BandyLiigaUutiset

Tänään pelataan Varkaudessa

Tänään vain yksi ottelu, mutta sitä mielenkiintoisempi WP 35 iskee kotijoukkueena vierailija Akilleksen kimppuun, jos jää on varkaudessa saatu pelikelpoiseksi. Samat joukkueet ottivat yhteen Porvoossa sunnuntaina, tulos Akillekselle 4-3. Nyt odotettavissa yhtä tiukka ottelu, ja saako kotijoukkueen yleisö joukkueen kovempaan iskuun kuin Porvoossa – se jää nähtäväksi? WP 35 kommentoi ottelua näin: Tiukka vääntö sunnuntaina, kaveri oli maalin verran parempi. Viime viikko oli vaikea siitäkin syystä, että ei päästy isolle jäälle treenaamaan kovien pakkasten vuoksi. Tiedetään tasan tarkkaan, mitä meidän pitää parantaa, jotta pisteet jää Kämärille, alustaa valmentaja Ilkka Hoffren. Jää oli viime viikon pois käytöstä, mutta heti kelin lauhtuessa siihen on reagoitu. – Loistavaa reagointia ja kovaa työtä kenttähenkilöstöltä johtoa myöten, kenttää alettiin hoitamaan ja korjaamaan heti sunnuntaina, kiittelee Hoffren. Akilles ei valitettavasti ehtinyt kommentoimaan ottelua Ottelusta ei tietojemme mukaan ole striimausta

BandyLiigaUutiset

Veiterä vahvistuu

Esko Liukkonen sopimukseen Veiterän kanssa Esko Liukkosen kanssa on solmittu kautta 2023-24 koskeva sopimus.Esko on Veiterälle paluumuuttaja, sillä hän oli voittamassa seurassa mestaruutta jo kaudella 2021-2022. Veiterään Esko siirtyy Ruotsin Allsvenskanissa pelaavasta Katrineholm Bandysta, jota hän edusti kauden 2022-23 alusta jouluun 2023 asti.

BandyLiigaUutiset

STT / MTVUutiset- Uutisoi

Olemme olosuhteiden uhreja Suomalaismiehet juhlivat vuonna 2004 MM-kultaa finaalivastustaja Ruotsin kotikentällä, päävalmentajana toimi Esko Tammilehto. Lajiin uskottiin syntyvän nostetta, miten kävi? Jääpallon nykytilasta kertovat alla olevassa uutisessa Esko ja Lasse Tammilehto, käykää lukemassa!.

BandyLiigaUutiset

Urheilutoimittajain liiton 2023 valinta

Jääpallon vuoden 2023 paras – Emil Fedorov, Vetlanda Urheilutoimittajain liiton Vuoden urheilija -valiokunta on nimennyt lajien parhaat urheilijat menneen vuoden saavutusten ja kilpailumenestyksen pohjalta. Lajien parhaiden vuosittainen valitsemisperinne on alkanut jo vuonna 1946. Ensin lajeja oli mukana vain muutama, mutta lajivalikoima on vuosien mittaan jatkuvasti laajentunut. Vuoden 2023 paras nimettiin 82 lajissa. Tuoreimpana lajilistalle lisättiin padel. Lisäksi poistettiin pelityyppirajoitukset elektronisesta urheilusta. Näiden 82 lajin urheilijoista Urheilutoimittajain liiton jäsenet saivat myös äänestää Vuoden urheilijaa 2023. Lisäksi lajilistalla on cheerleading, joka otetaan huomioon Vuoden joukkue ja Vuoden valmentaja -ehdokaslistoja laadittaessa, mutta siitä ei valita lajin parasta yksilöä. Lajin luonteen vuoksi myöskään lajilistalla taitoluistelun alle kuuluvassa muodostelmaluistelussa ei valita yksittäistä urheilijaa lajin parhaaksi, mutta muodostelmaluistelu on huomioitu Vuoden joukkue ja Vuoden valmentaja -äänestyslistoja laadittaessa. VUODEN URHEILIJA JULKISTETAAN URHEILUGAALASSA 11.1.Seuraavan kerran Urheilutoimittajain liiton valinnoista kerrotaan Urheilugaalassa 11.1., jolloin Vuoden urheilija -äänestystulokset julkistetaan. Urheilutoimittajain liiton Vuoden urheilija – äänestyksessä äänestysoikeus on ainoastaan liiton pressikorttiin oikeutetuilla jäsenillä. BandyliigaToimitus onnittelee Emiliä valinnasta – Onnea!

