3 Nations Cup

Suomi taipui Ruotsille, tyrmäsi Norjan

Käymme maajoukkueemme otteet nopeasti lävitse – koska Bandyliigan tilastointi, ja merkkipaalut odottavat pikaista käsittelyä. Alla siis viikonlopun tunnelmia Uppsalasta.

Tulokset

Suomen miesten jääpallomaajoukkue pelasi vaiherikkaan viikonlopun Uppsalassa järjestetyssä 3 Nations Cup -turnauksessa. Lauantaina Suomi kärsi 7–4 (3–3) -tappion Ruotsille, mutta vastasi sunnuntaina selkeästi 7–0 (3–0) -voitolla Norjasta. Perjantaina Ruotsi oli voittanut Norjan luvuin 7-2 (3-1).

Ruotsi ratkaisi erikoistilanteista – Ässämäen punainen kortti avainasemassa

Ruotsia vastaan Suomi aloitti ottelun vaikeasti, kun isännät karkasivat nopeasti 2–0-johtoon kahdella kulmamaalilla. Suomi kuitenkin reagoi vahvasti:

  • Emil Fedorov kavensi 2–1:een paluupallosta
  • Hetkeä myöhemmin Casper Hänninen laukoi näyttävästi takaylänurkkaan 2–2
  • Samuli Helavuori vei vielä sinivalkoiset 3–2-johtoon kulmalyönnistä

Johto ei kuitenkaan kestänyt tauolle asti, sillä Ruotsin Joel Broberg tasoitti 3–3:een suomalaispuolustuksen pallollisen pelin virheen jälkeen.

Jakson lopussa koettiin ottelun kannalta käännekohta, kun Tuukka Ässämäki sai punaisen kortin taklattuaan Nicklas Ögreniä. Suomi joutui pelaamaan toisen jakson vajaalla, mikä näkyi alun passiivisuutena – Ruotsi karkasi hyvän erikoistilannepelaamisensa ansiosta ja ratkaisi ottelun edukseen.

– Kulmista ja rankkareista tuli maaleja, ja ne totta kai vaikuttavat. Toisen puoliajan alussa valuttiin vähän liikaa alta pois ja olimme liian passiivisia, Suomen päävalmentaja Ari Holopainen kommentoi.

Holopainen oli kuitenkin tyytyväinen joukkueen esitykseen kokonaisuutena, erityisesti avausjaksoon.

– Eka jakso oli meiltä hyvä. Toisen puoliajan ensimmäinen vartti ratkaisi pelin, mutta kun pääsimme takaisin pelin rytmiin, teimme paljon oikeita asioita. Tästä on hyvä jatkaa – joukkueessa on paljon positiivisia merkkejä ja kehitystä tapahtuu koko ajan, Holopainen korosti.

Myös keskikenttäpelaaja Teemu Määttä alleviivasi taisteluilmettä.

– Taisteluilme oli hyvä ja jokainen jaksoi painaa. Olosuhteet olivat haastavat, mutta pysyimme pelissä hyvin mukana, Määttä totesi.

Norjaa vastaan tyylipuhdas esitys – Holopaiselle ja Hiltuselle mieleinen kenraali

Sunnuntaina Norjaa vastaan Suomi esitti turnauksen ehjimmän ottelunsa ja otti vakuuttavan 7–0 (3–0) -voiton.

Ottelun maalitekijät:

  • 1–0: Niklas Holopainen (kulmalyönti)
  • 2–0: Emil Fedorov kaukolaukauksella
  • 3–0: Teemu Määttä
  • 4–0: Samuli Helavuori, esityönä Tero Liimatainen
  • 5–0: Niklas Holopainen lähietäisyydeltä
  • 6–0: Holopainen täydensi hattutemppunsa rangaistuspilkulta
  • 7–0: Topi Saukkonen kulmalyönnistä

Suomi hallitsi ottelua alusta loppuun sekä pallollisesti että puolustuksellisesti. Norjan hyökkäysuhka jäi minimaaliseksi, kun taas Suomi pystyi kontrolloidusti rakentamaan hyökkäyksiä ja pitämään pelin rytmin käsissään.

