Veiterä – Kampparit 1-0

Ensimmäinen välieräottelu oli “läpihuuto”

Valitettavasti BandyliigaToimituksen mielestä ensimmäinen välieräottelu Veiterän ja Kamppareiden välillä oli selkeästi kotijoukkueen. Veiterältä poissa oli ykkösmaalivahti Topi Peuhkuri, mutta tämäkään ei vaikuttanut mitenkään Kamppareiden mahdollisuuksiin. Otteluvoitot välierässä on nyt 1-0 Veiterällä (finaaliin tarvitaan 3 voittoa)

Veiteräleiri kommentoi ottelua seuraavasti

Lähtökohdat peliin olivat selvät: Veiterä oli suosikki ja Kampparit haastaja. Pelin alku oli molemmilta hyvin huolellista puolustamista ja varsinkin Kamppareiden koko joukkueen puolustaminen oli asetettu varsin alas omalle kenttäpuoliskolle. Veiterän kärkipelaaja Tuukka Loikkanen puolestaan oli komennettu ylemmäs ja teki ajoittain mikkeliläisten pelin rakentamisen hankalaksi. Aivan pelin alussa Loikkasella olikin paikka viedä kotijoukkue jo johtoon, mutta ei aivan onnistunut ovelassa vippauksessaan.

Kamppareiden peli kulki tutusti Kimmo Huotelinin ja Tomi Hauskan kautta. Kärjestä tavoiteltiin Janne Hauskaa ja Santeri Laitista. Pallot eivät vain löytäneet perille. Kamppareiden pelissä oikeastaan pirteimpiä otteita esitti Karo Liimatainen, josta tuntuu nousevan yhtä tärkeämpi pelaaja Kamppareille. Myös Topi Saukkosen rooli on merkittävä.

Veiterästä pitää oikeastaan mainita koko joukkue: pallo kiersi hyvin kaikilla pelaajilla ja ennakkohaastattelussa malttia korostanut Emil Segerman oli täysin oikeassa: rauhallisella ja maltillisella pelaamisella pallollista tilaa tulee kotijoukkueelle ja viimeisellä kolmanneksella tai neljänneksellä suoraviivaiset ratkaisut tuovat tulosta. Näin juuri kävi.

Lue lisää alta, Veiterän omilta sivuilta:


Kampparileirin mieteet ottelun jälkeen

Ensimmäinen välieräottelu pelattiin Lappeenrannassa ja Veiterän vauhti hyvissä olosuhteissa pelatussa ottelussa oli tänään Mustille liikaa.

Kampparivalmentaja Olli Manninen harmitteli avaustappiota:

”Puolisen tuntia oltiin pelissä mukana ja pystyttiin toteuttamaan suunniteltuja asioita, mutta sitten sorruttiin virheisiin ja annettiin vähän halpoja maaleja.

Meilläkin oli pelin alkupuolella paikkamme, mutta ei saatu sisään. Veiterä oli hyvä ja tehokas tänään.

Tunnin kohdalla peli oli käytännössä ohi ja numerot karkasivat valitettavasti tosi rumiksi.

Tästä voitte katsoa Veiterämedian taltioiman lehdistötilaisuuden:

Ottelun jälkeinen lehdistötilaisuus / Veiterämedia

Leave a Reply