BandyLiigaUutiset

Veiterää uhkaa sarjasta sulkeminen!

Mitä olemassa olevat ja määräävät säännöt sanovat? BandyliigaToimitus ei ota kantaa Veiterän, Kamppareiden, tai kenenkään muun seuran näkemyksiin. Yritämme seurata Suomen Jääpalloliiton virallisia sääntöjä jotka on kaikki lajin parissa olevat tahot hyväksyneet kaudelle 2022-23 – Hyväksyntä kyseisille säännöille on ollut 8.10.2022. Somessa käy kuuma keskustelu veiterän tai Kamppareiden puolesta. Todella paljon on virheellistä, ja väärää tietoa! Me kaikki varmasti ymmärrämme. että esim. usean pelaajan sairastuminen on sellainen syy, millä pitäisi voida ottelua siirtää. Kuitenkin tätäkin “korttia” on aikaisemmin käytetty hyväksi “vääryydellä”, ja siksi on menty tiukempiin kriteereihin. Esim. lääkärintodistus on helppo tapa nähdä todellinen sairaus. Tietojemme mukaan Veiterä ei ole halunut näin tehdä, joten sääntöjen puitteissa Liittohallituksen kädet on sidottu myös Veiterän hyväksymiin sääntöihin. Me emme ole kummankaan puolella, mutta luemme tapauksen edetessä mitä säännöt asiasta sanovat. Mitä tapahtui? Taustaa tälle tavallaan turhalle myrskylle! Veiterä ilmoitti Kamppareille torstaina 29.12.2022 ettei kotijoukkue Veiterä voi pelata 30.12.2022 klo: 19.00 pelattavaksi tarkoitettua Veiterä – Kampparit Bandyliigaottelua, koska heiltä on kymmenkunta pelaajaa sairaana. Tietojemme mukaan seurat yrittivät ensin yhdessä löytää uutta pelipäivää, mutta eivät siinä onnistuneet – Koska esim. Kampparit pelaavat myös Nuorten Bandyliigaa, jossa pelaa kymmenkunta heidän edustusjoukkueen peluria. BandyliigaToimitus ei lähde tässä kohtaa eipäs juupas väittelyyn, vaan toteamme etteivät seurat päässeet asiasta yhteisymmärrykseen. Sääntöjen mukaan seuraava vaihe on pyytää apua Suomen Jääpalloliitolta, että asia saadaan ratkaistua. Tämä on normaali toimintatapa, joten asiassa ei ole mitään epäselvää. Kilpailuvaliokunta Tähän valiokuntaan kuuluu Markus Saukkonen pj, Mika Mutikainen, Andreas Sjöblom, Kristiina Koskela, Anna Tiippana, ja Ann-Marie Hänninen. Kilpailuvaliokunta sai Veiterältä käsittelypyynnön torstaina 29.12.2022, jossa Veiterä kertoi ettei seurat pääse yhteisymmärrykseen ottelun siirtämisestä, ja pyytävät asiaan Kilpailuvaliokunnan päätöstä. Kilpailuvaliokunnasta tuli päätös 29.12.2022, ja se annettiin heti seuroille – Päätös oli ottelun siirto!. Kampparit pyytävät Liittohallitusta käsittelemään asian Kampparit eivät tyytyneet Kilpailuvalikunnan päätökseen, vaan tekivät kuten Suomen Jääpalloliiton säännöt toimivat – käsittelypyynnön Suomen Jääpalloliiton Liittohallitukselle. Suomen Jääpalloliiton sääntöjen mukaan, liittohallituksen on käsiteltävä asia, kun se on sen käsittelyyn tuotu. Tämä kaikki edelleen nykyisten sääntöjen mukaan. Liittohallitus Liittohallitukseen kuuluu Suomen Jääpalloliiton puheenjohtaja Antti Parviainen pj, Ida Buure, Mika Mutikainen, Martti Lousti, Timo Helavuori, Markus Saukkonen, Petri Siivo, ja Joni Hilden Liittohallitus kokoontui kokoukseen jossa äänestettiin asiasta, Peuhkurin sanojen mukaan äänestyksessä tulos olisi ollut 5-3 pelaamisen puolesta. Edelleen hän mainitsee nuo 3 siirron kannalla ollutta, he ovat Valiokunnan puheenjohtaja Markus Saukkonen, Jääpalloliiton Hallituksen puheenjohtaja Antti Parviainen, ja yksi liittohallituksen jäsen (ei ole tietoa kuka oli tämä jäsen, joten ei myöskään Kamppareiden esityksen puolella olleet 5 jäsentä). Liittohallitus antaa päätöksen seuroille 14:30 jälkeen, päätös on sääntöjen mukainen – ottelu tulee pelata sovittuna aikana 30.12.2022 klo. 19.00. Veiterän Joukkueenjohtaja Anssi Peuhkuri tuo asian eri medioihin Veiterän Joukkueenjohtaja Anssi Peuhkurin kommentteja on julkaistu Iltasanomissa 30.12.2022 klo: 22.32. Näissä kommenteissa Peuhkuri kertoo esim. seuraavaa: Suomen Jääpalloliiton sivuilla oli perjantaina 30.12.2022 klo 16:30 tieto, että ottelu siirtyy. Tässä vaiheessa Peuhkurin sanoman mukaan Lappeenrannan kaupungin kenttähenkilökunta, toimitsijat, ja Veiterän kenttäjaosto on ollut siinä ymmärryksessä, ettei paikalle kannata tulla. Lisäksi Peuhkuri sanoo Liittohallituksen päätöksen olevan typerä, ja