Uusimaa – Jari Hyttinen

Jari Hyttisen mietteitä valmennuksesta…

Jääpallo: Porvoolaisen haaveena on valmentaa joskus Ruotsissa tai Veikkausliigassa

Akilleen menestykseen luotsannut Jari Hyttinen valittiin jo toistamiseen vuoden valmentajaksi. TIMO PASANEN

Akilleen mestarivalmentaja Jari Hyttinen valittiin ansaitusti jo toistamiseen vuoden jääpallovalmentajaksi Suomessa. Akilles on kahdella viimeisellä Hyttisen valmennuskaudella voittanut kahdesti runkosarjan, kaksi mestaruutta ja kahdesti Suomen cupin. Vihreänutut ovat pelanneet harjoituspeleineen kahden perioodin aikana 65 ottelua, joista se on hävinnyt vain kolme.

Akilleesta on samalla tullut entistäkin vahvemmin myös kasvattajaseura. Kolme porvoolaisen jääpallokoulun kasvattia siirtyi ensi kaudeksi Ruotsin sarjaan pelaamaan. Pelaajien kehittäminen onkin Hyttisellä keskiössä.

– Urheilu on rehellistä. Kun teet tarpeeksi töitä, niin ennemmin tai myöhemmin saat mitä ansaitset. Olen iloinen Ruotsiin siirtyneiden puolesta. He ovat sen ansainneet, Hyttinen sanoo.

Hyttisen valmennus pohjautuu siihen, mitä hän on itse omalla pelaajaurallaan kokenut ja oppinut.

– Jääpallosta minulla on eniten omaa kokemusta. Jalkapallovalmennus on jalostanut ajatuksiani ja olen nähnyt miten tietyt asiat toimivat jalkapallon puolella. Joukkuepeleissä päävalmentaminen on pitkälti samanlaista lajista riippumatta. Toki sinulla pitää olla lajituntemus valmennusryhmässäsi.

Hyttinen korostaa, miten valmennusryhmässäkin pitää olla erilaisia osaajia, jotka tukevat toisiaan.

Haaveena on toimia joskus päävalmentajana Ruotsissa tai Veikkausliigassa.

– Liian usein valmennusryhmään kerätään kaverit, jotka ajattelevat asioista samalla tavalla. Eihän nämä ”joo joo-tyypit” vahvista ryhmää.

Akilleen valmennusryhmään kuuluvat Johan Lönnqvist, Tommy Ekblom ja Harri Hiukka.

– Lönnqvistin kanssa olen jo vuosia halunnut yhteistyöhön. Valmensimme aikoinaan yhdessä futiksen puolella. Hänellä on erinomainen ihmisten tuntemus. Hän on hyvä kuuntelija ja juttelija, joka ei hermostu koskaan. Hän tekee täydellä sydämellä töitä joukkueen eteen, eikä kaipaa kannuksia.

– Ekblom vetää johdonmukaista fysiikkavalmennusta. Hänellä on siitä valtava osaaminen. Itselleni tästä on suuri apu, kun minun ei tarvitse vetää näitä, eikä oma ”naamani kulu” kesän treeneissä, kun voin olla poiskin.

– Harri Hiukka on maalivahtivalmentaja, jolla on kokemusta maalinteosta. Hän pystyy vetämään veskareille laadukkaita vetoja ja lisäksi hän on todellinen velikulta joukkueessa. Kopissa ei todellakaan ole hiljaista hetkeä, kun Hiukka on paikalla. Hän on heittäytyjä, Hyttinen kiittelee.

Hyttisellä on valmennuksessaan selkeät teesit. Joukkueen pitää menestyä ja pelaajien, sekä valmennuksen pitää kehittyä.

– Jokaisesta on tultava kauden aikana parempi. Kokeneella pelaajalla se voi tarkoittaa oppia pelaamaan omilla vahvuuksillaan, joita pääsee hyödyntämään esimerkiksi uudessa roolissa. Pitkällä tähtäimellä seurankin pitää kehittyä ja katsoa tulevaisuuteen. Valmentaja kehittää omalla tekemisellään myös seuran kulttuuria.

Hyttinen katsoo tulevaisuuteen nostamalla rohkeasti nuoria pelaajia edustuksen harjoitusrinkiin.

– Meillä on nyt vajaat kymmenen 2003–2005 -syntynyttä harjoituksissa. He ovat jo kuukauden aikana kehittyneet valtavasti. Juniorille edustuksen harjoitukset ovat iso mahdollisuus. Jokainen treeni on kovempi kuin heidän omat junioritapahtumat. He pääsevät osaksi menestyvää joukkuetta, eikä heillä ole mitään paineita. Optimaalinen tavoite on, että näistä kolme on meillä tulevalla kaudella sopimuspelaajana, Hyttinen arvioi.

Hyttinen luotsaa nuoria pelaajia myös jalkapallon puolella, kun hän toimii PKKU:n koko seuran fysiikkavalmentajana. Hyttinen on aiemmin valmentanut jalkapalloa Futurassa, Hongassa ja HJK:ssa.

Mikä on mestarivalmentajan oma tulevaisuuden haave?

– Haaveena on toimia joskus päävalmentajana Ruotsissa tai Veikkausliigassa. Se ei ole konkreettinen tavoite, mutta haave. Olen luonteeltani sellainen, etten halua mielistellä ketään. Yritän vain valmentaa mahdollisimman hyvin. Ja saada joukkueeni menestymään


Teksti: Uusimaa/Marko Enberg

Kuva: Timo Pasanen

Leave a Reply