BandyLiigaUutiset

Sunnuntain tulokset

Ennakkosuosikit olivat tänään jälleen vahvoja Kamppareille ei tänään ollut mitään sanottavaa vierailija Veiterää vastaan. Isät vastaan pojat ottelussa Veiterä oli kaikessa edellä. Ottelun tempo laski jo 15 peliminuutin jälkeen kun vierailija johti jo 0-3. Veiterä pelasi vain 15 pelaajalla, mutta tänään silläkään ei ollut merkitystä. Nuoret kampparipelurit ovat ikäisikseen hyviä, mutta heillä on vielä pitkä matka Bandyliigan kärkeen. Ei isketä Kamppareita sen enempää, ottelu oli heiltä “ohipeli”. Kampparit on viimeistellyt viimeiseen 3 otteluun viisi maalia, ja päästänyt peräti 28 maalia. Silti näissä otteluissa Kampparimaalivahdit ovat sinänsä onnistuneet, koko joukkueen puolustaminen on nyt seuralle todella vaikeaa. Joukkueen otteet myös vaikuttavat seuran kannatusjoukkoihin, tänään kauden vaatimattomin yleisömäärä, vain 81 katsojaa. Akilles vei Porvoossa niukasti 4-3 ottelun, jota he parhaillaan johtivat 3 maalilla. Valitettavasti tätä ottelua emme nähneet, joten kannattaa lukea seurojen kommentit heidän sivuiltaan, tai vaikka jääpallon Ystävät -Facebook-sivustoa. JPS vei tänään Botniaa kuin “pässiä narussa”, voittajasta ei ollut epäselvyyttä 13 pelatun minuutin jälkeen. JPS oli lähes kaikessa jostakin syystä Botniaa edelle. Botnia oli myös tosi kapealla ryhmällä matkalla, vain 14 pelaajaa?. Turhautuneisuus näkyi eniten Markus Kumpuojan otteissa, hänen kehonkielensä todella näytti mitä mieltä hän oli Botnian otteista. 5-0 tilanteen jälkeen hänen turhautumisensa toi vielä 10 minuutin jäähyn, mikä ei ihan tavanomaista hänelle ole. No ymmärrämme tuskan, kun ottelussa Botnia ei saanut konettaan mitenkään käynnistettyä, Miksi? Siinä on valmentaja Esa Määtällä hommia miettiä, miten suunta muutetaan. Tämä oli sinänsä myös Botnialta “ohipeli”, mutta huolta nostaa Botnian kolmen viimeisen ottelun aikana viimeistellyt 3 maalia, ja päästänyt 24 maalia. Botnia on aina tunnettu hyvästä puolustamisesta, mutta nyt jotakin on pahasti vialla? Maalivahtipeliä ei voi ainakaan syyttää, mutta toivotaan että Botnia löytää lääkkeet ongelmiinsa kun sekä hyökkäys, että puolustus ei juuri nyt toimi. Kampparit vs Veiterä Lopputulos: 1-12 Kamppari kommentit: Tänään Kamppari-ryhmällä ei ollut käytännössä mitään sanomista ottelussa. Edes toive siitä, että Veiterä olisi jättänyt parhaimman teränsä lauantaina cup-voiton juhlintaan, ei toteutunut. Ylä-Outinen sanoi, että cupin voittoa ei juhlittu, vaan että ”juhlien aika on myöhemmin”. Muutenkin hän kielsi, että Veiterä olisi pelannut puolitehoilla. Sen sijaan hän antoi hienoisen varoituksen muille joukkueille. -Kyllä tänäänkin pelata piti, mutta on totta, että meillä on vahva ryhmä. Pallollinen peli on kuosissaan ja hyökkäyspeli hyvällä tasolla. Kauden alussa meitä ei oikein noteerattu mitenkään. Veiterän kommentit: Sarjakärjen ja -jumbon tasoero kävi sunnuntai-iltapäivän ottelussa selväksi. Veiterä vie ottelun selvin lukemin. Akilles vs WP 35 Lopputulos: 4-3 Akilles kommentit ottelusta: Kovassa pakkasessa pelattu ottelu oli ajoittain sekavaa peliä kummaltakin joukkueelta. Vihreäpaitojen viimeistely ei ollut tänään parhainta, ja näin ollen WP-35 pääsi toisella puoliajalla maalin päähän. WP 35 kommentoi ottelua näin: Akilles vei tärkeät pisteet sunnuntaina Porvoossa lukemin 4-3 (3-1). WP 35:n maaleista vastasivat Niko Nissinen, Juho Holopainen ja Teemu Malinen. – Sekavaa tekemistä molemmilta joukkueilta. Annettiin lahjamaaleja ja parissa maalissa oli niin huonoa tuuria kuin voi olla. Jere maalilla oli mies paikallaan, summaili Hoffren sunnuntain annin. Joukkueet kohtaavat uudelleen keskiviikkona Varkaudessa. – Toivottavasti nyt kenttähenkilöstö laittaa kaiken peliin ja saa taiottua jään meille keskiviikoksi, kova duuni siinä on edessä, esittää Hoffren toivomuksen. – Pallollista peliä on saatava kaksi napsua parempaan suuntaan, silloin ollaan loppukautta ajatellen vahvoilla. Puolustuspelaaminen oli tänäänkin riittävää, päättää Hoffren. JPS vs Botnia Lopputulos: 11-1 JPS kommentoi ottelua seuraavasti: Tärkeät kaksi pistettä tänään kotiin! JPS vei voiton vierasjoukkue Botniasta lukemin 11-1 Ottelun parhaana pelaajana kotijoukkueesta palkittiin Jaakko Kyllönen Botnia vuorostaan näin: Botnia sai ihan kohtuullisen startin otteluun ollen ensimmäiset minuutit pelissä mukana. Sitten vajaan kymmenen minuutin kohdalla JPS iski kahdesti parin minuutin sisään ja Botnian peli lamaantui. JPS teki mitä tahtoi seuraavat minuutit ja latoi maaleja liukuhihnalta. JPS löi vajaaseen 25 minuuttiin viisi maalia. Toiselle jaksolle varsinkin jakson alkupuoliskolle Botnialta löytyi kyllä yritystä ja tahtoa taistella. Yritys oli vain kovin tehotonta ja JPS puolestaan viimeiseli omista paikoistaan hyvin. Viimeiset parikymmentä minuuttia kääntyi taas aika pitkälti JPS:n hallinnaksi ja kymppikin meni ottelun lopussa rikki JPS:n voittaessa lopulta 11-1.