hän haluaisi tietää kuka on masinoinut Liittohallituksen koolle, ja kuka on vaatinut Kilpailuvaliokunnan päätöksen kumoamista. Kuten jo kirjoitimme tuossa aikaisemmin Kampparit on sääntöjen mukaan pyytänyt Liittohallitusta käsittelemään asian, silloin sääntöjen mukaan asia on käsiteltävä! Tämä on hänenkin seuran hyväksymää normaalia toimintatapaa. Peuhkurin lausunnot tekee mielenkiintoiseksi myös se seikka, että ainakin BandyliigaToimitus on saanut tiedon, että seuroja on informoitu Liittohallituksen päätöksestä jo heti 30.12.2022 Klo: 14:30 tapahtuneen äänestyksen jälkeen. BandyliigaToimituksen henkilöt itse näkivät kyllä ettei Suomen Jääpalloliiton tulospalveluun, (jota ylläpitää yritys nimeltään Torniopal) oltu Miesten Bandyliigan ottelulistaukseen korjattu ottelun siirtoa – Tämä on varmasti vastuuhenkilön virhe, ettei tieto muuttunut heti?. Tosin samassa järjestelmässä on niin kutsuttu LIVE-seuranta, siellä ottelu oli vielä 30.12.2022 19.00 jälkeenkin alkamassa klo:19.00 eli sieltä kyllä ottelu löytyi! Me emme ota kantaa tulospalvelun virheeseen, mutta me kyllä painotamme sitä, että meidän tietojemme mukaan Veiterällä oli oikeasti tieto jo 4 tuntia ennen ottelun alkamista, ei paria tuntia aikaisemmin, kuten Peuhkuri esittää. Mikä on oikein & mikä on väärin? Me kaikki tiedämme että olisi hienoa, että täydellisessä maailmassa pystyisimme kaikki yhdessä sopimaan. Kaikki olisi helpompaa. Kuitenkin joskus, ja tuntuu että Suomessa liian usein päädytään pattitilanteeseen ja tarvitaan Tuomaria ratkaisemaan asia. Valitettavasti usein tässä kohtaa ei löydy 50/50 ratkaisua, vaan tuomari päättää asian toisen eduksi, ja toisen tappioksi. Me emme valitettavasti voi suoraan ottaa kantaa oikeaan ja väärään, meidän on noudatettava sääntöjä! Onko säännöt huonot, ja ajantasalla on sitten toinen asia! Ne pitää muuttaa, jos ne koetaan vääriksi! Asiasta kirjoittaa somessa todella hyvin Narukerän Valmentaja Tuomas Erkkilä seuraavasti: Asiat pitäisi aina ratkaista kentällä. Koronan jälkeisen ajan jääpallossa on tullut valtaan otteluiden siirtojen helppous. Tästä itse kirjoitin noin vuosi sitten palautteen. Valitettavasti palaute takaisin ei ollut pelkästään positiivista! Tarkoitukseni oli herättää silloin keskustelu tämän asian korjaamiseksi. Tähän ei kukaan silloin puuttunut! Toivon hartaasti, että tämä nyt nousee tapetille. Nyt lukemani ulostulot asiasta unohtavat sen FAKTAN, että liittohallitus toimii nykyisten sääntöjen valossa. Kilpailuvaliokunta taas toimi, ei niin aukottomasti. Joten aiemmin nostamastani ongelmasta oltaisiin vältytty, jos asioihin olisi puututtu jo vuosi sitten. Tämä ongelma ei ole nyt pelkästään Kamppareiden tai Veiterän, vaan MEIDÄN kaikkien! Nyt tullut luovutusvoitto voi olla periaatteessa väärin, tai jos noudatetaan sääntöjä, täysin oikea päätös. Kenenkään ei pidä uhrautua tai syytellä, ei kenenkään puolustella, on aika ryhtyä korjaamaan! Kukaan meistä tuskin pystyy sanomaan, että toimii vain ja ainoastaan yleisen edun nimissä – kaikilla on oma taka-ajatuksensa 🙂 Toivonkin että lopetetaan jeesustelu, ja koetetaan parantaa kaikki? Yllä mielestämme on hyvä kirjoitus Tuomas Erkkilältä Olemme täysin samoilla linjoilla BandyliigaToimituksessa! Jos Kilpailusääntöä (Luku 3 KILPAILUTOIMINNAN JÄRJESTÄMINEN §17) noudatetaan – Veiterä suljetaan sarjasta Veiterä on valitettavasti nyt itse tehnyt asemansa todella tukalaksi. Kun he kieltäytyivät pelaamasta, ja ottelu tuomittiin luovutusvoitoksi – ei sääntöjen mukaan Bandyliigassa, Naisten Bandyliigassa, Nuorten Bandyliigassa ja U18- nuorissa luovutuksia ei sallita!. Jos Suomen Jääpalloliitto noudattaa sääntöjä (kilpailu-ja rangaistussäännön luku 3 kilpailutoiminnan järjestäminen §17) – ainoa vaihtoehto on sulkea Veiterä Bandyliigasta. Onko tämä oikein tai väärin – on jälleen toinen juttu – sääntöjä pitää vaihtaa, jos ne ovat hölmöt. Nykyisiin sääntöihin ovat kuitenkin kaikki sitoutuneet, ja niitä pitää noudattaa niin kauan kun ne on voimassa! Eikä niitä voi muuttaa taannehtivasti, ainakaan BandyliigaToimituksen pohdinnan mukaan. Me emme myöskään tällaista tilannetta olisi…

