava ottelu eilisen jälkeen tulee näin nopeasti, ja joukkue voi laittaa uutta matoa koukkuun.
Oululaiset eivät viimevuosina ole runsaslukuisasti katsomoon löytäneet – mutta jos nyt olisi jo aika? Me jotka emme katsomoon pääse, voimme seurata ottelua alla olevasta linkistä…
Veiterä vs Botnia Klo: 15.00
Veiterä vei eilen lisä-ajalla isketyn kulmalyönnin turvin kärkikamppailun Akillesta vastaan luvuin 3-2. Veiterä esitti jo parempia otteita, ja tänään nähdään jatkuuko suunta? Joukkueessa edelleen tärkeässä roolissa ovat ikinuoret Hauskan veljekset – Katsotaan nouseeko tänään muitakin nimiä ratkaisijoiden rooliin?.
Botnia on osoittanut pirteää peliä, vaikka he pelaavat ottelusta toiseen vajaalukuisena. BandyliigaToimituksen tietojen mukaan rosteriin olisi täydennystä luvassa – kuitenkin joukkue on niin kapealla materiaalilla liikenteessä – ettei se salli poissaoloja. Se mikä on hienoa on se, että näyttää siltä ettei asia haittaa Botniaa, pelaajavalmentaja Markus Kumpuoja on löytänyt jokaiselle pelaajalle juuri sopivan paikan rosterista, ja he kaikki pelaavat toisillensa yhdessä. Katsotaan miten Botnia suoriutuu tänään kun vastassa on kova kotijoukkue Veiterä.
Valitettavasti Lappeenrannasta ei striimiä ole tiedossa, seurataan siis jääpalloliiton tulospalvelua, jollei päästä katsomoon asti