BandyLiigaUutiset

Pekka Hiltunen ja Harri Hiukka ovat valinneet P19-Maajoukkueryhmän

Bandyliigasta löytyi seuraavat pelaajat kisoihin Suomen valmennustiimi lähtee luottavaisin mielin kohti Norjan MM-kisoja. – Meillä on jalkeilla erittäin hyvä ja laadukas ryhmä MM-kisoihin ja materiaali mahdollistaa myös eri taktiikoiden ja rotaation toteutuksen kertoo valmennus. P-19 Maajoukkue seuroittain Ikäluokan MM-kisat pelataan Oslossa 19-21.1.2024. Ennen MM-turnausta joukkue leireilee vielä Porvoossa 16 – 18.1.2024. BandyliigaToimitus onnittelee valittuja pelaajia, ja toivottaa menestystä kisoihin!

BandyLiigaUutiset

Sunnuntain Ottelut

Kolmella paikkakunnalla pelataan, Oulun ottelu siirretty Tänään siis kolme ottelua, kun Oulussa jää ei ole pelattavassa kunnossa. Kaikista otteluista löytyy live-lähetys linkki, joten jos et pääse katsomoon – seuraa linkeistä ottelua jota haluat. Kampparit vs Veiterä Kampparit kommentoi ottelua näin: Treenejä on nyt viikolla päästy tekemään, mutta kun pakkasta on tuollaiset 25 astetta, ei kummoisia harjoituksia voi pitää. Täytyy varoja jo paleltumia ja muutenkin pyrkiä pitämään porukka terveenä, sanoo Manninen. Edustusjoukkueen valmistautumista sarjaotteluun vaikuttaa sekin, että osa pelaajista pelaa oman ikäkautensa ottelut ennen sunnuntaita. Nuoret pelasivat torstaina Porvoossa ja U18 pelaa lauantaina. Nuorten pelaajien omien sarjojen ottelut ovat tuloksellisia kohtaamisia ja eduksi joukkuefiilingille.  Mannisen mukaan asetelma on silti toinenkin puolensa. -Hyvä, että nuorilla on omia pelejään ja edustusjoukkueen pelejä, mutta tilanne vaatii säätämistä siinä, ketä peluutetaan ja miten. Sitä se on ollut koko kauden, sanoo Manninen. Veiterä kommentoi ottelua näin: Kauan ei Suomen Cupin voitosta ehditä nauttia, sillä, kuten päävalmentaja Ylä-Outinen sanoi, tänään pelataan taas arvokkaista pisteistä Mikkelissä! Ottelun striimi alla, vaatii kirjautumisen Akilles vs WP 35 Akilles kommentoi: Sunnuntaina jatketaan taistelua, kun vastaan astelee WP-35. Tervetuloa kannustamaan WP 35 kommentoi vuorostaan näin: WP 35 matkaa sunnuntaina Porvooseen Akilleksen vieraaksi.Joukkueet ovat sarjassa peräkkäin sijoilla neljä ja viisi. – Viime kaudelta Porvoostaa jäi hyviä ja huonoja kokemuksia. Akilles on todella pelaava ja luisteluvoimainen joukkue, joten haaste tulee olemaan iso, ennakoi valmentaja Ilkka Hoffren. Kovien pakkasten vuoksi joukkue on harjoitellut tämän viikon jäähallissa ja lauantain kotipeli jouduttiin siirtämään keskiviikolle. – Jälleen takaiskuja, mutta niitä on onneksi totuttu kestämään ja tämä on asia mille ei kyllä kukaan mahda mitään, jos on 35 astetta pakkasta, päättää Hoffren. Maksullinen ottelustriimi alla JPS vs Botnia JPS kommentoi ottelua: Suomen Cupin finaalin jälkeen jatketaan runkosarjan pisteiden metsästämistä kotona, kun vieraaksi saapuu Botnia Helsingistä. Tervetuloa kannustamaan JPS voittoon!!🔵🔴  Botnia kommentoi lyhyesti näin: JPS – BOTNIA klo 15 viitaniemessä! #botniabandy ottelustriimi alla