BandyLiigaUutiset

Veiterä – Kampparit

Kaikki aivan sekaisin Eilen Veiterä ilmoitti että tänään ottelu Veiterä – Kampparit on siirretty kuten alta on Veiterän uutisesta luettavissa: Kampparit eivät suostuneet siirtoon Kun Kampparit eivät suostuneet siirtoon, joutui Jääpalloliiton Liittohallitus käsittelemään asian. kokouksessaan Liittohallitus päätti että illan ottelu on pelattava. Tästä myös heti sivuillaan kirjoitti Kampparit. Alla heidän uutinen asiasta. Nyt kaikki muut ovat kentällä paitsi Veiterä Ensin provokatiivisesti ottelun pöytäkirjaan ilmestyi Veiterälle 21 pelaajaa, tämä listaus oli vielä juttua kirjoittaessa 18.55 edelleen luettavissa: https://finbandy.torneopal.fi/taso/ottelu.php?ottelu=18921 BandyliigaToimitus seuraa tilannetta, ja palaamme uudella uutisella kun pöly laskeutuum, ja katsotaan ketkä saavat ja mitä penaltyä liittyen asiaan… Etelä-Saimaa uutisoi Veiterän ilmoittaneen seuraavaa Veiterä ei aio pelata jääpallon miesten Bandyliigan perjantain kotiotteluaan Mikkelin Kamppareita vastaan. Valitettavasti katsojat kärsivät tässä eniten, osa katsojista on tullut pidempää ottelua seuraamaan, ja tällainen eipäs juupas ei ole kyllä jääpallolle hyvää mainosta! BandyliigaToimitus palaa uutisella asiaan vielä tänään!

BandyLiigaUutiset

Illan ottelut

Narukerä – Botnia Narukerän uutiset ottelusta: Botnia tulee haastamaan sarjataulukon toisella sijalla majailevan Narukerän Amiko-Areenalle. Kerä ei ole kuluvan vuoden aikana hävinnyt ainuttakaan ottelua runkosarjassa, joten eiköhän laiteta vuosi tappiottomana pakettiin. 🔴🔵 Botnia ei sivuillaan ottelua kommentoi… Alla linkki otteluun (Maksullinen) WP 35 – JPS WP 35 ei kommentoinut ottelua ennen tätä uutista Ottelusta ei tietojen mukaan ole lähetystä Veiterä – Kampparit Tämä ottelu on Suomen Jääpalloliiton sivuilla merkitty siirretyksi? Virallista tietoa asiasta ei ole, mutta tulemme kertomaan totuuden, heti kun saamme asiasta tietoa! Live-seurannassa ottelu vielä on, mutta palaamme asiaan tosiaan heti vahvistuksen tultua onko vai ei peliä! Sinänsä tämä tilanne on harvinaista, ettei vielä 5,5 tuntia aikasemmin tiedetä onko vai ei peliä. Varsinkin kun Lappeenrannan olosuhteet tietojemme mukaan ovat pelikelpoiset. Syy siirtoon on siis mahdollisesti “jokin muu syy?”

