BandyLiigaUutiset

Juniorityö – Huiput juuri nyt

Juniorityön tärkeyttä korostetaan kaikessa jääpallokeskustelussa Mietimme nykyistä tilannetta huippujunioreiden osalta, lähinnä käymme lävitse U19-maajoukkueen tarkkailuryhmän, ja P17-maajoukkueen tarkkailuryhmäläisten kautta. Alla oleva listaus näyttää 16-19 vuotiaiden huiput Suomessa – listassa kahden maajoukkueen tarkkailuryhmien pelaajat. Suoraan ryhmä ei osoita seuran juniorien määrää, mutta kyllä maajoukkueeseen kuuluminen antaa nuorelle potkua jatkaa uraa – tulla Bandyliigapelaajaksi – Ehkä jopa tavoitella pelipaikkaa esim. Ruotsista. Viimeiset 20 vuotta on puhuttu keskusteluissa esim. Kamppareiden, Botnian, ja Akilleksen tekevän todella vahvaa juniorityötä, ja heillä on helppoa kasvattaa edustusjoukkueeseen pelaajia. Nyt kun musta-valkoisesti katsotaan listaa, niin tämän hetkinen tilanne on seuraava: Kampparit ja HIFK ovat johtavat seurat maajoukkuetason pelaajien kasvattamisessa. JPS, Narukerä, Veiterä, ja WP 35 seuraavat heti kärjen tuntumassa. Suurin huoli tulee kun katsoo Botnian ja OLS:n edustajia – kummallakaan ei ole yhtään peluria listalla? Botnia esittelee kotisivunsa etusivulla juniorijoukkuiden mestaruusmäärää, mutta nyt on kyllä pakko kysyä Mihin on kadonnut Oulunkylästä juniorityö? Pohdintaa.. Bandyliigaan on koko ajan käytettävissä vähemmän ja vähemmän pelaajia. Todellisista vahvistuksista käydään kulisseissa kovaa ja jopa hiukan likaista kilpailua. Sopimuksia solmitaan, mutta kun pelaaja saa vielä paremman “korvauksen” tekee hän uuden sopimuksen toisen seuran kanssa. Mikä tähän on johtanut? Miksi nykyään esim. suullisesti sovittua ei enää pidetä sopimuksena? Tämä taitaa olla nykyinen yleisesti käytäntö elämässä, vai onko? Emme pureudu tähän sen enempää, koska BandyliigaToimituksen motto on: “Se mikä on sovittu – myös hoidetaan/pidetään” Pelaajapolut jääpallokoulusta – Ruotsiin saakka, tulee olla seuran strategiassa vahvana pohjana… Palataan takaisin nuoriin pelureihin, he ovat tulevaisuus – ja JOKAISEN jääpalloseuran pitäisi tähän panostaa – parhaat valmentajat, resurssit, tuki opiskeluun yms asiat tulisi olla selkeät seuran strategiassa! Alla olevista pelureista, jokaisesta tulee pitää kunnolla huolta – ja varmistaa heille reitti edustusjoukkueeseen, ja tarvittaessa vielä pidemmälle… BandyliigaToimitus sijaitsee fyysisesti Lappersin kylässä 55km Helsingistä (toimitus etänä) – täältä maalta katsottuna on pakko nostaa HIFK:n toiminta esille. Heillä listalla 11 pelaajaa, (Ruotsin listalta voi nostaa vielä 12:sta pelaajan heidän alleen). Puheenjohtaja Erik Hörhammerille on lähetettävä onnittelut hyvästä työtä – Tosin pitää muistaa jokainen valmentaja, huoltaja, ja taustat jotka tämän kaiken mahdollistaa… TarkkailuPelaajat seuroittain: 3.10.2024 Juniorisarjoihin ilmoittautuneet seurat ikäryhmittäin Juuri nyt sarjoihin ovat ilmoittautuneet seuraavat joukkueet. Ainostaan Mikkelin Kamppareilla on pelaajapolku 12 vuotiasta – Nuorten Bandyliigaan saakka kunnossa. Lähes samaan pystyy JPS Jyväskylästä. Näille kumpaiselle seuralle todella suuret onnittelut & kiitokset suomalaisen jääpallon elossa pidosta – Teistä olisi hyvä myös muiden ottaa mallia! Huolestuttaa, surullista, vai toivoa? Todella huolestuttavaa on se, että noin kuukautta ennen sarjojen alkua Botnialla ja perinteikkäällä junioriseura Helsingin Kulosaaresta, eli Vestalla ei ole yhtään ilmoitettua joukkuetta sarjoissa. Surullista on myös se, että Nuorten Bandyliigaan, ja U18 SM-sarjaan ei ole enempää ilmoittautuneita. Toivotaan, että ilmoittautumisia tulee vielä seuraavien viikkojen aikana – jos ei muuta niin yhdistelmä joukkuita kuten esim. Helsingissä on Nuorten Bandyliigassa nähty. Huoli on meidän kaikkien yhteinen asia! TÄMÄ lähtee jokaisesta seurasta itsestään – Juniorityöhön on panostettava! Nuorten sarjat – Ilmoittautuneet