BandyLiigaUutiset

Suomen Cup voittaja – Veiterä

Kotijoukkue vahvempi luvuin 6-2 Valitettavasti Bandyliigatoimituksen henkilöt olivat työtehtävissä muualla, jäi ottelu näkemättä. Alla kuienkin seurojen uutisointia ottelusta….. Veiterä uutisoi sivuillaan: Ottelun jälkeen valmentajat Joonas Ylä-Outinen Veiterästä ja Topi Rytkönen JPS:sta kertasivat sopuisasti illan peliä: – Ensimmäinen puolikas oli tarkkaa peliä. Molemmilta. Hyvin tarkasti pelattiin keskialueella ja molemmissa alakerroissa. JPS:n maalivahti Gerovoi oli todella hyvä, totesi Ylä-Outinen. – Täsmälleen näin. Oli tiedossa, että tarkkana pitää olla. Veiterän alun korkea karvaus oli meille pieni ylläri ja kotijoukkue hallitsi jakson alkua. Gerovoi piti meitä pystyssä ja en aina tajua miten saa pallot kiinni, äimisteli Rytkönen. Tämä oli molemmille valmentajille ensimmäinen kerta päävalkkana Cupin finaalissa. He pitävät kilpailua muotoa hyvänä: – Vaikka niiden karsintapelien rooli enemmän harjoitusotteluiden kaltainen, niin tällainen puolikauden huipentuma on aina tärkeä tapahtuma. Tämä oli meille kahdeksas kerta peräkkäin Cupin finaalissa ja tämä kyllä sytyttää joukkueen, totesi Ylä-Outinen. – Cup ja finaali on hyvä puolivälin tavoite kauden tässä vaiheessa. Ja oikeat joukkueet olivat finaalissa, runkosarjan ykkönen ja kakkonen. Tässä kävi nyt näin, että toinen voitti, totesi Rytkönen. Toisen jakson vauhti oli parasta bandyä tällä kaudella, näin valmentajat: – Puoliajalla ei tarvinnut muuttaa mitään taktisesti. Pysyimme omassa pelisuunnitelmassamme. Tammilehdon pikamaali sai meidät pelaamaan ja lisättiin tempoa. Se tepsi ja saatiin onnistumisia, kertasi Ylä-Outinen. – Kyllä. Toinen puolikas oli vauhdikasta. Saimme hyvä startin, mutta Veiterän vahva esitys tuli esiin. 3–2-maali oli meille hyvä, mutta Hauskan iskemä kulmamaali lopetti pelin, kertoi Rytkönen. Molemmat valmentajat olivat sitä mieltä, että Cup-finaali pitää sitenkin paikkansa, että siinä otetaan askelmerkkejä myös kevään jatkopeleihin, ylempään jatkosarjaan sekä pudotuspeleihin. JPS uutisoi niukemmin: Suomen Cupin finaali oli tasokas ja tasainen peli. Ottelun lopussa Veiterä oli selvästi vahvempi. Loppua lukuunottamatta tasainen ottelu päättyi Veiterän voittoon 6-2. JPS:n arvokkaimpana pelaajana palkittiin hienoja torjuntoja tehnyt Samuel Gerovoi!  BandyliigaToimitus onnittelee Suomen Cupin voitosta Veiterää!

