Päivä: 15.10.2022

BandyLiigaUutiset

HIFK tänään 125-vuotta!

15.10.1897 – 15.10.2022 Ruotsissa syntyi vuonna 1895 aate Idrottsföreningen Kamraterna-järjestön perustamisesta. IFK-liike sai alkunsa Kamraten-lehden ilmoituksesta, jossa kehotettiin nuoria perustamaan tyttöjen ja poikien urheiluseuroja. Koulupoika Louis Zetterstenin aatteen mukaan IFK-liikkeen seuroissa oli tarkoitus harrastaa kaikkia talvi- ja kesäurheilulajeja. Aate levisi Suomessa ensin Viipuriin, missä perustettiin Viipurin IFK vuonna 1896. Seuraavana vuonna ruotsinkielisen lyseon oppilaat perustivat Oulun IFK:n. Myöhemmin samana…

BandyLiigaUutiset

Tuloksia Ruotsista

Perjantain suomalaistuloksia Veiterä – Rättvik 3-5 Turnauksen avauspeli isäntäjoukkue Rättvikiä vastaan alkoi Veiterältä hyvin. Veiterä meni Niklas Valtasen maalilla 1–0-johtoon. Peli eteni vauhdikkaasti ensimmäisellä jaksolla ja kahdella Valtasen maalilla Veiterä piti pelin tasoissa. Ensimmäisen jakson lopulla Veiterällä oli hieman tummempi hetki ja kotijoukkue karkasi 4–2-johtoon. Toisella jaksolla Veiterään tälle kaudelle siirtynyt Tuomas Antikainen osui kerran ja isännät tekivät yhden…