BandyLiigaUutiset

Kinkku pelit tänään

Narukerä – Akilles Klo: 15:00 Narukerä kommentoi ottelua seuraavastiTapaninpäivän derby pelataan pitkästä aikaa yleisön edessä Amiko-Areenalla. Viime kaudella Akillesta vastaan pelattiin loistava ja viihdyttävä välieräsarja, joten kannattaa ehdottomasti tulla paikalle seuraamaan jatkuuko Narukerän hyvä vire. Suomen Cup mukaan lukien Kerä on jo 12 ottelun tappiottomassa putkessa. 🔴🔵 Akilles ei kiireiltään ottelua kommentoinut Alla olevasta Linkistä pääset katsomaan ottelua (maksullinen) Kampparit – Veiterä Klo: 15:00 Kampparit kommentoivat ottelua seuraavasti: Jääpallon Bandyliiga herää kinkunsyönnistä tapaninpäivänä, kun Lappeenrannan Veiterä saapuu maanantaina Kampparien edustusjoukkueen vieraaksi Hänskiin. Perinteinen tapaninpäivän ottelu on joukkueiden kohtaamisista tämän talven ensimmäinen. Sarjaohjelma sattuu kaiken lisäksi olemaan sellainen, että joukkueet pelaavat uudelleen saman viikon perjantaina ja tällä kertaa Lappeenrannassa. Kampparit lähtee Veiterä-otteluun Bandyliigan sarjajohtajan paikalta. Veiterä on sarjataulukossa viides, mutta kaksi ottelua mikkeliläisiä vähemmän pelanneena. Veiterän lyhyet kommentit: Tänään pelataan tapaninpäivän klassikko-ottelussa Kamppareiden vieraana Alla olevasta linkistä voit seurata ottelua (maksullinen) Botnia – HIFK Klo: 15:00 Botnia ei kommentoinut ottelua muuten kuin mainoksella Facebookissa. HIFK kommentoi ottelua näin: Tänään pelataan klassinen tapaninpäivän derby Botniaa vastaan. Tänä vuonna matsi isännöi Botnia Oulunkyläs. Matsi alkaa klo 15:00. Tapaninpäivän derby on yksi kauden kohokohdista, varsinkin kun viime vuonna matsi jouduttiin siirtämään eikä näin ollen päästy tapojen mukaan pelaamaan tapanina. Röda on viime vuosin ollut vahvempi tapaninpäivän derbyissä voittaen 4 viimeistä. Botnia on viimeksi voittanut tapaninpäivän derbyn vuonna 2016. Molempien joukkueiden alkukausi on ollut haastava. Botnialla on kasassa 2 pistettä 9 ottelusta, ja Rödalla 3 pistettä 7 ottelusta. Näin ollen päivän matsi on erityisen tärkeä molemmille joukkueille loppukauden pisteitä ajatellen. Lisäksi matsissa on tarjolla Stadin herruus, joka tuo varmasti lisämaustetta peliin. Kapteeni Tommi Niittylän ajatuksia tapaninpäivän derbystä: Millä fiiliksillä tänään tapaninpäivän derbyyn?Tapaninpäivän derby on aina yksi kauden kohokohdista. Klassinen matsi, jossa aina tunnetta ja monesti hyvin yleisöä paikalla. Lisäksi on Stadin herruudesta pelaaminen tuo aina mukaan vähän erityistä latausta. Viime matseissa ei ole tullut toivottavia tuloksia, mitä pitää tehdä jotta tämä muuttuu?Meidän pitää luottaa omaan peliin. Jatketaan kurinalaista puolustusta, ja kun saadaan paikkoja niin tehdään niistä maalit. Maalit ollut kortilla tällä kaudella, mutta varmasti kun tehdään duunia ja uskalletaan pelata rennosti niin alkaa myös syntymään maaleja ja sitä kautta saadaan voittoja. Minkälaista matsia odotat?Tiukka ja tärkeä matsi tiedossa. Molemmat joukkueet tarvitsee pisteitä, ja tulee varmasti myös taistelemaan niistä. Lisäksi niin pelataan Stadin herruudesta, se sytyttää aina! Alla olevasta linkistä voit seurata ottelua (Botnia) (Lataa sovellus puhelimeesi tai Tablettiin – valitse seurattava joukkue: HIFK-Bandy) JPS – WP 35 KLO: 15:00 JPS kommentoi ottelua lyhyesti: Tapaninpäivän klassikko JPS-WP35 tänään Viitaniemen Loistokotiareenalla klo 15! WP 35 kertoo ottelusta seuraavaa: WP 35 matkaa Tapanina Jyväskylään JPS:n vieraksi klo 15.00 alkavaa n otteluun. JPS seilaa kolmen ottelun voittoputkessa, joissa kahdessa edellisessä se on pystynyt pitämään nollan. Keltapaidoilla on alla kaksi isoa tappiota, jotka osittain menevät poissaolojen piikkiin. – Melkein kaikki pelaajat ovat olleet kipeenä viimeisen viikon aikana ja se on näkynyt viime aikojen tuloksissa. Nyt on tärkeää saada taas rytmistä kiinni uudestaan, toteaa päävalmentaja Juha Järveläinen. Viime Narukerä-pelistä puuttuneet avauksen Ari-Pekka Aho ja Arvi Lindlöf palaavat pelaavaan rosteriin. – AP on luonnollisesti meille kullanarvoinen pelaaja, vaikkakin Vertti Torvinen tuurasi häntä hienosti. Lindlöf tuo luisteluvoimaa yläkertaan ja ennen kaikkea karvauspelaamiseen, päättää Järveläinen. Joukkueet kohtaavat uudestaan perjantaina Varkaudessa Alla olevasta linkistä pääset JPS:n sivuille – josta löytyy linkki otteluun