BandyLiigaUutisetJääpalloliitto tiedottaa

Suomen Cupin Finaali Tänään Klo: 16:00

Tule katsomoon tai seuraa Finaali linkistä… Tänään ratkaistaan jääpallon miesten Suomen Cupin kohtalo, kun Lappeenrannan Veiterä saa kotikentällään Kisapuistossa vastaansa Jyväskylänseudun Palloseuran. Joukkueet voittivat oman lohkonsa Oulussa lokakuun lopussa pelatussa Suomen Cupin alkuturnauksessa ja majailevat myös kotimaisessa Bandyliigassa sijoilla yksi (Veiterä) ja kaksi (JPS). Sarjassa (miesten Bandyliiga) joukkueet ovat kuluvan kauden aikana kohdanneet toisensa kertaalleen. Joulukuun alussa Jyväskylässä pelatussa ottelussa Veiterä oli niukasti parempi lukemin 3-4 (0-3). – Se oli melko kaksijakoinen kamppailu. Me hallitsimme ensimmäistä puoliaikaa, kun taas JPS oli toisella puoliskolla selvästi parempi. Onnistuimme kuitenkin lopussa kääntämään ottelun meidän eduksemme, sanoo Veiterän päävalmentaja Joonas Yläoutinen. – Tuolla kamppailulla ei kuitenkaan nyt ole mitään merkitystä – lauantaina taistellaan vain ja ainoastaan Suomen Cupin voitosta, sanoo Yläoutinen. Veiterän valmentaja tiedostaa, että vastassa on erittäin hyvä jääpallojoukkue. – JPS on vähän samantyyppinen ryhmä kun Veiterä, eli pallollisesti taitava ja lisäksi heillä on Tuomas Liukkonen pelintekijänä ja hyökkäyksessä alati vaaralliset Tuukka Ässämäki ja Jasu Koljonen. Näkisin että siinä suhteessa puntit ovat aika tasan, ja tulemme varmasti näkemään vauhdikkaan ottelun. Vastustajajoukkue Jyväskylänseudun Palloseura on ollut erittäin hyvä koko alkukauden, ja menestyksen nälästä homma ei ainakaan jää kiinni. – Pytty on aina pytty ja sitä lähdetään hakemaan. Jos ja kun me onnistumme ottamaan Veiterän kaatamaan, niin saamme siitä kaivattua uskoa ja luottamusta loppukautta ajatellen, sanoo JPS:n luotsi Topi Rytkönen. Hän povaa finaalista melko tarkkaa ja puolustusvoittoista. – Veikkaan että ottelusta tulee tasainen ja tiukka enkä jaksa uskoa retkahduksiin suuntaan tai toisiin. Ottelu tulee todennäköisesti ratkeamaan pieniin seikkoihin kuten erikoistilanteisiin, Rytkönen sanoo. Vastustajan kokenut joukkue herättää kunnioitusta JPS-leirissä. – Heillä on monta kokenutta pelaajaa joilla on paljon kokemusta voittamisesta, joten voittaminen vaatii varmasti täyden päivätyön. Olemme kuitenkin valmiita ja otamme haasteen vastaan. Lähtökohdat lauantain loppuotteluun ovat näin ollen mitä mainioimmat – ehkä tulevassa koitoksessa haetaan jo askelmerkkejä ja mahdollista niskaotetta kevään mitalipelejä ajatellen. Suomen Cupin loppuottelu Kisapuistossa alkaa klo 16.00. – Mukava päästä kotikentälle jahtaamaan kauden ensimmäistä titteliä. Kaikki ainekset huippuotteluun ovat olemassa ja toivottavasti onnistumme saamaan mukavasti yleisöä kentän laidalle, sanoo Joonas Yläoutinen. Jos et pääse katsomoon, Finaalin striimi alla