BandyLiigaUutiset

Paikkakuntien hintavertailua jääpallon näkökulmasta

Tekojäiden hinnat vaihtelevat Bandyliigapaikkakunnilla… Ohessa taulukko josta löytyy seurojen maksettavat tekojää hinnat ympäri Bandyliigapaikkakuntien. Kun katsomme taulukkoa on junioreiden tuntihinta edullisinta Oulussa tuo 0€/h. Kalleinta juniorijää on Porissa tuo 48€/h. Mikkelissä, Oulussa, ja Porvoossa aikuiset harjoittelevat edullisemmin kuin Porissa juniorit? Mistäköhän tämä johtuu? Edustusjoukkueista halvinta harjoitusvuoroa käyttää jälleen Oulu eli OLS, heillä hinta on 35€/h. Kallenta harjoitusjäätä käyttää JPS Jyväskylässä, hinta 78,75€/h. Pelien hinnat vaihtelevat myös suuresti – Halvin Bandyliigan ottelu viedään lävitse Porvoossa, jossa Bandyliigaottelun jää maksaa 73€/koko ottelu. Kalleinta ottelun läpivienti on Jyväskylässä, kun siellä hinta on 547,50€/ottelu. Porvoossa siis voidaan pelata kaudella 2024-25 koko runkosarja samalla hinnalla kuin Jyväskylässä pystytään viemään 1 Bandyliigaottelu lävitse. Suuret on erot, ja olisi hienoa saada kaupunkien edustajilta tietoa miten hinnat on eri paikkakunnilla laskettu…. Tekojään maksut Bandyliigapaikkakunnilla: Kaupunki Juniori hinta / h Edustus Harjoitushinta / h Edustus Pelihinta / koko ottelu Helsinki 10,50 52,50 315 Jyväskylä 47,25 78,75 547,50 Lappeenranta 16,50 62,40 405,60 Mikkeli 20,00 47,00 232 Oulu 0,00 35,00 150 Pori 48,00 48,00 217 Porvoo 42,50 42,50 73

BandyLiigaUutiset

Suomen Cup 2024-25

Suomen Cupin ohjelma julkaistu Otteluohjelma, ja lohkojako on ilmoitettu torniopal-järjestelmässä. Suomen Cup käydään Porissa 8-10.11.2024 välisenä aikana, ja Cup voittaja tiedetään poikkeuksellisesti turnauksen yhteydessä, 10.11.2024 illalla. LOHKOT OTTELUOHJELMA Turnauksen kaikki ottelut striimataan – Ilmoitamme myöhemmin mistä katsottavissa! Perjantai 8.11.2024 17:00 JPS, Jyväskylä vs HIFK, Helsinki 19:20 Akilles, Porvoo vs Kampparit, Mikkeli 21:45 Veiterä, Lappeenranta vs Narukerä, Pori Lauantai 9.11.2024 08:30 Botnia, Helsinki vs OLS, Oulu 10:40 JPS, Jyväskylä vs Akilles, Porvoo 13:00 Kampparit, Mikkeli vs HIFK, Helsinki 15:30 Narukerä, Pori vs Botnia, Helsinki 17:50 OLS, Oulu vs Veiterä, Lappeenranta Sunnuntai 10.11.2024 08:00 Akilles, Porvoo vs HIFK; Helsinki 10:10 Narukerä, Pori vs OLS, Oulu 12:30 Veiterä, Lappeenranta vs Botnia, Helsinki 14:50 JPS, Jyväskylä vs Kampparit, Mikkeli Finaali kello: ? Joukkueet: ? vs ?

BandyLiigaUutiset

Veiterän vuosikokous vol 3

Kokous jatkuu torstaina 12.09.2024, klo 18 Kisapuistossa  Veiterä ry:n sääntömääräinen vuosikokous 22.8.2024 jouduttiin keskeyttämään henkilövalintojen osalta. Veiterä teki kaudella 2023-2024 positiivisen tuloksen, seuran talous on tasapainossa, kasassa on kilpailukykyinen Bandyliiga-joukkue sekä täysin uudistettu luistelu- ja jääpallokoulu. Lisäksi menossa on mukana myös aktiiviset, kokeneet talkoolaiset. Erovuorossa olleiden hallituksen jäsenien tilalle ei saatu valittua, uudelle kahden vuoden hallituskaudelle, riittävästi uusia henkilöitä, joten kokous keskeytettiin. Jatkokokoukseen toivotaan paikanpäälle runsaasti jäseniä sekä tulevaisuuden tekijöitä Veiterän hallitukseen sekä seuran ja Bandy-liigajoukkueen tukitoimintoihin. Veiterän hallitus No niin Lappeenrannan jääpallohenkiset – Menkää Runsas lukuisina kokoukseen!

