Kuukausi: lokakuu 2021

VeiteräUutiset

Veiterä matkustaa Ruotsiin

Lappeenrantalaiset uutisoivat leiristä seuraavaa: Huomenna starttaillaan matka kohti Rättvikiä! Loppuviikosta kauden ensimmäiset treenit hallissa isolla kentällä. Tämän lisäksi leirin aikana pelataan muutama tärkeä kauteen valmistava harjoitusottelu! BandyliigaToimitus uutisoi otteluista niiden päätyttyä…

BandyLiigaUutiset

Suomalaiset sijoitusotteluissa

Akilles taipui rankkareilla Akilles, Porvoo pelasi itsensä perjantain, ja lauantai otteluissa sunnuntain Finaaliin. Vastaan asettui Elitserien-joukkue Tellus. Ottelu eteni tasaisissa merkeissä aivan loppuun asti, ja taululla olikin 60 minuutin jälkeen 3-3 lukemat. Lopulta siis rangaistuslaukauskisa tulisi ratkaisemaan turnauksen voittajan. Sovittu oli, että pari kerrallaan edetään aina ratkaisuun asti. Akilles sai kunnian aloittaa, ja pilkkua asettui…

BandyLiigaUutiset

SKÄRÅS CUPIN TOINEN PELIPÄIVÄ

JPS päivän saldo JPS:n ottelut Ruotsissa Västeråsin jääpallohallissa pelattavassa Skärås Cupissa jatkuivat lauantaina kahdella ottelulla. Aamulla vastassa oli Ruotsin pääsarjassa pelaava tukholmalainen Tellus, ja iltapäivällä Norjan liigan kärkijoukkueisiin kuuluva Stabek. Aamun pelissä ei maaleilla juhlittu. Tasokas vastustajajoukkue oli pelissä hallitsevampi osapuoli, mutta Jipsin hyvä puolustus piti vastustajan pois vaarallisemmilta maalipaikoilta. Muutama oma tilaisuus maalintekoon jäi…

BandyLiigaUutiset

Skärås Cupin ensimmäinen pelipäivä

JPS aloitti ensimmäisenä JPS avasi jääpallokauden 2021-2022 pelien osalta perjantai-iltana, kun Ruotsissa Västeråsin jääpallohallissa pelattava Skärås Cup käynnistyi ottelulla paikallista isäntäjoukkuetta, Ruotsin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavaa Tillbergaa vastaan. Kyseessä oli siis Jipsin ensimmäiset luistimenpiirrot isolla jäällä kevään jälkeen. Jipsin alku otteluun oli pirteä, eikä joukkueiden välinen iso ero ison jään kokemuksessa tämän syksyn osalta alussa…

BandyLiigaUutiset

Skärås Cup

Seuraa suomalaisjoukkuieden otteita Skärås Cupissa Seuraa suomalaisjoukkuieden otteita Skärås Cupissa, alla otteluohjelma, ja linkki. Pääset seuraamaan otteluita (maksullinen) linkistä painamalla, ja rekisteröitymällä palveluun. Teille jotka ette halua maksaa otteluiden kuvaamisesta ja selostamisesta, löytyy seuraava linkki https://www.elitrapport.se/ josta voitte seurata otteluita tekstimuodossa… Ylläolevasta linkistä pääset live-stremaus alustalle. Palvelu on maksullinen, tosin jos maksat palvelun 19,93€ näet…