Teemu Malinen Ruotsista WP35:n riveihin

WP 35:lle tärkeä vahvistus

WP 35 vahvistuu edelleen, kun viime kaudella Ruotsissa pelannut Teemu Malinen liittyy joukkueen vahvuuteen. Viisi kautta sitten Varkaudessa pelannut Malinen, 25 on joukkueelle selkeä profiilihankinta. Malinen on edellisen visiitin jälkeen pelannut Bandyliigaa JPS:ssä ja Botniassa sekä yhden kauden norjalaisessa Hövikissä. Viime kaudella Malinen pelasi Borås Bandyssä Ruotsissa.

– ”Maukka” vahvistaa varmasti meidän keskikenttää ja pystyy pelaamaan myös alakerran paikkoja. Maukka on kaksi viikkoa harjoitellut joukkueen mukana ja nyt vaan kovaa treeniä ja saadaan varmasti iso apu joukkueelle, tyytyväinen joukkueen päävalmentaja Juha Järveläinen kommentoi uutta hankintaa.

Joukkue alkaa olemaan yhtä pelaajaa vailla valmis ja harjoitukset ovat pyörineet jäällä jo kolmatta viikkoa.


Viiden vuoden tauon jälkeen WP 35:een, Millä mielin liityt joukkueeseen?

– Kiva palata Varkauteen ja tuttuun ympäristöön viiden vuoden tauon jälkeen. Joukkueeseen on ollut helppo tulla sisään, koska tuttuja pelaajia on paljon ja myös uusiin pelaajiin on ollut kiva tutustua jo näin hyvissä ajoin harjoituskaudella.

Olet treenannut nyt kaksi viikkoa joukkueen mukana. Miltä tekeminen harjoituksissa on näyttänyt?

– Joukkueen tekeminen harjoituksissa on näyttänyt hyvältä. Tuntuu, että kaikilla on kova halu treenata ja fiilistä se tuo, kun jo elokuussa pääsee jäälle treenaamaan. Vauhti treeneissä on ollut kovaa ja nyt vielä 3kk hyvää treeniä ja ollaan valmiita, kun sarja alkaa.


Myös huoltoon lisää vahvistuksia

Lisäksi on iloisia uutisia, kun joukkue sai kiinnitettyä kaksi uutta huoltajaa ryhmäänsä, kun Timo Halttunen ja Panu Holopainen aloittivat edustusjoukkueen huoltotiimissä.

Halttunen on pitkän linjan seuraaktiivi jääkiekon puolelta ja oli viimeisimpänä Warkiksen junioripuolella huoltajana ja Holopainen on puolestaan tehnyt ansiokkaasti ja pitkään työtä seuran eteen junioripuolella. Molemmille tuleva kausi on ensimmäinen edustustasolla.

Joukkueenjohtaja Ilkka Hoffren on mielissään uusista vahvistuksista

– Janne Wright on pitkään tehnyt aivan käsittämättömän pyyteetöntä ja hienoa työtä edustusjoukkueen eteen ja pitkään ollaan etsitty myös huoltopuolelle ja staffiin vahvistusta Jannen kaveriksi ja nyt saatiin kerralla kaksi huippukaveria. Isoin juttu tämä on kuitenkin pelaajille ja tällä staffiporukalla saadaan nostettua koko joukkueen tekemistä taas pykälällä eteenpäin. Kaiken hyvän lisäksi uudet kaverit ovat loisto-osaajia huoltopuolella ja loistavasti joukkueeseen istuvia persoonia, iloitsee Hoffren.

WP 35 staffi kaudella 2022-2023:

Päävalmentaja: Juha Järveläinen

Apuvalmentaja: Ilkka Hoffren

Fysiikkavalmentaja: Janne Pöllänen

Joukkueenjohtaja: Ilkka Hoffren

Huotajat: Janne Wright, Timo Halttunen ja Panu Holopainen

Leave a Reply