BandyLiigaUutiset

Lauantain tulokset

Veiterä – Narukerä 2 – 2 Veiterä kommentoi tulosta seuraavasti: Molemmat joukkueet aloittivat terävästi ja peli kulki vauhdikkaasti kenttäpuoliskolta toiselle. Jo 5. minuutin kohdalla vielä viime vuonna Kerässä peliä tehnyt Tuomas Antikainen pääsi hätyyttelemään hyvän pelin pelannutta Santeri Rantasta, joka torjui Antikaisen vedon. Tuomas kokeili uudelleen 13. minuutilla, mutta nyt laukaus meni niukasti ohi. Seuraava tekopaikka osui Veiterän Samppa Äikkäälle 24. minuutilla, mutta lyöntilaukaus oikeasta vinkkelistä ei osunut aivan maalia kohden. Esityön tilanteeseen teki äärettömän lujasti ahkeroinut Eetu Peuhkuri. Narukeräkin sai hiljalleen juonesta kiinni ja pelitilanteet tasoittuivat. Veiterän Paavo Huuhtanen joutui rikkomaan 28. minuutilla kympin jäähyn arvoisesti ja Veiterä hieman himmasi. Reilun puolen tunnin jälkeen Narukerä myllytti pelin todella vaarallisesti Veiterän kenttäpuoliskolle ja kotijoukkue oli suoraan sanottuna hätää kärsimässä. Ja kuten yleensä käy, niin Veiterän terävän hyökkäyksen jälkeen Narukerä sai hyvä vastahyökkäyksen, jossa Eero Paavola pääsi keskialueelta kuljettamaan pallon ristikkäin keskialueen poikki, pääsi hyvälle ampumaetäisyydelle ja veti pallon maaliin, ohi hyvän ottelun pelanneen Joonas Kankkusen. Siitä taukolukemat 0–1. Narukerä sai kulmurin ja vanhaherra Ville Aaltonen näytti mallia miten kulmuri ammutaan maaliin: 0–2 vieraille ja ilo oli porilaisryhmässä ylimmillään. Jopa päävalmentaja Tuomas Erkkilä intoutui villiin tanssiin lankulla. Veiterän ukot olivat kuitenkin päättäneet, että peli ei pääty tähän. Vain kaksi minuuttia Kerän johto-osuman jälkeen Peuhkuri karvasi pallon Kerän kaaren tuntumassa Veiterälle ja tuikkasi syötön eteenpäin Äikkäälle, joka osin kaadettunakin sai pallon Rantasen suojuksiin, josta Niklas Valtanen siirsi pelivälineen verkon perille. Numerot taululle 1–2 ja tämä sytytti kotijoukkueen. Toinen puolikas oli tämän jälkeen Veiterän. Kerä pääsi muutamasta kulmurista kokeilemaan, mutta Joonas Kankkunen oli loistavasti pallojen tiellä – ja ryysääjät hoitivat loput. Reilun tunnin kohdalla, ottelun 60–70 minuuteilla, nähtiin molemmilta joukkueilta erittäin hyvää ja kypsää peliä joskin yleisön joukossa pohdittiin, että olisiko kuitenkin tasuri vielä mahdollinen. Ottelun tuomarikolmikko Kaipia–Pöysö–Pietiläinen kävivät muutamankin kerran keskusteluja molemman joukkueen konkariosaston kanssa. Katsomoon näytti siltä, että Veiterän E. Peuhkurilla sekä Narukerän V. Aaltosella on eräänlainen Jääpalloliiton epävirallisen erotuomarikouluttajan rooli. Veiterä otti aikalisän 77. minuutilla ja paukut pantiin hyökkäyspeliin: mm. libero Juuso Kärmeniemi nähtiin häärivät Kerän kaaren sisäpuolella ja kova painostus toi mahdollisuuden 82. minuutilla, kun Valtas-Nikke pääsi kokeilemaan pilkulta tasoitusta. Kova litikäinen kuitenkin viuhui kuitenkin päätyverkkoon, noin 5,5 cm yläriman yli. Viimeisen kympin aikana Veiterä vyörytti pelin Kerän päätyyn. Porilaisten eväät oli syöty ja tuomarin antamalla lisäajalla, käytännössä pelin viimeisessä tilanteessa pallo tuli Niklas Valtasen ulottuville ja nyt hän eri erehtynyt – pallo varmasti reppuun ja kädet kohti tummunutta eteläkaralaistaivasta: 2–2. Narukerä kommentoi Facebookissa ottelua. Tappioton putki jatkuu! Tiukka taisto Lappeenrannassa päättyi 2-2 tasalukemiin Veiterän tasoittaessa ottelun lisäajalla. Viime hetken tasoituksesta huolimatta tulosta voidaan pitää vähintäänkin tyydyttävänä hallitsevaa mestaria vastaan. Lappeenrannasta on saatu pisteitä mukaan viimeksi vuonna 2015. Valmentaja Aleksi Vihtilän kommentit pelistä: Päästiin ensimmäisen vartin jälkeen hyvin peliin mukaan ja toisenkin jakson alku oli meillä hyvin hallussa. Viimeiset 20 minuuttia oltiin aikalailla puolustuskannalla ja Veiterä pääsi, toki ansaitusti, tasoittamaan ottelun viimeisellä lyönnillään. Meiltä puuttui tänään useampi kokenut pelimies, joka näkyi varsinkin lopussa pienenä hätäilynä ja malttamattomuutena. Lähdemme