– Saatiin tyylipuhdas voitto hyvän hyökkäys- ja puolustuspelin avulla. Kaiken kaikkiaan hyvä viikonloppu, ja saimme pelata erilaisissa olosuhteissa – sekä ulkona että hallissa, mikä toi molempiin peleihin oman luonteensa, joukkueen kapteeni Samuli Helavuori kiitteli.

Valmentaja Pekka Hiltunen näki Norja-ottelun tärkeänä askeleena kohti MM-kisoja.

– Päivän ottelu oli meiltä ehjä 90-kymppinen ja saimme tiivistettyä pakettia eilisestä. Saimme viikonlopun turnauksesta paljon oppia ja tämä antaa hyvän pohjan jatkaa kohti MM-viikkoa. Edessä on vielä pieniä hienosäätöjä, mutta joukkue on terve ja suunta oikea, Hiltunen sanoi.

Katse käännetty jo Porin MM-kisoihin

3 Nations Cup osoitti, että Suomi pystyy haastamaan Ruotsin tasapäisesti etenkin täydellä miehistöllä ja ehjällä erikoistilannepelaamisella, ja että joukkuetta löytyy myös kyky dominoida pelejä Norjan kaltaista vastustajaa vastaan.

Seuraavan kerran A-maajoukkue nähdään MM-jäällä Porissa, kun Suomi kohtaa USA:n maanantaina 12.1.2026 klo 19.00.

Viikonlopun esitysten perusteella Suomi lähtee koti-MM-kisoihin luottavaisin mielin – peli kehittyy, runko on terve ja suunta on, Hiltusen sanoin, oikea.

Comments (5)

  1. Heippa.Ehdottomasti tarvittaisiin mukaan neljäs valtio(ryssät),ei tästä muuten mitään tule mutta kun heidän ”Suuri johtaja”on jo tarpeeksi töpännyt mahdollisuudet niin minkäs teet!.Mitä on tapahtunut noin yleensä kansainväliselle jääpallolle,päin mäntyä mennään vai mitä.Jotkut haaveilee Olympia lajista kun omassa päässä on hommat päin sitä!.Mihin on hävinneet Estonia/Mongolia/Latvia/Kanada/Japani/ja ”tietenkin”Australia/Chile”ja muut varjomaat jotka pitää yllä tätä suurta jääpallohuumaa noin yleisesti kapenevassa maiden todellisessa maailmassa.Jääpallo lajina on mitä suuremmassa mielessä mielikuvitus laji jolla ei loppupäässä ole minkäälaisia mahdollisuuksia tulla varteenottevaksi lajiksi(ainakaan Suomessa)lyhyellä aikavälillä.Jääpallo on todellinen marginaalilaji Suomessa ja maailmalla se nyt vain on on niin!

  2. Toimitus

    Hei Tomppa — hyvä, että nostat nämä asiat esiin. Katsotaanpa tilannetta jääpallon osalta vähän laajemmasta näkökulmasta — mitä on mennyt hyvin, mitä haasteita on, ja miksi oma huolesi “marginaalilajista” ei ole täysin aiheeton.
    Haasteet ja huolenaiheet
    * Vaikka jäsenmaita on, todellinen kilpailullinen ja mediavaikuttavuuden laajuus on edelleen pieni. Esimerkiksi IOC:n mukaan lajilla on “gap between participation and popularity and global audiences”.
    * Suomen ja muiden pienempien maiden näkökulmasta laji on marginaalissa: vaikka Suomessa on pitkät perinteet, jääpallo ei ole valtavirta-urheilua, ei suuri mediabrändi tai massalaajiin lukeutuva.
    * Lajin levinneisyys esimerkiksi neljälle mantereelle ei ole vahva: vaikka on maita, joissa lajia pelataan, toiminnan ja näkyvyyden taso vaihtelee paljon.