BandyLiigaUutisetJääpalloliitto tiedottaa

Suomen Jääpalloliiton syyskokous Helsingissä

Kokous järjestetään Helsingissä 12.10.2024. Paikan, ohjelman ja aikataulun vahvistaa Suomen Jääpalloliitto, viimeistään kaksi viikkoa ennen kokousta. Syyskokouksessa käsitellään liiton sääntöjen §18 mukaiset sääntömääräiset asiat ja valitaan kurinpitovaliokuntaan tarvittavat jäsenet. Kaikki mukaan päättämään jääpallon tulevaisuudesta!

BandyLiigaUutiset

Veiterän kokous keskeytyi…

Veiterä Ry:n vuosikokous 7.8.2024 keskeytettiin henkilövalintojen kohdalla. Veiterä teki kaudella 2023-2024 positiivisen tuloksen, seuran talous on tasapainossa, kasassa on kilpailukykyinen Bandyliiga-joukkue sekä täysin uudistettu luistelu- ja jääpallokoulu. Lisäksi menossa on mukana myös aktiiviset, kokeneet talkoolaiset. Erovuorossa olleiden hallituksen jäsenien tilalle ei saatu valittua, uudelle kahden vuoden hallituskaudelle, riittävästi uusia henkilöitä, joten kokous keskeytettiin. Tämän uutisen tekee omituiseksi se, että seura voitti juuri esim. Miesten Bandyliigan & Seura uutisoi kokouksesta etukäteen esim. näin: “Nyt tarvitaan kirkas katse sekä määrätietoiset askeleet kohti tulevaisuutta”. Uskoisi aallonhuipulla löytyvän muutaman hallitustyöskentelijän. Kokous jatkuu torstaina 22.8.2024, klo 18:00 Kisapuistossa Jatkokokoukseen toivotaan paikanpäälle runsaasti jäseniä sekä tulevaisuuden tekijöitä Veiterän hallitukseen sekä seuran ja Bandy-liigajoukkueen tukitoimintoihin. Lappeenrantalaiset – Nyt toimimaan!

BandyLiigaUutiset

Eetu Nikkinen mukaan Veiterän valmennukseen

Juniorivalmentajasta – Edustukseen Eetu Nikkinen apuvalmentajaksi kaudelle 2024/25. Nikkisen mietteet Veiterän sivuilta: Fiilikset on tietysti hyvät! YO:n kanssa jo viime talvena jonkun verran käytiin yhdessä asioita läpi ja olin hänen apuna peleissä vaihtojen pyörittämisessä ja lisäsilmäparina. Edustusjoukkueen toiminta ei siis kentällä ole mitenkään uutta miulle. Taustalla toki useampi vuosi juniorivalmentajana ja tämän hetken edustuksen nuoriso-osasto onkin sieltä jo tuttuja. Innolla odotan tulevaa kautta, pieni lisäjännityskin jopa tullut uuden pestin myötä, mutta kun porukka täynnä loistavia tyyppejä ja koppiin on aina kiva mennä niin luottavaisin mielin saa lähteä uutta kohti!

BandyLiigaUutiset

Veiterä uutisoi sopimuksesta

Ere Verhelä jatkaa kaudella 2024-25 Lappeenrannassa Veiterän viime kauden mestaruusjoukkueen kapteeni Ere Verhelä jatkaa joukkueessa myös kaudella 2024/25! Miehen lyhyt kommentti sopimuksen kirjoituksessa: Yritän olla parempi ko viime kaudella ja tehä voittavii asioita!

BandyLiigaUutisetVeiteräUutiset

Veiterältä muutama jatkosopimus

Juuso Kärmeniemi & Paavo Huuhtanen sopimuksiin Voimme ilolla ilmoittaa, että hallitsevat mestarit Juuso Kärmeniemi (#53) ja Paavo Huuhtanen (#16) jatkavat Veiterä-paidassa myös kaudella 2024-2025.

BandyLiigaUutiset

Veiterä julkaisi ensimmäiset jatkosopimukset

Eemeli Metelinen & Matias Valtanen jatkavat kaudella 2024-25 Veiterä julkaisi somessa juuri seuraavat jatkosopimukset Voimme iloksemme todeta, että sekä Veiterän oman kasvatin Eemeli Metelisen että Matias Valtasen kanssa on päästy kautta 24/25 koskevaan jatkosopimukseen.