kuitenkin hyvillä mielin kohti huomista. WP osoitti Porissa olevansa aivan uusi joukkue, mutta pistemenetyksiä ei enää sallita, joten voittamaan lähdetään ehdottomasti. JPS – OLS 6 – 0 JPS kohtasi lauantaina Viitaniemessä täydellisessä jääpallokelissä Oululaiset. JPS lähti peliin pienillä puolustuspään muutoksilla kun kokoonpanoon luisteli nuori Sebastian Sauvala. Vasempana pakkina pelannut Sauvala pelasi hyvän pelin näyttämällä fyysisiä otteita puolustuksessa. Ensimmäinen puoliaika oli JPS hallintaa oululaisten puolustaessa erittäin tiiviisti. Harmaan varjon ensimmäiselle puoliajalle toi, kun JPS pelaajat törmäsivät toisiinsa ja hyökkääjä Jarno Eronen joutui loukkaantumisen takia luistelemaan pukukopin suojiin. Puoliajalle mentiin lukemissa 1-0. Toiseen erään JPS laittoi astetta kovemman vaihteen päälle ja puhkaisi OLS puolustuksen kerta toisensa jälkeen. Maali-iloittelun ohella JPS piti oman päädyn puhtaana, joten loppuvihellyksen jälkeen taululla olivat paljon sanovat numerot  6-0. JPS maalilla Karri Leisimo pelasi loisto-ottelun pitäen nollapelin sekä ansaiten yhden syöttöpisteen. OLS ei ottelua kommentoinit….. Kampparit – HIFK 10 – 3 Kampparit uutisoi sivuillaan: Ottelu käynnistyi tasaisissa merkeissä. Kampparit hallitsi pallollista peliä, mutta IFK iski muutaman vaarallisen vastaiskun. Ottelun 14. peliminuutilla iski huimassa pelivireessä oleva Kampparikapteeni Kimmo Huotelin pelin kolmannesta kulmalyönnistä komeasti Kampparit 1-0 johtoon. Kampparit sai hyvän otteen pelistä ja loi lukuisia paikkoja, mutta seuraavaa maalia odoteltiin parikymmentä minuuttia, kunnes 15-vuotias Simo Huotelin seurasi kulman jälkitilanteen tarkasti ja viimeisteli ensimmäisen Bandyliigaosumansa – Onnea Simo! Kampparit jatkoi tehokkaana kulmalyönneissä ja Tuomas Liukkonen vei Mustat 41. minuutin kohdalla kaarelta jo 3-0 johtoon. Hetki ennen taukoa iski Santeri Laitinen taukojohtonumerot 4-0. Heti toisen  jakson alkuun Kampparit karkasi kulmalyönnistä jo 5-0 johtoon Janne Hauskan toimesta. HIFK kavensi 49. minuutilla kulmasta 5-1:een, mutta Rasmus Kettunen karkasi heti aloituksesta läpiajoon kuitaten tilanteeksi 6-1. Niittylä osui toistamiseen kulmasta ja kavensi tilanteen 6-2:een, mutta Kampparit lisäsi johtoaan;  7-2 merkittiin omaksi maaliksi, 8-2 ja 9-2 maalit taituroi Santeri Laitinen. IFK:n Iiro Väkiparta oli toinen tänään ensimmäisen maalinsa Bandyliigassa tehnyt pelaaja onnistuessaan kulman jälkitilanteessa. Onnittelut Iirollekin! Ottelun loppunumerot 10-3 teki Tuomas Liukkonen. Ottelun yleisölle tarjonneen Rhomberg Sersan palkintoraati palkitsi parhaina pelaajina HIFK:n maalivahdin Eelis Laitisen ja Kamppareiden Aki Mannisen. HIFK-valmentaja Juuso Pyysing antoi omilleen kehuja tappiosta huolimatta ”Alusta oltiin oikein hyvin mukana, mutta omat virheet kostautui ja mustat maalasivat tehokkaasti. Ihan pirteä esitys meiltä kaiken kaikkiaan. Pallotempoa pitäisi saada kehitettyä paremmaksi. Nyt päästään onneksi jo treenaamaan Kallion kentällä ja ihan hyvällä mielellä tässä katsotaan jatkoon” Kamppareiden Olli Manninen yhtyi kollegansa näkemykseen; ”Olen ihan samaa mieltä, IFK otti alussa hyvin ylhäältä kiinni ja oltiin alussa vaikeuksissa. Jaksettiin kuitenkin uskoa omaan tekemiseen ja onnistumisia tuli taas laajalla rintamalla. Ilahduttavimpana tietenkin Simo Huotelinin ensimmäinen osuma juhlaottelussa. Molempien puolien kulmat on meillä vahvat ja kiva että on tullut onnistumisia niissäkin” Joukkueensa parhaana pelaajana palkitun Aki Mannisen isä-Ola suostui pienen houkuttelun jälkeen kehumaan myös poikaansa; ”Aki onnistui tänään hienosti ja pelasi tosi hyvän pelin haastavalla sivutuen paikalla” Vaikka saman aikaisesti pelattiin jalkapallon MM-pronssiottelua, oli Hänskin juhlaottelussa paikalla lähes tuhat katsojaa. Tähän kohtaan BandyliigaToimitus mainitsee, että pientä Mikkelilisää on tuossa viimeisessä lauseessa, kun katsojamäärä virallisesti ilmoitettiin kuitenkin 460 silmäparia 🙂 HIFK ei ottelua kommentoinut….