    Miksi monien maiden “kadotus” herättää huolestuneisuutta
    Kuten mainitsit, olet pohtinut missä ovat maat kuten Viro, Mongolia, Latvia, Kanada, Japani, Australia, Chile jne.
    – Toiminta näissä maissa on vähentynyt tai ollaan vaiheessa, se voi tosiaan merkitä sitä, että lajin kansainvälinen pohja ei välttämättä laajene niin kuin olisi toivottu.
    – Kun kansainvälisyys ei ole vahva, lajin kehitys, näkyvyys ja resurssit voivat jäädä pieniksi — mikä puolestaan heikentää mahdollisuuksia nousta isommalle areenalle, kuten olympialajeihin.

    Mihin kannattaa keskittyä, jos halutaan vahvistaa lajia
    * Kansainvälisen laajentumisen tukeminen: Uusien maiden mukaan saaminen, ja olemassa olevien maiden toiminnan vahvistaminen.
    * Mediavaikuttavuuden kasvattaminen: Jos lajista saadaan kiinnostavampaa sisältöä ulospäin (videoita, tarinoita, tapahtumia) niin näkyvyys voi parantua.
    * Paikallisen toiminnan vahvistaminen: Suomessa pitää olla selkeä rooli — että laji ei jää “pikku marginaaliksi” vaan että on houkutteleva- ja saavutettava vaihtoehto.

    Jos saan ystävällisesti esittää oman näkemykseni: kyllä, sinun huolesi ovat erittäin perusteltuja — laji on Suomessa ja monessa muussa maassa marginaalinen, mutta se ei tarkoita, että sen mahdollisuudet olisivat nollassa. Vahva panostus voisi muuttaa tilannetta.

  3. Tuosta vaihtoehdosta minäkin olen puhunut ja kirjoittanut, realiteetti on, että laji jää pohjoissmaiseksi lajiksi ja se tulisi kasvattaa vaihtoehtoiseksi harrastajille. Nuoriso on selkeä kohde, markkinointia ja toimia siihen suuntaan, jotta harrastajapohjaa saataisiin sieltä. Oiva tie tähän on tehdä töitä jo olevien jääpallokeskusten kautta ja avulla.
    3 Nations Cupista sen verrran, että maaottelutasolla ei liene kovin järkevää touhuta punaista korttia, vai oliko herroilla Ässämäki ja Ögren jotain henkilökohtaista, joka piti selvittää. No, en katsonut matsia, ehkä se olisi sieltä selvinnyt.

  4. Kiitos kommenteista(vastaukset)/ei oma!.todetaan nyt ihan rehellisesti mikä tekee lajista esim.Olympiakelpoisen,lajin pitää olla globaali/naiset edustettuina,ei kai jääpallo lajina täytä näitä kriteereitä kun mukana luettelossa on näitä ”varjomaita”jossa kukaan ei oikeasti tiedä/ymmärrä mistä lajista on kysymys.Nää on niitä toivotaan toivotaan juttuja joista Olympiakomitea näkee läpi(ei todellinen).Nyt pitää vaan keskittyä siihen että oma piha saadaan hoidettua kuntoon(Suomessa turha yrittää)jossa kuitenkin olisi hirveästi potentiaalia,mutta kun ei vaan millään!.Takaisin kolmen maan turnaukseen hienoa että jotkut vielä jaksaa.,tärkeää sinäänsä ja Ruotsissa pelaavat saavat peliaikaa((Suomen liigapelaajat ei niin tärkeitä).Yksi listasta jäi pois Kazakstan ei mukana viime mm.kisoissa eikä Porissa,miksi näin,sielläkin on jo luovutettu niinkuin pohjois Suomessa!.Voiko joku vastata miten jääpallo lajina Suomessa voisi kehittyä edes jonkun näköiseksi lajiksi eikä koko ajan tarvitsisi pistää hirveästi resursseja kaiken maailma selittämiseen miksi tämä on hieno laji,kun kukaan ei OIKEASTI välitä että onko laji vielä olemassa 10 vuoden päästä.No joo nää nyt oli taas niitä turhanpäiväisiä ajatuksia joista ainakaan liitto ei pahemmin välitä!?.

  5. Pelaaja #1

    Miltä puolustuslinja näytti ilman Gillgreniä? Kuka paikkasi?

    Todella harmillinen punainen kortti, vaikea noista on enää nousta Ruotsin tasoista vastaan.

Leave a Reply