BandyLiigaUutiset

Stadin Derbyn vei HIFK

Botnia vs HIFK Lopputulos: 1-4 Pakkasta -17, lumisade ja tuuli olivat sekä pelaajien että katsojien harmina. Varsinkin pelin lopussa oli todella vaikea erottaa kenttämerkintöjä. BandyliigaToimitus oli paikalla ensimmäisen puoliajan, ja seurasi toisen jakson Botnia TV:n kautta. Kovaa kamppailua, mutta HIFK onnistui maaleissa paremmin Ottelu alkoi HIFK:n nopeilla 2 maalilla, kummatkin viimeisteli nuori Iiro Väkiparta. Hän on parantanut otteitaan joka kerta kun saa peliaikaa, ja hänestä on varmasti myös HIFK:lle paljon hyötyä loppukauden aikana. Ottelua käyty siis vajaa vartti ja taululla 0-2. Seuraavaksi HIFK:n Atte Auvinen siirtää HIFK:n jo 0-3 johtoon, taululla kimmelsi tuolloin peliaikana 30 minuuttia. Kuitenkaan Botnia ei taipunut vaan juuri ennen ensimmäisen jakson loppua pääsi Markus Kumpuoja kaksin Eelis Laitisen kanssa, ja Kumpuoja harhautteli pallon maaliin, joten tauolle siirryttiin lukemin 1-3. Tuossa ehkä piilee kahden paikalliskamppailun suurin yksittäinen asia?. HIFK pystyi kahdessa ottelussa eliminoimaan lähes täysin Markus Kumpuojan, joka on kuitenkin tällä kaudelle ollut “SE” Botnian pelaaja joka on Botniaa pitänyt pystyssä. Nyt Kumpuoja jo huuteli turhautuneena omille pelaajille, kun he eivät menneet palloon kuten hän olisi halunut. Ehkä myös HIFK:n miesvartiointi sai Kumpuojan hetkellisesti hermostumaan, kun vierailija selvästi iski tähän kohtaan, eikä Botniasta noussut muita korvaamaan Kumpuojaa. Toinen jakso enempi pelailua… Toinen jakso meni ainakin Botnia TV:stä katsottuna enemmän ja vähemmän pelailuksi. Botnia yritti päästä HIFK:n 16 metrin alueelle, ja HIFK:n puolustus onnistui yhtenäisesti pitämään kuitenkin nämä yritykset aisoissa. Koko HIFK puolusti tänään hyvin, ja ehkä jos joku pitää mainita on se Richard Laibert. Hän taisteli ja katkoi hyvin, useita Botnian yrityksiä. Botniasta jos etsitään onnistujaa oli se hyviä torjuntoja esittänyt Topi Pihlajamaa. Pelailun keskellä HIFK:n nuorisokaarti iski jälleen, kun Juuso Partanen siirsi jo 1-4 turvalliseen johtoon ottelun 66 minuutilla. Ottelun lopussa Botnia sai vielä rankkarin, kun Patrik Huber taklasi selästä Botnian peluria. Kuitenkin Kumpuojan turhautumisen kruunasi rankkarin tuhlaaminen. Kuten ottelun omat Botnian selostajat totesivat, Botniaa vaivaa rankkaripeikko – Harvat rankkarit löytävät tiensä maaliin – Miksi näin? Lopputulos 1-4, ja tuomaristokin tänään paremmin mukana ottelussa kuin viimeksi, vaikka katsomosta kuului useammankin kerran esim. “Vedätkö hyvin omasta mielestä”?, tai “ettekö te näe mitään”? No eivät he ehkä joka tilanteessa väärässä olleet, mutta kuitenkin ottelu oli siisti. Ylilyöntejä ei nähty kentällä, eikä katsomossa. Poliisikin pääsi helpolla – he kun tarkkailivat ottelua hiukan syrjempää. HIFK oli saanut useamman ottelun poissa olleen Patrik Huberin takaisin kokoonpanoon, ja se näkyi kyllä HIFK:n kokonais otteissa. Lisäksi Huber oli syöttäjä HIFK:n 2 maaliin. No lopuksi voi vain todeta, että HIFK on Stadin hallitseva Bandyjengi, mutta kyllä Botnia osaa aina antaa hyvän vastuksen, oli sarjatilanne mikä tahansa – nyt näin… Botnian ei vielä ehtinyt ottelua kommentoimaan. HIFK:n kommentit ottelusta: Pisteet kotiin Ogelista ! Pakkaspeli päättyi HIFK:n voittoon 1-4. Maalintekijät tänään: Iiro Väkiparta , Atte Auvinen , Juuso Partanen Alla ottelun tilastot, käy tsekkaa