BandyLiigaUutiset

Päivän ottelut

Veiterä – Narukerä Klo: 15:00 Veiterämedian haastattelussa Tero Nieminen Narukerä kommentoi ottelua lyhyesti: Tänään edessä kova peli hallitsevaa mestaria vastaan Lappeenrannassa. Ottelu ei ikävä kyllä ole nähtävissä suoratoisto lähetyksenä mistään. JPS – OLS Klo: 15:00 Maaliputkessa viilettävä Joonas Hiltunen odottaa viikonlopun pelejä Lauantaina pelataan taas viitaniemessä! Muistakaa, että jääpallo on parasta paikanpäällä joten lämmintä päälle ja katsomoon!! OLS leiri ei ottelua kommentoinut, alla linkki otteluun! Kampparit – HIFK Klo: 17:00 Välittömästi lauantaina 17.12. Hänskissä pelattavan juhlaottelun Kampparit- HIFK jälkeen kentän kaupungin puoleisessa päädyssä järjestetään noin 5 minuuttia kestävä ILOTULITUS. Mikkelin Kampparit toivottaa kaikki tervetulleiksi seuraamaan sekä klo 17.00 alkavaa maksutonta juhlaottelua sekä sen jälkeen järjestettävää ilotulitusta. Kampparit pahoittelee ilotulituksesta aiheutuvaa, onneksi lyhytkestoista meluhaittaa ja toivottaa kaikille kaupunkilaisille Hyvää ja Rauhallista Joulun aikaa! Aku Ojasen ajatuksia matsista: Millä fiiliksillä viikonlopun matseihin, edellisestä matsista jonkin aikaa kun viime viikonlopun matsit peruuntuivat?Hyvillä mielin pelaamaan, ainakin energiaa pitäisi olla säästössä. Ja tahtotaso on ainakin kohdillaan viime viikonlopun farssin jälkeen. Miten lataus saadaan kuntoon viime viikonlopun peruttujen matsien jälkeen?Treenataan viikko mahdollisimman laadukkaasti. Saadaan näin varmasti hyvä vireystila koko joukkueeseen ja ollaan valmiita matseihin. Vastassa Kampparit Varmasti vauhdikkaat matsit tulossa. Kampparit on pallollisesti taitava joukkue, jota vastaan täytyy pelata tarkasti, jos pisteitä halutaan saada. Missä pitää onnistua, että pisteet tulee Stadiin?Työmoraalin pitää olla kunnossa, ja omat maalipaikat pitää hyödyntää tehokkaasti. Lisäksi koko joukkueen puolustuspelin on oltava tiivistä ja uhrautuvaa. Näillä saadaan varmasti hyvä tulos aikaiseksi. Alta klikkaamalla live-lähetykseen (vaatii kirjautumisen)

BandyLiigaUutisetVeiteräUutiset

Veiterältä kausijulkaisu

VEITERÄN KAUSIJULKAISU 22-23 ON NYT JULKAISTU! Veiterä julkaisi eilen kotisivuillaan vuoden 2022-23 kausijulkaisun. Alla olevasta linkistä voit ottaa kausijulkaisun heti lukuun: https://indd.adobe.com/view/8e407477-9fd8-4d10-ace5-251256572aeb Hyviä lukuhetkiä!

BandyLiigaUutiset

Itsenäisyyspäivän tulokset

Botnia – Akilles 3 – 7 Botnian mietteet ottelusta: Ottelun alku Akillesta vastaan alkoi katastrofaalisesti. Akseli Laakkonen pääsi Botnian puolustuksen keskeltä lyömään vieraat johtoon vain viidentoista sekunnin pelin jälkeen. Lisää seurasi reilu minuutti myöhemmin Matti Vainion toimesta. Botnia pääsi peliin mukaan neljän minuutin kohdalla Tero Määttälän onnistuessa. Botnia sai kavennusmaalin myötä pallolliseen pelaamiseen vähän enemmän järkeä ja puolustukseen puolestaan ryhtiä ja uhrautuvaisuutta. Akilles puolusti suurimman osan Botnian hyökkäyksistä kulmalyönneiksi, joista siniset eivät tulosta saaneet. Akilles puolestaan keräili hyökkäyspäässä lähinnä paitsiovihellyksiä. Aivan jakson lopulla vahvaa peliä pelannut Rolf Larsson vei harmillisesti vieraat kahden maalin taukojohtoon. Toinen jakso päästiin aloittamaan puhtaalla jäällä ja se näkyi heti vauhdikkaampana pelinä. Sääli vain, että Botnia ei pystynyt käyttämään parantuneita peliolosuhteita ensimmäisenä, vaan Akilles iski kulmalyönnistä. Botnia ei oikein missään vaiheessa päässyt enää iskuetäisyydelle. Vaikka Botnia iski kahdesti Jyry Kortelaisen toimesta, kuittasi Akilles varsin nopeasti nuo Botnian kavennukset ja piti eron kolmessa maalissa. Ottelun loppupuolella Botnian viimeistelystä jäi sitten viimeinen terä pois eikä takaa-ajo oikein onnistunut. Kulmalyöntejä Botnia sai peräti 11, mutta näistä vain yhden Botnian onnistui hyödyntämään. Lukemin 3-7 pisteet lähtivät lopulta Porvooseen. Hyvän alun jälkeen Botnia on valahtanut sarjataulukossa jumbosijalle, vaikka tämän päiväinen oli jo hieman parempaa viikonloppuun verrattuna. Akillesmedia ei ottelua vielä ole kommentoinut… Veiterä – HIFK 2 – 1 Veiterä leiri kommentoi ottelua seuraavasti: lähdimme parantamaan omaa peliesitystä tappiollisen OLS-pelin jälkeen. Ensimmäisellä jaksolla nähtiinkin tutumpaa Veiterää: pallo liikkui hyvin pelaajalta toiselle ja HIFK tyytyi puolustamaan kahdeksalla pelaajalla. Maalinteko oli edelleen hankalaa – joskin HIFK:n koko rankkarialueen täyttävällä puolustusryhmityksellä oli siihen roolinsa. Kuparinen saatiin rikki (vasta) 33. minuutilla, kun Matias Lehtonen osui Tuomas Antikaisen esityöstä. Tilannetta edelsi Veiterän hyvä hyökkäys, jossa HIFK-puolustus ei saanut korjattua palloa pois oman maalin edustalta. Joukkueen parhaana palkittu Antikainen osui kulmurin jälkitilanteesta pelin 44. minuutilla ja teki todellisen koppimaalin, syöttöpojo merkittiin pistetehtailuun tällä kaudella erikoistuneelle Emil Segermanille. Hyvä, loppuun asti pelattu tilanne, jossa kokeneen Segermanin pelisilmä ei pettänyt. Toisella jaksolla lumisade tiivistyi ja sotki molempien joukkueiden peliä. HIFK turvautui enemmän nostamaan pitkiä palloja kohti Veiterän maalia. HIFK onnistui 78. minuutilla, kun Aku Ojanen pääsi sivaltamaan Esu Rytkösen syöttämän pallon Veiterän maaliin. Ja pelin 82. minuutilla HIFK:n Ojanen pääsi kokeilemaan Veiterä-puolustuksen virheen (korkea maila) ansiosta maalintekoa pilkulta: Veiterän maalissa pelannut Saku Herranen teki itsensä isoksi ja Ojanen ampui jäänuoliaisen niukasti ohi. Veiterän johto säilyi. Vihdoin päädumari Mats-Olof Gustafsson vislasi pilliinsä ja peli oli ohi. Veiterälle pisteet, HIFK kunniakkaalla pelillä kotimatkalle. Sanottakoon, että Veiterällä oli pelissä 13 kulmalyöntiä, jotka HIFK:n ryysääjät ja muuri selvitti yhtä jälkitilannetta lukuunottamatta. HIFK pääsi kokeilemaan kulmalyönnistä viidesti. Alla vielä Veiterätoimituksen haastattelussa Valmentaja Tero Nieminen ottelun jälkeen HIFK kommentoi ottelua lyhyesti: Veiterä vie pisteet tiukasti tuloksella 2-1. Opit mukaan ja katseet kohti ensi lauantain juhlaottelua.

BandyLiigaUutiset

Hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille!

Bandyliigaa luvassa 2 paikkakunnalla Joulukuun 6. päivää on vietetty itsenäisyyspäivänä vuodesta 1919 lähtien. Valtioneuvosto määräsi päivän tuolloin vapaapäiväksi valtion virastoissa, kouluissa, ja tuomioistuimessa. Vuonna 1929 päivä säädettiin lailla yleiseksi palkalliseksi vapaapäiväksi. Vuonna 1937 säädettiin laki itsenäisyyspäivän viettämisestä yleisenä juhla- ja vapaapäivänä. Sen mukaan itsenäisyyspäivän tuli olla palkallinen vapaapäivä tai siitä on maksettava korotettua palkkaa, kuten sunnuntaityöstä, jos ei ole mahdollista antaa vapaapäivää. Itsenäisyyspäivä on virallinen liputuspäivä. Liputus päättyy muista talven liputuspäivistä poikkeavasti vasta kello 20. Botnia – Akilles Klo. 13.00 Kotijoukkue Botnia haastaa hyvin sarjakauden aloittaneen Porvoon Akilleksen. Näin itsenäisyyspäivänä saatetaan Oulunkylässä nähdä kummankin joukkueen kannattajia lähes sama määrä? Toivotaan kuitenkin, on huivi sininen tai vihreä, että kuitenkin katsomoon löytää mahdollisimman moni kannustamaan joukkueita. Jos kuitenkin velvollisuudet ovat niin kovat, ettei paikalle pääse – voi ottelua seurata alla olevasta linkistä. Veiterä – HIFK Klo. 17.00 Veiterä kärsi shokkitappion OLS:lle kotonaan sunnuntaina, ja varmasti valmennus on antanut pelaajien kuulla kunniansa. Tänään nähdään mitä joukkue tekee suunnan muuttamiseksi? Alla Veiterän kotisivuilta valmentaja Tero Niemisen haastattelu eilisien harjoitusten lomassa. HIFK leiristä Pyry Kunnas kommentoi ottelua seuraavasti Sunnuntaina otettiin tärkeä voitto ja näytettiin miten HIFK taistelee. Koko joukkueella oli asenne kunnossa ja Pete Pättiniemellä maalissa aivan huikea peli. Hyvillä fiiliksillä siis eteenpäin ja haastamaan Veiterää. Mukava mennä pelaamaan tuttuun ympäristöön ja kyllähän se vielä oman lisäfiiliksen antaa, kun vastassa on useita vanhoja pelikavereita. Ottelussa on mielenkiintoiset asetelmat. Me saatiin käännettyä kurssia parempaan ja Veiterällä taas pari haastavaa matsia alla. Kaverilla kova rutiinitaitotaso, josta kertoo lukuisat perättäiset Bandyliigan finaalipaikat, eikä tämä osaaminen sieltä varmasti ole nyt parissa viikossa mihinkään hävinnyt. Varmasti siis tiukka peli tulossa, joka vaatii meiltä onnistunutta suoritusta. Odotamma tietoa näkyykö ottelu, jollakin Live-Kanavalla? Lisäämme linkin tähän alle, jos onnistumme sen ennen ottelua saamaan – Joten käykää täällä katsomassa ennen klo. 17.00! Ottelu näkyy ainakin HIFK Live-Lähetyksenä, mutta tähän täytyy ladata puhelimelle, tai tablettiin app! Lisäksi sinun tulee valita seura: HIFK Bandy, ja rekisteröityä palveluun – Maksuton! Hyvää itsenäisyyspäivää Teille kaikille!

BandyLiigaUutiset

Viikonlopun merkkipaalut

Viikonloppuna seuraavat pelaajat saavuttivat merkkipaaluja Onnitelut kaikille BandyliigaToimituksesta!